Onko Brysselissä kultakaivos?

Anonyymi

Tuttavani sai pestin johonkin EU:n asiantuntijatehtävään. Vanha auto vaihtui samantien tuliterään saksaismenopeliin, eikä mihinkään budjettimalliin. Nyt vajaa vuosi myöhemmin pihalle näkyy tulleen jo toinen vielä kalliimpi Mercedes-merkkinen menopeli. Lohitaankohan siellä Brysselissä kultaa, vai mistä nämä huippuansiot tavallisille virkamiehille oikein ovat peräisin?

4

102

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuten aiemmin on sanottu: Eu on yksi suuri rahanhuijausmonopoli pieniltä mailta isoille ja joitakin rasvataan välissä jotta kitkat poistuisi jotta saadaan taas uusi tuleva velkapaketti menemään läpi.....piiri pieni pyörii...

    • Anonyymi

      Kyseessä on lahjontarinki. Sopivat virkamiehet ja poliitikot todennäköisesti ostetaan ajamaan asioita tiettyyn suuntaan. Muuten ei ole mahdollista, että virkamiehet ja poliitikot tekevät jatkuvasti maan ja kansan edun vastaisia päätöksiä, mutta EU:lle suotuisia. Vaikka kansan keskuudessa poliitikot ja virkamiehet ovat typeryksiä, niin todellisuudessa eivät ole. He ovat hyvin rasvattuja. Sitä on vaan vaikea uskoa, kun meille on jatkuvasti luotu kuvaa yhteisestä hyvästä, yhteisen edun nimissä asioiden ajamisesta ja tietenkin muka rehellisyydestä. Illuusion ylläpito onnistuu, kun virkamieskoneiston merkittävimmät virat ja media ovat ostettu mukaan. Ja asiantuntijat hankitaan "puolueettomasti" jostain tutkimuslaitoksesta tai yliopistosta sanomaan tutkijan ja tieteen statuksella "juu kyllä asia on näin". Todellisuutemme on yksi suuri valhe. Tähän sopii vertaus Platonin luolasta. Vain harva pääsee sieltä pihalle ja luolassa olijat pilkkaavat vapaaksi päässyttä hulluksi, kun kertoo mitä on todellinen vapaus.

      Suurin osa kansasta ei tule tajuamaan missä valheessa elämme. Ei se ihme, että totutta vihataan koska meille on syötetty lapsesta saakka valheita. Totuus on Jeesuksessa Kristuksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen rakastaa rehellisyyttä ja totuutta enemmän kuin mainetta ja rahaa. Eipä ihme, että Raamatussa varoitellaan rahan ahneudesta ja lahjonnasta. Se korruptoi hyvänkin helposti. EU on saatanallinen koneisto Babylonin symboleineen.

    • Anonyymi

      sitä sanotaan mafia malliseksi lahjonnaksi
      eli korruptioksi

    • Anonyymi

      40000 enemmän ja vielä enemmän turhaa virkamiestä elinikäisellä hillotolpalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      75
      842
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe