Raamattuko muka virheetön ja täyttä totuutta!

Anonyymi

Johanneksen evankeliumi:
1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.

2. Mooseksen kirja
24:9 Ja Mooses ja Aaron, Naadab ja Abihu ynnä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta nousivat vuorelle.
24:10 Ja he näkivät Israelin Jumalan; ja hänen jalkainsa alla oli alusta, niinkuin safiirikivistä, kirkas kuin itse taivas.

155

681

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jumala on siis ihmisen kaltainen! Jalat ja kaikki.

    • Anonyymi

      Tuo vain todistaa sen tosi asian, että kaltaisesi ymmärtämätön ei ymmärrä Raamatun sanomaa.

      15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
      16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista,

      vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

      Raamattu aukeaa vain Hengelliselle, jolle siis Pyhä Henki sen avaa.

      Muilta sen tiedon aarteet on salattu.

      Kol. 2:3 jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.

      6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
      7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
      8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut-sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet-
      9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".

      • Anonyymi

        Raamattu "aukeaa" vain tyhmille ja mielenvikaisille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa Raamatusta on lainattu muualta ja se sisältää symboliikkaa ja numerologiaa.
        Historiasta ei ole kyse.

      • Anonyymi

        1980 USA:ssa joukolle psykologeja annettiin tehtäväksi analysoida Paavalin psyykkistä tilaa tutkimalla hänen 6 kirjettään. He päätyivät arvoissaan tulokseen, että Paavali sairasti suurella todennäköisydellä skitsofreniaa. Tänään siis suuri määrä ihmisiä elää sairaan mielen kehotuksia noudattaen.

      • Anonyymi

        Tyypillinen kommentti uskovaiselta, joka ei itse ymmärrä Raamatusta muuta kuin sen, mitä joku muu on hänelle opettanut perustuen satoja vuosia vanhaan puutteelliseen opetukseen. Sitten kun oma argumentointi ei kestä totuutta, valehdellaan, että vain Pyhä henki voi sen opettaa ja tietenkin vain niille, jotka sattuvat uskomaan juuri niin kuin tämän tyypillisen kommentin kirjoittaja.

        Nyt vain on niin, että Pyhä henkikään ei pysty korjaamaan oikeaksi satoja vuosia vanhaa oppia, kun tämä uskovainen haluaa pitää siitä jääräpäisesti kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu "aukeaa" vain tyhmille ja mielenvikaisille.

        1.Korinttolaiskirje:
        1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,

        Juuri tuossa lauseessa näkyy hyvin Paavalin taikauskoisuus ja skitsofreninen ajattelu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1980 USA:ssa joukolle psykologeja annettiin tehtäväksi analysoida Paavalin psyykkistä tilaa tutkimalla hänen 6 kirjettään. He päätyivät arvoissaan tulokseen, että Paavali sairasti suurella todennäköisydellä skitsofreniaa. Tänään siis suuri määrä ihmisiä elää sairaan mielen kehotuksia noudattaen.

        " He päätyivät arvoissaan tulokseen, että Paavali sairasti suurella todennäköisydellä skitsofreniaa. Tänään siis suuri määrä ihmisiä elää sairaan mielen kehotuksia noudattaen."

        Paavali käsittelee erittäin syvällisesti ja hienolla tavalla ihmisen kaksijakoisuutta.

        "Tahto hyvään minulla on, mutta ei voimaa sen tekemiseen."

        Paavali oli saanut huippukoulutuksen. Ja hän oli hyvin viisas.
        Tämän päivän mittapuulla hänellä olisi kolme tohtorintutkintoa.

        "Juuri tuossa lauseessa näkyy hyvin Paavalin taikauskoisuus ja skitsofreninen ajattelu."

        Tuossakin lauseessa näkyy Paavalin erittäin syvällinen ihmismielen ja Jla suhteen merkityksen ymmärrys.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Suurin osa Raamatusta on lainattu muualta ja se sisältää symboliikkaa ja numerologiaa.
        Historiasta ei ole kyse.

        Juutalaisten historiaa nimiluetteloineen kaikkineen. Argeologisetkin löydöt todistavat Raamatun totuutta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " He päätyivät arvoissaan tulokseen, että Paavali sairasti suurella todennäköisydellä skitsofreniaa. Tänään siis suuri määrä ihmisiä elää sairaan mielen kehotuksia noudattaen."

        Paavali käsittelee erittäin syvällisesti ja hienolla tavalla ihmisen kaksijakoisuutta.

        "Tahto hyvään minulla on, mutta ei voimaa sen tekemiseen."

        Paavali oli saanut huippukoulutuksen. Ja hän oli hyvin viisas.
        Tämän päivän mittapuulla hänellä olisi kolme tohtorintutkintoa.

        Paavalin tietämys oli erittäin vähäistä. Tuohon aikaan luonnontieteet olivat enemmänkin taikauskoista luulemista kuin oikeaa tietoa. Esim. tajuton ihminen tulkittiin kuolleeksi, aivojen tehtäväksi uskottiin kehon jäähdyttäminen, madot sikisivät pilaantuneesta lihasta, monet linnut talvehtivat järvien pohjissa, käärmeet söivat multaa, taivaalla oli lumen jään ja veden varastoja, Aurinko kiersi Maata jne.

        Teini-ikäisen nuoren tiedot ylittävät rutkasti Paavalin ymmärryksen. Paavali oli vain meidän mittapuun ja ymmärryksemme mukaan taikauskoinen, sivistymätön skitsofreniaa sairastava hörhö.

        Koraanista voidaan sanoa aivan samoin. Siinä mainitaan suuri määrä henkilöitä ja paikkoja, jotka on voitu osoittaa paikkansa pitäviksi.

        Myös esim. tv-sarjassa Salatut elämät esiintyy ihmisiä, jotka ovat oikeasti olemassa, mutta sen tapahtumat ovat käsikirjoittajien tekemiä. Myös Kallion kaupungin-osa on oikeasti olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " He päätyivät arvoissaan tulokseen, että Paavali sairasti suurella todennäköisydellä skitsofreniaa. Tänään siis suuri määrä ihmisiä elää sairaan mielen kehotuksia noudattaen."

        Paavali käsittelee erittäin syvällisesti ja hienolla tavalla ihmisen kaksijakoisuutta.

        "Tahto hyvään minulla on, mutta ei voimaa sen tekemiseen."

        Paavali oli saanut huippukoulutuksen. Ja hän oli hyvin viisas.
        Tämän päivän mittapuulla hänellä olisi kolme tohtorintutkintoa.

        Paavalin koulutuksella ei tänä päivänä olisi mitään arvoa. Hänen oppinsa (=luulonsa) olisivat enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

      • Anonyymi

        Mitä ovat nämä "tiedon aarteet, jotka on salattu"?

        Mihin sinä käytät/tarvitset tuota salaista tietoa?

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Suurin osa Raamatusta on lainattu muualta ja se sisältää symboliikkaa ja numerologiaa.
        Historiasta ei ole kyse.

        Niin sanotut ihmeet Johanneksen evankeliumissa ovat allegorisia. Vertauksia.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Suurin osa Raamatusta on lainattu muualta ja se sisältää symboliikkaa ja numerologiaa.
        Historiasta ei ole kyse.

        Miksi pitää levittää valheita?
        Raamattu ei ole lainausta yhtään mistään, vaan Pyhän Hengen inspiroimana kirjoittajat ovat kirjoittaneet sen, mitä Jumala oli heille puhunut ja käskenyt kirjoittaa.
        Raamattu on kirja, jota ei voi verrata mihinkään muuhun kirjaan.

        Miksi levität valheita?!

        Lähes kaikki Raamatun kertomukset ovat lainaa muilta kansoilta ja muista uskonnoista.

        Kymmenen käskyä ovat lähes suoraa lainaa egyptiläisestä "Kuolleiden kirjasta". Jopa kolminaisuusoppikin on lainaa assyrialaisilta jne..

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mesopotamialainen_vaikutus_Raamatussa

        Jopa jumalan sanat "sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" on lainaus ja samoin tietysti Daavid ja Goljat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi levität valheita?!

        Lähes kaikki Raamatun kertomukset ovat lainaa muilta kansoilta ja muista uskonnoista.

        Kymmenen käskyä ovat lähes suoraa lainaa egyptiläisestä "Kuolleiden kirjasta". Jopa kolminaisuusoppikin on lainaa assyrialaisilta jne..

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mesopotamialainen_vaikutus_Raamatussa

        > Lähes kaikki Raamatun kertomukset ovat lainaa muilta kansoilta ja muista uskonnoista.

        Ei yhtään järkevää syytä uskoa tuota.

        Ei yhtään järkevää syytä uskoa henkiolentoihin, mutta uskot silti.
        Menepäs taikauskoinen hörhö vaikka kirjastoon ja lainaa kristinuskon historiaa käsitteleviä kirjoja. Niitä on siellä hyllymetreittäin. Huomaat nopeasti, että kristinuskon opit ja käsitteet on lainatavaraa.

        Voit myös googlaamalla tehdä saman, mutta kirjat ovat usein paremmin laadittuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi levität valheita?!

        Lähes kaikki Raamatun kertomukset ovat lainaa muilta kansoilta ja muista uskonnoista.

        Kymmenen käskyä ovat lähes suoraa lainaa egyptiläisestä "Kuolleiden kirjasta". Jopa kolminaisuusoppikin on lainaa assyrialaisilta jne..

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mesopotamialainen_vaikutus_Raamatussa

        "Lähes kaikki Raamatun kertomukset ovat lainaa muilta kansoilta ja muista uskonnoista."

        Yksi wikipedia ei pysty todistamaan väitettäsi. Etkä sinäkään sen puolin. Se, että Raamatussa on samoja kertomuksia kuin muissa sen aikaisissa ja Raamattua vanhemmissa kertomuksissa ei todista muuta kuin, että Raamatun kirjoittajat tunsivat muitakin kertomuksia/kirjoituksia kuin vain oman suppean historiansa. Se näkyy Raamatun kirjoissa.

        Mutta kukaan ei pysty todistamaan, etteikö Raamatun ajan kansa olisi historiansa aikana elänyt samoja tapahtumia kuin heitä ympäröivät kansat. Eikä nuo kulttuurit, joita Wikissä maitaan ole ainoita, joissa näitä samoja teemoja mukaillaan. Se kertoo ennemminkin siitä, että jokin alkuperäinen on ollut olemassa jo ennen Raamatun kirjoittamista. Jokin, mikä on yhteistä monille kansoille. Se on se alkuperä, josta nämä kertomukset kumpuavat.

        Sääli vain, etteivät sinunlaisesi ihmiset tutki historiaa ja muinaisia kulttuureja vaan tyytyvät vain ymmärtämättömänä toistelemaan toistensa suppeita maailmankuvia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        > Lähes kaikki Raamatun kertomukset ovat lainaa muilta kansoilta ja muista uskonnoista.

        Ei yhtään järkevää syytä uskoa tuota.

        Tutustu toisiin uskontoihin ja pengo vähän historiaa, niin huomaat, ettei ole yhtään järkevää syytä uskoa Raamatun sisältävän historiaa.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Suurin osa Raamatusta on lainattu muualta ja se sisältää symboliikkaa ja numerologiaa.
        Historiasta ei ole kyse.

        Olet väärässä. Raamatun kertomukset eivät ole lainattu muualta.

        Toisissa uskonnoissa on kyllä lainattu tekstiä Raamatusta. Esim. Koraanissa on lainattu Raamattua, vaikka Koraani on syntynyt vasta 600-luvulla.

        Lukemattomat uskonnot ovat Jeesuksen edeltäjiä.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Lukemattomat uskonnot ovat Jeesuksen edeltäjiä.

        Olet menettänyt kaiken uskottavuutesi, joten voit poistua tältä foorumilta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet menettänyt kaiken uskottavuutesi, joten voit poistua tältä foorumilta.

        Alkaako pelottaa? 😏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu "aukeaa" vain tyhmille ja mielenvikaisille.

        Höpö höpö

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Suurin osa Raamatusta on lainattu muualta ja se sisältää symboliikkaa ja numerologiaa.
        Historiasta ei ole kyse.

        Kabbalistien numeraalit on noituutta itseasiassa . Vapaamuurareita . Rosvoja .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1980 USA:ssa joukolle psykologeja annettiin tehtäväksi analysoida Paavalin psyykkistä tilaa tutkimalla hänen 6 kirjettään. He päätyivät arvoissaan tulokseen, että Paavali sairasti suurella todennäköisydellä skitsofreniaa. Tänään siis suuri määrä ihmisiä elää sairaan mielen kehotuksia noudattaen.

        Juutalaisten peite . Vielä tänäänkin poistamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuossa lauseessa näkyy hyvin Paavalin taikauskoisuus ja skitsofreninen ajattelu.

        Älä sano väärää todistusta - mooses

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavalin tietämys oli erittäin vähäistä. Tuohon aikaan luonnontieteet olivat enemmänkin taikauskoista luulemista kuin oikeaa tietoa. Esim. tajuton ihminen tulkittiin kuolleeksi, aivojen tehtäväksi uskottiin kehon jäähdyttäminen, madot sikisivät pilaantuneesta lihasta, monet linnut talvehtivat järvien pohjissa, käärmeet söivat multaa, taivaalla oli lumen jään ja veden varastoja, Aurinko kiersi Maata jne.

        Teini-ikäisen nuoren tiedot ylittävät rutkasti Paavalin ymmärryksen. Paavali oli vain meidän mittapuun ja ymmärryksemme mukaan taikauskoinen, sivistymätön skitsofreniaa sairastava hörhö.

        Tarkoittaa vanhaa testamenttia Mooseksen kirjoja nehän on egyptiläistä taikuutta faaraoiden kleopatrojen egyptiläistä viisautta tähtitiedettä . Tyhmiähän ne onkin . Taivaassa on vesi ja lumivarastot .....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kabbalistien numeraalit on noituutta itseasiassa . Vapaamuurareita . Rosvoja .

        Mitä noituutta niissä muka on?
        Kirjaimet ovat Raamatussa myös numeroita.

      • Muistuttaa hieman psykoosioireilua, olematon logiikka jonka vain tarpeeksi kieroutunut mieli pystyy näkemään. Raamattu aukeaa vain hengellisille aivan kuten skitsofreenikon harhat aukeavat vain hänelle itselleen. Kuuletko useinkin Pyhän Hengen äänen päässäsi selittämässä noita jakeita kun luet Raamattua sekopäissäsi? Lisäksi tyypilliseen tapaan vain sivuutit tuon aloituksessa mainitun paradoksin, joten voisitko tuon joutavan hourailun sijaan nyt kertoa että onko sitä Jahvea nähty vai ei ja miksi Raamattu antaa tästä(kin) täysin ristiriitaista tietoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuossa lauseessa näkyy hyvin Paavalin taikauskoisuus ja skitsofreninen ajattelu.

        Juurihan todistit, että pidät uskovaisuutta hullutuksena.
        Sana todisti sitä samaa.

    • Anonyymi

      Jos viitsisit lukea Raamattua oikein, niin huomaisit, että Jumala suojasi kaikki, joille Hän näyttäytyi. Joissain tapauksissa uskovan mieli tempaistiin taivaaseen, joten hän ei ollut silloin ruumiissaan. Yleensäkin nämä teidän epätoivoiset todistelunne, vaikuttavat hyvin lapsellisilta ja toisarvoisilta musta maalauksilta, Kaikkivaltiaan Jumalamme antama Raamatun sanoma on erehtymätön. Hartitkaa tarkoin, sillä on kauhistuttavaa väittää Luojaamme valehtelijaksi.

      • Anonyymi

        Oletko lapsi vai vähä-älyinen ja taikauskoinen aikuinen?
        Raamattu ei sisällä mitään muuta, kuin taikauskoista hölynpölyä. Ketään eikä mitään ole koskaan "tempaistu" taivaaseen, koska sellaista paikkaa ei ole edes olemassa. Teidän taikauskoisten epätoivoiset todistelunne ovat naurettavia.

        Ota selvää Raamatun syntyhistoriasta ja häpeä tietämättömyyttäsi.

        En tiedä, oletko itse vähä-älyinen vai muuten vaan tietämätön ja ymmärtämätön mitä tulee Raamatun tuntemiseen. Ainakin olet riidanhaluinen, joka jo sinällään ei anna sinusta kovin fiksua kuvaa.
        Jumala ei salli loputtomasti itseään pilkata.

        Kerropa lapsi, miten sellaista voi pilkata, mitä ei ole edes olemassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko lapsi vai vähä-älyinen ja taikauskoinen aikuinen?
        Raamattu ei sisällä mitään muuta, kuin taikauskoista hölynpölyä. Ketään eikä mitään ole koskaan "tempaistu" taivaaseen, koska sellaista paikkaa ei ole edes olemassa. Teidän taikauskoisten epätoivoiset todistelunne ovat naurettavia.

        Ota selvää Raamatun syntyhistoriasta ja häpeä tietämättömyyttäsi.

        "Oletko lapsi vai vähä-älyinen ja taikauskoinen aikuinen?
        Raamattu ei sisällä mitään muuta, kuin taikauskoista hölynpölyä.
        Ota selvää Raamatun syntyhistoriasta ja häpeä tietämättömyyttäsi."

        Olisi kohtuullista, että opettelisit käytöstapoja ja asiallista keskustelutaitoa ennenkuin päästelet suustasi/näppäimistäsi tuollaista ala-arvoista tekstiä.
        Lue nyt ainakin tämän keskustelualueen ohjeet ensin.

      • Anonyymi

        Jos viitsisit olla valehtelematta!

        Esim näissä seuraavissa ei puhuta sanallakaan mistään suojaamisista.

        Aamos 9:1
        Minä näin Herran seisovan alttarin ääressä, ja hän sanoi: Iske pylväänpäihin, niin että kynnykset vapisevat, lyö ne murskaksi kaikkien heidän päähänsä. Loput minä surmaan miekalla, yksikään heistä ei pääse pakoon eikä yksikään pelastu.

        Jesaja 6:1
        Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen viittansa liepeet täyttivät temppelin.

        Jesaja 6:5
        Niin minä sanoin: ”Voi minua! Minä olen tuhon oma, koska minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet, ja minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.”

        Daniel 7:13
        Minä näin yöllisessä näyssä kuinka taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen. Hän saapui Ikiaikaisen luo, ja hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen.

        Apostolien teot 7:54-56
        54. Kun neuvoston jäsenet tämän kuulivat, se viilsi heidän sydäntään, ja he kiristelivät Stefanokselle hampaitaan. 55. Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän käänsi katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. 56. Stefanos sanoi: ”Minä näen taivaat avoinna ja Ihmisen Pojan seisomassa Jumalan oikealla puolella.”

        Raamattu ei ole erehtymätöntä Jumalan sanelemaa tekstiä vaan ihmisten kirjoittama kirja, joka sisältää historiallisia ja teologisia ristiriitoja, joita ei voi sovittaa, sekä kirjoittajien henkilökohtaisia ja monasti myös kulttuurisidonnaisia ajatuksia, joita ei voi edes soveltaa nykypäivään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, oletko itse vähä-älyinen vai muuten vaan tietämätön ja ymmärtämätön mitä tulee Raamatun tuntemiseen. Ainakin olet riidanhaluinen, joka jo sinällään ei anna sinusta kovin fiksua kuvaa.
        Jumala ei salli loputtomasti itseään pilkata.

        Ai pidät itseäsi Jumalana! No se selittää....

        Väitteesi ovat edelleen varsin toisarvoisista ja kiistanalaisista asioista kertovia, jossa ihminen näkee hengessään asioita, joita muut läsnäolevat eivät näe. Uskon kyllä, että sinulle Raamattu on kuvailemasi kaltainen. Mutta uskovat näkevät Raamatun enemmänkin Pyhän Hengen silmin, joten käsityksemme ovat sovittamattomat. Raamatun sanoma on meille tärkeä. Sinulla on vimma takertua toisarvoisiin, pinnallisiin luuloihisi, vaikka et ole selvästikään tutustunut Raamatun henkiseen puoleen.

        Hähh!!???

        Tämä oli ensimmäinen kommenttini tässä ketjussa! Teet siis oletuksia omassa lihassasi. Eikö pyhä henkesi osaakaan opettaa sinua niin kuin väität, kun et edes erota asiallista kommenttia aiemmista kommenteista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, oletko itse vähä-älyinen vai muuten vaan tietämätön ja ymmärtämätön mitä tulee Raamatun tuntemiseen. Ainakin olet riidanhaluinen, joka jo sinällään ei anna sinusta kovin fiksua kuvaa.
        Jumala ei salli loputtomasti itseään pilkata.

        Jumala salli ihan kaiken, ei korvaansa lotkauta.
        Jumalan pilkka osuu pahiten kristinuskoon hirttäytyneihin. Niihin, joille jokainen raamatunlause on kultaakin kalliimpi. Raamattu on heille taikakalu, fetissi. Siihen on mukamas ladattu kaikki maailman tieto. Totuus on hyvin toisenlainen nykypäivänä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Väitteesi ovat edelleen varsin toisarvoisista ja kiistanalaisista asioista kertovia, jossa ihminen näkee hengessään asioita, joita muut läsnäolevat eivät näe. Uskon kyllä, että sinulle Raamattu on kuvailemasi kaltainen. Mutta uskovat näkevät Raamatun enemmänkin Pyhän Hengen silmin, joten käsityksemme ovat sovittamattomat. Raamatun sanoma on meille tärkeä. Sinulla on vimma takertua toisarvoisiin, pinnallisiin luuloihisi, vaikka et ole selvästikään tutustunut Raamatun henkiseen puoleen.

        Tiesitkö, että asioita joita sinä näet mutta muut läsnäolijat eivät kutsutaan hallusinaatioiksi? Niitä näkee yleensä kun iso pyörä alkaa heittää sekä tietty huumepäissään. Entä mitkä ovat sitten niitä ensiarvoisia ja kiistattomia asioita, sinun kaukaa haetut ja epämääräiset tulkintasiko? Raamatun ”henkistä puolta” ei nimittäin ainakaan terveen järjen kanssa löydä millään kun ei mikään näkymätön olento nimeltä Pyhä Henki riehu pään sisällä hallitsemassa ajatuksia eikä selitä noiden jakeiden mystisiä merkityksiä.

    • Anonyymi

      Jos lukee tuon koko Ex. 24:n, herää kysymys, mitä he tarkalleen ottaen katsoivat. Jos homioi esim. tämän:

      "Ja Herran kirkkaus vuoren kukkulalla näytti israelilaisten silmissä kuluttavalta tulelta."
      Ex. 24:17

      Vaikuttaa siltä, etteivät he nähneet itse suoraan Jumalaa, vaan Jumalan kirkkauden.

      • Anonyymi

        Ei ole kyse siitä, tässä tapauksessa.

        Kyse on oppimattomuudesta / ymmärtämättömyydestä, kuten jo alussa kirjoitin.

        Niin uskosta osattomien, kuin näköjään uskovienkin.

        Asia ei ole mikään vaikea, jos on enemmän perehtynyt Raamattuun ja siihen, mitä se opettaa.

        Ihmisen on Jumala itse tehnyt Jumalan "kuvaksi" !

        1. Moos. 1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi

        Se tarkoittaa ihan suomeksi sitä, että samoin kuin Jumala on ns. "kolmiyhteinen", niin ihminenkin on 3 osainen.

        Eli ihmisessä siis on kuten Jumalassakin 3 erotettavaa "osaa" .

        1) Ruumis, joka tarkoittaa näkyvää ja kuuluvaa osaa ihmisestä.

        2) Henki ei ihmisen henki, joka on näkymätn, kuten Pyhä Henkikin .

        3) Sielu, eli ihmisen yksilöllinen olemus, eli mitä ihminen on, sekin on näkymätön, ihan kuten Isä, Jumalassa, eli Isää (sielua) ei kukaan voi nähdä, vaan kuten ihmisessä ihmisen olemus tulee ilmi vain ja ainoastaan ruumiin tekojen ja sanojen kautta, niin siis Jumalassakin on !

        Siis ihan kuten YMMÄRTÄMÄTÖN ja sokea aloittaja ITSE lainasi:

        1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.

        Joh. 14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
        11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.

        Mutta kuten jo sanoin, näitä Hengellisiä asioita ei ymmärrä kuin se Hengellinen, jota Pyhä Henki on jo päässyt kyllin opettamaan.

        Ilman Pyhää Henkeä ei siis ole mahdollista edes näitä oppiakaan, eikä moni uskovakaan opi, kun ei saa henk koht opetusta Pyhän Hengen avaaman Sanan kautta ja avulla.

        Henk koht oin saaminen on avainkysymys näissä Hengellisissä asioissa ja Totuuksien saavuttamisessa, muiden uskolla /opetuksella ei saavuteta kaikkea tarvittavaa, vaan oikeasti se henk koht opetus tarvitaan.

        Siis Sana sanoo:

        Joh. 15:5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

        Tiedoksi se, että luonnollisenkaan viinipuun oksa, joka on siis kiinni toisessa oksassa, eli siis toisessa ihmisessä/ uskovassa ei siis tuota itse hedelmää, ne viinitarhuri karsii pois.

        Toisen ihmisen uskolla ei siis tulla autuaaksi, se on Raamatun selvä sanoma.

        Tosiasiassahan "jumalat loivat ihmisen omaksi kuvakseen".

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Tosiasiassahan "jumalat loivat ihmisen omaksi kuvakseen".

        Luetko edes hieman tarkemmin .

        1. Moos. 1:26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme

        Siis Jumala sanoi, eli siinä on yksikösssä sanottu tuo Jumala.

        Raamattu siis puhuu YHDESTÄ Jumalasta niin yksikösssä kuin monikossa, jopa samassa kohdassa.

        Siis Jumala on YKSI, Isässä ja Pojassa ja Pyhässä Hengessä .

        Joten on yhtä oikein sanoa niin yksikösssä kuin monikossa, vaikka siis Jumala On YKSI kuitenkin.

        Eli Jumaluuden eri osilla on kullakin oma tehtäväalueensa, ja siten ne voidaan eroittaa toisistaan ja puhua niistä tavallaan erillisinä, ihan kuten voimme puhua ihmisen sielusta ja hengestä ja ruumiista erillisinä, kun niilläkin on selvästi erotettavat tehtävät ihmisruumiissa.

        Joten saivartelusi ei onnistu.

        Tuo on myöhempi väännös. Alunperin monessa kohtaa missä nyt lukee jumala on lukenut jumalat.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Tuo on myöhempi väännös. Alunperin monessa kohtaa missä nyt lukee jumala on lukenut jumalat.

        Ei ole.

        Vaikka Elohim on monikollinen sana, se taipuu hebreassa yksikössä. Sen vuoksi on oikeian kääntää sana Jumala.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Tuo on myöhempi väännös. Alunperin monessa kohtaa missä nyt lukee jumala on lukenut jumalat.

        Lue edes vähän enemmän sitä Raamattuasi.

        Se on kokonaisuus, ei ole kyse "käännksistä" ja niiden oikeellisuudesta.

        Ef. 4:6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

        1. Tim. 2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

        Jaak. 2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

        Näissä ei lue " yksi on JumalaT", vai lukeeko ?

        Se on muutettu myöhemmin monoteistiseksi. Juutalaisuus oli alunperin polyteistinen uskonto.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Se on muutettu myöhemmin monoteistiseksi. Juutalaisuus oli alunperin polyteistinen uskonto.

        Herää harhoistasi.

        Kanssasi ei kannata Raamatusta puhua enempiä, kun et siihen edes usko.

        Minä en suostu uskomaan sokeasti. Raamattu voi olla kiva tutkimuksen kohde. On hauska tietää vanhojen symbolien merkitykset ja tuntea Israelin muutkin jumalat.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Se on muutettu myöhemmin monoteistiseksi. Juutalaisuus oli alunperin polyteistinen uskonto.

        Puhut valhetta. Juutalaisuus on aina ollut monoteistinen uskonto.

        Oletko joku teologian maisteri, jolta on todellisuuden taju kadonnut teologisen tiedekunnan valhelaitoksessa?

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Minä en suostu uskomaan sokeasti. Raamattu voi olla kiva tutkimuksen kohde. On hauska tietää vanhojen symbolien merkitykset ja tuntea Israelin muutkin jumalat.

        Olet menttänyt kaiken uskottavuutesi, joten voit poistua tältä foorumilta muualle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puhut valhetta. Juutalaisuus on aina ollut monoteistinen uskonto.

        Oletko joku teologian maisteri, jolta on todellisuuden taju kadonnut teologisen tiedekunnan valhelaitoksessa?

        Et voi tutkia teologiaa jos yrität pitää kysin hampain kiinni tietystä näkemyksestä, etkä ole valmis ottamaan mitään uutta vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet menttänyt kaiken uskottavuutesi, joten voit poistua tältä foorumilta muualle.

        E-ei, en ole vielä lähelläkään.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        E-ei, en ole vielä lähelläkään.

        Kukaan ei uskoa sinua. Sinulla ei siis ole mitään uskottavutta. Tuhlaat aikaasi jonnin joutavaan kiistelyyn.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei uskoa sinua. Sinulla ei siis ole mitään uskottavutta. Tuhlaat aikaasi jonnin joutavaan kiistelyyn.

        Tai sitten tuon jotain raikastukseksi näitten saarnojen keskelle.
        Niin ja laskiämpärin vaihdoin variksenpelättimeen 🤣

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Tai sitten tuon jotain raikastukseksi näitten saarnojen keskelle.
        Niin ja laskiämpärin vaihdoin variksenpelättimeen 🤣

        Mikään ei ole niin kunniatonta, kuin tuhlata aikaa häiriköimällä uskovien foorumissa.

    • Anonyymi

      Sen voi lukea kokonaan läpi valehtelematta yhtään.

    • Anonyymi

      >>>Johanneksen evankeliumi:
      1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.<<<

      Aloittaja on irrottanut asiayhteydestä Johanneksen evankeliumin jakeet. Hän ei ymmärrä, että Jeesus sanoo hänen edessään seisovalla yleisölle, ettei teistä kukaan ole nähnyt Jumalaa, mutta hän on, joten hän voi kertoa teille Jumalasta. Kukaan ei ole noussut taivaaseen katsomaan Jumalaa, millä Jeesus tarkoitti sitä yleisöä, joka oli hänen edessään. Jeesus sanoi, että hän on tullut taivaasta, koska hän on Jumalan Poika, joten hän voi opettaa taivaallisia ihmisille, jotka eivät ole Jumalaa nähdeet. Jeesus itse asiassa viittasi Sananlaskujen kirjassa olevaan Messias profetiaan.

      Joh 3:11 "Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme.
      12 Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista!
      13 Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.

      Sananl 30:3 Minä en ole saanut oppia viisautta enkä ole päässyt tuntemaan Pyhää.
      4 Kuka on noussut taivaaseen ja palannut sieltä? Kuka on koonnut käsiinsä tuulen? Kuka viittansa sisään kietonut vedet? Kuka pannut paikoilleen maan ääret? Mikä on hänen nimensä, mikä hänen poikansa nimi? Sinä tiedät kyllä.

      • Anonyymi

        Ei, vaan Isää ei ole kukaan nähnyt, siitä tuossa on kyse.

        46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.
        47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.

        Vain Pojan kautta me tiedämme sen, mitä Jumala On.

        Poika taas on ollut aina ja ilmestynyt monille ennen maanpäälle tuloaan, eli ennen lihaksi/lihaan tulemistaan.

      • Muistetaan taas, että Johanneksen evankeliumista on totta ehkä 1 %

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Muistetaan taas, että Johanneksen evankeliumista on totta ehkä 1 %

        Jumalan Sana siis on valhetta, sitäkö haluat nyt sanoa?

        Siis ihan oikeasti, eli Sana eli Jumala valehtelee?

        Herää jo harhoistasi.

        Tarkoitatko laskiämpäri uskoa?
        Johanneksen evankeliumista on totta joka kirjain, kirjoitettu on!

        Jos sinä olet uskosi menettänyt luterilainen pappi, niin olet väärässä paikassa. Kukaan ei usko sinua, joten mene pois ja tee jotain hyödyllistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan Sana siis on valhetta, sitäkö haluat nyt sanoa?

        Siis ihan oikeasti, eli Sana eli Jumala valehtelee?

        Herää jo harhoistasi.

        Raamattu ei ole mikään "Jumalan Sana". Siinä on hyvin vähän Jeesuksen aitoja sanoja, joka mahdollisesti oli enemmän gnostilainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko laskiämpäri uskoa?
        Johanneksen evankeliumista on totta joka kirjain, kirjoitettu on!

        Jeesuksesta on vain tehty Metatron II.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Raamattu ei ole mikään "Jumalan Sana". Siinä on hyvin vähän Jeesuksen aitoja sanoja, joka mahdollisesti oli enemmän gnostilainen.

        Kiitos. Nyt viimeistään selvisi, että jatkossa ei kannata lukea enää yhtään ainoata kommenttiasi ja kehotan kaikkia, jotka haluavat pysyä Jumalan sanan totuudessa, tekemään samoin.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Jeesuksesta on vain tehty Metatron II.

        Olet menettänyt uskottavuutesi, joten voi poistua tältä foorumilta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinä olet uskosi menettänyt luterilainen pappi, niin olet väärässä paikassa. Kukaan ei usko sinua, joten mene pois ja tee jotain hyödyllistä.

        En ole koskaan kuulunut kirkkoon tai mihinkään "seurakuntaan".
        Joten koska en ole luterilainen pappi, ei minun tarvitse poistua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos. Nyt viimeistään selvisi, että jatkossa ei kannata lukea enää yhtään ainoata kommenttiasi ja kehotan kaikkia, jotka haluavat pysyä Jumalan sanan totuudessa, tekemään samoin.

        Ehdotan, että puhutte kristillisyyden sijasta katolisuudesta.
        Te, jotka tahdotte pysyä katolisuudessa, niin älkää lukeko näin kataarilaisia/kerettiläisiä kirjoituksia, mitä minä kirjoitan 😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet menettänyt uskottavuutesi, joten voi poistua tältä foorumilta.

        Johannes Kastaja, joka "vaeltaa Eliaan hengessä" voidaan kääntää myös
        "vaeltaa Eliaan sielussa".

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Johannes Kastaja, joka "vaeltaa Eliaan hengessä" voidaan kääntää myös
        "vaeltaa Eliaan sielussa".

        Sitähän se tarkoittaakin. Johannes Kastaja oli Malakian kirjan profetoima Elia. Entä sitten?

        Oletko sinä joku uskonsa menettänyt teologian opiskeilija, joka ei ymmärrä pysyä poissa sieltä, missä sinua ei oteta vastaan?

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        En ole koskaan kuulunut kirkkoon tai mihinkään "seurakuntaan".
        Joten koska en ole luterilainen pappi, ei minun tarvitse poistua.

        Päätit sitten jäädä tänne häiriköimään ja tuhlaamaan aikaasi. Sinua ei usko kukaan, joten luulet liikoja itsestäsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän se tarkoittaakin. Johannes Kastaja oli Malakian kirjan profetoima Elia. Entä sitten?

        Oletko sinä joku uskonsa menettänyt teologian opiskeilija, joka ei ymmärrä pysyä poissa sieltä, missä sinua ei oteta vastaan?

        Siihen on vahingossa jäänyt todiste siitä, että jällensyntymään todella uskottiin 😉

      • Anonyymi kirjoitti:

        Päätit sitten jäädä tänne häiriköimään ja tuhlaamaan aikaasi. Sinua ei usko kukaan, joten luulet liikoja itsestäsi.

        Tarkoitatko sanalla kukaan itseäsi?

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Siihen on vahingossa jäänyt todiste siitä, että jällensyntymään todella uskottiin 😉

        Olet väärässä. Elia on pelkkä poikkeus, koska hän nousi taivaaseen tulisilla vaunuilla näkemättä kuolemaa. Muut ihmiset ovat kuolleet lopulta ja niin kuoli myös Elia siis Johannes Kastaja.

        Sinä levität täällä jatkuvasti valheita eikä kukaan sinua usko.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Tarkoitatko sanalla kukaan itseäsi?

        Yksikään helluntailainen ei usko sinua. Sinulla on liikoja luuloja itsestäsi. Mene pois, koska et voi saavuttaa täällä mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä. Elia on pelkkä poikkeus, koska hän nousi taivaaseen tulisilla vaunuilla näkemättä kuolemaa. Muut ihmiset ovat kuolleet lopulta ja niin kuoli myös Elia siis Johannes Kastaja.

        Sinä levität täällä jatkuvasti valheita eikä kukaan sinua usko.

        Eliassa näkyy selvästi merkki sielunvaelluksesta ja sokeana syntyneessä miehessä myös.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Eliassa näkyy selvästi merkki sielunvaelluksesta ja sokeana syntyneessä miehessä myös.

        Olet väärässä, koska Raamattu ilmoittaa toisin. Raamatussa ei ole sielujen vaellusta.

        Heb 9:27 Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Johannes Kastaja, joka "vaeltaa Eliaan hengessä" voidaan kääntää myös
        "vaeltaa Eliaan sielussa".

        Höpö höpö .

        Vaeltaa Eliaan hengessä tarkoittaa siis ns. itkälti samanhenkisyyttä, eli saman oloisuutta/ kaltaisuutta.

        Kun sanotaan esim "lain hengessä", niin silloin tarkoitetaan ihan muuta kuin jotain sielun vaelluksia.

        Mutta sokeat ja ymmärtämättömät aina ovat vääntäneet kieroon kaikkia Kirjoituksia, kun he vain eivät millään voi löytää Totuutta:

        15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
        16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

        Tämä "Ashera12" on tästä asiasta elävä esimerkki, kaikki hän onnistuu kääntämään kieroon.

        Eli siis sielultaan pitkälti samankaltaisuutta, vaikka jokainen sielu on omanlaisensa.

        Siksi käännös "saman henkinen" on kuvaavampi tässä kohtaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö .

        Vaeltaa Eliaan hengessä tarkoittaa siis ns. itkälti samanhenkisyyttä, eli saman oloisuutta/ kaltaisuutta.

        Kun sanotaan esim "lain hengessä", niin silloin tarkoitetaan ihan muuta kuin jotain sielun vaelluksia.

        Mutta sokeat ja ymmärtämättömät aina ovat vääntäneet kieroon kaikkia Kirjoituksia, kun he vain eivät millään voi löytää Totuutta:

        15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
        16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

        Tämä "Ashera12" on tästä asiasta elävä esimerkki, kaikki hän onnistuu kääntämään kieroon.

        Mutta toinen vaihtoehto on "Eliaan sielussa".
        Johanneksella on ts Eliaan sielu. Sielu kulkee ruumiista toiseen, sitä kutsutaan sielunvaellukseksi.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Mutta toinen vaihtoehto on "Eliaan sielussa".
        Johanneksella on ts Eliaan sielu. Sielu kulkee ruumiista toiseen, sitä kutsutaan sielunvaellukseksi.

        Höpö höpö .

        Raamattu on kokonaisuus, jossa sen eri kirjoitukset vahvistavat toinen toisensa.

        Missään Raamatussa ei puhuta/opeteta yhtään mitään mistään sielun vaelluksesta, vaan ihan päinvastaista, kuten JO edellä sinulle on selvästi näytetty.

        Hepr. 9:27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,

        On edessä siis kuoleman jälkeen 2 vaihtoehtoa vain.

        1. Kor. 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

        Siis joko pelastus tai kadotus, ei muita vaihtoehtoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä. Elia on pelkkä poikkeus, koska hän nousi taivaaseen tulisilla vaunuilla näkemättä kuolemaa. Muut ihmiset ovat kuolleet lopulta ja niin kuoli myös Elia siis Johannes Kastaja.

        Sinä levität täällä jatkuvasti valheita eikä kukaan sinua usko.

        Ilomantsi profeetta Elian kirkko . Ja tsasouna
        .

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Mutta toinen vaihtoehto on "Eliaan sielussa".
        Johanneksella on ts Eliaan sielu. Sielu kulkee ruumiista toiseen, sitä kutsutaan sielunvaellukseksi.

        Se on shamaanin budhan mantraa .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö .

        Raamattu on kokonaisuus, jossa sen eri kirjoitukset vahvistavat toinen toisensa.

        Missään Raamatussa ei puhuta/opeteta yhtään mitään mistään sielun vaelluksesta, vaan ihan päinvastaista, kuten JO edellä sinulle on selvästi näytetty.

        Hepr. 9:27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,

        On edessä siis kuoleman jälkeen 2 vaihtoehtoa vain.

        1. Kor. 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

        Siis joko pelastus tai kadotus, ei muita vaihtoehtoja.

        Entäs sitten Job?

        Katso, kaiken tämän tekee Jumala
        kahdesti, kolmastikin ihmiselle.

        Palauttaakseen hänen sielunsa haudasta
        ja antaakseen elämän valkeuden hänelle.

        Jakeen 25 mukaan hänen ruumiinsa

        Uhkuu taas nuoruuden voimaa,
        Hän palajaa taas nuoruutensa päiviin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö .

        Raamattu on kokonaisuus, jossa sen eri kirjoitukset vahvistavat toinen toisensa.

        Missään Raamatussa ei puhuta/opeteta yhtään mitään mistään sielun vaelluksesta, vaan ihan päinvastaista, kuten JO edellä sinulle on selvästi näytetty.

        Hepr. 9:27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,

        On edessä siis kuoleman jälkeen 2 vaihtoehtoa vain.

        1. Kor. 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

        Siis joko pelastus tai kadotus, ei muita vaihtoehtoja.

        "Se, joka voittaa ei kärsi vahinkoa toisessa kuolemassa..."

        Voi olla viittaus myös jälleensyntymiseen

        "Jaakob puhuu syntymän pyörästään syyn ja seurauksen yhteydessä. Synnin kieli sytyttää pyörän, joka liekehtii helvetin tulta! Tietysti voidaan sanoa, että onhan tämän elämän huono onnikin seurausta synnistä. Mutta voiko tuollaista huonoa onnea mielekkäästi verrata helvetin tuleen? Sillä katsoohan Jaakob pahan kielen synniksi, joka kierrättää ihmisen nimenomaan helvettiin!"

        "Puheessa on kysymys kiirastulesta, johon sielu viedään puhdistumaan tahraisuudestaan, puhdistunut sielu voi syntyä ja nousta uuteen elämään".

        (Jälleensyntymä ja Raamattu)

        Höpö höpö !

        Lue nyt vähän enemmän sitä Raamattuasi.

        12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
        13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
        14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
        15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

        Tässä puhutaan viimeisestä tuomiosta, eli JO FYYSISESTI kuolleet tuomitsee lopulta Jumala.

        Laajemmin tuo Raamatunkohta:

        Johanneksen ilmestys 20

        1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
        2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
        3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
        4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
        5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
        6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
        7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
        8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
        9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
        10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
        11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.

        Eli tässä ei kukaan "jälleensynny" vaan JO kuolleet tuomitaan, sillä ihmisen henki elää viimeiseen tuomioon asti.

        Kuollut tuomitaan myös silloin kun hänelle annetaan uusi ruumis elämänpyörässä.
        Aina ja iankaikkisesti tulisi kääntää aikakaudesta aikakauteen.

    • Anonyymi

      Piristävää nähdä kun eri lahkojen uskovaiset tappelevat keskenään.

      Uskovaisilla on taipumus tehtailla vauvoja ja tietysti aivopestä ne kunnolla.
      Ateistit lisääntyvät hitaammin. Suomea uhkaava väestönvaihdos tuleekin lahkolaisten taholta.

      • Ehkä seuraava suomalainen sisällissota käydäänkin lahkolaisten kesken.

      • Anonyymi

        Israelissa on väestön vaihdos Arabiassa . Arabit miehittää .

    • Anonyymi

      Taivaan vallat on ain mukana elä-mäsä, muuten ei imiskyvyt mitenkään näis touhuissa selvinneet, lopullinen onjaus kuuluu HERRALLE KAIKKEUDELLE ja kaikki on tästä osallisia ja vaikutuksessa
      - vain pieni osa on esim. raamattutietoista porukkaa pallolamme
      - silti käymme samaa tahtia kaikki jne.

      • Anonyymi

        kuvaus vedenpaisumuksestakin osoittaa jo sen, mut mitäs siin meinataan kukin kohiltaan sitä funtsikoon

    • Anonyymi

      Keitä Jeesus on auttanut ja ovat kokeneet sen omassa elämässään, heistä tulee lempeitä lampaita.
      Mutta uskottomat on ilkeitä ja parjaavat, pilkkaavat ovat katkeria turmelevat kaiken, kun ei Jeesus kokemus kuulu heidän maailmankuvansa. Eivät he voi sitä ymmärtää ja siksi sallia, se on uhka heidän persoonalliselle vakaumukselle, on siis pakko pilkata Raamattua ja etenkin uskovaisia joilla on Jeesus kokemuksia.

    • Anonyymi

      Ilmestys mainitsee jumalia olevan 1000x1000 ja 10000x10000 sekä lukematon määrä.

      Vielä mainitsee toinen kirja: joka kansalla oli Jumala Israelin poikien luvun mukaan.
      Niin myös Israelilla. Israelin Jumala.

      On Jehova-Nissi
      Jehova-Jire
      Jehova-Sebaot
      Jne.

      Jumala on yksi on polku ja usko joka merkitsee elämän ja maailman pelastuksen kannalta suurta asiaa. Se on profetia ja henki ja elämä ja elämä on tärkeämpi kuin se montako jumalaa onkaan.
      Kuollut ei hyödy enää elämän säilymisen kannalta jumalista. Elinaikana on usko yhteen JUMALAAN suuri turva .

      • Anonyymi

        Eikä mainitse, älä nyt ihan sekavia kirjoittele !

        On YKSI Jumala, Raamatun mukaan !

        Niin ja tämä on törkeä väärennös:

        " Vielä mainitsee toinen kirja: joka kansalla oli Jumala Israelin poikien luvun mukaan. "

        Lue ja tutki nyt edes vähän enemmän Raamattua ja sen eri käännöksiä, jotta eivät ihan näin selvät väärennökset sentään mene läpi.

        Siis 92 väärennös:

        5. Moos. 32:8 Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.*

        Mutta mitä siinä oikeasti lukee.

        Biblia ja 33/38

        8 Kuin kaikkein korkein jakoi pakanat ja hajoitti ihmisten lapset, silloin hän laski kansain maan rajat, Israelin lasten luvun jälkeen.
        8 Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

        King James:

        8 When the most High divided to the nations their inheritance, when he separated the sons of Adam, he set the bounds of the people according to the number of the children of Israel.

      • Anonyymi

        Jehova ei nyt elöinuhreja enää kaipaa kun on antanut ✝️

      • Anonyymi

        "Vielä mainitsee toinen kirja: joka kansalla oli Jumala Israelin poikien luvun mukaan."

        Niin mainitsee mutta käännös on väärä. Kun jumalat Babelin tornin kieltensekoituksen yhteydessä jaettiin ihmisille, ei koko Israelin kansaa ollut vielä olemassa.

        5. Mooseksen kirja 32:8
        Vuoden -92 kirkkoraamattu: Kun Korkein jakoi kansalle maat, kun hän levitti ihmiset yli maanpiirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.

        Mutta tarkempi ja oikeampi käännös löytyy Kuolleen meren kirjakääröjen Vanhasta testamentista:

        5. Mooseksen kirja 32:8
        Kun Korkein jakoi kansoille perinnöt, kun hän erotteli ihmiset, hän määräsi kansojen rajat Jumalan poikien luvun mukaan. (Kuolleenmeren kääröt)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä mainitse, älä nyt ihan sekavia kirjoittele !

        On YKSI Jumala, Raamatun mukaan !

        Niin ja tämä on törkeä väärennös:

        " Vielä mainitsee toinen kirja: joka kansalla oli Jumala Israelin poikien luvun mukaan. "

        Lue ja tutki nyt edes vähän enemmän Raamattua ja sen eri käännöksiä, jotta eivät ihan näin selvät väärennökset sentään mene läpi.

        Siis 92 väärennös:

        5. Moos. 32:8 Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.*

        Mutta mitä siinä oikeasti lukee.

        Biblia ja 33/38

        8 Kuin kaikkein korkein jakoi pakanat ja hajoitti ihmisten lapset, silloin hän laski kansain maan rajat, Israelin lasten luvun jälkeen.
        8 Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

        King James:

        8 When the most High divided to the nations their inheritance, when he separated the sons of Adam, he set the bounds of the people according to the number of the children of Israel.

        Israelin kansaa ei ollut olemassakaan vielä silloin kun Jumala hajotti ihmisten lapset Babelin tornin kieltensekoituksen yhteydessä jakaen heille myös sanalla omat jumalansa. Mutta nuo jumalat eivät olleet mitä tahansa jumalia:

        5. Mooseksen kirja 32:8
        Kun Korkein jakoi kansoille perinnöt, kun hän erotteli ihmiset, hän määräsi kansojen rajat Jumalan poikien luvun mukaan. (Kuolleenmeren kääröjen heprealainen Raamattu).

        Jumalan pojat olivat enkeleitä, jotka Jumala oli asettanut ihmisten yläpuolelle neuvomaan ihmisiä.

        Tämä edellisen jakeen rinnakkaisjae valottaa asiaa.

        5. Mooseksen kirja 4:19
        "Kun nostatte katseenne taivaalle ja näette auringon, kuun ja tähdet, kaiken taivaan joukon, älkää antautuko palvomaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, teidän Jumalanne, on jakanut ne kaikille kansoille koko taivaan alla." Ks myös jae 20.

        Myös seuraava raamatunpaikka kertoo Jumalan jakaneen ihmisille muut jumalat:

        5. Mooseksen kirja 29:24-25
        "24. Heille vastataan: ’Sen tähden, että he hylkäsivät liiton, jonka Herra, heidän isiensä Jumala, teki heidän kanssaan viedessään heidät pois Egyptin maasta, 25. ja alkoivat palvella ja kumartaa muita jumalia, joita he eivät tunteneet ja joita hän ei ollut heidän osakseen jakanut. "

        2. Mooseksen kirja 15:11

        Herra, kuka on sinun vertaisesi jumalien joukossa, kuka on sinun vertaisesi, sinä pyhyydessä majesteettinen, sinä ylistettävissä teoissa pelottava, sinä ihmeitten tekijä!

        Muita Jumalan ja taivaan joukkojen yhdessäoloa yhdistäviä jakeita ovat mm.

        Job 38:4-7
        "4. Missä olit silloin, kun perustin maan? Ilmoita se, jos tiedät. 5. Kuka on asettanut sille mitat – tottapa sen tiedät – tai kuka on vetänyt mittanuoran sen yli? 6. Mihin upotettiin sen perustukset, tai kuka laski sen kulmakiven, 7. kun AAMUTÄHDET KAIKKI iloitsivat ja KAIKKI JUMALAN POJAT riemuitsivat?

        Raamattu käyttää taivaan joukoista useasti nimitystä tähdet.

        Nehemia 9:6
        "Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaat ja taivasten taivaat kaikkine joukkoineen, maan ja kaikki, mitä siinä on, meret ja kaikki, mitä niissä on. Sinä annat elämän niille kaikille, ja TAIVAAN JOUKOT kumartavat sinua."

        1. Kuninkaiden kirja 22:19
        "Mutta hän sanoi: "Kuule siis Herran sana: Näin Herran istuvan istuimellaan ja kaiken TAIVAAN JOUKON seisovan hänen edessään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan."

        5. Mooseksen kirja 17:2-4
        "2. Jos keskuudessasi niiden kaupunkiesi porttien sisäpuolella, jotka Herra, Jumalasi, sinulle antaa, on mies tai nainen, joka tekee sitä, mikä on pahaa Herran, Jumalasi, silmissä, rikkoo hänen liittonsa, 3. ja menee ja palvelee muita jumalia ja kumartaa niitä: aurinkoa, kuuta tai kaikkea TAIVAAN JOUKKOA, minkä olen kieltänyt, 4. ja siitä ilmoitetaan sinulle, että saat sen kuulla, niin tutki asia tarkasti, ja jos on totta ja varmaa, että sellaista kauhistusta on harjoitettu Israelissa."

        Daniel 11:36
        "Mutta kuningas tekee mitä tahtoo. Hän korottaa itsensä kaikkien jumalien (’êl) yläpuolelle. Itse jumalien (’êl) Jumalaakin (’ê·lîm) vastaan hän puhuu kauheita. Hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa, sillä se, mikä on säädetty, tulee tapahtumaan."

        Taivaanjoukoissa on siis jumalia Jumalan alapuolella.

        Mutta Jumalan poika voi tarkoittaa myös ihmispoikaa:

        2. Mooseksen kirja 4:22-23
        "22. Sano silloin faraolle: ’Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani. 23. Minä käsken sinua: Päästä poikani, niin että hän voi palvella minua. Jos kieltäydyt päästämästä häntä, niin tiedä, että minä surmaan sinun esikoispoikasi.’” "

        Hoosea 11:1, 5.Moos.14:1, Jer. 3:19-20, Hoos.1:8-11, Daniel 7:9-10, 13-18, 21, 22, 26, 27.

        Jobin kirjassa kolme mainintaa siitä, että God doesn't trust his holyones

        1. Mooseksen kirja 11:7-9

        7. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisensa kieltä." 8. Herra hajotti heidät sieltä yli koko maan, niin että he lakkasivat rakentamasta kaupunkia. 9. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen. Sieltä Herra hajotti heidät yli koko maan.

        Tässä taas monikko, kuten luomisen yhteydessä. Tuskin kolminaisuus, sillä miksi henki ja Jeesus olisivat taivaassa Jumalan kanssa juttelemassa kun he olivat kolminaisuusopin luonteen perusteella jo samaan aikaan maassa?

        Älä nyt viitsi valehdella.

        Jumala ei ole jakanut mitään jumalia ihmisille, vaan ihmiset ovat ihan itse toimineet vastoin Jumalan tahtoa ottaen epäjumalia itselleen palvottavaksi !

        Jos et tämän vertaa käsitä näistä asioista, niin ole edes kirjoittamatta selvää soopaa.

        Otetaan tästä esimerkki:

        5. Mooseksen kirja 4:19
        "Kun nostatte katseenne taivaalle ja näette auringon, kuun ja tähdet, kaiken taivaan joukon, ÄLKÄÄ antautuko palvomaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, teidän Jumalanne, on jakanut ne kaikille kansoille koko taivaan alla

        Eli Jumala on antanut taivaankappaleet ja enkelit ovat palvelevia henkiä, mutta kumpiakaan Jumala ei kehoita / anna meidän palvottavaksemme vaan ihan päinvastoin !

        Eivätkä siis enkelit ole Jumalia, vaan palvelevia henkiä.

        On vain YKSI Jumala.

        Joten herää jo harhoistasi.

        Niin ja näin sanoi yksi enkeleistäkin !

        Johanneksen ilmestys 22
        8 Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.
        9 Ja hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelin kansaa ei ollut olemassakaan vielä silloin kun Jumala hajotti ihmisten lapset Babelin tornin kieltensekoituksen yhteydessä jakaen heille myös sanalla omat jumalansa. Mutta nuo jumalat eivät olleet mitä tahansa jumalia:

        5. Mooseksen kirja 32:8
        Kun Korkein jakoi kansoille perinnöt, kun hän erotteli ihmiset, hän määräsi kansojen rajat Jumalan poikien luvun mukaan. (Kuolleenmeren kääröjen heprealainen Raamattu).

        Jumalan pojat olivat enkeleitä, jotka Jumala oli asettanut ihmisten yläpuolelle neuvomaan ihmisiä.

        Tämä edellisen jakeen rinnakkaisjae valottaa asiaa.

        5. Mooseksen kirja 4:19
        "Kun nostatte katseenne taivaalle ja näette auringon, kuun ja tähdet, kaiken taivaan joukon, älkää antautuko palvomaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, teidän Jumalanne, on jakanut ne kaikille kansoille koko taivaan alla." Ks myös jae 20.

        Myös seuraava raamatunpaikka kertoo Jumalan jakaneen ihmisille muut jumalat:

        5. Mooseksen kirja 29:24-25
        "24. Heille vastataan: ’Sen tähden, että he hylkäsivät liiton, jonka Herra, heidän isiensä Jumala, teki heidän kanssaan viedessään heidät pois Egyptin maasta, 25. ja alkoivat palvella ja kumartaa muita jumalia, joita he eivät tunteneet ja joita hän ei ollut heidän osakseen jakanut. "

        2. Mooseksen kirja 15:11

        Herra, kuka on sinun vertaisesi jumalien joukossa, kuka on sinun vertaisesi, sinä pyhyydessä majesteettinen, sinä ylistettävissä teoissa pelottava, sinä ihmeitten tekijä!

        Muita Jumalan ja taivaan joukkojen yhdessäoloa yhdistäviä jakeita ovat mm.

        Job 38:4-7
        "4. Missä olit silloin, kun perustin maan? Ilmoita se, jos tiedät. 5. Kuka on asettanut sille mitat – tottapa sen tiedät – tai kuka on vetänyt mittanuoran sen yli? 6. Mihin upotettiin sen perustukset, tai kuka laski sen kulmakiven, 7. kun AAMUTÄHDET KAIKKI iloitsivat ja KAIKKI JUMALAN POJAT riemuitsivat?

        Raamattu käyttää taivaan joukoista useasti nimitystä tähdet.

        Nehemia 9:6
        "Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaat ja taivasten taivaat kaikkine joukkoineen, maan ja kaikki, mitä siinä on, meret ja kaikki, mitä niissä on. Sinä annat elämän niille kaikille, ja TAIVAAN JOUKOT kumartavat sinua."

        1. Kuninkaiden kirja 22:19
        "Mutta hän sanoi: "Kuule siis Herran sana: Näin Herran istuvan istuimellaan ja kaiken TAIVAAN JOUKON seisovan hänen edessään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan."

        5. Mooseksen kirja 17:2-4
        "2. Jos keskuudessasi niiden kaupunkiesi porttien sisäpuolella, jotka Herra, Jumalasi, sinulle antaa, on mies tai nainen, joka tekee sitä, mikä on pahaa Herran, Jumalasi, silmissä, rikkoo hänen liittonsa, 3. ja menee ja palvelee muita jumalia ja kumartaa niitä: aurinkoa, kuuta tai kaikkea TAIVAAN JOUKKOA, minkä olen kieltänyt, 4. ja siitä ilmoitetaan sinulle, että saat sen kuulla, niin tutki asia tarkasti, ja jos on totta ja varmaa, että sellaista kauhistusta on harjoitettu Israelissa."

        Daniel 11:36
        "Mutta kuningas tekee mitä tahtoo. Hän korottaa itsensä kaikkien jumalien (’êl) yläpuolelle. Itse jumalien (’êl) Jumalaakin (’ê·lîm) vastaan hän puhuu kauheita. Hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa, sillä se, mikä on säädetty, tulee tapahtumaan."

        Taivaanjoukoissa on siis jumalia Jumalan alapuolella.

        Mutta Jumalan poika voi tarkoittaa myös ihmispoikaa:

        2. Mooseksen kirja 4:22-23
        "22. Sano silloin faraolle: ’Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani. 23. Minä käsken sinua: Päästä poikani, niin että hän voi palvella minua. Jos kieltäydyt päästämästä häntä, niin tiedä, että minä surmaan sinun esikoispoikasi.’” "

        Hoosea 11:1, 5.Moos.14:1, Jer. 3:19-20, Hoos.1:8-11, Daniel 7:9-10, 13-18, 21, 22, 26, 27.

        Jobin kirjassa kolme mainintaa siitä, että God doesn't trust his holyones

        1. Mooseksen kirja 11:7-9

        7. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisensa kieltä." 8. Herra hajotti heidät sieltä yli koko maan, niin että he lakkasivat rakentamasta kaupunkia. 9. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen. Sieltä Herra hajotti heidät yli koko maan.

        Tässä taas monikko, kuten luomisen yhteydessä. Tuskin kolminaisuus, sillä miksi henki ja Jeesus olisivat taivaassa Jumalan kanssa juttelemassa kun he olivat kolminaisuusopin luonteen perusteella jo samaan aikaan maassa?

        2. Mooseksen kirja 15:11

        Herra, kuka on sinun vertaisesi jumalien joukossa, kuka on sinun vertaisesi, sinä pyhyydessä majesteettinen, sinä ylistettävissä teoissa pelottava, sinä ihmeitten tekijä!

        Kirjoitat kaiken kaikkiaan aivan sekavia, on käsittämätöntä mielestäni se, että kuinka sinä voit kaiken Raamatussa vääntää kieroon ja jopa päälaelleen.

        Tässä yksi esimerkki:

        " Tuskin kolminaisuus, sillä miksi henki ja Jeesus olisivat taivaassa Jumalan kanssa juttelemassa kun he olivat kolminaisuusopin luonteen perusteella jo samaan aikaan maassa? "

        Isä on taivaassa, sen on Jeesuskin selvästi sanonut, mutta kun et käsitä koko kolminaisuutta, niin sekoitat ihan kaiken.

        Mutta sitä minä myös hämmästelen, että sinä kai itse kuvittelet Raamattua ymmärtäväsi, vaikka sekoitat aivan kaiken ja selittelet selvää Raamatun ilmoitusta vastaan lähes kaikessa siinä, mitä sinä nytkin kirjoitit:

        2. Piet. 3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista,

        HUOM
        jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Israelin kansaa ei ollut olemassakaan vielä silloin kun Jumala hajotti ihmisten lapset Babelin tornin kieltensekoituksen yhteydessä jakaen heille myös sanalla omat jumalansa. Mutta nuo jumalat eivät olleet mitä tahansa jumalia:

        5. Mooseksen kirja 32:8
        Kun Korkein jakoi kansoille perinnöt, kun hän erotteli ihmiset, hän määräsi kansojen rajat Jumalan poikien luvun mukaan. (Kuolleenmeren kääröjen heprealainen Raamattu).

        Jumalan pojat olivat enkeleitä, jotka Jumala oli asettanut ihmisten yläpuolelle neuvomaan ihmisiä.

        Tämä edellisen jakeen rinnakkaisjae valottaa asiaa.

        5. Mooseksen kirja 4:19
        "Kun nostatte katseenne taivaalle ja näette auringon, kuun ja tähdet, kaiken taivaan joukon, älkää antautuko palvomaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, teidän Jumalanne, on jakanut ne kaikille kansoille koko taivaan alla." Ks myös jae 20.

        Myös seuraava raamatunpaikka kertoo Jumalan jakaneen ihmisille muut jumalat:

        5. Mooseksen kirja 29:24-25
        "24. Heille vastataan: ’Sen tähden, että he hylkäsivät liiton, jonka Herra, heidän isiensä Jumala, teki heidän kanssaan viedessään heidät pois Egyptin maasta, 25. ja alkoivat palvella ja kumartaa muita jumalia, joita he eivät tunteneet ja joita hän ei ollut heidän osakseen jakanut. "

        2. Mooseksen kirja 15:11

        Herra, kuka on sinun vertaisesi jumalien joukossa, kuka on sinun vertaisesi, sinä pyhyydessä majesteettinen, sinä ylistettävissä teoissa pelottava, sinä ihmeitten tekijä!

        Muita Jumalan ja taivaan joukkojen yhdessäoloa yhdistäviä jakeita ovat mm.

        Job 38:4-7
        "4. Missä olit silloin, kun perustin maan? Ilmoita se, jos tiedät. 5. Kuka on asettanut sille mitat – tottapa sen tiedät – tai kuka on vetänyt mittanuoran sen yli? 6. Mihin upotettiin sen perustukset, tai kuka laski sen kulmakiven, 7. kun AAMUTÄHDET KAIKKI iloitsivat ja KAIKKI JUMALAN POJAT riemuitsivat?

        Raamattu käyttää taivaan joukoista useasti nimitystä tähdet.

        Nehemia 9:6
        "Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaat ja taivasten taivaat kaikkine joukkoineen, maan ja kaikki, mitä siinä on, meret ja kaikki, mitä niissä on. Sinä annat elämän niille kaikille, ja TAIVAAN JOUKOT kumartavat sinua."

        1. Kuninkaiden kirja 22:19
        "Mutta hän sanoi: "Kuule siis Herran sana: Näin Herran istuvan istuimellaan ja kaiken TAIVAAN JOUKON seisovan hänen edessään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan."

        5. Mooseksen kirja 17:2-4
        "2. Jos keskuudessasi niiden kaupunkiesi porttien sisäpuolella, jotka Herra, Jumalasi, sinulle antaa, on mies tai nainen, joka tekee sitä, mikä on pahaa Herran, Jumalasi, silmissä, rikkoo hänen liittonsa, 3. ja menee ja palvelee muita jumalia ja kumartaa niitä: aurinkoa, kuuta tai kaikkea TAIVAAN JOUKKOA, minkä olen kieltänyt, 4. ja siitä ilmoitetaan sinulle, että saat sen kuulla, niin tutki asia tarkasti, ja jos on totta ja varmaa, että sellaista kauhistusta on harjoitettu Israelissa."

        Daniel 11:36
        "Mutta kuningas tekee mitä tahtoo. Hän korottaa itsensä kaikkien jumalien (’êl) yläpuolelle. Itse jumalien (’êl) Jumalaakin (’ê·lîm) vastaan hän puhuu kauheita. Hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa, sillä se, mikä on säädetty, tulee tapahtumaan."

        Taivaanjoukoissa on siis jumalia Jumalan alapuolella.

        Mutta Jumalan poika voi tarkoittaa myös ihmispoikaa:

        2. Mooseksen kirja 4:22-23
        "22. Sano silloin faraolle: ’Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani. 23. Minä käsken sinua: Päästä poikani, niin että hän voi palvella minua. Jos kieltäydyt päästämästä häntä, niin tiedä, että minä surmaan sinun esikoispoikasi.’” "

        Hoosea 11:1, 5.Moos.14:1, Jer. 3:19-20, Hoos.1:8-11, Daniel 7:9-10, 13-18, 21, 22, 26, 27.

        Jobin kirjassa kolme mainintaa siitä, että God doesn't trust his holyones

        1. Mooseksen kirja 11:7-9

        7. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisensa kieltä." 8. Herra hajotti heidät sieltä yli koko maan, niin että he lakkasivat rakentamasta kaupunkia. 9. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen. Sieltä Herra hajotti heidät yli koko maan.

        Tässä taas monikko, kuten luomisen yhteydessä. Tuskin kolminaisuus, sillä miksi henki ja Jeesus olisivat taivaassa Jumalan kanssa juttelemassa kun he olivat kolminaisuusopin luonteen perusteella jo samaan aikaan maassa?

        2. Mooseksen kirja 15:11

        Herra, kuka on sinun vertaisesi jumalien joukossa, kuka on sinun vertaisesi, sinä pyhyydessä majesteettinen, sinä ylistettävissä teoissa pelottava, sinä ihmeitten tekijä!

        Taivaan joukot eli tähdet ja planeetat

        Korkein jakoi kansoille jumalat ja Jahve sai Israelin, eli Jahve ei ole silloin Korkein, vaan pelkkä heimojumala.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Korkein jakoi kansoille jumalat ja Jahve sai Israelin, eli Jahve ei ole silloin Korkein, vaan pelkkä heimojumala.

        Höpö höpö, lopeta jo valheittesi jankaaminen.

        "Korkein jakoi kansoille jumalat" on 92 väännöksen yksi TAHALLISISTA väärennöksistä, jolla on yritetty hyväksyttää "ekumenia" ja "yhden maailmanuskonnon " syntyminen.

        Siis 92 väärennös:

        5. Moos. 32:8 Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.*

        Mutta mitä siinä oikeasti lukee.

        Biblia ja 33/38

        8 Kuin kaikkein korkein jakoi pakanat ja hajoitti ihmisten lapset, silloin hän laski kansain maan rajat, Israelin lasten luvun jälkeen.
        8 Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

        King James:

        8 When the most High divided to the nations their inheritance, when he separated the sons of Adam, he set the bounds of the people according to the number of the children of Israel.

        Ja aivan varma on siis sekin, että on vain YKSI Jumala, eikä Jumala kehoita ihmisiä palvomaan epäjumalia, kuten sinä herhoissasi väität !

        Kukaan ei usko sinua. Sinulla ei ole mitään uskottovuutta täällä. Olet jo pilannut maineesi, joten lähde pois.

        92 käännös "kullekin oman jumalan" kyllä sanoo perustuvansa Qumranin tekstiin, mikä kuulostaa aika hyvältä.

        Jos minulla ei ole uskottavuutta eivät kirjoitukseni varmasti haittaa yhtään.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        92 käännös "kullekin oman jumalan" kyllä sanoo perustuvansa Qumranin tekstiin, mikä kuulostaa aika hyvältä.

        Yritä nyt ymmärtää edes se, että Raamatun opetuksien tulee olla samassa linjassa keskenään, ja väärennökset paljastuvat muun Raamatunilmoituksen kautta ja avulla.

        Eli kuten jo usean kerran olen kirjoittanut, niin tuo 92 väärennös eroaa täysin kaikista muista kirjotuksista ja sotii Raamatun muun ilmoituksen kanssa totaalisesti.

        Jumala ei todellakaan jaa epäjumalia kansoille palvottavaksi !!!

        Jos et tuon vertaa ole Raamattuun perehtynyt, niin älä jankaa noita valheita ja selviä väärennöksiä.

        Sinä luet mieluummin vanhaa legendaa
        ja minä otan mieluummin selvää siitä kuinka ja mistä se tarunomainen legenda koottiin. Minua ei kiinnosta tarinan juoni, vaan se miksi tähän juoneen päädyttiin ja mitkä olivat vaihtoehdot.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Sinä luet mieluummin vanhaa legendaa
        ja minä otan mieluummin selvää siitä kuinka ja mistä se tarunomainen legenda koottiin. Minua ei kiinnosta tarinan juoni, vaan se miksi tähän juoneen päädyttiin ja mitkä olivat vaihtoehdot.

        Teet siis oman "uskontosi" !

        Eli uskot siihen, mitä itse haluat, sama se, mitä Raamattu sanoo ja opettaa.

        Et ole siis kristitty edes.

        Et edes siis ns. näennäinen tapakristitty.

        Sillä tapakristittykin uskoo Raamatun olevan Totuutta, mutta sinä väität sitä valheeksi.

        En ole kristitty.
        Se, että tutkin vanhoja legendoja ja selvitän miksi eri ihmisryhmät piti murhata kirkon alkuvaiheessa ei ole oman uskonnon tekemistä.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Jos minulla ei ole uskottavuutta eivät kirjoitukseni varmasti haittaa yhtään.

        Valitettavasti on aina niitä ihmisiä, jotka uskovat valheesi ja joutuvat sen tähden harhaan ja eksyksiin oikealta tieltä. Sinä yksin olet siitä vastuussa Jumalan edessä ja tulet saamaan tuomiosi.

        Muistaakseni sanoit, ettei minua kukaan ota vakavasti, mutta nähtävästi olet muuttanut mielesi.

    • Anonyymi

      Ps.83:19 Ja tulkoot tuntemaan, että sinun ainoan nimi on Herra, että sinä olet Korkein kaikessa maassa. Ps.96:4 Sillä Herra on suuri ja sangen ylistettävä, hän on peljättävä yli kaikkien jumalain. Ps.97:9 Sillä sinä, Herra, olet Korkein yli kaiken maan, sinä olet korkea, ylitse kaikkien jumalain.

    • Anonyymi

      Ap.t.17:26 Biblia (1776) Ja hän on tehnyt kaiken ihmisten sukukunnan yhdestä verestä kaiken maan piirin päälle asumaan, ja määräsi aivotut ajat ja heidän asumisensa rajat. 5Moos.38:8

    • Anonyymi

      Golgatan ristiltä Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä uskon kautta kaikki synnit anteeksi.Tämä on Raamatun ydin; Evankeliumi ja samalla Jumalan voima, pelastukseksi joka ottaa lunastuksen vastaa. Joka uskoo, ei varmaan halua syntiä tehdä.

      Ymmärtäkää mikä on usko ja sen voima kun sen Jumala antaa.

      Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä uskon kautta kaikki synnit anteeksi.
      Pelastus tulee ulkoa Taivaasta.

    • Anonyymi

      Job: 38:1 Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi: 38:2
      "Kuka olet sinä,
      joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni?

      38:3 Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua.

      38:4 Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.

      38:5 Kuka on määrännyt sen mitat - tottapa sen tiedät - tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse?

      Opeta sinä Jumalaa. Missä olit silloin, kun minä maan perustin?
      Missä olit ja opeta!

      • Taisi olla Jobilla huono karma.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Taisi olla Jobilla huono karma.

        Jeesus on karman Herra, Hän on luonut ne ja luonnonvakiot ja evankeliumin pelastuksen sille joka uskoo.
        Kunnia olkoon Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle, nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen.

        Miten muuten käy toteen oikeus ja pelastus kuin jälleensyntymisen?

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Miten muuten käy toteen oikeus ja pelastus kuin jälleensyntymisen?

        Lopeta nyt jo se hämmentäminen, kun et nyt kerta kaikkiaan mitään Raamatun totuuksista ymmärrä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta nyt jo se hämmentäminen, kun et nyt kerta kaikkiaan mitään Raamatun totuuksista ymmärrä.

        Tiedän kyllä millaiseksi katolisuus sadun juonen muokkasi, mutta kuten sanoin minua kiinnostaa se millainen se oli alunperin.
        Elämänfilosofia vai sokea usko kuoleman uhalla?

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Tiedän kyllä millaiseksi katolisuus sadun juonen muokkasi, mutta kuten sanoin minua kiinnostaa se millainen se oli alunperin.
        Elämänfilosofia vai sokea usko kuoleman uhalla?

        Ei mikään elämänfilosofia, ei voi sinua pelastaa
        Vain lapsenomainen usko Jeesuksen pelastavaan evankeliumiin on se viisaus, mitä ihminen on kautta aikojen etsinyt ja mitä hän tarvitsee. Eikä sitä ole vaikea ymmärtää, kunhan antaa Pyhän Hengen avata sydämensä ottamaan se iloiten vastaan, niin kuin lapsi.
        Ja se on löydettävissä vain Raamatusta jossa Jumala on sen meille profeettojensa ja palvelijoidensa kautta ilmoittanut.
        Turha sitä on mistään muualta etsiskellä.

        Näinhän se on katolisuuden mukaan, mutta entäs sitten ennen kirkkoa, ennen kuin muut kirjoitukset poltettiin ja ihmiset niitten mukana?

    • Anonyymi

      Se, että tutkin vanhoja legendoja ja selvitän miksi eri ihmisryhmät piti murhata kirkon alkuvaiheessa ei ole oman uskonnon tekemistä.

      Lue Apostolien teot luvut 2 ja 4 kaikki oli yhtä ja Herra vielä siunasi, niin ymmärrät miksi täytyi tuhota.

      • Jos yksi Pietarin seurakunta piti Jeesusta oikeana sijaisuhrina, niin ei se kyllä ole mikään syy murhata heitä, jotka ajattelivat gnostilaisittain, kuten kataareja. Jos se todella olisi ollut totuus, niin olisiko siihen tarvittu niin monta ihmisuhria lisää?

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Jos yksi Pietarin seurakunta piti Jeesusta oikeana sijaisuhrina, niin ei se kyllä ole mikään syy murhata heitä, jotka ajattelivat gnostilaisittain, kuten kataareja. Jos se todella olisi ollut totuus, niin olisiko siihen tarvittu niin monta ihmisuhria lisää?

        ei kristityt ollut murhaajia vaan uhreja, Mikä oli heidä rikos?
        Usko Jeesuksen veren voimaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ei kristityt ollut murhaajia vaan uhreja, Mikä oli heidä rikos?
        Usko Jeesuksen veren voimaan.

        Mikä oli kataarien rikos? Usko Jeesuksen opetuksiin ja pyrkimys valaistumiseen.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Mikä oli kataarien rikos? Usko Jeesuksen opetuksiin ja pyrkimys valaistumiseen.

        Onko raatelevat sudet, tappajat oikeita kristuttyjä ja Jeesuksen seuraajia.
        Puhdas oppi on vain Jeesuksessa, muu telee saatanasta, sen pöljäkin tietää, ja saatana myrkyttää koko ilmapiirin sotkusella sumutuksellaan. Tietäkää tämä!

        Oppi, jota julistatte elää juuri siksi, että muut kirjoitukset poltettiin ja ihmiset niitten mukana. Te harjoitatte katolista uskontoa.
        Mikä oli kataarien rikos, kun Jeesukseen uskojat, jotka pelastuivat yksin armosta menivät murhaamaan heidät?

    • Anonyymi

      2Moos.15:11 Herra, kuka on sinun vertaisesi, jumalien joukossa! Kuka on sinun vertaisesi, sinä pyhyydessä jalo; sinä ylistettävistä teoissa peljättävä, sinä ihmeitten tekijä! 5Moos.6:14-15 Älkää kulkeko muiden jumalien perässä, niiden kansain jumalien, jotka asuvat teidän ympärillänne - sillä Herra, sinun Jumalasi, on kiivas Jumala sinun keskelläsi - ettei Herra, sinun Jumalasi, viha syttyisi sinua vastaan ja hän hävittäisi sinua maasta. Ps.82:1 Aasafin virsi. Jumalaa seisoo jumalien kokouksessa, hän on tuomari jumalien keskellä:

    • Anonyymi

      Se nyt on ihan vaan makuasia miten tukitsee näkemisensä. Kyllähän se näkemisessä totuus on tietenkin tärkeintä, todellakin. Jos nyt mentäisiin valehtelemaan, kyllähän sen totuus tosiaan kuitenkin paljastaa, eihän siitä ole mitään epäselvää kenelläkään.

    • Anonyymi

      Mal.1:1-4 Ennustus, Herran sana Israelille, Malakian kautta. Minä olen rakastanut, sanoo Herra. Mutta te sanotte: Missä sinä olet osottanut rakkauttasi meihin? Eikö Eesau ollut Jaakobin veli, sanoo Herra, ja Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin; ja minä tein hänen vuorensa autioksi ja annoin hänen perintöosansa erämaan aavikkosusille. Jos Edom sanoo: Me olemme ruhjotut, mutta me rakennamme rauniot jälleen, niin Herra Sebaot sanoo näin: He rakentakoon, mutta minä revin maahan; ja heidän nimensä olkoon: jumalattomuuden maa ja kansa, johon Herra on vihastunut iankaikkisesti. Room.9:13-15 niinkuin kirjoitettu on: Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin. Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se! Sillä Moosekselle hän sanoo: Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan. 2Moos.4:21-23. Hoos.11:1

    • Anonyymi

      Toki kaikkia viestejä en ole ketjusta lukenut, mutta miksi aloittajan kysyykseen ei kukaan anna asiallista vastausta. Vastaukset menevät herjaamisen puolelle - jopa syylllistämisen.
      Niin, onko ihminen nähnyt kaikkivalaisata JUMALAA. Ei...

      Johanneksen evankeliumi:
      1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.

      Tuon voi todistaa juuri kaikkivaltiaan JUMALAN olemuksella;

      6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

      JUMALAN olemukseen juuri liittyy toiminta jonkun kautta. Esim. JUMALA oli Jeesuksessa Kristksessa. Samoin JUMALA näyttäytyi ;

      2. Mooseksen kirja
      24:9 Ja Mooses ja Aaron, Naadab ja Abihu ynnä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta nousivat vuorelle.
      24:10 Ja he näkivät Israelin Jumalan; ja hänen jalkainsa alla oli alusta, niinkuin safiirikivistä, kirkas kuin itse taivas.

      Niin, JUMALA on Henki - näkymätön - ja siksi ihminen ei voi nähdä kaikkivaltiasta JUMALAA. Aikoinaan Jeesuksen on nähnyt varmaan miljoonat ihmiset, mutta kukaan ei nähnyt JUMALAA . Jeesus oli vain JUMALAN kirkkaus ja toi esiin JUMALAN aivoituksia.

      Toki ihminen voi tiedostua miten JUMALA ilmestyy tai JUMALA puhuu, mutta AINA jonkun kautta.

      Markku Lievonen

      • Anonyymi

        "Ja he näkivät Israelin Jumalan" 2Ms 24:10

        Kyllä he näkivät Israelin Jumalan.

        2.Mooseksen kirja:
        24:9 Ja Mooses ja Aaron, Naadab ja Abihu ynnä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta nousivat vuorelle.
        24:10 Ja he näkivät Israelin Jumalan; ja hänen jalkainsa alla oli alusta, niinkuin safiirikivistä, kirkas kuin itse taivas.
        24:11 Eikä hän kajonnut kädellänsä israelilaisten valittuihin, ja he katselivat Jumalaa, söivät ja joivat.

        Pakkohan tätä ei ole uskoa, mutta näin Raamatussa sanotaan. ;)

      • Anonyymi

        Onko "Israelin Jumala" joku muu kuin "Herra Jumala Kaikkivaltias", koska sinun mielestäsi kukaan ei ole "Jumalaa" nähnyt?

        Näihin on jo vastattu.

        Isää ei ole kukaan nähnyt, mutta Pojan on !

        Joh. 6:46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.

        Poika taas on ollut aina, ja Hänet ovat ihmiset nähneet.

        Tässä asiasta:

        Joh. 8:58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".

        51 Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa."
        52 Juutalaiset sanoivat hänelle: "Nyt me ymmärrämme, että sinussa on riivaaja. Aabraham on kuollut ja profeetat, ja sinä sanot: 'Jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä maista kuolemaa'.
        53 Oletko sinä suurempi kuin isämme Aabraham, joka on kuollut? Ja profeetat ovat kuolleet; keneksi sinä itsesi teet?"
        54 Jeesus vastasi: "Jos minä itse itselleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme',
        55 ettekä tunne häntä; mutta minä tunnen hänet. Ja jos sanoisin, etten tunne häntä, niin minä olisin valhettelija niinkuin tekin; mutta minä tunnen hänet ja pidän hänen sanansa.
        56 Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi."
        57 Niin juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!"
        58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".

    • Anonyymi

      5Moos.4:12 Biblia (1776) Ja Herraa puhui keskeltä tulta: puheen äänen te kuulitte, mutta ette yhtäkään kuvaa nähneet, vaan äänen kuulitte. 2Moos.3:2-3.

    • Anonyymi

      5Moos.34:10 Biblia (1776) Ja sitte ei yhtään prophetaa noussut Israelissa niinkuin Moses, jonka Herra tunsi kasvoista niin kasvoihin. 2Moos.33:10-12

    • Anonyymi

      Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
      Tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. (israelin kansa, sitä jumaloidaan, vaikka se kiroaa (KIROAA) Jeesuksen). (Israel rakentaa uutta temppeliä, mitätöidäkseen Jeesuksen täydellisen kertakaikkisen ristin sovituksen).
      (2.Korinttolaiskirje: 12:7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

      • Kannattaako yhden tarun takia kantaa kaunaa juutalaisille?

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Kannattaako yhden tarun takia kantaa kaunaa juutalaisille?

        Totuus on vääryyden valla, kuinka suuri on tietämättömyys uskon silmillä katsottuna.
        Se kontekstuaalisuus joka on aivoissa heijastuu sanoissa ulos, mistä tyhjyys paljastuu on ylen suuri. rumista sanoista on vaiettava. Ainoa toivo on Jeesus Hän voi laskeutua niin alas.

        Näin on jos ajattelemme katolilaisten tavoin, mutta vaihtoehtojakin oli ja niitä on löydetty.

      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Kannattaako yhden tarun takia kantaa kaunaa juutalaisille?

        Meneekö sulle koskaan kaaliin, että Raamattu ei ole mitään tarua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meneekö sulle koskaan kaaliin, että Raamattu ei ole mitään tarua?

        Se on varmasti tarua. Täytyy olla umpipöhkö, joka sellaisiin taruihin uskoo.

    • Anonyymi

      Matt.26:61 ja he sanoivat: tämä on sanonut: Minä voin hajottaa maahan Jumalan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakentaa. Matt.27:40 ja sanoivat: Sinä, joka hajotat maahan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakennat, auta itseäsi, jos olet Jumalan Poika, ja astu alas ristiltä. Mark.14:58 Me olemme kuulleet hänen sanovan: Minä hajotan maahan tämän käsillä tehdyn temppelin ja rakennan kolmessa päivässä toisen, joka ei ole käsillä tehty. Mark.15:29 Ja ne, jotka kulkivat ohitse, herjasivat häntä ja nyökyttivät päätään ja sanoivat: Voi sinua, joka hajotat maahan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakennat! Joh.2:19-21 Jeesus vastasi ja sanoi heille: Hajoittakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä. Niin juutalaiset sanoivat: Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä? Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.

    • Anonyymi

      Maailma on vääryyden ja tarujen vallassa; sielunvihollisen hallinnassa. Tämä on suurin ihmisen ongelma. Siitä johtuu kurjuus ja epäoikeudenmukainen itsekäs turmelus.
      Onko jäänyt huomaamatta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      298
      3381
    2. 202
      2931
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2514
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      231
      1986
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1415
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1308
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      166
      1271
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe