Pitää onnitella kokoomusta, kun se laittaa Paula Risikon kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Jo oli aikakin, kun kerran paikkakunnalla on valtakunnallisesti noin tunnettu henkilö, samoin Kivisaari on itseoikeutettu valtuuston puheenjohtajaksi. Siinä lienee Kimmo ”Möhkäle” Heinosen paikka siirtyä jäähdyttelemään.
Risikko oikea valinta kh:n puheenjohtajaksi
19
111
Vastaukset
- Anonyymi
Kivisaari ja Risikko kaupungin keulakuviksi. Heinonen harrastakoon isänmaallisuuttaan omissa oloissaan, mutta kunnallispolitiikan vois jättää vähemmälle.
- Anonyymi
Kummatkin huonoja
- Anonyymi
Nuorekas ja koulutusorientoitunut kaupunki tarvitsee juuri Risikon ja Kivisaaren tyyliset johtohahmot. Hik, hikoileva Kimmo Heinonen jäähdytelköön. On tainnut huomata että eturiviin on astumassa ihan uudenlaiset voimat. Varmasti vihanneskaupassa on duunia ja kotona leppoisaa perhe-elämää takkatulen ääressä wiskipullo lattialla...
- Anonyymi
Risikon näpäytys IP:ssa kohdistui Ojaniemeen kuin Heinoseenkin, että Seinäjokea on tehtävä tunnetuksi. Kukapa siinä paras on kuin valtakunnallisesti tunnettu Risikko. Eihän Ojaniemeä sen enempää kuin Heinostakaan tunneta Seinäjokea, jos sielläkään, kauempana.
- Anonyymi
Jospa nyt loppuu se rahan paasaaminen tangoihin kun punk sukupolvi pääsee johtopaikoille.
- Anonyymi
Risikon.juna menny jo kauan sitten,uhoaminen ei vaan riitä,ei oo muuta näyttöä!
- Anonyymi
Eipä tehny mitään kauhavan varuskunnan eteen,eikä vaasan
- Anonyymi
Risikkoa ei voittanutta!
- Anonyymi
Venäläiset ja potkupalloidiootit levittävät koronaa
- Anonyymi
Heikkonen hikoilee tälläki hetkellä pikkusikarissaan mustassa mersussa, ikkuna auki ettei liikaa päätä punoota. 😂
- Anonyymi
Miksi muuten mersumiehet ovat lähes aina lyhytkasvuisia miehiä tai manneja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muuten mersumiehet ovat lähes aina lyhytkasvuisia miehiä tai manneja?
vaaliliittojen kautta seinäjoen valtuuston pj on vielä luku ja kirjoitustaidoton persu...uujee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muuten mersumiehet ovat lähes aina lyhytkasvuisia miehiä tai manneja?
Heinonen nyt ei ole kyllä kumpaakaan :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vaaliliittojen kautta seinäjoen valtuuston pj on vielä luku ja kirjoitustaidoton persu...uujee
Luojalle kiitos - ei ole eikä tule!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi muuten mersumiehet ovat lähes aina lyhytkasvuisia miehiä tai manneja?
Niin ja niillä mersumiehillä on pieni pili...
- Anonyymi
Näinköhän vain ehtii kaupunginhallituksen pj:n hommat hoitaa? Se on paljon muutakin kuin kokouksien johtamista. Siinä pitää olla lähes päivittäin käytettävissä paikan päällä Seinäjoella. Miten mahtaa onnistua, jos pitäisi olla viikot eduskunnassa?
- Anonyymi
Seuraavaksi Paula maakuntahallitukseen ???
Järki yhdessä päässä ???
- Anonyymi
mihin Heinonen on kadonnu? Poliitikko suoraan salaatti pöydästä!
- Anonyymi
Mitä jos tämä muija hoitaisi sen kansanedustajan hommansa edes jotenkin eikä tunkisi joka paikkaan..?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2493750- 583543
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I982944Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk552699Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1222490Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352092Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012031Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva431893Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1081834Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711199