Pääministerin propagandanikkarit kirjoittelevat hölynpölyä

Komissio on julkaissut viralliset maakohtaiset kasvuennusteet. Suomelle ennustetaan huonointa ja hitainta kasvua.
Pääministerin esikunnan demaritiedottajat ovat kyllä velvollisia kertomaan, että he ovat työntäneet julkisuuteen täysin väärää tietoa. Tahallisesti, sillä ovathan useat muut arvostetut lähteet jo kertoneet samanlaista tietoa.
Huomionarvoiset terveiset ministereille Tuppurainen ja Marin: Italian talous kasvaa kaksinkertaisella nopeudella Suomeen verraten ja Kreikan talous lähes kolminkertaisella vauhdilla.
Tämän pitäisi herättää kansalaiset äänestäjinä huolehtimaan siitä, että seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestetään rehellisiä, osaavia ehdokkaita.
Ei osaamattomia totuuden välttelijöitä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Komissio on julkaissut viralliset maakohtaiset kasvuennusteet. Suomelle ennustetaan huonointa ja hitainta kasvua.
Pääministerin esikunnan demaritiedottajat ovat kyllä velvollisia kertomaan, että he ovat työntäneet julkisuuteen täysin väärää tietoa. Tahallisesti, sillä ovathan useat muut arvostetut lähteet jo kertoneet samanlaista tietoa.
Huomionarvoiset terveiset ministereille Tuppurainen ja Marin: Italian talous kasvaa kaksinkertaisella nopeudella Suomeen verraten ja Kreikan talous lähes kolminkertaisella vauhdilla.
Tämän pitäisi herättää kansalaiset äänestäjinä huolehtimaan siitä, että seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestetään rehellisiä, osaavia ehdokkaita.
Ei osaamattomia totuuden välttelijöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu