Kaikki myöntävät, että ilmastotoimet alentavat energiaintensiivisen ja merikuljetusten varaan nojaavan teollisuuden tuottavuutta Suomessa. Ilmastouskovaiset kuitenkin kuittaavat asian toteamalla, että vaihtoehto ilmastotoimille olisi vieläkin karumpi teollisuuden ja yhteiskunnan kannalta. Tällöin he kuitenkin olettavat, ettei mikään taho EU:ssa ilmastotoimia tekisi. He myöskin olettavat, että EU:n toimet riittävät.
Vaihtoehto nyt julkaistulle paketille on paketti, jonka välitön taloushaitta Suomelle olisi minimaalinen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kaikkien puolueiden pitäisi sitoutua "Suomi ensin"-ajatteluun. Meiltä löytyy clentechia vietäväksi maihin, jotka ovat meitä jäljessä hiilipäästöjen vähentämiseksi. Etumatkamme säilyttäminen vaatii tuottavaa, veroja maksavaa teollisuutta. Näillä tuloillahan myös tutkimusta ja kehitystoimintaa rahoitetaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
7000 vuoden ilmasto https://www.youtube.com/watch?v=hSHDvLps78I