Atte Kalevalta oikeaa asiaa maahanmuutosta

ja leimakirveistä. Kyllähän tässä tosiaan alkaa tulla neukkulan aika jo mieleen.

"Jälleen kerran minuun on lyöty leimoja, jotka eivät vastaa ajatteluani. Tällainen leimaaminen muistuttaa ikävällä tavalla suomettumisen pahimmista vuosista, jolloin kuka tahansa saattoi helposti kyseenalaistaa poliittisten vastustajiensa uskottavuuden leimaamalla heidät ’neuvostovastaisiksi’.

Nykyään vastaavana leimana käytetään äärioikeistolaista tai oikeistopopulistia. On siis syytä kerrata poliittinen linjani, jotta jokainen voi itse tarkistaa, mitä mieltä asioista oikeasti olen ja minkälaista linjaa todellisuudessa kannatan.

Turvapaikkajärjestelmä on laitettava kokonaan uusiksi, Tanskan malliin. Tanska päätti hiljattain sosiaalidemokraattien johdolla uudistaa turvapaikanhaun tapahtuvaksi Afrikassa, pakolaisleireillä tai vastaanottokeskuksissa, mitä olen jo pitkään itsekin kannattanut. Kirjoitin viime eduskuntavaalien alla järkevän maahanmuuttopolitiikan tiekartan ja ilokseni olen huomannut, että puolueeni kokoomuksen periaateohjelmaan on päätynyt samansuuntaisia näkemyksiä. Viimeistään tulevalla hallituskaudella uudistukset on pantava käytäntöön.

Turvallisuus on jokaisen suomalaisen perusoikeus. Ulkona pitää voida liikkua rauhassa. Väkivaltaiset katujengit ja laittomasti maassa oleskelevat henkilöt tekevät vakavia rikoksia, nuorten tekemät rikokset näkyvät nousevana trendinä henkirikostilastoissa. Poliisia ei kunnioiteta. Nämä ilmiöt pitää saada hallintaan.

On puututtava juurisyihin, asuinalueiden eriytymiseen ja sosiaalisten ongelmien muodostumiseen. Laittoman oleskelun kannustimet on purettava: jos saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, maasta pois. Sama pätee kotoutumiseen. Se on yksilön velvollisuus, ei valtion tai kaupungin tehtävä. Maahantulijoilta pitää uskaltaa vaatia sitoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisiin arvoihin. On hyvin haitallista, jos maahantulijat eivät integroidu, vaan muodostavat rinnakkaisia yhteiskuntia, joissa vallitsevat täysin valtakulttuurista poikkeavat käsitykset siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, mikä on oikein ja mikä väärin."
4<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaleva on oikeassa.

Äänestä

Atte on kunnon mies.

Äänestä
  • Fiksu mies.

    Äänestä

Meillähän tuntuu olevan tarkoituksellisena tavoitteena synnyttää maahan rinnakkaisyhteiskuntia kun esim koulussa kasvava polvi eriytetään hygieenisen steriilisti toisistaan opetuksen sisällön suhteen erityisesti moraalisten ja eettisten arvojen ja käytäntöjen opetuksen ja ja jo pelkän esilläpidon osalta. Ehkä Ruotsi on osaltaan toimimassa innoittavana esikuvana, onhan siellä harmonisen rauhallisessa kansankodissa onnistuttu synnyttämään monikulturellista rikastumista rahalähetysryöstöineen, autojen joukkopolttamisineen, aseellisine katutaisteluineen yms yms yms

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja leimakirveistä. Kyllähän tässä tosiaan alkaa tulla neukkulan aika jo mieleen.

"Jälleen kerran minuun on lyöty leimoja, jotka eivät vastaa ajatteluani. Tällainen leimaaminen muistuttaa ikävällä tavalla suomettumisen pahimmista vuosista, jolloin kuka tahansa saattoi helposti kyseenalaistaa poliittisten vastustajiensa uskottavuuden leimaamalla heidät ’neuvostovastaisiksi’.

Nykyään vastaavana leimana käytetään äärioikeistolaista tai oikeistopopulistia. On siis syytä kerrata poliittinen linjani, jotta jokainen voi itse tarkistaa, mitä mieltä asioista oikeasti olen ja minkälaista linjaa todellisuudessa kannatan.

Turvapaikkajärjestelmä on laitettava kokonaan uusiksi, Tanskan malliin. Tanska päätti hiljattain sosiaalidemokraattien johdolla uudistaa turvapaikanhaun tapahtuvaksi Afrikassa, pakolaisleireillä tai vastaanottokeskuksissa, mitä olen jo pitkään itsekin kannattanut. Kirjoitin viime eduskuntavaalien alla järkevän maahanmuuttopolitiikan tiekartan ja ilokseni olen huomannut, että puolueeni kokoomuksen periaateohjelmaan on päätynyt samansuuntaisia näkemyksiä. Viimeistään tulevalla hallituskaudella uudistukset on pantava käytäntöön.

Turvallisuus on jokaisen suomalaisen perusoikeus. Ulkona pitää voida liikkua rauhassa. Väkivaltaiset katujengit ja laittomasti maassa oleskelevat henkilöt tekevät vakavia rikoksia, nuorten tekemät rikokset näkyvät nousevana trendinä henkirikostilastoissa. Poliisia ei kunnioiteta. Nämä ilmiöt pitää saada hallintaan.

On puututtava juurisyihin, asuinalueiden eriytymiseen ja sosiaalisten ongelmien muodostumiseen. Laittoman oleskelun kannustimet on purettava: jos saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, maasta pois. Sama pätee kotoutumiseen. Se on yksilön velvollisuus, ei valtion tai kaupungin tehtävä. Maahantulijoilta pitää uskaltaa vaatia sitoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisiin arvoihin. On hyvin haitallista, jos maahantulijat eivät integroidu, vaan muodostavat rinnakkaisia yhteiskuntia, joissa vallitsevat täysin valtakulttuurista poikkeavat käsitykset siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, mikä on oikein ja mikä väärin."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu