Ja täälläkö ollaan koronapiikkiä ottamassa ilman kritiikkiä?

Luullan sen olevan hyvä asia.
Jeesus kehoitti tutkimaan ajan merkkejä ja tämä tarkoittaa ottamaan asioista selvää, nyt kun siihen on mahdollisuus. Ei kannata uskoa kaikkea mitä päämedia syöttää.
113986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 113

Vanhimmat

Eipä liity aloitus mitenkään helluntailaisiin, helluntailiikkeeseen Suomessa ja maailmalla.

1Äänestä

No en kylläkään toimi päämedioiden käskytettävänä, mutta koronapiikit otan, ihan varalta. Jos se on kuolemaksi, niin sitten on.

Äänestä

Kaksi rokotusta olen ottanut ja kritiikit söin siinä palan painikkeeksi. Kolmannenkin rokotuksen otan jos sellainen ajankohtaiseksi tulee. Mitäs näistä, olenhan ottanut pelkästään punkkirokotuksen ainakin neljä kertaa jne.

Äänestä

Totta kai kritiikkiä pitääkin olla, mutta se pitää olla asiapohjaista, eikä uskonnollista valehtelua.

Sinulta jäi muuten perustelematta koko aloitus. Et tehnyt mitään argumenttia, vaan tyhjän lauseen ilman sisältöä. Se, että sanot sana Jeesus, ei tee yhtään mitään argumenttia mihinkään suuntaan.

Onneksi suurin osa suomalaisista on jo ottanut piikin, eikä hurahtanut kaiken maailman salaliittoteorioihin. Sinä vain osoitet tällä aloituksella, kuinka heikolla kantimella koko rokotevastaisuus on. Ihmettelen kovasti, kun tämä vastustus on poikkeuksetta täällä suomessakin kristinuskoisista fundamentalisteista koostuva porukka.

1Äänestä
  • Sitäpaitsi aloitus on aggressiivinen ja käskyttävä, uhkailevaan sävyyn kirjoitettu. Muiden piikityksethän eivät kuulu toisille, aloittajallekaan. Tämä on jokaisen oma ratkaisu.

    Aloitus on itseasiassa muiden terveyttä uhkaava, oletan siis: jopa laiton, eli rikollinen. Tässä teossaan hän myös väärinkäyttää Jeesuksen pyhää Nimeä.

    Aloittajan taustat ja motiivi olisikin se asiassa tarkasteltavin kohde.

    Äänestä

Mitä tulee asian uskonnolliseen puoleen, niin minua kiinnostaa ainakin tämä Ilmestyskirjan kohta:

"Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.
16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku"

https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm. 13:1&rnd=1626277273167

Ikään kuin Raamattu ennustaisi rokotepassin tuloa?

Jos rokotepassi tulee ja jos sitä ilman ei pääse elämään normaalia elämää, on kansalaisvapaudet enää vitsi vain. Asiasta on tehty adressi:

https://www.adressit.com/ei_rokote_passille

"Nyt ollaan suunnittelemassa rokotepassia. Ilman passia sinulta voidaan tulevaisuudessa evätä pääsy jopa työpaikalle, kauppaan, teatteriin ja ties minne matkustamisesta puhumattakaan. Käytännössä tämän avulla ihminen voidaan eristää koko yhteiskunnassa mikäli hän ei ota rokotetta. Tehdään nyt loppu tällaiselle hulluudelle. Tällä estetään ihmisen vapaa tahto valita ja elää tasavertaista elämää."

Monet lääkärit eri maista ovat varoittaneet kokeellisten koronarokotteiden vaaroista ja myös niistä yhteiskunnallisista seurauksista, joita pitkään jatkuvilla rajoituksilla voi olla. He ovat perustaneet järjestön nimeltä Doctors for Covid Ethics, jonka sivuilla on tietoa koronaviruksesta ja rokotteesta, ja lääkärien kannanottoja.

Doctors for Covid Ethics
https://doctors4covidethics.org/about/

"Meitä on satoja lääkäreitä ja tutkijoita kaikkialta maailmasta. Olemme kirjoittaneet Euroopan lääkevirastolle kolme kirjettä, joissa varoitamme kiireellisesti koronarokotteiden lyhyen ja pitkän aikavälin vaaroista. Näihin kuuluvat veren liiallinen hyytyminen, verenvuodot ja verihiutaleiden poikkeavuudet. Aloimme varoittaa verenkiertoon liittyvistä riskeistä jo ennen kuin tiedotusvälineet raportoivat joidenkin koronarokotteen saaneiden veritulpista, minkä seurauksena rokotteiden jakoa lykättiin kaikkialla maailmassa.

Välttämättömien turvallisuustutkimusten puuttumisen vuoksi vaadimme, että kaikki kokeelliset, geenitekniikkaan pohjautuvat koronarokotteet vedetään markkinoilta. Vastustamme rokotuspasseja, jotka ovat uhka väestön terveydelle ja rikkovat Nürnbergin säännöstöä ja muita kansainvälisiä sopimuksia . Meitä huolestuttaa, että kansalaiset saatetaan pakottaa "terveyspassien" avulla alistumaan vaarallisiin lääketieteellisiin kokeiluihin vastineena vapauksista, jotka kerran olivat ihmisoikeuksia."

Äänestä
  • Paras satu pitkään aikaan. Älä vaan ota rokotetta, sadut saattaa loppuu.. Kiitos että uhraidut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paras satu pitkään aikaan. Älä vaan ota rokotetta, sadut saattaa loppuu.. Kiitos että uhraidut.

    Parempi olla varovainen nyt, kun katua koko ikuisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi olla varovainen nyt, kun katua koko ikuisuus.

    Parempi ottaa se koronarokote ensi tilassa, kuin katua ikuisesti, ettei ottanut.

    1Äänestä

  • >Jos rokotepassi tulee ja jos sitä ilman ei pääse elämään normaalia elämää, on kansalaisvapaudet enää vitsi vain. Asiasta on tehty adressi:
    https://www.adressit.com/ei_rokote_passille

    Eipä tunnu nappaavan atressinne. Sen sijaan kansalaisaloite seksuaalivähemmistöjen "eheyttämistä" vastaan etenee kuin metsäpalo Siperiassa. 👍

    Äänestä

En ole kuullut, että mikään kirkkokunta olisi ohjeistanut jäsentensä rokotuksista. Kummallinen aloitus.

Äänestä
  • Varmaan jotkut vapaasuunnat voivat niin tehdä. Eihän se käy päinsä, ettei rukoilu olisi ainut keino parantua niille huijarisaarnaajille. Jokuhan voisi vaikka tulla järkiinsä ja alkaa epäillä koko uskoa.

    Mutta tietääkseni joka kaikista fundamentalisteimmat vapaakunnat ovat olleet rokotteen kannalla. Vaikka kuinka opetetaan nuorta maata tai litteää maata seurakunnassa, niin se rokotemyönteisyys on ollut mukana.
    Tuntuu, että nämä ovat yksittäisiä tapauksia, jotka ovat trollejen uhreja.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan jotkut vapaasuunnat voivat niin tehdä. Eihän se käy päinsä, ettei rukoilu olisi ainut keino parantua niille huijarisaarnaajille. Jokuhan voisi vaikka tulla järkiinsä ja alkaa epäillä koko uskoa.

    Rokotesalaliittoteoreetikot ovat yksittäistapauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan jotkut vapaasuunnat voivat niin tehdä. Eihän se käy päinsä, ettei rukoilu olisi ainut keino parantua niille huijarisaarnaajille. Jokuhan voisi vaikka tulla järkiinsä ja alkaa epäillä koko uskoa.

    Mutta tietääkseni joka kaikista fundamentalisteimmat vapaakunnat ovat olleet rokotteen kannalla. Vaikka kuinka opetetaan nuorta maata tai litteää maata seurakunnassa, niin se rokotemyönteisyys on ollut mukana.
    Tuntuu, että nämä ovat yksittäisiä tapauksia, jotka ovat trollejen uhreja.

    Valitettavasti en ole yhtään vapaata suuntaa nähnyt, joka varoittaisi rokotteista. Vapaat suunnat ihan kumartamassa valtiovallan sanelupolitiikkaa. Sehän ei tiettävästi ole ihan raamatullista.

    Äänestä

Jokainen on vapaa tekemään omat ratkaisunsa. Itse koronavirus ei ole ongelma. Ongelma on viruksen pelko.

Äänestä
  • Järkevällä ihmisellä on terve itsesuojeluvaisto. Hän ei halua kuolla tai menettää läheisiään ennenaikaisesti. Aivo-, keuhko -, sydän- , munuais- tms. elinvauriot eivät normaalisti myöskään houkuttele.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkevällä ihmisellä on terve itsesuojeluvaisto. Hän ei halua kuolla tai menettää läheisiään ennenaikaisesti. Aivo-, keuhko -, sydän- , munuais- tms. elinvauriot eivät normaalisti myöskään houkuttele.

    Järkevä ihminen osaa tehdä oikeat valinnat kertyneen tiedon pohjalta.

    1Äänestä

  • Ei+ihmiset+siihen+pelkoon+kuole,+vaan+nimenomaan+koronavirukseen.Esim.+Yhdysvalloissa+kaikista+sairaalaan+joutuneista+97%+on+rokottamattomia.Koronaan+liittyvistä+kuolemantapauksista+99,5+%+on+todettu+rokottamattomilla.Lopettakaa+nyt+hyvät+ihmiset+se+koronavirusrokotteen+demonisoiminen+ja+rokottautukaa,+ennen+kuin+sairastutte+vakavasti+tai+jopa+kuolette+koronaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei+ihmiset+siihen+pelkoon+kuole,+vaan+nimenomaan+koronavirukseen.Esim.+Yhdysvalloissa+kaikista+sairaalaan+joutuneista+97%+on+rokottamattomia.Koronaan+liittyvistä+kuolemantapauksista+99,5+%+on+todettu+rokottamattomilla.Lopettakaa+nyt+hyvät+ihmiset+se+koronavirusrokotteen+demonisoiminen+ja+rokottautukaa,+ennen+kuin+sairastutte+vakavasti+tai+jopa+kuolette+koronaan.

    >>>+Lopettakaa+nyt+hyvät+ihmiset+se+koronavirusrokotteen+demonisoiminen...+99,5+%+on+todettu+rokottamattomilla...Maailmanlaajusesti+tapahtuva+koronapelon+lietsominen+on+omiaan+muokaamaan+yleistä+mielipidettä+ja+asenteita+tiettyyn+suuntaan.+Normaali+pelko+on+terve+tila,+mutta+turha+hysteria+ei+saa+saada+ylivaltaa.+Maailmanlaajuisesti+koronavirukseen+liittyvä+kuolleisuus+on+ollut+noin+parin+prosentin+luokkaa,+mikä+ei+tämän+hetken+tietojen+valossa+anna+syytä+paniikkiin.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Toivottavasti sinultakin löytyisi edes sen verran sitä normaalia tervettä pelkoa ja kunnioitusta kuolemanvakavaa koronasairautta kohtaan, että ottaisit sen rokotteen.
    Varmaan muuttuu sinullakin ääni kellossa, jos saat koronan pitkäaikaisen ja vaikean tautimuodon. Tuskin maailmasta löytyy montakaan sellaista ihmistä, joka ne läpikäytyään vastustavat korona rokotetta.

    >>> Varmaan muuttuu sinullakin ääni kellossa, jos saat koronan pitkäaikaisen ja vaikean tautimuodon...

    Sitähän sinä toivoisit, kuten moni muukin kyykäärme. Vaikka kuolemia onkin vuositasolla tilastoitu jonkin verran enemmän, niin asiantuntijoiden mukaan koronaviruksen vaikutusta on vaikea arvioida. Siksi puhutaan koronavirusinfektioon liittyvistä kuolemista, kuten totesin jo aiemmin. Tämä on täysin eri asia, kuin itse koronaviruksen aiheuttama kuolema. Esim. ebola-, rabies-, aids- ym virusten tartunnat johtavat hoitamattomina poikeuksetta kuolemaan, mutta koronavirus itse ei näytä aiheuttavan vakavaa tautimuotoa, vaan komplikaatiot tai kuolema ovat seurausta jostain muusta potilaan perus- tai akuutista sairaudesta. Jos potilaalla on edellisten 30 päivän aikana todettu koronaviruksen tartunta, niin kuolemat kirjataan tilastoihin edellä mainitulla tavalla.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    >>>+Lopettakaa+nyt+hyvät+ihmiset+se+koronavirusrokotteen+demonisoiminen...+99,5+%+on+todettu+rokottamattomilla...Maailmanlaajusesti+tapahtuva+koronapelon+lietsominen+on+omiaan+muokaamaan+yleistä+mielipidettä+ja+asenteita+tiettyyn+suuntaan.+Normaali+pelko+on+terve+tila,+mutta+turha+hysteria+ei+saa+saada+ylivaltaa.+Maailmanlaajuisesti+koronavirukseen+liittyvä+kuolleisuus+on+ollut+noin+parin+prosentin+luokkaa,+mikä+ei+tämän+hetken+tietojen+valossa+anna+syytä+paniikkiin.

    Tässä sinulle hieman ajantasaista faktaa koronasta.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b817e7df-66f8-4c72-a9b7-b013dc037534

    Jos saat koronan vakavan vakavan tautimuodon, etkä ole rokotettu, tulet rukoilemaan sitä piikkiä, mutta lääkäri sanoo sinulle silloin, että liian myöhäistä.

    1Äänestä

  • Muistelen ajatelleeni, että pidin sinua joskus ihan järkevänä tyyppinä. 🤔

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä sinulle hieman ajantasaista faktaa koronasta.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b817e7df-66f8-4c72-a9b7-b013dc037534

    Jos saat koronan vakavan vakavan tautimuodon, etkä ole rokotettu, tulet rukoilemaan sitä piikkiä, mutta lääkäri sanoo sinulle silloin, että liian myöhäistä.

    Koronarokote ei täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä. Mitä tulee sydäntäsärkevään artikkeliin, niin pidän kirjoitusta pelkkänä klikkiotsikkona. Hippokrateen valan mukaan lääkäri sitoutuu auttamaan sairaita ja olla tekemättä tahallisesti mitään vääryyttä. Jos lääkäri kieltäytyy auttamasta koronapotilasta, kuten artikkelissa annetaan ymmärtää, sen lääkärilupa tulee perua. Ja edelleen - rokotteen ottaminen on tällä hetkellä vapaaehtoista ja siten jokaisen oma asia.

    Taidat olla älynlahjoiltasi hieman vajaa. Artikkelissa nimenomaan kerrottiin, että kun on saanut koronatartunnan, rokotuksesta ei ole enää siinä vaiheessa mitään hyötyä. Siksi lääkäri totesi potilaalle, että liian myöhään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat olla älynlahjoiltasi hieman vajaa. Artikkelissa nimenomaan kerrottiin, että kun on saanut koronatartunnan, rokotuksesta ei ole enää siinä vaiheessa mitään hyötyä. Siksi lääkäri totesi potilaalle, että liian myöhään.

    Koirat haukuu, karavaani kulkee. Se, että omaan valtavirrasta poikkevat mielipiteet, ei tarkoita, että olisin "älynlahjoiltani hieman vajaa". Oletan, että tyhmäkin tajuaa, ettei rokotteesta ole apua siinä vaiheessa, kun on saanut tartunnan ja tauti on puhjennut. Kirjotuksellani tarkoitin siis jotain muuta. Saat selvittää sen ihan omilla älylahjoillasi.

    Kyse ei ollut mielipiteestä, vaan luetun ymmärtämisestä, ja siinä sinulla tuntuu olevan paljon ongelmia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse ei ollut mielipiteestä, vaan luetun ymmärtämisestä, ja siinä sinulla tuntuu olevan paljon ongelmia.

    Kirjoituksesi tason perusteella näytät olevan amatööri, sinulla on vielä paljon opittavaa. Ei ole kenenkään vika, jos aloitteleva trolli kuvittelee voivansa avata minut noilla tylsillä työkaluilla. Mitä tulee itse aiheeseen, niin suosittelen, että voisit opettella katsomaan asioiden ytimeen, eikä häntäluun alle.

    No voit ihan rauhassa kuvitella mitä haluat, mutta ei ole fiksua eikä viisasta olla ottamatta koronarokotetta.
    Tiedän, että tulet sen vielä itse toteamaan, toivottavasti se ei sinun kohdalla ole sitten jo myöhäistä.

    Eivätpä nuo sinunkaan kommenttisi miltään ruudinkeksijältä ole lähtöisin.
    Opettelisit nyt ensin ymmärtämään lukemaasi, jotta osaisit mennä asian ytimeen, etkä paljastaisi typeryyttäsi.

    1Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Koirat haukuu, karavaani kulkee. Se, että omaan valtavirrasta poikkevat mielipiteet, ei tarkoita, että olisin "älynlahjoiltani hieman vajaa". Oletan, että tyhmäkin tajuaa, ettei rokotteesta ole apua siinä vaiheessa, kun on saanut tartunnan ja tauti on puhjennut. Kirjotuksellani tarkoitin siis jotain muuta. Saat selvittää sen ihan omilla älylahjoillasi.

    Sen lisäksi, että ongelmasi on ymmärtää kirjoitettua, haluat myös aiheuttaa itsellesi ymmärretyksi tulemisen ongelman.
    Joten en siis viitsi omia vähäisiä älynlahjojani tuhlata sinuun.

    1Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Kirjoituksesi tason perusteella näytät olevan amatööri, sinulla on vielä paljon opittavaa. Ei ole kenenkään vika, jos aloitteleva trolli kuvittelee voivansa avata minut noilla tylsillä työkaluilla. Mitä tulee itse aiheeseen, niin suosittelen, että voisit opettella katsomaan asioiden ytimeen, eikä häntäluun alle.

    1.Kor:1:26 "Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,"
    On suuri ilo ja kunnia kuulua tähän joukkoon.
    On suurta armoa, että suuri ja kaikkivaltias Jumala on antanut tämän maailman viisaille ymmärrystä kehittää nopealla aikataululla turvallisia ja tehokkaita covid 19 rokotteita ja minullekin viisautta ja ymmärrystä ottaa se.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No voit ihan rauhassa kuvitella mitä haluat, mutta ei ole fiksua eikä viisasta olla ottamatta koronarokotetta.
    Tiedän, että tulet sen vielä itse toteamaan, toivottavasti se ei sinun kohdalla ole sitten jo myöhäistä.

    >>> ei ole fiksua eikä viisasta olla ottamatta koronarokotetta....

    Kyse ei ole fiksuudesta tai tyhmyydestä, vaan siitä, että jokaisella on edelleen oikeus tehdä omat päätökset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1.Kor:1:26 "Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,"
    On suuri ilo ja kunnia kuulua tähän joukkoon.
    On suurta armoa, että suuri ja kaikkivaltias Jumala on antanut tämän maailman viisaille ymmärrystä kehittää nopealla aikataululla turvallisia ja tehokkaita covid 19 rokotteita ja minullekin viisautta ja ymmärrystä ottaa se.

    Älä puhu typeriä. Jumala ei 40-vuodessa antanut kenellekään viisautta kehittää toimivaa HIV-rokotetta, vaikka ko. virus on petollisen yksinkertainen.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Älä puhu typeriä. Jumala ei 40-vuodessa antanut kenellekään viisautta kehittää toimivaa HIV-rokotetta, vaikka ko. virus on petollisen yksinkertainen.

    Et taaskaan ymmärtänyt lukemaasi. En puhunut mitään HIV:istä, vaan COVID19.
    Jeesus kertoi ennen takaisin taivaaseen astumistaan, että lopun aikoina maailmaan tulee paljon ruttotautia. Jumala ei ole luvannut niihin mitään hoitokeinoa, ja siksi on Jumalan suurta armoa, että hän antoi COVID19 tautia vastaan rokotteen, mutta ei parantavaa lääkehoitoa ainakaan vielä.

    Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että HIV ei ole ruttotauti ja puhuin siitä vertauksen vuoksi. Vertaus kumoaa täysin väitteesi siitä, että Jumala olisi ollut asialla. Jos eri uskomukset tuovat mielenrauhan, niin ihminen voi puolestani uskoa vaikka menninkäisiin tai Joulupukin apulaisiin. Kunhan ei aivan menetä järkeään.

    Sinä se vaan jaksat jankuttaa ja vänkyttää, vaikka et ymmärrä Raamatun totuuksia.
    Kuka se on, joka antaa ihmiselle viisauden ja ymmärryksen?
    Daniel:2:21 "Hän (Jumala) muuttaa ajat ja hetket, hän syöksee kuninkaat vallasta ja korottaa kuninkaat valtaan, hän antaa viisaille viisauden ja taidollisille ymmärryksen."
    Laitoin Jumalan sulkuihin, jotta sinäkin ymmärtäisit.

    Et ole niin viisas ja älykäs, kuin itse kuvittelet olevasi.
    Jeesus käyttää rutto-sanaa lopun aikana yleisesti esiintyvistä kulkutaudeista, koska sen ajan ihmiset eivät näistä nykyajan tautien nimistä mitään tienneet.
    Luuk: 21:11 ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Älä puhu typeriä. Jumala ei 40-vuodessa antanut kenellekään viisautta kehittää toimivaa HIV-rokotetta, vaikka ko. virus on petollisen yksinkertainen.

    Olen sitä mieltä, että syy siihen, miksi Jumala ei ole antanut ihmisille tietoa ja viisautta parantaa AIDS, on se, että koska se yleisimmin esiintyy ja leviää narkkareiden ja homoseksuaalisuuden harjoittajien keskuudessa ja he ovat näin saaneet itseensä sen palkan, joka saada piti. Room:1:27

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ole niin viisas ja älykäs, kuin itse kuvittelet olevasi.
    Jeesus käyttää rutto-sanaa lopun aikana yleisesti esiintyvistä kulkutaudeista, koska sen ajan ihmiset eivät näistä nykyajan tautien nimistä mitään tienneet.
    Luuk: 21:11 ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.

    En usko numerologiaan, joten määrittele lopun aika. Onko viimeiset 40-vuotta sitä "lopun aikaa", ehkä 100 vuotta, kenties 2000 vuotta?

    Kirjoutuksesi pohjautuu vaarallisiin harhaopetuksiin,mutta ne ovat kumottavissa Jeesuksen sanoin (Matt 9:12).

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Kirjoutuksesi pohjautuu vaarallisiin harhaopetuksiin,mutta ne ovat kumottavissa Jeesuksen sanoin (Matt 9:12).

    Ei kumoa.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    En usko numerologiaan, joten määrittele lopun aika. Onko viimeiset 40-vuotta sitä "lopun aikaa", ehkä 100 vuotta, kenties 2000 vuotta?

    Tutki itse Raamatusta.
    Yksi vihje. 1. Kor: 10:11

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kumoa.

    Heitä sitten ensimmäsenä kivi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tutki itse Raamatusta.
    Yksi vihje. 1. Kor: 10:11

    Tutki itse? Eikö parempaa neuvoa löytynyt? Aikamoisia Raamatun tuntijoita...

    1Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Heitä sitten ensimmäsenä kivi.

    Taas sekoitat asiayhteyden. Kiven heittäminen ei liity mitenkään sairaiden parantamiseen.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Tutki itse? Eikö parempaa neuvoa löytynyt? Aikamoisia Raamatun tuntijoita...

    Sinähän se täällä esiinnyt, kuin paraskin Raamatun tuntija, joten tutki vaan itse, vai oletko laiska?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas sekoitat asiayhteyden. Kiven heittäminen ei liity mitenkään sairaiden parantamiseen.

    Sinunlaisesi tuomitsevat eli heittelevät kiviä niitä kohtaan, jotka tarvitsevat apua.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinähän se täällä esiinnyt, kuin paraskin Raamatun tuntija, joten tutki vaan itse, vai oletko laiska?

    Tylsistyn nopeasti idioottien seurassa, joilla ei ole omia ajatuksia... *haukotus*

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Tylsistyn nopeasti idioottien seurassa, joilla ei ole omia ajatuksia... *haukotus*

    Jos olet tuota mieltä, niin miksi sitten jaksat jatkuvasti inttää ja vängätä.
    Sinulla ei todellisuudessa ole sitä minkä luulet omaavasi.
    Autuas se joka janoaa, sillä hän saa kyllälti. Siksi kehotin sinua itse tutkimaan, ettet tyytyisi muiden ehkä mielestäsi tylsiin mielipiteisiin.

    Kysymykset esitetään ei ainoastaan silloin, kun ei tiedetä vastausta, vaan myös tilanteissa kun nimenomaan halutaan kuulla myös muiden mielipiteitä, selvittää erilaisia näkökantoja jne. Kysymykseen vastaamatta jättäminen yhdistettynä kehotukseen tutkia asioita itse on läpinäkyvä yritys peittää omaa tietämättömyyttä tai pelkoa ajatella omin aivoin. Jälkimmäinen on yleinen ongelma monen uskovan kohdalla.

    1Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Kirjoituksesi tason perusteella näytät olevan amatööri, sinulla on vielä paljon opittavaa. Ei ole kenenkään vika, jos aloitteleva trolli kuvittelee voivansa avata minut noilla tylsillä työkaluilla. Mitä tulee itse aiheeseen, niin suosittelen, että voisit opettella katsomaan asioiden ytimeen, eikä häntäluun alle.

    Jos et ole huomannut, joitakin tervetulleita poikkeuksia lukuun ottamatta näillä foorumeilla kirjoittelevat enimmäkseen amatöörit toinen toistaan tyhjänpäiväisimpine kommentteineen. Sinun kommenttisi "Henki" ei poikkea merkittävästi joukosta. Älyköt ovat ihan muualla.

    Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Muistelen ajatelleeni, että pidin sinua joskus ihan järkevänä tyyppinä. 🤔

    Ei näistä koskaan tiedä. Järjettömyys iskee aina puun takaa.:)

    1Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Koronarokote ei täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä. Mitä tulee sydäntäsärkevään artikkeliin, niin pidän kirjoitusta pelkkänä klikkiotsikkona. Hippokrateen valan mukaan lääkäri sitoutuu auttamaan sairaita ja olla tekemättä tahallisesti mitään vääryyttä. Jos lääkäri kieltäytyy auttamasta koronapotilasta, kuten artikkelissa annetaan ymmärtää, sen lääkärilupa tulee perua. Ja edelleen - rokotteen ottaminen on tällä hetkellä vapaaehtoista ja siten jokaisen oma asia.

    "Jos lääkäri kieltäytyy auttamasta koronapotilasta, kuten artikkelissa annetaan ymmärtää, sen lääkärilupa tulee perua."

    Kyse oli TEHO-OSASTON potilaista, jotka rukoilivat rokotetta ennen hengityskoneeseen kytkemistä!! Rokote ei ole lääke.

    Äänestä

  • Esimerkkisi+mukaan+70%+on+melko+suuri+enemmistö,+jos+siihen+lasketaan+avioliiton+ulkopuolinen+seksi+(heterot),+joka+myöskään+ei+ole+Jumalan+tahdon+ja+lain+mukaista.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    >>> ei ole fiksua eikä viisasta olla ottamatta koronarokotetta....

    Kyse ei ole fiksuudesta tai tyhmyydestä, vaan siitä, että jokaisella on edelleen oikeus tehdä omat päätökset.

    Totta Mooses. Ei kukaan täällä ole muuta väittänytkään, vai onko joku puhunut pakkorokotusten puolesta.
    Jokaisella on oikeus osoittaa fiksuutensa tai paljastaa ehkä tahattomastikin oman typeryytensä.
    Ole vaan eri mieltä jos haluat, mutta ainakin suurimman osan suomalaisia mielestä on fiksua ottaa koronarokote ja taas toisaalta erittäin typerää olla ottamatta sitä.
    Jokaisella on oikeus/mahdollisuus ottaa, tai olla ottamatta ja sitten elää seurausten kanssa.

    1Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Kirjoutuksesi pohjautuu vaarallisiin harhaopetuksiin,mutta ne ovat kumottavissa Jeesuksen sanoin (Matt 9:12).

    Tuokin on taas pelkkä heitto sinulta "Henki", ilman perusteluja.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Kysymykset esitetään ei ainoastaan silloin, kun ei tiedetä vastausta, vaan myös tilanteissa kun nimenomaan halutaan kuulla myös muiden mielipiteitä, selvittää erilaisia näkökantoja jne. Kysymykseen vastaamatta jättäminen yhdistettynä kehotukseen tutkia asioita itse on läpinäkyvä yritys peittää omaa tietämättömyyttä tai pelkoa ajatella omin aivoin. Jälkimmäinen on yleinen ongelma monen uskovan kohdalla.

    Katsos, kun alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää vastailla kysymyksiisi, joiden tarkoitusperä lienee sama kuin kirjanoppineilla ja fariseuksilla Jeesuksen aikana.
    Jeesuskin puhui vertauksin ja sanoi usein että "niin kuin kirjoitettu on".
    Eli lue itse ja tutki Raamatusta, mitä se tarkoittaa termillä "lopun aika"

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    >>> ei ole fiksua eikä viisasta olla ottamatta koronarokotetta....

    Kyse ei ole fiksuudesta tai tyhmyydestä, vaan siitä, että jokaisella on edelleen oikeus tehdä omat päätökset.

    Ja velvollisuus kärsiä päätöstensä seuraukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä se vaan jaksat jankuttaa ja vänkyttää, vaikka et ymmärrä Raamatun totuuksia.
    Kuka se on, joka antaa ihmiselle viisauden ja ymmärryksen?
    Daniel:2:21 "Hän (Jumala) muuttaa ajat ja hetket, hän syöksee kuninkaat vallasta ja korottaa kuninkaat valtaan, hän antaa viisaille viisauden ja taidollisille ymmärryksen."
    Laitoin Jumalan sulkuihin, jotta sinäkin ymmärtäisit.

    En pidä Raamatun Dannya näissä asioissa varteenotettavana kouluttajana. Tai missään, sillä muinaisjuutalaisten tietämättömyys vähän kaikesta oli suunnaton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ole niin viisas ja älykäs, kuin itse kuvittelet olevasi.
    Jeesus käyttää rutto-sanaa lopun aikana yleisesti esiintyvistä kulkutaudeista, koska sen ajan ihmiset eivät näistä nykyajan tautien nimistä mitään tienneet.
    Luuk: 21:11 ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.

    >Jeesus käyttää rutto-sanaa lopun aikana yleisesti esiintyvistä kulkutaudeista, koska sen ajan ihmiset eivät näistä nykyajan tautien nimistä mitään tienneet.

    No kyllä tuosta ennustelusta voi päätellä, että ei tiennyt itsekään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että syy siihen, miksi Jumala ei ole antanut ihmisille tietoa ja viisautta parantaa AIDS, on se, että koska se yleisimmin esiintyy ja leviää narkkareiden ja homoseksuaalisuuden harjoittajien keskuudessa ja he ovat näin saaneet itseensä sen palkan, joka saada piti. Room:1:27

    HIV on nykyään hyvin hoidettavissa. Suomessa ei siihen ole kuoltu ainakaan 10 vuoteen.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Tutki itse? Eikö parempaa neuvoa löytynyt? Aikamoisia Raamatun tuntijoita...

    Sano muuta. Saavat viestejä itseltään Jumalalta, mutta eivät tiedä mitään. Ehkäpä niin on Jumalan mielestä 🆗.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta Mooses. Ei kukaan täällä ole muuta väittänytkään, vai onko joku puhunut pakkorokotusten puolesta.
    Jokaisella on oikeus osoittaa fiksuutensa tai paljastaa ehkä tahattomastikin oman typeryytensä.
    Ole vaan eri mieltä jos haluat, mutta ainakin suurimman osan suomalaisia mielestä on fiksua ottaa koronarokote ja taas toisaalta erittäin typerää olla ottamatta sitä.
    Jokaisella on oikeus/mahdollisuus ottaa, tai olla ottamatta ja sitten elää seurausten kanssa.

    Tietysti, se on jokaisen oma asia, ottaako rokotteen vai ei. Rokotteesta kieltäytyminen voi myös johtua hyvin luonnollisesta syystä.

    Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    HIV on nykyään hyvin hoidettavissa. Suomessa ei siihen ole kuoltu ainakaan 10 vuoteen.

    Hoidettavissa on hieman optimistinen ilmaisu, mutta tietyillä lääkkeillä tautia voidaan pitää ikään kuin kurissa. HIV ei siis kokonaan parane, mutta kantaja saattaa elää melkein normaalia elämää. HIV-rokotetta ei ole.

    Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Sano muuta. Saavat viestejä itseltään Jumalalta, mutta eivät tiedä mitään. Ehkäpä niin on Jumalan mielestä 🆗.

    Kun joku puhuu saavansa viestejä suoraan Jumalalta tai väittää kuulevansa hänen ääntään - toivotan välittömästi hyvää päivänjatkoa. Ihan vain sen takia, ettei vanha sanonta kävisi toteen: seura tekee kaltaisekseen.

    1Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Kun joku puhuu saavansa viestejä suoraan Jumalalta tai väittää kuulevansa hänen ääntään - toivotan välittömästi hyvää päivänjatkoa. Ihan vain sen takia, ettei vanha sanonta kävisi toteen: seura tekee kaltaisekseen.

    Minä mieluummin pyydän lisätietoja, sillä kuvaamasi vaara on vähäinen. Siinä kohtaa vaikeudet yleensä alkavat ja kuulen kunniani, kun edes kehtaan.

    1Äänestä

  • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

    Minä mieluummin pyydän lisätietoja, sillä kuvaamasi vaara on vähäinen. Siinä kohtaa vaikeudet yleensä alkavat ja kuulen kunniani, kun edes kehtaan.

    Pilkallisuutesi ei pysy piilossa. Siinä lienee syy saamaasi lisäuteluusi.

    Commandohauis

    Äänestä

Val.3:38 Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä? Jes.45:7 minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän. Aam.3:6

Äänestä
  • Joo, satuihin kannattaa uskoo, voimia valitsemallasi polulla.

    1Äänestä

  • Ymmärrätkö myös mitä luet! Jumala loi virukset, bakteerit, luonnonilmiöt jne. Mutta hän antoi ihmiselle järjen ja itsesuojeluvaiston, joiden avulla ihminen pystyy suojelemaan itseään monilta asioilta. Uskovaisen ei tarvitse istua fatalistisesti radalla ja odottaa, että juna ajaa yli. Ei ole pakko rakentaa taloa tulivuoren kraaterin reunalle. Ei ole pakko syödä myrkylliseksi opittuja kasveja. Luojan antaman järjen avulla ihminen on kehittänyt keinoja sairauksilta suojautumiseksi ja niiden hoitamiseksi. Niiden käyttämättä jättäminen ei ole viisasta. Itseään koskevia päätöksiä voi toki tehdä. Mutta lähipiirin vaarantaminen omilla päätöksillä on moraalitonta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärrätkö myös mitä luet! Jumala loi virukset, bakteerit, luonnonilmiöt jne. Mutta hän antoi ihmiselle järjen ja itsesuojeluvaiston, joiden avulla ihminen pystyy suojelemaan itseään monilta asioilta. Uskovaisen ei tarvitse istua fatalistisesti radalla ja odottaa, että juna ajaa yli. Ei ole pakko rakentaa taloa tulivuoren kraaterin reunalle. Ei ole pakko syödä myrkylliseksi opittuja kasveja. Luojan antaman järjen avulla ihminen on kehittänyt keinoja sairauksilta suojautumiseksi ja niiden hoitamiseksi. Niiden käyttämättä jättäminen ei ole viisasta. Itseään koskevia päätöksiä voi toki tehdä. Mutta lähipiirin vaarantaminen omilla päätöksillä on moraalitonta.

    Onpa mukava kuunnella joskus järjen ääntä. Kiitos sinulle.

    1Äänestä

En ole ottanut ruttorokotetta. Lopun aikana on oltava supervarovainen kaikken maailmasta tarjolle tuotavaan.

Heti kun voin voin tietää rokotteen vaarattomaksi niin sitten otan. Voihan tässä käydä niinkin että alkaa sarvet kasvamaan päähän rokotteen ottaneilla kunhan aikaa kuluu 6v6kk6vrk.

Commandohauis

Commandohauis

1Äänestä
  • Sinulle on varmaan jo annettu lapsena oleellisimmat rokotteen.

    Kyllä se sinunkin mieli muuttuisi, jos kohtalo on sama kuin norjalaisella rokotekriittisellä, joka kuoli koronaan ensin kiduttuaan pitkään.

    Tuon sarvijutun täytyy olla vitsi. Eikun sinä olet jo vitsi itsessään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulle on varmaan jo annettu lapsena oleellisimmat rokotteen.

    Kyllä se sinunkin mieli muuttuisi, jos kohtalo on sama kuin norjalaisella rokotekriittisellä, joka kuoli koronaan ensin kiduttuaan pitkään.

    Tuon sarvijutun täytyy olla vitsi. Eikun sinä olet jo vitsi itsessään.

    Joo, huumoria se oli mutta minun sanomiseni vitsiksi on pilkantekoa.

    Commandohauis

    Äänestä

  • Ei ole heikko, mutta odotuksia heikompi teho deltavarianttiin.
    Rokotus suojaa edelleen hyvin vaikeaa tautimuotoa vastaan.

    1Äänestä

  • Kun+Delta+rupesi+leviämään,+niin+täysin+rokotettuja+oli+Israelissa+vain+vähän+yli+40%.++Suojautuminen+ei+ollut+kovin+hyvää.+Rokottamattomat+nuoret+bilettivät+ja+toivat+koronan+kotiin.+++Rokote+toimii+Delta-varianttiin+vähän+heikommin,+mutta+kyllä+se+toimii.++Toinen+asia+sitten+on,+että+immuniteetti+on+aina+yksilöllinen.++Esim.+ikä+ja+perussairaudet+saattavat+heikentää+sitä.++Tällöin+rokotekaan+ei+toimi+yhtä+hyvin+kuin+muulla+väestöllä.++Riskiryhmien+kannattaa+olla+rokotettunakin+vähän+varovaisempia.

    1Äänestä

Tota noin, oliks Jeesus oikeesti olemassa?

Äänestä
  • Jeesus elää. Päättele siitä. Jos osaat.

    Yritä ajatella.

    Omilla aivoillasi.

    Commandohauis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesus elää. Päättele siitä. Jos osaat.

    Yritä ajatella.

    Omilla aivoillasi.

    Commandohauis

    Ai. Missä päin hän elää nykyään? Luulisi sen olevan julkkis ja puhuvan medioille. Itse en ole nähnyt yhtäkään haastattelua häneltä.

    Vai olisiko sinua huijattu? Se naapurin Pertti ei ehkä olekaan Jeesus.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesus elää. Päättele siitä. Jos osaat.

    Yritä ajatella.

    Omilla aivoillasi.

    Commandohauis

    Olet ylpeä ja aggressiivinen kommenteissasi. Sinulla ei ole Kristuksen rakkautta sydämessäsi.
    Jumala on ylpeitä vastaan.
    Toivon, että Jumala tulee nöyryyttämään sinua niin, että muutut.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet ylpeä ja aggressiivinen kommenteissasi. Sinulla ei ole Kristuksen rakkautta sydämessäsi.
    Jumala on ylpeitä vastaan.
    Toivon, että Jumala tulee nöyryyttämään sinua niin, että muutut.

    Valheellinen todistuksesi sydämestäni sopii vastattavaksesi viimeisellä tuomiolla. Kyllä kommenteissani on ihmettelyä, järkytystä, turhautumaa nykyajan ihmisten hengellisen tilan Nooan aikalaisuuteen vastaavasti. Neuvo se on kun sanon että aatteleppa ite. Jatkuvasti huomaan että toistellaan kuin elokapinassa sloganeita ajattelematta mitä oikeasti on sanomassa.

    Ylpeäksi ja jumalattomaksi sanominen on Helvetin paha syytös.

    Totean syytöksesi vääräksi. Oletko "veljien syyttäjä?"

    Commandohauis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totean syytöksesi vääräksi. Oletko "veljien syyttäjä?"

    Commandohauis

    Seurattuani kommentointiasi olen tullut johtopäätökseen, että olet ylpeydessäsi paisunut pitämään itseäsi muita parempana ja viisaampana ja käskytät loukkaavasti etkä opasta ja neuvo rakkaudellisesti.
    Room:11:20 ... Älä ole ylpeä, vaan pelkää.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valheellinen todistuksesi sydämestäni sopii vastattavaksesi viimeisellä tuomiolla. Kyllä kommenteissani on ihmettelyä, järkytystä, turhautumaa nykyajan ihmisten hengellisen tilan Nooan aikalaisuuteen vastaavasti. Neuvo se on kun sanon että aatteleppa ite. Jatkuvasti huomaan että toistellaan kuin elokapinassa sloganeita ajattelematta mitä oikeasti on sanomassa.

    Ylpeäksi ja jumalattomaksi sanominen on Helvetin paha syytös.

    Commandohauis

    Käyttämäsi rekisteröimätön nimimerkkisikin todistaa, että olet aika omahyväinen, itseesi rakastunut ja ylpeyteen langennut ihminen.
    Jos olisit nöyrä, tutkistelisit itseäsi ja pyrkisit olemaan Kristuksen kaltainen.
    En sano, että olisit monessakaan asiassa väärässä, mutta jos harkitsemattomin sanoin pyrit ojentamaan kanssamatkaajia, se tulee tuskin johtamaan toivomaasi tulokseen, vaan herättää vain ärtymystä sinua ja asiaasi kohtaan.
    Muista siis, että jos haluat palvella Jumalaasi, tee se Jeesuksen esimerkkiä seuraten.
    San: 11:2 Mihin ylpeys tulee, sinne tulee häpeäkin, mutta nöyräin tykönä on viisaus.

    Rakit räksyttää mutta karavaani vanhurskaasti kulkee.

    Commandohauis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai. Missä päin hän elää nykyään? Luulisi sen olevan julkkis ja puhuvan medioille. Itse en ole nähnyt yhtäkään haastattelua häneltä.

    Vai olisiko sinua huijattu? Se naapurin Pertti ei ehkä olekaan Jeesus.

    >Vai olisiko sinua huijattu? Se naapurin Pertti ei ehkä olekaan Jeesus.

    Tämän tietää siitäkin että Pertti on tullut usein, mutta Jeesus ei vielä.

    Äänestä

Nyt on selvää ja kiistatonta näyttöä, että koronarokotukset ovat pelastaneet merkittivän määrän ihmishenkiä. Itse olen saanut Pfizerin koronarokotteen, eikä siitä aihetunut minulle eikä kenellekään tuntemalleni henkilölle mitään kamalaa. Rokote on turvallinen ja se pelastaa paljon ihmishenkiä.

https://yle.fi/uutiset/3-12015335

Ylen uutinen:

Yhdysvalloissa koronarokote on pelastanut satojen tuhansien hengen – koronaan kuolleet ovat nyt lähes yksinomaa rokottamattomia

Koronarokote on Yhdysvalloissa estänyt jopa 270 000 ihmisen kuoleman, selviää Yalen yliopiston tutkimuksesta. Maan tartuntatautiviraston mukaan viime kuukausina koronaan on kuollut lähes ainoastaan rokottamattomia.

Koronarokote on Yhdysvalloissa pelastanut melkein 300 000 ihmisen hengen. Yalen yliopiston tuoreen selvityksen mukaan rokotekampanjan ansiosta 279 000 ihmishenkeä on säästynyt ja yli 1,2 miljoonaa ihmistä välttynyt sairaalahoidolta.

Yalen yliopiston kansanterveystieteen laitoksen tutkijat selvittivät koronakuolemien määrää suhteessa annettuihin rokotuksiin ja mallinsivat erilaisia tartunta- ja koronakuolemamäärän skenaarioita, jos rokotteita olisi annettu puolet nykyistä vähemmän tai ei lainkaan.

– Korkean rokotekattavuuden alueilla tartuntamäärät ovat alempia, ja elämä on palaamassa normaaliksi. Tämän pandemian nitistämiseksi ja deltamuunnoksen pysäyttämiseksi, kaikkien täytyy tehdä osuutensa ja ottaa rokote, Walensky vetosi.

CDC:n mukaan 93 prosenttia todetuista tartunnoista on alueilta, joissa rokotuskattavuus on alhainen. Näillä alueilla alle 40 prosenttia aikuisväestöstä on ottanut rokotteen.

– Näemme huolestuttavia uusia kehityskulkuja. Yksinkertaisesti sanottuna, siellä missä rokotekattavuus on alhainen, sekä tartunnat että sairaalahoitoon joutuvien määrä ovat nousussa, Walensky sanoi.

Matala, 40 prosentin tai sitä pienempi rokotekattavuus on monissa Yhdysvaltain keskilännen ja etelän osavaltioissa. CNN-kanava listaa tällaisiksi muun muassa Oklahoman, Idahon, Mississipin ja Louisianan .

Eniten väestöään ovat rokottaneet sitä vastoin monet itärannikon osavaltiot, kuten Vermont, Maine, Massachusetts ja Connecticut. New York Times -lehden kokoaman tilaston mukaan monessa itärannikon osavaltiossa jo yli 80 prosenttia aikuisväestöstä on saanut vähintään yhden rokoteannoksen.

New York Timesin aiemmasta selvityksessä kävi ilmi, että rokotuskattavuus oli keskimäärin alempi niillä alueilla, jossa enemmistö tuki viime vuoden presidentinvaaleissa republikaanien Donald Trumpia.

Äänestä

Rukoilla Jumalaa Hänessä on turva varjele koronalta ja kulkutaudilta.

Äänestä
  • Totta, mutta vastuunsa tunteva ja kantava kristitty ottaa koronarokotteen, jonka Jumala on antanut meille suojaksi maailman tiedeyhteisön kautta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta, mutta vastuunsa tunteva ja kantava kristitty ottaa koronarokotteen, jonka Jumala on antanut meille suojaksi maailman tiedeyhteisön kautta.

    Pekka Reinikainen on juuri tässä asiassa täysin oikeassa. Muista en puhu.

    Äänestä

  • Tuolla ajattelulla sairastut vakavasti 1-2 vuodessa.

    Äänestä

Ihmiset ovat niin naiiveja, eivät todellakaan tee sitä, mitä jeesus kehoitti.

Äänestä
  • Mitä se Jeesus kehoitti, mitä ihmiset ei tee?

    En edes aloita kyselemään siitä Jeesuksen sanojen alkuperästä tarkemmin, kun epäilen sinun tutkineen asiaa olenkaan. Saattanut olla koko tyyppi pelkkä myytti alunperinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä se Jeesus kehoitti, mitä ihmiset ei tee?

    En edes aloita kyselemään siitä Jeesuksen sanojen alkuperästä tarkemmin, kun epäilen sinun tutkineen asiaa olenkaan. Saattanut olla koko tyyppi pelkkä myytti alunperinkin.

    Ainakaan kaikki eivät usko Jeesukseen vaikka Jeesus kehotti uskomaan itseensä.

    1Äänestä

Rokoteasiassa kannattaa kyllä perehtyä biologiaan ja lääketieteellisiin tutkimuksiin eikä ajan merkkeihin. Sillä ne tutkivat Jumalan luomistyötä.

Äänestä

Olen juuri saanut tehosterokotteen, eli 2-piikin. 💉

Toistaiseksi voin suht. hyvin. Hiukan kuumetta, mutta sitä voi olla muutenkin kun on helle. Käsi pistokohdasta hiukan kipeä. Viime kerralla sitä käsijomotusta kesti useita päiviä.

Äänestä
  • Sain toisen pari viikkoa sitten. Olo riippuu edelleenkin lähinnä siitä, onko humalassa vai krapulassa vaiko, kuten yleensä, ei kummassakaan. Rokotuksista ei mitään havaittavia seuraamuksia.

    Äänestä

Kaikki "tietää" helteiden jatkuvan.

Äänestä

>Ei kannata uskoa kaikkea mitä päämedia syöttää.

Eikä etenkään sitä mitä kusipäämedia syöttää.

Äänestä

Juuri näin,ns.koronaokote no kokeellinen ja se on aiheuttanut valtavasti haittavaikutuksia ympäri maailman, Jeesus on tie totuus ja elämä ja antaa ymmärryksen asioihin, ei tarvitse olla mukana koronahysteriassa, jka on lietsomalla lietsottua pelottelua.

Äänestä
  • Koronarokotusten haittavaikutukset ovat minimaalisia sen hyötyihin nähden.
    Ei se ole mitään epäuskoa ja epäluottamusta Jumalaa kohtaan, jos ottaa koronarokotuksen, vaan viisautta ja ymmärrystä hyödyntää Jumalan suomaa mahdollisuutta ja keinoa välttää vakava sairastuminen ja mahdollinen ennenaikainen kuolema.

    Äänestä

Ensiksi koronavirus on olemassa, jos ei olisi mikä silloin tartuttaisi sen taudin toisiin ihmisiin? Korona ei ole ensimmäinen tuskin viimeinen viruspohjainen kulkutauti joka ihmispopulaatiossa leviää. Onneksi se pysyy oireiltaan kohtalaisen lievänä, koska epidemiaa rajoitetaan kaikin keinoin. Jos tämäkin virus pääsee tiiviissä yhteisössä leviämään jälki on rumaa kuten olemme nähneet.

Tällä hetkellä rokotteet pystyvät koronaa hillitsemään, unohtamatta parempia hoitotapoja, jotka on taudin hoidossa opittu. Lähtökohtaisesti rokote on toimiva eikä oikein muita tapoja ole kun eristäytyminen, joka toimii jos pysyy kaukana kaikesta – kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. D-vitamiinilisä ei ole pahitteeksi, samoin yleensä ravinnetasapaino. Luonnollinen ravinto, ei veganismi antaa paremman suojaan, liha- ja maitorasvat, kala, kananmunat eli luonnollinen proteiini. D2 aikuistyypin diabetes on riskiryhmä, siksi on oltava taudin leviämisen suhteen tarkkana.

Ymmärrän toki että näissä lahkoissa sotketaan uskonto joka asiaan kuten tähän koronaan. Korona sen aiheuttama covid-19 tauti on totta, Jeesus on fiktiivinen hahmo, joka ei paranna taudista eikä ole tehnyt tautia ihmisille vaivaksi. Viruksia on maapallolla ollut ennen ihmistä tai muuta elämää, virukset ovat osa maapallon elämää. Salaliittoteorioita itse covid-19 taudista ja rokotuksista masinoidaan sitä mukaan kun tauti leviää. Netti-saarnaajat tekevät parhaansa pelotellessaan ihmisiä hylkäämään rokotukset, helvettiin joutumisen pelolla. Kysynkin onko saarnaajille annettu oikeus tuomita kansalainen helvettiin vain sen vuoksi, että tämä noudattaa ohjeita? Kuka tällaisen oikeuden on antanut? Vaatii melkoista Raamatun lukua, jos sieltä valtuutus löytyy.

Äänestä
  • >>> Onneksi se pysyy oireiltaan kohtalaisen lievänä, koska epidemiaa rajoitetaan kaikin keinoin.

    Viruksen aiheuttamat oireet eivät ole riippuvaisia rajoituksista. Oireet pysyvät samoina, olipa kyseeessä metropoli tai maaseudun pikkukylä.

    >>> Jos tämäkin virus pääsee tiiviissä yhteisössä leviämään jälki on rumaa kuten olemme nähneet.

    Jäljen ruumuus riippuu potilaan perus- tai akuuttisairaukseista. Perusterve ihminen näyttäisi kestävän taudin oireet ilman sen suurempia ongelmia.

    >>> Kysynkin onko saarnaajille annettu oikeus tuomita kansalainen helvettiin...

    Oikeuden määrä riippuu saarnaajien hengellisen piippelin koosta. Raamattu ei sellaista oikeutta anna ja se oikeus hankitaan muualta.

    Äänestä

Jälleen yksi salaliittoteoreetikko...

Äänestä

helluntailaisethan niitä "asiantuntijoita" ovatkin, öh, öh !!

Äänestä

Helluntaiherätyksen piirissä on otettu selvä pesäero rikotevastaisuuteen ja rokotteisiin liittyviin salaliittoteorioihin. Ps.103:3. Matt.10:1

Äänestä

Koronavirustauti+ei+ole+läheskään+niin+vaarallinen+kuin+mitä++media+antaa+kuvaa.+Siitä+selviää+99,98%,+siis+vain+kaksi+kymmenestätuhannesta+menehtyy+koronaan.+Kuolleet+ovat+lähes+kaikki+yli+80-vuotiaita+ja+jos+sitä+nuorempia+niin+ylipainoisia+(Suomessa+87%+tehohoidossa+olleista+koronapotilaista+on+ylipainoisia)++tai+heillä+on+yksi+tai+useampi+perussairaus.+Perusterveelle+ihmiselle+koronatauti+on+edelleen+vaaraton+ja+useimmiten+lievä.+Nuorten+long+covid+jää+lääkärien+mukaan+useimmiten+muutaman+päivän+kuumeiluksi.Koronavirustauti+on+vaarallinen+ainoastaan+iäkkäille+ja+tietyille+riskiryhmille.++Perusterve+nuori+tai+keski-ikäinen+ihminen+on+paljon+suuremmassa+riskissä+vaarantaa+terveytensä+ottaessaan+elimistöönsä+tällaisen+kokeellisen,+geenitekniikkaan+pohjautuvan+rokoteaineen,+jonka+pitkäaikaisvaikutuksista+ei+vielä+tiedetä+mitään.+Lyhyen+aikavälin+haittavaikutuksiahan+on+jo+raportoitu+FIMEAAn+ja+muiden+maiden+vastaaviin+viranomaisiin+enemmän+kuin+mistään+aikaisemmasta+rokotteesta.

Äänestä

Sitten oireettoman kuvitellun koronan harhat joita vain hysteerikko voi nähdä vaikka oireeton on oikeasti terve.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Luullan sen olevan hyvä asia.
Jeesus kehoitti tutkimaan ajan merkkejä ja tämä tarkoittaa ottamaan asioista selvää, nyt kun siihen on mahdollisuus. Ei kannata uskoa kaikkea mitä päämedia syöttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu