Sateenkaari aiheuttaa migreeni kohtauksia

Sateenkaari taivaalla niin myös liehuvassa lipussa aiheuttaa migreeni kohtauksia.

Pohjoisessa pimeys on aito ja ihmiset tottuneita, eivätkä vaadi enempää tai kun vaativat niin eivät kokemuksen jälkeen tahdo liikaa.

Pimeys, mitääntapahtumattomuus on paikan ilmapiiri.

Ihmiset ovat harkitsevia, rauhallisia, mihinkään pyrkimättömiä, omia itseään.

Heille vaikeutta tuovat uudet globaaliset asiat kuten sateenkaari liian läheltä, monikirjava kansojen sulatusuuni, sateenkaarilippu Eduskuntatalon katolla, liikaa valoa ja siksi kesä on vain kolme kuukautta eikä edes sitäkään.

Kansa voi pahoin ja on vaarassa liiallisen kirjavuuden keskellä.

Asian pitää ottaa kansan terveysseikan mukaan huomioon.
465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sateenkaaria vastustavien joukko rakentuu enemmistönä teknisten oppilaitosten ja alojen työntekijöistä ja opiskelijoista.

Heille on tärkeä työrauha ja älyllinen kapasiteetti. Musta väri auttaa heitä paljon.
ISISin musta piraatti puolue ihmeellisellä tavoin globaalisen länsimaalaisen terrorismin kanssa vetoaa toisiinsa kummasti. Esimerkkinä kouluampumiset ja yksittäiset nuorten miesten mielenilmaukset.

Islamilla on opettaa lännen tekniikoille perheen pitotaitoja.
Saudi-Arabian sheikki voisi tulla opettajaksi.

Äänestä
  • Raskaan metallimusiikin soittajilla on oma osuutensa pimeyden turvaajina.
    Jostakin syystä universumi on mustaa, pimeää.
    Pimeä aine on enemmistönä ja on elämän vallitse tilanne.
    Lännen rasisti eivät erityisemmin huoli mustaa ihonväriä, joita löytyy afrikkalaisilla.
    Musta väri on samassa symboliikassa älykkyyden väri kuten akateemisten ammattilaisten pukeutumisen kulttuuri.
    Ihme ymmärtää, että afrikkalaisten musta ihan väri loogisesti olisi yhtä kuin korkea tiedon oppimäärä ja älykkyys.

    Mitä lännestä puuttuu niin on elämän kokemus.
    Länsi soveltaa uutta tietoa 2000 todeksi.
    Afrikkalaisilla ja etelämaalaisilla on geneettistä pitkää elämän kokemusta ja heillä siten on kovat lähtökohdat menestyä yhteiskunnassa 2000 luvulla.
    Lännen pitää osata löytää avaimet sille, miten afrikkalainen, jota perinteisesti on ajateltu tyhmäksi, voi kytkeä tieteelliseen tuotantolaitokseen.
    Siten rasismi ja ennakkoluulot estävät yrittämästä.
    Afrikka horoskoopillisesti muistutta kovaa työtä tekevää Kaurista.
    Itse uskon, että Afrikasta löytyy nimenomaan loogisia ihmisiä, jotka yllättävät yliloogisella älyllään, sekä kaurismäisiä työraatajaa.
    Mielestäni Afrikka voi yllättää työtaidoillaan ja tiedetaidoillaan musta ihon värin myönteisesti.

    Äänestä

Toisin sanottuna vihaat pridea ja "sateenkaarelaisia", etkä voi hyväksyä heitä sellaisina kuin ovat eli esimerkiksi homoja tai biseksuaaleja.
Sellaiset ihmiset joita lippu häiritsee niin voivat vaikka pysyä kotonaan eihän tuo pride month ikuinen ole.
Ota selvää miksi lippu on sateenkaaren värinen ennenkuin tulet siitä valittamaan. :)

Äänestä
  • Miksi pitäisi olla oikeus esitellä seksuaalisia perversioita ja häiriöitä?

    Eihän heterot ja normaalit ihmiset sitä tee! Pysykööt edes kaapissaan.

    Tätä menoa pian aletaan naimaan keskellä katua mielenosoituksissa.

    Siitähän sinä tykkäisit, kun vemputtaisit katsellessasi…

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sateenkaari taivaalla niin myös liehuvassa lipussa aiheuttaa migreeni kohtauksia.

Pohjoisessa pimeys on aito ja ihmiset tottuneita, eivätkä vaadi enempää tai kun vaativat niin eivät kokemuksen jälkeen tahdo liikaa.

Pimeys, mitääntapahtumattomuus on paikan ilmapiiri.

Ihmiset ovat harkitsevia, rauhallisia, mihinkään pyrkimättömiä, omia itseään.

Heille vaikeutta tuovat uudet globaaliset asiat kuten sateenkaari liian läheltä, monikirjava kansojen sulatusuuni, sateenkaarilippu Eduskuntatalon katolla, liikaa valoa ja siksi kesä on vain kolme kuukautta eikä edes sitäkään.

Kansa voi pahoin ja on vaarassa liiallisen kirjavuuden keskellä.

Asian pitää ottaa kansan terveysseikan mukaan huomioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu