Pitikö äänestää Suomi EU:iin?
Nyt on oikeudet omaan maahan viety.
Kärsi Kepu, kärsi
24
76
Vastaukset
- Anonyymi
Olisi uskottu väykkyä, mutta ei. Kantapään kautta piti oppia.
- Anonyymi
Pari asiaa (äänestin siis itse vastaan en sitä selittele)
Keskusta huijattiin mukaan
Hintsan isäntä Heikki Haavisto 86 ensi kuusa
läpeensä isänmaallinen
otettiin mukaan päättämään ja huijaamaan keskustalaisia
Eu oli liityttäessä eri järjestö kuin tänään
Nyt Eu on muuttunut tulonjakounioksi metsäunioniksi verounionksi ...
vihreät on profiloitunut maanpetturipuolueeksi
nämä ovat asetelmia joista jatketaan, Stadissa osavaltaa pitää maapetturijoukko EUn nuolijoita
Huomenna julkaistaan lisään sääntelyä EU:ssa
"Huhtasaari ja perussuomalaisten toinen europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kuitenkin äänestivät parlamentin hiilitullimekanismia koskevaa päätöslauselmaa vastaan. He olivat vähemmistössä, sillä parlamentti hyväksyi maaliskuussa(siirryt toiseen palveluun) päätöslauselman ja kannatti hiilitullien käyttönottoa"
Huhtasaari 13.7. "EU:ssa kaikki tehdään isojen maiden (ja niiden, jotka osaavat kiristää) ehdoilla.
Miten olemme päästäneet tilanteen siihen, että hollantilainen päättää Suomen metsistä?" Kukas sun maasi on vienyt?
- Anonyymi
Suomen sisäministeri haluaa luovuttaa EU:lle määräämisoikeuden Suomen metsiin.
Voi herttileijaa kun ex-sossupummi helsingin lähistöstä on päässyt valtaan. Siinä on lopputulos.
Eikö omistaja yleensä määrää.
Ilman keskustaa ja SDP olisi Suomi pahemmassa jamassa, jos ymmärtää hallistus kausia niin mitkä puolueet olisi olleet paremmin esillä päätöksien teossa, näin on jatkossakin.
Persun ansiot 25 vuotena, esitä saavutukset ?- Anonyymi
Kärsi Kepu kärsi
- Anonyymi
Voi voi, kun te poloiset kun tietäistte miten teitä on vedätetty jo vuosikymmenet.
http://jormajaakkola.fi/Valtiopetokset Suomessa
https://www.virkamafia.fi/
- Anonyymi
Mtv:n femakko alkaa kimittää päälle, kun Halla-aho puhuu
https://twitter.com/trubnikov_ps/status/1414687573704839173
En katso
Suomi Areenaa kuivaa sisältöä - Anonyymi
JOOOOOOOOOOO
Tuo VIHREITTEN puolue ON TODELLA OUTO puolue HALLITUKSESSA,
kammottava puolue, EI yhtään HALUAKKAAN pitää suomen asioista huolta,
POTKUT VIHREILLE HETI HALLITUKSESTA,
suomen johtoon heti
perussuomalaiset.
keskusta
kokoomus
liike-myt
kristilliset = Sari Essaija
sdp ja vasemmisto piememmällä ministeri porukalla,
VIHREÄT POISTETAAN SUOMEN poliittisesta HISTORIASTA
kokonaan
suomen petturi puolueena
suomea vahingoittavana puolueena,
kiellettävä koko olemassa olo, vihreitä ei ole olemmssakaan,- Anonyymi
Persujen saavutukset miinus nolla.
- Anonyymi
https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-puoluejohto-tyrmaa-vaitteet-tyovoimapulasta-ja-tyoperaisen-maahanmuuton-tarpeesta-suomesta-loytyy-aina-tyontekijoita-jos-palkka-on-kohdallaan/ Grönroos katsoo, että työperäisestä maahanmuutosta puhutaan paljon lähinnä siitä syystä, että tietyt alat, esimerkiksi ravintola-ala ja siivousala, hyötyvät helposti saatavilla olevasta ulkomaisesta halpatyövoimasta.
– Normaalisti työnantajalla on vaihtoehtona nostaa palkkatarjousta, jos työntekijöitä ei löydy. Nykymaailmassa työnantajat ovat kuitenkin huomanneet, että on vain tyhmää tarjota parempaa palkkaa. Siksi monet suuryritykset ovat alkaneet lobata sen puolesta, että he eivät löydä työntekijöitä, joten siksi on helpotettava maahanmuuttoa. Näin työnantajat voivat välttää palkankorotukset, Grönroos sanoo.
Hän jatkaa, että Afrikassa ja Aasiassa on loputon määrä ihmisiä, jotka ovat valmiita tulemaan Suomeen töihin millä tahansa palkalla, koska he tietävät että asuttuaan Suomessa tietyn ajan he saavat pysyvän oleskeluluvan, jonka jälkeen voi hakea kansalaisuutta jolloin pääsee huimien elintasoetuuksien piiriin verrattuna lähtömaahan.
– Lyhyesti sanottuna tästä on kyse väitetyssä työvoimapulassa. Tosiasiassa Suomesta löytyy aina työntekijöitä, jos palkka on kohdallaan.- Anonyymi
25 vuotta populismia vailla mitään saavutuksia, todellisuudessa vain kuluja.
Afrikasta tai muualta tulee vain kiintiöpakolaisia, persu yrittää populismin tyylin pelotella se on heidän politiikkaa, eihän persu osallistu millään tavoin pakolaisten hoitoon edes kotoutukseen, siihenkin vain luomalla vihamielisyyttä.
Suomestako löytyy työntekijöitä, hölmö, ilmanmuuta yritys palkkaa kielitaitoiseen Suomalaisen joka on joka suhteessa edullisempi, pelkkää propakandaa.
Yritysten vaatimuksesta Suomi laittaa kymmeniä miljoonia lisää että työperäisten saatavuus tulisi sujuvammaksi, meillä on vaikeuksia saatavuudessa se saattaa vaikuttaa monien yritysten toimintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
25 vuotta populismia vailla mitään saavutuksia, todellisuudessa vain kuluja.
Afrikasta tai muualta tulee vain kiintiöpakolaisia, persu yrittää populismin tyylin pelotella se on heidän politiikkaa, eihän persu osallistu millään tavoin pakolaisten hoitoon edes kotoutukseen, siihenkin vain luomalla vihamielisyyttä.
Suomestako löytyy työntekijöitä, hölmö, ilmanmuuta yritys palkkaa kielitaitoiseen Suomalaisen joka on joka suhteessa edullisempi, pelkkää propakandaa.
Yritysten vaatimuksesta Suomi laittaa kymmeniä miljoonia lisää että työperäisten saatavuus tulisi sujuvammaksi, meillä on vaikeuksia saatavuudessa se saattaa vaikuttaa monien yritysten toimintaa.Kateus vie kalatkin vedestä.
Perussuomalaisten voitto!
- Anonyymi
Siitä viis,jos vain saadaan jokunen ministerin salkku.
- Anonyymi
Kepu on tyhjentänyt maaseudun,nyt on metsät menossa.
- Anonyymi
Mitä kärsimistä kepulaisilla on. Vetävät poskettomia maataloustukia EU:sta liiveihinsä. Puukaupatkin saavat jatkuva vanhaan malliin.
- Anonyymi
Juuri näin. Maajussit ovat eniten hyötyneet EU:sta. Pientilalliset ovat asia erikseen. Heitä ei ole ollut enää pitkään aikaan.
- Anonyymi
Matut vetää lonkkaa ja kela kuittaa sen.
- Anonyymi
Keiden on syy? Vasemmisto ja vihreet sekä liberaalit.
Pitää ottaa tiukka ote ja mallia Tanskasta, jossa on ryhtiä .
- Anonyymi
Souda kesäpersu souda, alkukesästä hoilattiin matkalla Loviisasta Pyhtään Kaunissaareen ohuessa mallaspirtelössä.
Kyllähän se soutikin. - Anonyymi
Persut on saaneet muitten vaurioitten lisäksi päähänsä auringonpistoksen.
- Anonyymi
Persu on lukenut omaa aivopesumediaansa ja erikoisesti sen horoskooppia,
jota persu tutkimuksen mukaan pitää luotettavimpana tietolähteenä
ja tehnyt siitä tulkintoja.
Persuilla kaikki on todellisuudenvastaista. Etenkin luulot itsestään.
Ihminen, joka pitää horoskooppia luotettavimpana tietolähteenä
ei voi olla kuin niin tyhmä,
ettei edes tajua
kuinka tyhmä on.- Anonyymi
Typeryytesi näkyy jo ulospäin.
- Anonyymi
Suomi erittäin EU myönteinen, kriittiset yrittää epätoivisesti vääristellä kansalle, näin persut heillä ei ole esittää vastapainoksi mitään, aivan turhaa.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008137225.html
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 372320
- 551337
- 841313
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...361266- 631191
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39914Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.121788- 31751
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi23596Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55575