, kun Eurajoen Olkiluodon ydinvoimala-alueelle alettiin rakentaa kolmatta voimalaitosyksikköä. Voimalaitoksen omistaa Teollisuuden Voima Oyj (TVO), ja sen toimittaa Areva NP:n ja Siemens AG:n muodostama konsortio: Areva toimittaa reaktorin ja Siemens vastaa turbiinilaitoksesta. Olkiluoto 3 on toisena valmistuva[1] EPR-tyyppinen voimala maailmassa, ja sen sähköteho on 1 600 MW. Reaktori tulee tuottamaan noin 15 prosenttia Suomessa kulutettavasta sähköstä.[2] Hankkeen valmistuminen on viivästynyt huomattavasti ja kustannukset ovat nousseet.
TVO haki voimalalle valtioneuvoston periaatepäätöstä vuonna 2000. Vuonna 2005 voimalalle myönnettiin rakentamislupa ja sen rakentaminen aloitettiin. Suunniteltu valmistumisvuosi oli 2009. Hanke on myöhästynyt lukuisia kertoja. Elokuussa 2020 TVO ilmoitti, että säännöllinen sähköntuotanto aloitetaan helmikuussa 2022.[3] Voimalalle myönnettiin käyttölupa 7. maaliskuuta 2019, ja se on voimassa vuoden 2038 loppuun saakka.[4] Latausluvan myöntämisestä uutisoitiin 26. maaliskuuta 2021, ja uuden aikataulun mukaan voimala liitetään sähköverkkoon lokakuussa 2021 ja säännöllinen sähköntuotanto alkaa helmikuussa 2022[5]
Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakennushanke alkoi vuonna 2005
7
708
Vastaukset 7
- Anonyymi
Mahtavaa, 15% lisää hiilivapaata sähköä, ilmasto kiittää.
Myös sähkönostaja kiittää, OL3 laskee sähkön markkinahintaa. - Anonyymi
Tuo mylly losahtaa käsiin heti käynnistyttyään, saadaan vielä säteilyt niskaan koronan lisäksi.
- Anonyymi
nyt jodipillereitä hamstraamaan. ja tietysti vaippa naamaan sehän estää myös säteilyä
- Anonyymi
Jep, ja vaippa myös housuihin mahdollisen ongelmajätteen varalta.
- Anonyymi
Unelma atomivoimala Suomen kansalle, vaikka Venäjältä olis saanut ne 15% mennen tullen?🙊🙉🙈
- Anonyymi
On väitetty, että Euvostoliitto on määrännyt Olkiluoto kolmosen räjähtämään heti tehokäytön alussa. No, uskoo kuka haluaa.
Toisaalla oli uutinen, että mm reaktoripiirin paineistimen varoventtiilin pilotventtiilissä olisi havaittu säröjä. Miten tämä on mahdollista? Jopa paljon vaatimattomampaan käyttöön tylevista venttiileistä vaaditaan kaikki mahdolliset mittaukset, tutkimukset, materiaalitiedot jne. Luulisi särötarkastuksen kuuluvan jo ensimmäisiin tarkastuksiin tehtaalla. Totuushan on, että jo parin tuuman putkeen tulevalle venttiilille vaaditaan noin kuutiometri erilasta paperia. Eli onko nyt niin, että se paperien tarkastus on tärkeää, itse laitteella ei niin väliäkään?
Samoin merivesitunnelit tai -putket alimitoitettuja. Ja alussa betonointivirheet.
Kun halvalla saatiin, niin tilattiin suunnitelmat intialaiselta konsultilta. Jäi jo heti alussa maan routiminen huomioimatta, Intiassa ja Ranskassa kun ei pahemmin routa runtele. Tässä jo heti ensimmäiset (?) virheet.
Miten meni noin niinkuin omasta mielestä, Olkiluodon rakentajat? Vaan saatiinpahan halvalla! Vai saatiinko? - Anonyymi
Miksi vielä nykyäänkin pitää näitä helvetin kalliita paskalaitoksia rakentaa(siis yrittää rakentaa,kun ei edes saada valmiiksi!)Muka sitten halpaa sähköä HAH HAH....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241342- 751269
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291005Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101004- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85851Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast51706Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86677- 146594
- 50579
- 28578
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54563Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13549- 37548
- 46543
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94526Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä19526