Kun esivalta ja papit yhdessä junailivat Jumalan rakkaan Pojan tappamisen, heitti Jumala Golgatalla kaikki esivallan ja papiston edustajat kostoksi Saatananalle.
Siksi koko ihmiskunta oli Saatanan vallassa jo vuonna 90, kun Jumala lähettämä Rajua eksystys oli jo koko ihmsikunana eksyttänyt.
"Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään.
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi:"Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan.
Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta -- Saatana on laskeutunut teidän luoksenne!
Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt."-
Tästä ilmoituksesta Saatana teki Paavalille Pyhän Hengen herjauksen;:
"Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.
Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa.
Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta.
Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.
Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta.
Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään.
PYHÄ HENKI ja Saatanan herjaus
91
948
Vastaukset
Esivallan tehtävä Totuuden Henkeä vastaan:
Uskonrauhan rikkominen
Kenen etuja turvaamaan tähän maahan on säädetty laki, jossa sanotaan:
"Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa ja häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, voi oikeus tuomita teosta sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta."
Kun tässä mainitaan Jumalan nimi, on heti syytä tutkia hänen antamansa ilmoitukset tästä samasta asiasta. Onko hän todella sanonut, että kaikki se, mikä ihmisten mielestä on pyhää, on hänestä lähtöisin?
Jeesus sanoo: "Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi: - Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä."
Jeesus sanoi heille: "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."
Voiko tätä selvemmin sanoa: "Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."
Näin on itsestään selvää, ettei tätä lakia ole laadittu Jumalan, vaan hänen vastustajansa, tämän maailman jumalan, Saatanan ja hänen Antikristus-poikansa tahdon mukaan, varmistamaan sen, ettei hänen hallitsemassa maailmassa kukaan voisi julistaa totuutta ilman rangaistusta.
Tällä lailla se on tehnyt perustuksen myöskin sille, että kuka tahansa, joka sen antaman unen, näyn tai ilmestyksen perusteella oman kirkkokunnan tai lahkon perustaa - kuten niitä tämäkin maa on jotäyteen perustettu - saa heti lainvoiman totuutta vastaan.
Kun taas ne, jotka puhuvat totta, ovat tässä maailmassa jääneet tällaista lainsuojaa vaille, kuten ilmoitettu on:
"Voi teitä, jotka teette lainkäytöstä katkeraa koiruohoa ja jätätte heitteille oikeuden. Te vihaatte sitä, joka kaupunginportin kokouksessa vaatii oikeaa tuomiota, ja inhoatte sitä, joka kertoo totuuden.
Nykyisin kaupunginportin kokoukset käydään täällä sosialisessa mediassa, samanlaisessa vihan ilmapiirissä:'
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."
Ainoan tähän liittyvän lain on Jumala säätänyt Pyhän Hengen pilkkaamisesta: "Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä, eikä tulevassa maailmanajassa."
Pyhä Henki on Totuuden Henki, ja totuuden pilkkaamisesta on Jumala tämän lain antanut. Eikä hän ole sen täytäntöönpanoa luovuttanut yhdellekään maalliselle oikeusistuimelle, vaan toteuttaa sen itse viimeisellä tuomiolla.
Mikäli Totuuden Hengen saanut ihminen saa haasteen oikeuteen totuuden julistamisesta, käynnistyy varsin ihmeellinen oikeusprosessi, jossa syyttäjä itse syyllistyy Pyhän Hengen pilkkaan.
Kristuksen valittu ei oikeuteen joutuessaan tarvitse lakimiestä häntä puolustamaan, sillä senkin asian on Jumala jo ennalta näin valmistanut:
"Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki."Pyhä Henki:
Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.
Saatanan herjaus:
Puhukaa kaikki se, mitä Jeesus ennen tappamistaan on teille puhunut.- Anonyymi
Eikö ne kaikki Jeesuksen jutut olleetkaan todesta otettavia.
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ne kaikki Jeesuksen jutut olleetkaan todesta otettavia.
Jeesuksen jutut ovat totta.
Mutta nämä Saatanan Paavalille ja Pietarille syötämät verijutut ovat täyttä vahjetta, joilla Saatana sovitti kaikki niihin uskovat itselleen:
"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.
Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.
Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."
Tällä Pyhän Hengen herjauksella laki saatettiin voimaan:
"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.
Siksi Johannes tiesi tämän jo vuonna 90.
"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."
Johannes näki myös tämän valtavan joukon:
Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan,
ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa.
Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.
Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Saatana on Saatana.
Peto on Antikristus.
Väärä profetta on Paavali
Meren rannan hiekka on kaikki maailman Jeesuksen verellä Saatanalle sovitetut kristityt.
- Anonyymi
Tapaan se on päästä uskonnon harmeista eroon tuokin.
Saatana on vastuullisempi kuin jumala - mutta Pokemon voittaa molemmat.Pokemon on siitä hyvä, samanlainen kuin papit ja lahkojohtajat, ettei heitä kukaan vihaa.
750 vuotta ennen Poikansa syntymää Jumala kielsi tämän Jerusalemin temppelissä:
"Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää.
Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro."
Siksi Jeesuskaan ei virsiä veisannut, eikä harppua helistellyt.
Yhden ainoan kerran tämä tapahtui. Sen päätteeksi, kun hän tarjosi viimeisen ehtoollisen opetuslapsilleen, ja lähti Öljymäelle.
Kokemaan oman ahtaan portin taistelunsa:
"Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle."
Mutta kun Saatana Golgatalla sai eivallan ja papit jumalanhuoneineen lomaan omistukseensa. Se saneli Paavalille oman ohjeensa, herjatakseen Jumalan ilmoitusta:
"Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle
Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja."
Näillä Pyhän Hengen herjauksilla rakennetaan Kristuksen kuollutta ruumista.Kun jo harppujen helkytys oli Jumalalle liikaa, voi vain kuvitelle. mitä Jumala koki, kun Saatana toi temmeleihinsä urkujen pauhun.
Mutta toisaalta Jumalallahan ei ole enäää mitään sidoksia näin Saatanan ihmisillä rakennuttamiin jumalanhuoneisiin ja niiden palvelijoihin.- Anonyymi
Varmaan sun aivoissa on joku kohta mistä puuttuu jotain .
Se kohta aivoissa, joka kuulee Jumalan puhetta, on vain harvoilla:
"Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu.
Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta."Lihan himot ja Jumalan Pojasta vuodatettu veri ovat erinomainen laumasuoja Pyhän Hengen puheelle.
Saatanalla on toinen toistaan ihmeellisempiä keinoja pitää hänelle heitetyt onnellisina.
Kuten jo ennalta on ilmoitettu:
"Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Saatanalla on toinen toistaan ihmeellisempiä keinoja pitää hänelle heitetyt onnellisina.
Kuten jo ennalta on ilmoitettu:
"Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."Juurikin, niinikkästeen!
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin, niinikkästeen!
Juurikin, niinnikkästeen, kuten sinullekin.
Se on kuin hiiva taikinassa, jolla nostelet omia aloituksiasia.
Nuo sinun hiivasi ovat Saatanan kuivaa hiiva, joita sinulla on monta pakettia.- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Juurikin, niinnikkästeen, kuten sinullekin.
Se on kuin hiiva taikinassa, jolla nostelet omia aloituksiasia.
Nuo sinun hiivasi ovat Saatanan kuivaa hiiva, joita sinulla on monta pakettia.Erehdyksessä nostin sinun aloituksesi paalupaikalle.😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erehdyksessä nostin sinun aloituksesi paalupaikalle.😁
Valehtelet, koska Saatana ei tee mitään erehdyksissä van ainoastaan Jeesuksesta vuodattamansa veren voimasta.
- Anonyymi
Miksi Jumala ei puhu kaikille?
Vain valituille:
"Se, joka on Jumalasta, kuulee, mitä Jumala puhuu.
Te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Vain valituille:
"Se, joka on Jumalasta, kuulee, mitä Jumala puhuu.
Te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."Juurikin noinikkästeen!
- Anonyymi
Kukkahattututäti,
tämän puskassa näki .
Käteen otti
ja esille nosti.
Muistellen entistä rakasta,
petturi Paakkosta. Kun Penula metsää imuroi, niin Lounaistuuli tämän toi:
Rakkaan Paavalin tavoin:
Anonyymi
26.09.2021 09:37
Minäkin olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Teuvo Sunin,
tuon Saatanan Jeesuksesta vuodattaman sovitusveren herjaajan:
Teuvo Suni - ja Kirouksen Kirjeopisto. (Osa A)
Syitä, miksi Jumala hylkäsi (ylpeän) Teuvo Sunin ( Osa 3)
Jumala ei antanut TyöKäskyä Teuvo Sunille (Osa2)
Jumala ei kutsunut Teuvo Sunia palvelukseensa (Osa1
Teuvo Sunin harhaopetukset (Osa 6)
Mies, joka sortui manipulointiin ja aivopesuun!
Teuvo Sunin harhaopetukset, osa 4
Teuvo Sunin harhaopetukset (Osa 5)
Suni räikeimmät rienaukset?Pyhä Henki-palsta?
Onko tämä Teuvo Sunin saata-na-palsta?
Teuvo Sunin kirjoitukset ovat yhä pahempia...
Kiitos Teuvo Suni
Teuvo Sunin harhaopit no 103, 104, ja 105
Teuvon harhaopetukset, osa 3
Analyysiä Teuvosta, osa 1
Analyysiä Teuvon harhaopetuksista.
Kysymys Teuvo Sunille
Koettelua ja analyysiä -
TeuvoSunin julkisesta esityksestä
Teuvo Sunille Timo SimilältäIhminen
(T.S.) on oman pahuutensa vanki - vankilassa. .
.Kehotus viisaille: karttakaa Sunin rienaavia tekstejä!
Herra ei tosaankaan valinnut teuvoa - vaan?
Teuvo Sunin harhaoppi no 107
Teuvo Sunin harhaoppi no 106
Pyhä Henki. Harhaoppista.
TS. karta! Ketä ja miksi?
Teuvo Suni: Suomi24, Tätä vielä kysynPyhä Henki.
Kadotuksen LapsiTS
Eksyttäjän ( T.S.) tarinassa häämöttää maaliviiva. . .
Valheprofeetan (T.S.) syntimitta on kypsynyt Jumalan ratkaisupöytään
Hetki jolloin tajusin lahkojohtajan valehtelevan
Eksytyksen harhat, TS osa 12
Äärijumalaton ihminen onTS
Eksyttäjän harhat (Osa 10)
Valheet vastaan Raamatun Totuudet!
Eksyttäjän Harhat (osa 11)
Raamatun Sanojen vääristelyä!Kumpaa uskoisi, Teuvoa vai Jeesusta?Eksytyksen harhoja ( Osa 13)
Raamatun kanta harhoihin ja eksytyksiin?
Miksi ruokitte TS narsistia???
Teuvo Suni sanoi näin Jeesuksen opetuksista!
Suni - Jeesuksen sovituksen rienaaja
Totuus Teuvosta tullut ilmi.
Raamattu-palstan valheita ( Osa 1)
Valheita Paavalista versus Raamatun totuus!
Eksytyksen harhoja ( Osa 13)
Raamatun kanta harhoihin ja eksytyksiin?
Teuvo ei pidä lupaustaan!Teuvo sanoi toisella palstalla,
Sopiiko kysyä Teuvo lisää?
Mihin Sunilahko hajosi?Teuvo Suni!
Milloin aiot lopettaa tuon vihanpidon?
SUNILAISUUS AJAA LUOPUMUSTA JUMALASTA
Tämä aloitus: Teuvo Suni on väärä profeetta
EIKÖ TEUVOLLE OLE MIKÄÄN PYHÄÄ?
Syy sunilahkon kaatumiseen oli tämä!
Helluntailainen Semper.Fidelis sen teki.
Käärme, TS on luonut nahkansa!
Miksi Teuvo Sunin kirjoitukset poistetaan?
Teuvo ei ole näköjään lukenut Johanneksen evankeliumia.
Terveisiä Teukalta!
Voi taivas sentään ja Teukka!
Teuvo Suni, VÄÄRÄ PROFEETTA?- Anonyymi
Siinähän sitä on Pyhähenki palstan satoa "parhaasta päästä." Harras uskovaisuus henkii aloituksista, kuten kommenteistakin.
Anonyymi kirjoitti:
Siinähän sitä on Pyhähenki palstan satoa "parhaasta päästä." Harras uskovaisuus henkii aloituksista, kuten kommenteistakin.
Pyhä Henki on kirjannut sen näin:
Voi minua! Minun on käynyt niin kuin käy hedelmänkorjuun jälkeen ja viininkorjuuajan mentyä: ei löydy enää rypäleitä syötäväksi, ei viikunoita, vaikka kuinka etsin.
Oikeamieliset ovat kadonneet maasta, yhtään rehellistä ei ole ihmisten joukossa. Ihmiset vaanivat tilaisuutta veritekoihin, metsästävät toinen toistaan verkkoihinsa.
He tekevät taitavasti pahaa. Virkamies vaatii lahjuksia, tuomari tuomitsee maksun mukaan, mahtimies puhuu omaan pussiinsa. Yhtä köyttä he kaikki vetävät.
Paras heistä on kuin orjantappura, oikeamielisin kuin ohdakepensas. Jerusalem! Koston päivä on tulossa, tähystäjäsi ovat sen ilmoittaneet. Kaikki on kaaosta ja sekasortoa!
Älä luota naapuriin, älä turvaa parhaaseen ystävään. Varo puhumasta mitään vaimolle,
joka lepää sylissäsi.
Poika halveksii isäänsä, tytär nousee äitiään vastaan, miniä anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä.
Mutta minä kohotan katseeni Herraan, odotan pelastusta Jumalaltani. Jumalani kuulee minua!
- Anonyymi
Suomalainen esivalta on luopunut kristillisistä perinteistä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Avioero
Hullutus on siksi vallannut alaa.
Mutta et ole yksin https://www.jesusislordradio.info/Väärä tulkinta.
Esivalta ja ja papit noudattavat täsmällisesti ja tinkimättä Perustuslakiaan, jota ei laatinut Jeesus Kristus, vaan Saatanalle heitetyt Paavali ja Pietari:
"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.
Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.
Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."
Tällä Pyhän Hengen herjauksella laki saatettiin voimaan:
"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.
Jotka yhä vain jatkuvat:
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.
Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."
- Anonyymi
Vieläkö tuohon olisi jollain, jotain kommentoitavaa?
Ei ainakaan anonyymeillä.
Mutta jos joku kuuleva tulisi oman nimensä kanssa kommentoimaan, niin mielelläni keskustelin.
Kun palstan hoitomies aikansa Saatanan ilmoituslippua heilutti, niin ylläpoito poisti kuvani hänen toiveensa mukaisesti:
Onko Teuvo laittanut kuvan takapuolestaan?- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Ainakin sen haluaisin kuulla, oletko kuulija vai hylkääjä.
Kunhan seurailen...
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan seurailen...
Kun olin pari tuntia sitten vastaamassa tähän, tuli teksti: Pahus. Sivua ei löydy.
Nyt tämä oli palautettu, joten vastaan tähän: "Kunhan seurailen..."
Toivottavasti et seuraile tämän perässä:
Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat koolle ja asettuivat Herran eteen.
Myös Saatana oli heidän joukossaan.
Herra kysyi Saatanalta: "Mistä sinä tulet?"
Saatana vastasi: "Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita."- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Kun olin pari tuntia sitten vastaamassa tähän, tuli teksti: Pahus. Sivua ei löydy.
Nyt tämä oli palautettu, joten vastaan tähän: "Kunhan seurailen..."
Toivottavasti et seuraile tämän perässä:
Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat koolle ja asettuivat Herran eteen.
Myös Saatana oli heidän joukossaan.
Herra kysyi Saatanalta: "Mistä sinä tulet?"
Saatana vastasi: "Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita."Oliko sillä Jumalalla useampia poikia? Sitähän on meille uskoteltu, että antoi ainokaisen poikansa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko sillä Jumalalla useampia poikia? Sitähän on meille uskoteltu, että antoi ainokaisen poikansa?
Meille nyt on uskoteltu paljon muutakin.
1.Moos.6: 4. Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
- Anonyymi
Kiitos Teuvolle.
Paljon kirjoitit.
Paljon vihasit.
Kohta on loppusi tullut.- Anonyymi
Vai sen poikia, kyllä minä isäs tunsin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai sen poikia, kyllä minä isäs tunsin.
Hyvää huomenta palstalaisille! 14.10-21 -0.2 ° pilvistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvää huomenta palstalaisille! 14.10-21 -0.2 ° pilvistä
Samoin!
Anonyymi kirjoitti:
Hyvää huomenta palstalaisille! 14.10-21 -0.2 ° pilvistä
Nyt on rauha, kaikki hyvin,
Samokoon Pyhä Henki mitä tahansa,- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Nyt on rauha, kaikki hyvin,
Samokoon Pyhä Henki mitä tahansa,Oletko sitä mieltä, että "pyhähenki" on erimieltä sen rauhan suhteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sitä mieltä, että "pyhähenki" on erimieltä sen rauhan suhteen?
Ainakin näillä palstoilla on täysimittainen sota käynnissä.
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sitä mieltä, että "pyhähenki" on erimieltä sen rauhan suhteen?
Samaa mieltä olen olen kuin lähettäjänikin:
Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa!
Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.
Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.
Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.
- Anonyymi
Sanoja vuosikausia vanhoja lorujasi toistat, vanha mies. Mennyttä aikaa. Kuten olet itsekin.
Mutta minun aikani ei ole sinun aikaasi:
Te olette lähtöisin Saatanasta.
Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti.
Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.
"Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!
Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion? "
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?"
Siksi minäkään en ole poikkeus.
- Anonyymi
Kun eräs tietty tyyppi sai savustettua T.S. raamattupalstalta, niin kaikkien mielenkiinto loppui kyseiseen palstaan. Voitte tarkistaa asian 1- 2 kommenttia vrk.
Raju eksytys torjuttu
Anonyymi
29.09.2021 09:25
Ilmoita
Pahus. Sunia ei löytynyt.
Torjuin sunin eksytyksen!HiiiHooo, kuolen nauruun! HAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHHAHAKiäh kiäh .
PoistatinTeuvon aloituksen.
Nyt on ylläpidolla oikea linja harhaopettajien suhteen.
Teinppyynnönpois
Okkultismi (Aivopieru totuuden henki ) ei kuulu oikeille jumalanlapsille.
Poistattakaa Teuvon aloitukset.
Pystyn poistamaan Teuvon aloitukset.
Poisperkele palstalta-
Ne poistetaan kun tarpeeksi monta pyyntöä tulee.
Poistatatte oikeasti perkeleen palstalta.
Siksi kun kirjoitat valheita. Tein poistopyynnön.
Veretön evankeliumi ei kuulu Raamattuun.
Teuvo Suni on kukistettu.
Facebookissa tämä on tallella, jos Pahus kohta tulee.
Tapansa mukaan hoitomies tämänkin piiloon johdatti.
- Anonyymi
Kovasti saa palstaa vatkata, että ne saa vyyörytettyä yli 30 sivua takaisinpäin.
Sittenkin ne saa palautettua ositerivin loppuosaa muokkaamalla. Anonyymi kirjoitti:
Kovasti saa palstaa vatkata, että ne saa vyyörytettyä yli 30 sivua takaisinpäin.
Sittenkin ne saa palautettua ositerivin loppuosaa muokkaamalla.Saatana on ahkera.
Kun se on jonkun syliinsä saanut, se ottaa tästä ihmisparasta KAIKKI TEHOT IRTI- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Saatana on ahkera.
Kun se on jonkun syliinsä saanut, se ottaa tästä ihmisparasta KAIKKI TEHOT IRTIVoi sitä ihmisparkaa, ei siinä parkuminen auta.
Anonyymi kirjoitti:
Voi sitä ihmisparkaa, ei siinä parkuminen auta.
Ei hän vielä parukaan, vaan herjaa.
Oman uskonsa mukaisesti:
Hyvän miehen saikin, kun minutkin Saatanalle heitettiin.
Devoit
"Pelätkää Jumalaa, älkää Saatanaa!Minäkin aluksi kauhistuin, kun tulin Saatanalle heitetyksi, että nyt joudunkin todelliseen helvettiin, mutta toisin kävi, kun heti sain Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä kaikki syntini anteeksi.
Teuvon seurassa sain kantaa jatkuvasti raskasta syntisäkkiä mukanani, matkalla kohti ahdasta porttia, josta en kuitenkaan sisään päässyt. Kuten varmaankin tiedätte.
Mutta vl-papin synninpäästön jälkeen olen voinut sydämeni saastaan purkaa heti ulos:
"Minun sydämestäni ei ainakaan löydy muuta kuin syntiä ja saastaa, mutta silti saan olla Jeesuksen verellä puhtaaksi pesty syntinen."
Sen suurempaa iloa ei voi ihmisellä olla, kuin mitä on Teuvon herjaaminen.- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Ei hän vielä parukaan, vaan herjaa.
Oman uskonsa mukaisesti:
Hyvän miehen saikin, kun minutkin Saatanalle heitettiin.
Devoit
"Pelätkää Jumalaa, älkää Saatanaa!Minäkin aluksi kauhistuin, kun tulin Saatanalle heitetyksi, että nyt joudunkin todelliseen helvettiin, mutta toisin kävi, kun heti sain Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä kaikki syntini anteeksi.
Teuvon seurassa sain kantaa jatkuvasti raskasta syntisäkkiä mukanani, matkalla kohti ahdasta porttia, josta en kuitenkaan sisään päässyt. Kuten varmaankin tiedätte.
Mutta vl-papin synninpäästön jälkeen olen voinut sydämeni saastaan purkaa heti ulos:
"Minun sydämestäni ei ainakaan löydy muuta kuin syntiä ja saastaa, mutta silti saan olla Jeesuksen verellä puhtaaksi pesty syntinen."
Sen suurempaa iloa ei voi ihmisellä olla, kuin mitä on Teuvon herjaaminen.Juurikin noinikkästeen!
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin noinikkästeen!
Kiitos sinulle, joka matkit Paakkosen poikaa ja samalla nostat totuutta esille.
- Anonyymi
Huomenta!
- Anonyymi
Kyllä jämpti on näin.😁
- Anonyymi
2021 JKR.
- Anonyymi
Alussa loi Teuvo aloituksen.
- Anonyymi
Matteuksen evankeliumi: 10:39
Omakantatietonsa kanssa kannattaa poistua.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/92405c53-e176-4c72-8753-df5cd85ac7e7- Anonyymi
Mitähän liikkunee kyseisen kommentoijan päässä?
- Anonyymi
Opastauluun on merkitty myös pastorit. Eikö tuon sortin sairaaloissa potilaat ole tarpeeksi sekaisin, ilman pastorien puoskarointia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opastauluun on merkitty myös pastorit. Eikö tuon sortin sairaaloissa potilaat ole tarpeeksi sekaisin, ilman pastorien puoskarointia?
Olisiko tarkoitus saada potilaat niin sekaisin, että ne hurahtaisi uskoon.
- Anonyymi
26.10-21 5° :tta
- Anonyymi
Myös sumua ja kevyttä sadetta.
- Anonyymi
Ettei totuus unohtuisi!
- Anonyymi
Jeesus on Herra!
- Anonyymi
Näkyy Teuvon aloituksia olevan aika mukavasti esillä.
- Anonyymi
Pyhähenkikö niitä nostattanee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhähenkikö niitä nostattanee?
Tuskin enää Henki,
vaan joku Hengen renki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin enää Henki,
vaan joku Hengen renki.Pääasia, että pysyvät esillä.
- Anonyymi
Sepä kumma, kun muuan palstahäirikkö on toitottanut kukistaneensa T.S:n lopullisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepä kumma, kun muuan palstahäirikkö on toitottanut kukistaneensa T.S:n lopullisesti.
Aamen!
- Anonyymi
Vakkautaanpa välillä maate.😴
- Anonyymi
Huomenta palstalaisille!
- Anonyymi
Ensi yönä klo. 4 siirrytään palstalla kesäsodasta, talvisotaan.😁
Ei ole eri vuodenaikojen sotia, vaan jatkuva sota, joka alkoi Golgatalta 1988 vuotta sitten.
- Anonyymi
Kohotetaas pikkuisen!
- Anonyymi
Kun esivalta ja papit yhdessä junailivat Jumalan rakkaan Pojan tappamisen,
SINULTAKIN KYSYN?
Jos ei olisi näin tapahtunut,olisiko Kristin uskoa?
Mitä Kristus sanoi Isälle viimeisinä sanoina?
Isä tahtosi on tapahtunut!
Kristuksen piti kuolla,muutoin ei olisi syntynyt maailman suurinta uskoa!
Vaikka se tuntuu vihamieleiseltä,että Juutalaiset sen ratkaisi,mutta he ratkaisi samalla Isän tahdon. Näin me Kristukseen ja Rakkautteen uskovat olemme maailman suurimpia.Mitä tämä tarkoitti: Isä tahtosi on tapahtunut!
Se tarkoitti sitä, että kaikki maailman esivallat pappeineen jätettiin Saatanan hallintavallan alle.
"Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (esivallat) ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään.
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi:"Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan.
Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta -- Saatana on laskeutunut teidän luoksenne!
Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt."
Sen aika on jokaisen ihmisen kohdalla lyhyt. Koska sen on ehdittävä saada jokainen ihminen omakseen, ennen kuin Jumala ehtii väliin.
Siksi sillä on koko maailma täynnä eriuskoisten jumalanhuoneita , valtava pappien armeija, pyhäkoulut, rippileirit ja virret:
"Joutukaa sielut on on aikamme kallis
Tulkaa kotiin kaikki tulkaa
Vielä Herra kutsuu meitä
Kirkkautta kohti kulje
Kiiruhda kohta jo hetkesi lyö.
Silloin kun nuori saa papin kädet päänsä päälle, hänen siunauksen ja todistuksen: "Sinä olet nyt Jeesuksen oma."
Se on siinä.- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Mitä tämä tarkoitti: Isä tahtosi on tapahtunut!
Se tarkoitti sitä, että kaikki maailman esivallat pappeineen jätettiin Saatanan hallintavallan alle.
"Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (esivallat) ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään.
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi:"Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen pahoja tekojaan.
Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta -- Saatana on laskeutunut teidän luoksenne!
Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt."
Sen aika on jokaisen ihmisen kohdalla lyhyt. Koska sen on ehdittävä saada jokainen ihminen omakseen, ennen kuin Jumala ehtii väliin.
Siksi sillä on koko maailma täynnä eriuskoisten jumalanhuoneita , valtava pappien armeija, pyhäkoulut, rippileirit ja virret:
"Joutukaa sielut on on aikamme kallis
Tulkaa kotiin kaikki tulkaa
Vielä Herra kutsuu meitä
Kirkkautta kohti kulje
Kiiruhda kohta jo hetkesi lyö.
Silloin kun nuori saa papin kädet päänsä päälle, hänen siunauksen ja todistuksen: "Sinä olet nyt Jeesuksen oma."
Se on siinä.99 % nuorista etsii kuitenkin itselleen aidon ysttävän jopa avio/avopuolison, mieluummin kuin ammoin tapetun juutalaisen miehen.
Anonyymi kirjoitti:
99 % nuorista etsii kuitenkin itselleen aidon ysttävän jopa avio/avopuolison, mieluummin kuin ammoin tapetun juutalaisen miehen.
Mutta miksi he hakevat puolisoa Saatanan tappaman miehen kunniaksi rakennetuista Saatanan synagogista?
- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Mutta miksi he hakevat puolisoa Saatanan tappaman miehen kunniaksi rakennetuista Saatanan synagogista?
Vähenemään päin kuitenkin, ne kirkossa vihkimiset.
Anonyymi kirjoitti:
Vähenemään päin kuitenkin, ne kirkossa vihkimiset.
Hyvä niin.
Mutta ei se pappien armeijaa pienennä, työ vain helpottuu.- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Hyvä niin.
Mutta ei se pappien armeijaa pienennä, työ vain helpottuu.Eipä tuo raskaimpiin ammatteihin kuulune nykyäänkään.
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuo raskaimpiin ammatteihin kuulune nykyäänkään.
Ei kai sitä porttojen ammatti olekoskaan ollut.
Ei ounaisten lyhtyjen, eikä ristien alla.TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Ei kai sitä porttojen ammatti olekoskaan ollut.
Ei ounaisten lyhtyjen, eikä ristien alla.Tarkoitin tietenkin:
Ei punaisten lyhtyjen eikä ristien alla.
- Anonyymi
Teuvohan on edelleen täydessä iskussa, tsemppiä!
- Anonyymi
Ansaitse tulla nostetuksi.
- Anonyymi
Paavali ansaitsi valheillaan teidät kaikki Saatanan omiksi:
Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
Tämä oli parkkiruudussa 130
Ylös!
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982