Ulkoasianministeri Molotov rakasti suomalaisia

Voidaan sanoa, että hän ei esittänyt kertaakaan kohtuuttomia vaatimuksia aseleponeuvottelujen yhteydessä vuonna 1944.

Päinvastoin hän antoi paljon aikaa suomalaisille, jotta sotakorvausten maksaminen ei olisi aiheuttanut liikaa harmia köyhälle maalle.

Kohottakaamme kolminkertainen hurraa huuto reilulle vihollisellemme!

Terveisin,

Vaka-Vanha
30<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ja kenelle hurraamme seuraavaksi?

Äänestä
  • Zdanoville.

    Äänestä

Meniskö noi kaikki edesmenneet neuvostojohtajat samalla hurraalla kerrasta,,, nykyisen kremlin sirkuksen kera? Säästyisi aikaa ja äänijänteitä. Toisekseen, en näe noissa roistoissa mitään hurrattavaa.

Äänestä

Tottakai ei vaatinut, kun Molotohvi oli suomensukuisesta Komin tasavallasta lähtöisin.
Onhan siinä syytä kerrakseen.

Äänestä

Molotov halusi rakentaa Stalinstadtin mukaisen Stalinkaan kaupungin etelään, missä kasvatetaan pöhveleitä rehelliseen ruumiilliseen työhön.

Äänestä

Suomalaiset olivat niin kiitollisia Molotoville, että tekivät hänelle koktailin 1939!

Äänestä
  • Alkuperäinen koktaili tehtiin Epsanjassa 1936.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkuperäinen koktaili tehtiin Epsanjassa 1936.

    Mutta nimi Molotovin koktail tuli Suomesta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkuperäinen koktaili tehtiin Epsanjassa 1936.

    Ero oli sytytyksessä, espanialaisessa sytys oli palavalla nesteellä kostutettu/kostutettava rätti, kun taas suomalaisversiossa asian ajoi kylkeen "alusteipin" päälle rautalangoin sidottu myrskytikku (Bengaltikku), joka sytytetyksi tullessaan ei sammunut helposti eikä vuotanut tai haihduttanut polttonesteitään.

    Äänestä

Molotov oli pelkkä käskyläinen, ohjeet tulivat Stalinilta

Äänestä

Suomalaisten kannanotoilla ei ollut juuri merkitystä sotakorvausten suuruuteen.
Molotov myönsi suoraan, että sotakorvaukset alennettiin Britannian hallituksen vaatimuksesta.
Sotakorvausten suuruutta ei ratkaistu Jatkosodan torjuntataisteluissa, vaan Liittoutuneiden kesken neuvottelupöydässä.

Käydessään Clark Kerrin ja Harrimanin kanssa läpi Suomelle tarkoi-tettuja ehtoja Molotov kiinnitti paljon huomiota korvauspykälään. Neu-vostoliiton vaatimus oli pudonnut 600 miljoonasta dollarista 300 miljoonaan ja maksuaikaa oli pidennetty viidestä kuuteen vuoteen. Molotov sanoi suoraan, että alennus oli tehty Britannian hallituksen toivomusten täyt-tämiseksi. Hän oletti, että ehdotettu summa voitiin hyväksyä Lontoos-sa.2 Clark Kerr ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa sitoutunut mihin-kään.

Moskovan neuvotteluissa suomalaiset eivät saaneet esittämäänsä hel-potusta sotakorvausvelvoitteeseen. Ulkoministeri Carl Enckell vakuutti vedoten suomalaisten asiantuntijoiden laskelmiin, että esitetty sotakorva-ussumma oli Suomelle mahdoton suorittaa.2 Hän ehdottikin sotakorvaus-summan alentamista, korvausjakson pidentämistä ja suorittamisaikataulun siirtämistä kahdella vuodella eteenpäin. Lisäksi Enckell tiedusteli, olisi- ko osa sotakorvauksista mahdollista maksaa dollareina, jolloin Suomi voi-si lainata kyseisen summan. Molotov ei ryhtynyt edes varsinaiseen kes- kusteluun asiasta. Hän tyytyi toteamaan, että lukisi suomalaisten laati-man muistion vasta, kun asiantuntijat voisivat todistaa yhden sotavuo-den olevan Suomelle edullisemman kuin yhden rauhan vuoden sotakor-vausmaksuineen.3 Sotakorvausartiklasta oli sovittu liittoutuneiden kesken, eikä Neuvos-toliitto halunnut tehdä sen muotoilemista enää riippuvaiseksi suomalais-ten kannanotoista. Samalla tavoin oli menetelty Romaniankin kohdalla. Tulevaisuus näytti suomalaisten mielestä juuri talousongelmien vuoksi varsin raskaalta ja he yrittivät ymmärrettävästi saada helpotuksia eh-toihin. Enckellin esittämä järjestely rahasuorituksista niihin liittyvine lainoineen oli vastakkainen liittoutuneita yhdistäneille näkemyksille, jo-ten ennen kaikkea näiltä osin liittoutuneet olisivat todennäköisesti hy-länneet yksimielisesti Suomen ehdotuksen.

Lähde HANNU HEIKKILÄ LIITTOUTUNEET JA KYSYMYS SUOMEN SOTAKORVAUKSISTA 1943-1947

Äänestä
  • Britania olikin yksi noita toisenmaailmansodan sytyttäneitä roistovaltioita.

    Äänestä

  • Britannia piti Suomen puolia! Kiitos, Britannia!

    Äänestä

Niin rakasti.Mediumiksi kypsennettyinä ja konjakilla liekitettynä.

Äänestä

Skrjabin oli Stalinin puppetti, joka ei uskaltanut avata suutaan edes silloin, kun isäntä passitti hänen vaimonsa gulagille. Mitään valtaa ei Skrjabinilla ollut vaan hän oli ainoastaan Stalinin käsinukke.

Skrjabinin todellisista kyvyistä kertoo se, että hänelle ei Stalinin jälkeen keksitty mitään käyttöä ja potkittiin pois puolueestakin. Kerrassaan surkuhupaisa tapaus.

Äänestä

Ilman Molotovin humanitäärisistä syistä lähettämiään ilmasta pudotettavia leipäkorejaan, suomalaiset olisivat olleet hätää kärsimässä.

Äänestä

Vai että oikein ulkoasiainministeri.

Äänestä

Ulkoministeri Molotov EI RAKASTANUT EDES omaa vaimoaan vaan antoi Stalinin passittaa tämän vankileirille nostamatta sormeakaan avuksi!

Äänestä
  • Molotovin vaimo Polina sensijaan rakasti Stalinia ja tultuaan Stalinin kuoleman jälkeen palautetuksi hengissä vankeudesta suorastaan romahti kuultuaan Stalinin kuolleen.

    Äänestä

Sekavaa hopinää vaippahousulta. Onneksi kohta siirryt matojen ruoaksi historian roskatynnyriin.

Äänestä
  • Vasta paljon Tarkkispojan jälkeen! Vallankumouksellinen, mutta turha kiihkosi syö sinua!

    Äänestä

Molotov oli vanhoilla päivillään harmissaan, kun eivät onnistuneet Josifin kanssa demokratisoimaan Suomea.

Äänestä
  • Vielä vanhanakin jaksoi ajatella Suomea ja suomalaisia. Nyt meni roska silmään...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä vanhanakin jaksoi ajatella Suomea ja suomalaisia. Nyt meni roska silmään...

    Molo oli samanlainen mhn nimikin viittaasi! Tunteeton ja tyhmä ihminen, jota vain stallarit rakastivat!

    Äänestä

  • Eivätkä edes omaa maataan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Molo oli samanlainen mhn nimikin viittaasi! Tunteeton ja tyhmä ihminen, jota vain stallarit rakastivat!

    Olet mielipiteesi kanssa varsin yksin.

    Äänestä

Molotov ja Ribbentrop olivat molemmat pöhveleitä!

Äänestä

Kaukana siitä! Julmia ihmisiä, jotka jakoivat maita ja kansoja!

Äänestä

Molotohvi todella rakasti suomalaisia, sillä hän olisi halunnut palauttaa Viipurin Suomelle 1955 , Stalinin kuoleman jälkeen.

Tarkkispoika näkee ensiyön painajaisia asiasta.

Äänestä

Onneksi Molotov eli niin kauan, että ennätti näkemään NL:n kaiken kurjuuden ja rappion mihin bolsviikit olivat sen saattaneet!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voidaan sanoa, että hän ei esittänyt kertaakaan kohtuuttomia vaatimuksia aseleponeuvottelujen yhteydessä vuonna 1944.

Päinvastoin hän antoi paljon aikaa suomalaisille, jotta sotakorvausten maksaminen ei olisi aiheuttanut liikaa harmia köyhälle maalle.

Kohottakaamme kolminkertainen hurraa huuto reilulle vihollisellemme!

Terveisin,

Vaka-Vanha

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu