Haluan kavereita/ystäviä

Tarvitsen apua.

En tiedä, selviänkö yksin; minulla on tosi paha olla. Ainut, mitä saan aikaiseksi on syöminen (olen anoreksiasta ortoreksiaan hypännyt, normaalipainon alarajoilla oleva kohta 17-vuotias tyttö, mikäli tämä tieto on tarpeen).

Valvon öisin myöhään tekemättä mitään järkevää, sillä en halua käyttää nettiä myöhään illasta, sillä tiedän, että se vaikeuttaisi ongelmiani entisestään. Herään tästä syystä aamulla myöhään, 10 tai 12 aikoihin, mikä saa oloni tuntumaan turhautuneelta, sillä minulla on ollut tapana nousta normaalisti (lomillakin) 4 tai 5 aikoihin sängystä suorittamaan aamupuuhia. On ihanaa nähdä auringonnousu ja saada aamutreeni tehtyä ennen päivän "oikeisiin töihin" ryhtymistä. Nykyisin tämä ei ole kuitenkaan onnistunut, sillä herätessäni minusta tuntuu, että päivä on jo ohi, sillä kello on jo "liian paljon".

Olen yrittänyt mennä aikaisemmin nukkumaan, jotta voisin herätä aikaisin. En halua tinkiä unen määrästä, sillä lukion ensimmäisenä vuonna tuli nukuttua keskimäärin neljä tuntia yössä tai valvottua koko yö, jotta sain tehtyä suurimman osan koulujutuisa, sillä joskus aika ei kertakaikkisesti vain riittänyt kaikkeen (suoritin ensimmäisenä vuonna 39 kurssia, joista arvosanoiksi sain kaksi ysiä, loput kymppejä). Silti en saa itseäni sänkyyn ennen keskiyötä, sillä ajatus iltapuuhista (suihku, hampaiden pesu yms.) tuntuu liian ylitsepääsemättömiltä.

Kouluvuosi oli erittäin rankka, minkä lisäksi olen kuluneen kahden vuoden aikana yrittänyt selviytyä syömishäiriöstä (en ole uskaltanut avautua siitä kuin parille hyvälle ystävälle, vaikka vanhemmat ja sisarukset ovat takuuvarmasti huomanneet, sillä laihduin melko nopeasti viisitoista kiloa (tällä hetkellä olen takaisin normaalipainossa ja kamppailen kehon hyväksymisen kanssa aika pahastikin)). Odotin kesälomaa kovasti, sillä tiesin, että silloin minulla on aikaa rentoutua ja tehdä kaikkia niitä asioita, mitä en ole ehtinyt koulujuttujen takia tehdä, kuten auringon lämmössä kirjojen lukeminen, tietokoneella pelaaminen yms. Minulla on vielä tosin yksi itsenäinen kurssi suoritettavana kesäloman aikana, mutta koska sen saa tehdä "rauhassa omaan tahtiin" se ei aiheuta yhtä paljon paineita kuin muut kurssit. Kesäloman alettua en ole kuitenkaan käynyt ulkona nauttimassa auringon valosta tai nähnyt kavereitani kuten olin olettanut (en ole myöskään pelannut, sillä se on alkanut tuntua merkityksettömältä). Itselläni olisi vaikka koko päivä aikaa nähdä kavereita, mutta koska kaverit harrastavat urheilua kilpatasolla (jokaisella eri laji; minä en harrasta mitään ohjatusti), ei yhteistä aikaa tunnu löytyvän lainkaan. Pystyn onneksi puhumaan pitkiä puheluita yhden ystäväni (jonka olen tuntenut jo kolmevuotiaasta saakka) kanssa, mutta kovin usein emme pysty näkemään pitkän välimatkan vuoksi. Nämä puhelut piristävät päivääni siitä huolimatta tosi paljon, ja saan aina lähdettyä ulos kävelylle niiden ajaksi, mikä entisestään kohottaa mielialaani.

Haluaisinkin saada uusia kavereita, jopa ystäviä, sillä pitkän pohdinnan ja usean kuukauden mietiskelyn jälkeen, olen huomannut sosiaalisten suhteiden olevan minulle oikeasti tärkeitä. Saan kavereiden seurasta energiaa, joka auttaa terveellisesti ja säännöllisesti syömisessä, säännöllisessä treenamisessa, yleisen hygienian ylläpidossa, mielialojen vaihtelun tasoittamisessa sekä onnellisuuden ja elämän merkityksellisyyden kokemisessa. Kaverit auttavat minua jo ihan silkalla läsnäolollaan minua nauttimaan elämästäni, sillä koen elämäni niin paljon merkityksellisemmäksi, kun tiedän, että minulla on ihmisiä, jotka oikeasti välittävät minusta.

Olen kuitenkin tuntenut oloni jo pitkään säälittäväksi ja merkityksettömäksi, sillä koen, etten pysty "kuluttamaan sosiaalista energiaani" haluamallani tavalla. Haluaisin elää sosiaalisempaa elämää, mutta en tiedä, mistä saisin hankittua uusia kavereita. Uusi harrastus voisi olla hyvä vaihtoehto, mutta en usko, että pystyisin pitämään siitä kiinni koulujen alettua (koulu vie minulta paljon aikaa, mutta en edes tiedä, mitä teen koulutuksellani, sillä minulla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden suunnitelmia, sillä koko ajatuskin oman tulevaisuuden miettimisestä ahdistaa).

En omista sometilejä isäni ammatin takia, minkä luulen vaikuttavan aika paljonkin siihen, kuinka helposti minuun halutaan tutustua ja pitää yhteyttä. En tiedä, onko minussa jotain muuta vikana, joka aiheittausi sen, miksi ihmiset eivät haluaisi tutustua minuun. En ole mielestäni maailman sosiaalisimmasta päästä, mutta osallistun esim. ryhmätöihin aktiivisesti, huomioin muut ja aloitan töiden edistämiseksi keskustelut, jos sellaista ei meinaa syntyä. Olen myös hyvää seuraa, sillä osaan kuunnella ja osoittaa empatiakykyä. Lisäksi idän ulkonäöstäni huolta, joten ulkoinen olemukseni ei ole vastenmielinen eikä siten estä uusien kaverisuhteiden luomista.

Haluaisin tietää, onko muilla ollut vastaavanlaisia ongelmia ja jos on, miten olette päässeet niistä eteenpäin. Kiitos kovasti vastauksista, arvostan niitä suuresti.