Mätäkuu ja muita kristittyjen pakanallisia uskomuksia

Anonyymi

Mätäkuu juontaa juurensa muinaiseen Babyloniaan (bav-ilim: Jumalan/ jumalten portti) niin kuin itse kristinuskokin. Se on vuoden kuuminta aikaa ja sinä aikana esimerkiksi haavojen infektiot ovat 33 % tavallista yleisempiä. Elintarvikkeet pilaantuvat myös nopeammin kuin kylmänä aikana, jos kylmäketjusta ei pidetä huolta, tai ennen kun kylmälaitteita tunnettiin.

Voodoo on alkujaan Länsi-Afrikasta, mutta on levinnyt kristittyjen keskuuteen etenkin Karibialla (Haiti) ja New Orleansissa. Katolisen kirkon valta-alueilla on yleistä, että kansojen omat uskomukset ja uskonnot sulautuvat osaksi katolista uskontoa tai vaikuttavat rinnan niiden kanssa. Suomessa pakanauskonnot kitkettiin tosin pois "miekan" avulla, mutta ne elävät jälleen ja voivat hyvin.

Mitä muita taustaltaan pakanallisia uskomuksia, tapoja ja juhlia tiedät kuin nämä kaksi? Tunnetko esimerkiksi kristillisten tai juutalaisten juhlien pakanallisen taustan, ja kehityksen? Annapa tulla lähteiden kera, niin saamme lisää tietoa ja uskontojen vastainen taistelu saa tuulta purjeisiinsa. Kristityt hylkäävät nyt suurin joukoin luterilaisen uskonsa ja heistä tulee deistejä tai agnostikkoja.

1

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Mitä muita taustaltaan pakanallisia uskomuksia, tapoja ja juhlia tiedät kuin nämä kaksi?"

      Pääsiäisessä on kahden pakanallisen riitin ainekset. Happamattoman leivän syönnillä juhlistetaan vuoden ensimmäistä ohrasatoa. Sitä ennen on paastottu, koska tyypillisesti muinaisilta maanviljelijöiltä loppui vilja vähän ennen uutta satoa. Tähän liittyy myös juutalaisten chametz, jossa hiiva poistetaan talosta. Tämä liittyy tietysti samaan nälkään eli vanhan sadon rippeet on syöty niin tarkasti, ettei edes leivän juurta ole jäänyt jäljelle.

      Toinen osa pääsiäistä on pahalta suojaava riitti, jossa tapetaan lammas, jonka verellä suditaan talon ovenpielet. Veri suojaa taloa niin, että paha henki ohittaa (passover) talon eikä tapa vastasyntynyttä. Muinaisessa maatalousyhteiskunnan vuodenkierron vuoksi ihmistenkin jälkeläiset ovat syntyneet keväällä suunnilleen samoihin aikoihin. Keväällä lasten syntymän aikaan on tietysti tapahtunut paljon vastasyntyneiden kuolemia (mm. kätkytkuolemat), jolloin on uskottu, että paha henki tappaa vauvoja ja sitä vastaan on suojauduttu verellä.

      Lisäksi lammasateria on toiminut yhteysateriana taloa suojaaville esi-isille. Ne on pyritty pitämään tyytyväisinä, etteivät ne lopeta talon suojaamista pahoja henkiä vastaan vaikka vauvojen itku niitä häiritseekin.

      The pagan aspects of the pesach ritual address the two concerns found in the Mesopotamian lullabies: keeping the infants safe and the ancestors appeased. With regard to the latter, the pesach sacrifice (Exod 12: 21) maintains the cult of the ancestors by binding them to the living and the unborn as suggested by the second theory above. Reaffirming connections with the ancestors might also assuage any annoyance they experienced due to the cries of children in the house.

      https://www.thetorah.com/article/the-origins-of-the-biblical-pesach

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. RIP. Tyksin sairaanhoitaja menehtyi.

      36 v perusterve Tyksin sairaanhoitaja menehtyi vähän toisen koronarokotteen saatuaan. Ruumiinavausraportti aika karsea. Sisko kertoo asiasta. Ilkkujil
      Maailman menoa
      508
      12311
    2. Pääministerin edustussänky?

      Helsinkiläisessä puusepänliikkeessä teetetty, tammesta tehty sänky, sängynpäädyt ja senkki ilman patjaa maksoivat 6 553 euroa. Kansliasta oli kerrott
      Maailman menoa
      416
      1738
    3. Millaisen siivun Stefun rahasta Sofia saa laukkuina ja vaatteina?

      Pitihän se arvata, että Stefu on saanut lisää rahaa kun on ”rakkautta” ilmassa ollut viime päivinä😄 https://www.seiska.fi/kotimaa/stefan-therman-nost
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1570
    4. Stefun ilme, kun Sofia huomaa Burberryn liikkeen

      Ihanasti Sofia ottanut instastoryynsa mukaan Stefun pelästyneen ilmeen. Taitaa miettiä, kuinka pitkään osingot riittävät…
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1077
    5. Sormus ostettu Tallinnasta?

      Tallinnassa käyty korukaupoilla (S&S). Jokohan sormus ostettu..
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      952
    6. Nikokin nauraa Sofian ikävälle

      https://www.seiska.fi/kotimaa/niko-ranta-aho-sai-kuulla-sofia-belorfin-rajusta-piikittelysta-tvssa-paljonkertova-reaktio Mutta nainen ei vaan älyä hä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      949
    7. Mikä voisi olla todennäköisin paikka

      Missä kohtaisimme sattumalta tällä viikolla? Milloin, päivällä, illalla?
      Ikävä
      79
      887
    8. Onko Maralla rahat loppu

      Elkö ole varaa ottaa remppamiestä vaan Pikkarainen joutuu maalaamaan. Vitsi mikä teatteri video taas. Vaimo katsoo kun mä maalaan. En kestä, mut ei mu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      884
    9. Nyt lahoilla korona kun piti tammerfesteille änkeä

      Otsikko kertoo kaiken oleellisen. Lahot ei välitä mistään mitään...
      Parkano
      12
      747
    Aihe