Eero Heinäluoma: Ilmastotekoja. Nyt!

”Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on välttämätöntä ja halvinta tehdä nyt” – Eero Heinäluoman mukaan Suomen on tuotava erityisolosuhteensa EU-päättäjien tietoon.
”Päätöksiä lykkäämällä maksamme sekä ympäristöhaittojen aiheuttamat lisäkustannukset että joka tapauksessa edessä olevan energiakäytön muutoksen. Tekemättömyys tai asioiden lykkääminen ei siis ole todellinen vaihtoehto, vaikka osa keskustelijoista näyttää toivovan pahan maailman menevän ohi päätä pensaaseen piilottamalla.”
1063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Väestön määrää ei voi enää kasvattaa, se lisää hiilijalanjälkeä... Hallittu väestön määrän lasku on välttämätön.

Äänestä
  • Suomi voi tehdä osansa, mutta muidenkin pitää tehdä.

    Äänestä

Suurin ympäristöuhka on väestönkasvu, Suomessa vaaditaan ilmastotekoja ja samaan aikaan ollaan huolissaan alhaisesta syntyvyydestä. Syntymättömän hilijalanjälki on nolla. Suomessa on alhainen syntyvyys joten kuluttajien määrä ei kasva ellei ryhdytä haalimaan ulkomailta kuluttajia.

Äänestä
  • Suomen väestonkasvu ei uhkaa ympäristöä, olemme yksi pienempiä väkimäärältään, esim. Nigeriassa on satoja miljoonia asukkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen väestonkasvu ei uhkaa ympäristöä, olemme yksi pienempiä väkimäärältään, esim. Nigeriassa on satoja miljoonia asukkaita.

    Kiinakin lopetti yhden lapsen säännön. Sekin lasketaan voittoa tavoittelevien finanssipelureiden syyksi. Auttavat Kiinaa vaurastumaan ja nousemaan kansainväliseksi suurvallaksi, josta USA jää jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinakin lopetti yhden lapsen säännön. Sekin lasketaan voittoa tavoittelevien finanssipelureiden syyksi. Auttavat Kiinaa vaurastumaan ja nousemaan kansainväliseksi suurvallaksi, josta USA jää jälkeen.

    Ei pidä osallistua tuohon.

    Äänestä

Eero:
”Yhtä vakuuttunut olen siitä, että meidän pitää tuoda omat erityisolosuhteemme niin jäämerenkulusta, pitkistä etäisyyksistä, maataloudesta kuin metsänhoidostakin muiden EU-päättäjien tietoisuuteen.”

Äänestä

Kun katselee tuota säätä, niin alkaa uskomaan ilmaston muutokseen. Venäjän pustien korkeapaineet alkavat voimistumaan kesä kesältä ja tuo meillekin helteitä. Eikä Atlannin matalapaineet pääse tänne kuin ajoittain.

Äänestä

Nyt kaikki selvittämään EU:n ilmastoehdotusta ja tukemaan sitä.

Äänestä
  • Tottakai.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

”Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on välttämätöntä ja halvinta tehdä nyt” – Eero Heinäluoman mukaan Suomen on tuotava erityisolosuhteensa EU-päättäjien tietoon.
”Päätöksiä lykkäämällä maksamme sekä ympäristöhaittojen aiheuttamat lisäkustannukset että joka tapauksessa edessä olevan energiakäytön muutoksen. Tekemättömyys tai asioiden lykkääminen ei siis ole todellinen vaihtoehto, vaikka osa keskustelijoista näyttää toivovan pahan maailman menevän ohi päätä pensaaseen piilottamalla.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu