Kenenkään ei tarvi tuntea syyllisyyttä

että elelee yhteiskunnan tuilla. Niin ne elää nuo päättäjätkin ja muut varakkaatkin, mutta vaan mieletömillä tuilla, puhutaan useista tuhansista.
Meistä jokainen saa jotakin tukia elämänsä aikana, ja niitä pitää hakea, ne ei tule itsestään, eikä samoin kuin päättäjille, ilman että itse sitä huomaa. On hieman outo tapa suurituloisille. Mutta ne tulee siksi ilman hakemista, ettei niitä tarvi maksaa takasin kun niitä ei ole kerran haettukkaan, näin ovelasti hoituu varakkaille lisärahaa.

Tuet on sitä varten että jos ei muuten pärjää, niin ne kuuluu sinulle.
On turhaa toisten vääntää ja kääntää asiaa negatiiviseksi ja päälle vielä haukkua se tuen saaja. Ovat niin katkeria jos itse ovat hakeneet eikä saa, silloin on kansalaisella liian suuret tulot, päättäjiin tulot ei vaikuta, niitä saa vaikkei tarvisikaan, kansalainen ei saa aina vaikka tarvisikin.
Ei tuilla eläminen ole yhtään sen kummallisempaa kuin palkallakaan, eihän palkallakaan kukaan enää elä.
Joten jätetään se katkeruus jakateellisuus, ja iloitaan siitä ihminen saa senkin vähän yhteiskunnan apua, suurituloiset nautivat myös rahasta joka vaan tippuu heidän tililleen. Rahaa tuli pyytämättä ihan yllätyksenä.
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No siinähän olet kelasossurahoilla 500eur kk siis hei haloo luuletko tosiaan että joku tuosta kateellinen olis kun suomeks vituttaa tuollaiset tyypit.Päihdeongelmat siihen päälle heh. Jaa ei 3000eur palkalla pärjää nooh kaveripiirisi on sitä ja tätä.

Äänestä
  • Oi, etk tiennyt että sinäkin voit saada kelasossu rahoja, jos olet niihin oikeutettu. Varmasti jo saatkin jotain kelasta, me kaikki saamme.
    Ei tarvi sun olla päihdeongelmainenkaan kun voi hakea, kysäiseppäs rohekasti.

    Äänestä

  • Olethan sinäkin. Ei kaikki mitään 3000 palkkoja edes saa.

    Äänestä

Porukka parkuu kun pieniä eläkkeitä nostettiin 50(takuueläke) ja 33(kansaneläke) eurolla kuussa mutta mitään kohua ei tule jos kansanedustajien palkkioita nostetaan kunnolla vaalien jälkeen.

Äänestä
  • Eduskunta päättää itse tileistään, joten kansalaisen parku ei auta jos on sinne jonkun äänestänyt. Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • Juurikin näin, tai pääministeri nostaa suuren palkkansa ym lisien päälle vielä tonnin aamiasrahaa!!! Sitä jopa monet puolustaa, mutta jos käyhä eläkeläinen ym saa 20 e liikaa ylimääsäistä siitä haukutaan lyttyyn ja kaikki peritään pois.

    Tämä kahtiajako on todella räikeetä ja siihen syyllistyy ne jotka sitä omituista kyllä paheksuvat?? Teot ja puheet eivät kyllä kohtaa.
    Mutta sehän tiedetään että kaikki ovat valehtelijoita ja suuria takinkääntäjiä ja oman edun tavoittelijoita.

    Äänestä

Poliitikot tekee sentään töitä elikä on esillä että tulee valituksi uudestaan.Lusmut syyttää yhteiskuntaa kun itse eivät tee mitään.Harjoitteluun jokainen työtön että tulee aktiviteettiä. Pöntöt istuu kotona vaan.

Äänestä
  • No mikset sinä sitten tee töitä, kaljottelet joka päivä aamusta iltaan. Ei kaikki ole kuin sinä yhtä avuttomia.

    Äänestä

Maahan tuleille camelinkargagulleille maksetaan kaikki tuet ja etuudet vaikka eivät ole päivääkään töitä täällä tehneet. Kantikset voivat hyvin naatiskella kaikki tuet ja etuudet mitä suinkin saavat ja vähän vielä extraa...

Äänestä

Mä ainakin nostan kaikki edut mitä saan. Olen työtön ja iloinen sellainen.

Äänestä

Ilmankos viihdyt köyhyyspalstalla ja rutiset että pelkkää makaronia ruokia aikas jästipäitä.

Äänestä
  • Totta, täällä on ainakin rehellistä ja mukavaa seuraa jotka ei ole sellaisia kuin sinä ylimielinen ja itseään täynnä oleva luuseri, mutta mistähän sinäkin olet ylimielinen, täällä olet aamusta iltaan.

    Mä syön makaroonia ihan kuin sinäkin, syön mitä haluan, ja se ei kuulu sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, täällä on ainakin rehellistä ja mukavaa seuraa jotka ei ole sellaisia kuin sinä ylimielinen ja itseään täynnä oleva luuseri, mutta mistähän sinäkin olet ylimielinen, täällä olet aamusta iltaan.

    Mä syön makaroonia ihan kuin sinäkin, syön mitä haluan, ja se ei kuulu sinulle.

    Mutta minä söin makaroonimössöä sen verran vähän, että piti iltasella lähteä pizzeriaan.
    Ettei tulis turhaa reissua, niin otin samalla muullekin porukalle evästä eli pizzan lisäksi kebabrulla sekä kaksi kebabia ja niihin kaikkiin vielä virvoitusjuomat mukaan.
    KEVA toimi tässäkin ostoskimarassa ryhdikkäänä sponsorina.

    Äänestä

Me viihdytään tosi hyvin työttöminä, on paljon tekemistä ja menemistä, jota ie työssä ollessa enää jaksanut. Nyt on harrstuksiakin, ei ollut kun töissä kävi. Sairastamiset on jääneet lähes pois, ja jaksaminen on huippuluokkaa.

Ei tiennytkään mitä kaikkea voi vapaana kaikesta tehdä, Työ on liian rankkaa ja sairastuttaa, ja ihmettelen miksi sen vuoksi sitä jotkut äällä ihannoi!!! Tykkääkö he sairastaa ja olla väsyneitä, ilmeisesti.

Raha ei meille snele mitään, sitä pitää olla mutta ei haittaa jos ei joskus ole. Aina on ollut. Kelasta saa lisää jos loppuu. vielä ei ole loppunut, mutta tuet ollaan haettu kaikki.

Kyllä vaan tämä työttömyys on kivaa, tai miksi sitä nyt kukakin kutsuu. Me ei edes muisteta sitä työttömyys sanaa, eletään samoin kuin muutkin. Mutta parempaa elämää kun työ ei rasita.

Äänestä
  • Milloin tulee kesälomarahat ?

    Äänestä

  • No kyllä on aneemista odotella kelasossurahoja niin oliko vanhemmat jo työttömiä..luultavasti ja koko suku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milloin tulee kesälomarahat ?

    Niitähän tulee jatkuvasti kun vaan hakee tt tukea, ja mitä sillä rahan paljoudella tekee, ei sitä rahaa kuluteta kuluttamisen vuoksi vaan tarpeeseen.

    Ei meillä kaupassa käydä kun kerran viikossa ja se riittää. Ei kehuta rahalla vaan elämällä, että meillä on kaikki.

    Ei rikkkaus ole sitä että kerrotaan että kuin on rahaa ja on taloja ja auotja ja kaikkee ulkomailla, rikkaus on ihan muuta, tyytyväisyys omaan olemiseen ja elämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kyllä on aneemista odotella kelasossurahoja niin oliko vanhemmat jo työttömiä..luultavasti ja koko suku.

    Vastaan täällä kaikkien puolesta. Ei olleet kenenkään meidän vanhemmat työttömiä, aina oli kotona töitä vallan paljon. Nyt meidän sukupovi on kotona töissä, kun se on parempi vaihtoehto kuin olla 9 e päiväkorvauksella kenenkään palveluksessa. Kelasta saa enempi kuin töissä ollessa. Huomioikaa, ettei mitkään työttömyyskorvauket ole palkkaa, jota työnantajat halauavat niin uskotella, näin jää helitä palkanmaku pois ja HE TIENAA EI SE TYÖNTEKIJÄ. Joten työ ei kannata.
    Kun sen ymmärtää että yritykselle työntekijä on imainen, niin silloin et saa palkkaa, vaan työttömyyskorvusta työssä ollessa??? Sehän on tähysin lainvastaista.

    Äänestä

Hyvä kirjoitus aloittajalta. En minä häpeä että nostan tukia. Joku viikari saa 20 tonnia kuussa palkkaa ja tuhansia euroja tukia saa lennellä yhteiskunnan varoilla lomalle ja saa syödä yhteiskunnan rahoilla koska ei palkka riitä ruokaan. Sitten rikkaat haukkuu kun työtön saa muutaman satasen tukia. Nää viikarit ja marinit saa tukia enemmän kuukaudessa kun työtön parissa vuodessa.

Äänestä

maatalous ministeri leppä on rikas mies, kuten on wahlroos, herlinit ja tuhannet muut harraste maatalous rikkaat!
Omaa rahaa on paljon.
Mutta silti vuosittain nämä rikkaat syöttiläät saa monia satoja tuhansia e, maataloustukea, yms tukea, jopa sähkövero alea, energia vero alea!! jne jne.. ympäristötukeakin saivat....
Näin ei tarvitse rikkaan omia rahoja lainkaan käyttää!! hienoa!!

Äänestä

Kaikilla ei ole sitä osaamista, mitä tarvitaan siihen, että saa papereilla rahaa.
Köyhäintyöt ja omavaraiseläminen ovat tällöin ihmisen vaihtoehtoja.

Äänestä
  • rikkailla on suuret edut, esim...maatalous ministeri leppä on rikas mies, kuten on wahlroos, herlinit ja tuhannet muut harraste maatalous rikkaat!
    Omaa rahaa ja omaisuutta on paljon.
    Mutta silti vuosittain nämä rikkaat syöttiläät saa monia satoja tuhansia e, maataloustukea, yms tukea, jopa sähkövero alea, energia vero alea!! jne jne.. ympäristötukeakin saivat....
    Näin ei tarvitse rikkaan omia rahoja lainkaan käyttää!! hienoa!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

että elelee yhteiskunnan tuilla. Niin ne elää nuo päättäjätkin ja muut varakkaatkin, mutta vaan mieletömillä tuilla, puhutaan useista tuhansista.
Meistä jokainen saa jotakin tukia elämänsä aikana, ja niitä pitää hakea, ne ei tule itsestään, eikä samoin kuin päättäjille, ilman että itse sitä huomaa. On hieman outo tapa suurituloisille. Mutta ne tulee siksi ilman hakemista, ettei niitä tarvi maksaa takasin kun niitä ei ole kerran haettukkaan, näin ovelasti hoituu varakkaille lisärahaa.

Tuet on sitä varten että jos ei muuten pärjää, niin ne kuuluu sinulle.
On turhaa toisten vääntää ja kääntää asiaa negatiiviseksi ja päälle vielä haukkua se tuen saaja. Ovat niin katkeria jos itse ovat hakeneet eikä saa, silloin on kansalaisella liian suuret tulot, päättäjiin tulot ei vaikuta, niitä saa vaikkei tarvisikaan, kansalainen ei saa aina vaikka tarvisikin.
Ei tuilla eläminen ole yhtään sen kummallisempaa kuin palkallakaan, eihän palkallakaan kukaan enää elä.
Joten jätetään se katkeruus jakateellisuus, ja iloitaan siitä ihminen saa senkin vähän yhteiskunnan apua, suurituloiset nautivat myös rahasta joka vaan tippuu heidän tililleen. Rahaa tuli pyytämättä ihan yllätyksenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu