Oletteko samaa mieltä?
Suomen koululaitos on aivopesula - etenkin yliopisto
116
1056
Vastaukset
- Anonyymi
Samaa mieltä. Ole itse käynyt yliopiston vanhempana ja työelämää yli 20 vuotta kokeneena. Kyllä siellä oli pöljää väkeä. Nuoremmilla ei ole mitään peiliä todellisuuteen, niin kyllä ainakin he ovat aivopestyjä.
- Anonyymi
Yliopistot olivat täysillä mukana maski- ja rokotepakotuksessa
Eli maskittomilta evättiin oikeus opiskella
Rokottamattomat menettivät opiskelupaikan jn - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yliopistot olivat täysillä mukana maski- ja rokotepakotuksessa
Eli maskittomilta evättiin oikeus opiskella
Rokottamattomat menettivät opiskelupaikan jnYliopistojen johto pyrkii myrkyttämaan ihmisiä
- Anonyymi
Olen täysin erimieltä!
- Anonyymi
Tietenkään en ole, SINÄ olet kun et ymmärrä yksinkertaisiakaan faktoja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkään en ole, SINÄ olet kun et ymmärrä yksinkertaisiakaan faktoja!
Tälläkö perustelet asiasi? Suomalaiset ovat opetettuja broilereita ja siksi tässä maassa ei oikein mikään toimi. Sanat laitetaan ihnmsten suuhun ja ajatukset päähän. Jos joku kyseenalaistaa, niin titteleiden takaa tullaan alentamaan. Omia ajatuksia ei Saisiolle. Aivopesua se on! Sinäkin nyt alat alentamaan toisinajattelijaa, koska et kykene käsittelemään asiaa joka kumoaa illuusiosi.

Etpähän sinäkään perustellut asiaa, senkun heittelit väitteitä ja henkilökohtaisia mielipiteitäsi.

Epäusko ei ole tietoa. Tieteellisen tutkimuksen tuloksen voit osoittaa vääräksi vain tieteellisellä menetelmällä eli osoittaa tutkimus puutteelliseksi. Te ”ajattelijat” ette tee sitä vaan levitätte sisältöjä jotka vääriä ja niiden tarkoitus herättää epäluuloa kaikkea kohtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etpähän sinäkään perustellut asiaa, senkun heittelit väitteitä ja henkilökohtaisia mielipiteitäsi.
Perustelihan hän. Juuri noin Suomessa aivopesu ”toimii” kuten aloittaja kuvaili sinun toimintaa ja ajattelua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäusko ei ole tietoa. Tieteellisen tutkimuksen tuloksen voit osoittaa vääräksi vain tieteellisellä menetelmällä eli osoittaa tutkimus puutteelliseksi. Te ”ajattelijat” ette tee sitä vaan levitätte sisältöjä jotka vääriä ja niiden tarkoitus herättää epäluuloa kaikkea kohtaan.
Eikös se ole väärin että tieteellistä väärää tietoa ei saa kumottua sanomalla ja perustelemalla miksi se pitäisi kumota, vaan heti jos jokuniritisoi kävelee eri titteleitä paikalle pötenään kuinka viisaaksi hänet on opetettu ja siksi hän on oikeassa ja kritisoija väärässä. Tämä on juurikin suomalaista aivopesua! Suomalaista koulujärjestelmää kehutaan, koska se aivopesee parhaiten. Varmasti osuutta on suomalaisessa heikossa itsetunnossa ja kun parempaa tietoa ei ole meillä ollut saatavissa. Nykyään alkaa olla oikeaakin tietoa saatavilla. Suomessa sovitaan tutkimustulosten tulos sen mukaan mikä intressi tutkimuksen tilaajalla ja tekijöillä on .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tälläkö perustelet asiasi? Suomalaiset ovat opetettuja broilereita ja siksi tässä maassa ei oikein mikään toimi. Sanat laitetaan ihnmsten suuhun ja ajatukset päähän. Jos joku kyseenalaistaa, niin titteleiden takaa tullaan alentamaan. Omia ajatuksia ei Saisiolle. Aivopesua se on! Sinäkin nyt alat alentamaan toisinajattelijaa, koska et kykene käsittelemään asiaa joka kumoaa illuusiosi.
Miten niin ei mikään toimi? Suomi on valittu moneen kertaan kärkeen esim. lehdistön vapautta tai korruption vähäisyyttä kuvaavilla listoilla. Ja ainalkin kerran valittu vähiten epäonnistuneimmaksi maaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se ole väärin että tieteellistä väärää tietoa ei saa kumottua sanomalla ja perustelemalla miksi se pitäisi kumota, vaan heti jos jokuniritisoi kävelee eri titteleitä paikalle pötenään kuinka viisaaksi hänet on opetettu ja siksi hän on oikeassa ja kritisoija väärässä. Tämä on juurikin suomalaista aivopesua! Suomalaista koulujärjestelmää kehutaan, koska se aivopesee parhaiten. Varmasti osuutta on suomalaisessa heikossa itsetunnossa ja kun parempaa tietoa ei ole meillä ollut saatavissa. Nykyään alkaa olla oikeaakin tietoa saatavilla. Suomessa sovitaan tutkimustulosten tulos sen mukaan mikä intressi tutkimuksen tilaajalla ja tekijöillä on .
Olen minäkin nähnyt tarkoitushakuisia tutkimuksia mutta olen kyllä pystynyt debunkkaamaan ne ihan muilla yleisesti luotettavina pidetyillä lähteillä tai joskus pelkästään logiikalla ja matematiikalla. Ei ole tarvinnut salkkarisivuille mennä. Korkeakoulutuksen merkitys on nimenomaan siinä että se antaa työkaluja tietolähteiden arviointiin. Jo se että itse tekee alusta loppuun jonkin tutkimuksen, opettaa miten siinä voi tehdä joko vahingossa tai tarkoituksella virheitä. Kouluttamatonta on aina paljon helpompi huijata.

Täälläkään ei välttämättä kannatta tulittaa ihan täydellä volyymillä. Ihan kaikkea kun ei kannata välttämättä yrittää tuutata aina julki saati että ne tuliskaan läpi.
On korkeastikoulutettujakin tutkijoita jotka ovat uskaltautuneet tehdä tutkimuksia vähän syvemmältä ja kohdanneet sattumoisin haasteita julkaisujen kanssa. Olivatko nuo itse alusta loppuun tehdut tieteelliset tutkimukset sitten epätieteellisiä lähtökohtaisesti tieteellisen koulutuksen omaavilta auktoriteeteilta.
Ehkä korkeastikoulutetutkin saattais laittaa tänne vaikka jotain ihan omiakin teorioita siitäkin huolimatta että status sattuis olemaan siellä takataskussa. Saa sen toki mainitakin esim. lisäpostina jos siltä tuntuu. Tai vaikka heti het kättelyssä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se ole väärin että tieteellistä väärää tietoa ei saa kumottua sanomalla ja perustelemalla miksi se pitäisi kumota, vaan heti jos jokuniritisoi kävelee eri titteleitä paikalle pötenään kuinka viisaaksi hänet on opetettu ja siksi hän on oikeassa ja kritisoija väärässä. Tämä on juurikin suomalaista aivopesua! Suomalaista koulujärjestelmää kehutaan, koska se aivopesee parhaiten. Varmasti osuutta on suomalaisessa heikossa itsetunnossa ja kun parempaa tietoa ei ole meillä ollut saatavissa. Nykyään alkaa olla oikeaakin tietoa saatavilla. Suomessa sovitaan tutkimustulosten tulos sen mukaan mikä intressi tutkimuksen tilaajalla ja tekijöillä on .
Väärä tieteellinen tulos kumotaan tieteellisellä menetelmällä, ei vain väittämällä.
Tiede ei vetoa auktoroteetteihin. Salaliittoteoreetikot taasen väitteissään tekevät näin: milloin marssitetaan ex 90 vuotias nobelisti, dr sitä ja tätä, osteopaatti tai terveysyrittäjä kertomaan koronasta ja yksikään ei tee näistä tutkimusta.
Akataaminen ja riippumattomien tutkimuslaitosten tutkimus täytyy eroittaa etujärjestöjen tutkimuksesta. Silti, kyllä palkansaajien ja yritysten tutkimuslaitokset arvioivat toisiaan tieteellisin perustein eli onko tutkimuksellisesti huomautettavaa.
Elä pilaa elämääsi väärällä katkeruudella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen minäkin nähnyt tarkoitushakuisia tutkimuksia mutta olen kyllä pystynyt debunkkaamaan ne ihan muilla yleisesti luotettavina pidetyillä lähteillä tai joskus pelkästään logiikalla ja matematiikalla. Ei ole tarvinnut salkkarisivuille mennä. Korkeakoulutuksen merkitys on nimenomaan siinä että se antaa työkaluja tietolähteiden arviointiin. Jo se että itse tekee alusta loppuun jonkin tutkimuksen, opettaa miten siinä voi tehdä joko vahingossa tai tarkoituksella virheitä. Kouluttamatonta on aina paljon helpompi huijata.
Noin se menee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täälläkään ei välttämättä kannatta tulittaa ihan täydellä volyymillä. Ihan kaikkea kun ei kannata välttämättä yrittää tuutata aina julki saati että ne tuliskaan läpi.
On korkeastikoulutettujakin tutkijoita jotka ovat uskaltautuneet tehdä tutkimuksia vähän syvemmältä ja kohdanneet sattumoisin haasteita julkaisujen kanssa. Olivatko nuo itse alusta loppuun tehdut tieteelliset tutkimukset sitten epätieteellisiä lähtökohtaisesti tieteellisen koulutuksen omaavilta auktoriteeteilta.
Ehkä korkeastikoulutetutkin saattais laittaa tänne vaikka jotain ihan omiakin teorioita siitäkin huolimatta että status sattuis olemaan siellä takataskussa. Saa sen toki mainitakin esim. lisäpostina jos siltä tuntuu. Tai vaikka heti het kättelyssä.Tieteessä ei ole auktoriteetteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin ei mikään toimi? Suomi on valittu moneen kertaan kärkeen esim. lehdistön vapautta tai korruption vähäisyyttä kuvaavilla listoilla. Ja ainalkin kerran valittu vähiten epäonnistuneimmaksi maaksi.
Valittu kärkeen? Arvaappa millä
perusteella ja mihin perustuen valittu kärkeen? No sillä, kun on valehdeltu ja valehdellaan jopa itselle totuus. Aivopesty kansa uskoo että esimerkiksi korruptiota ei ole ja ei näe sitä, vaikka sitä on. Siksi Suomessa ei ole HAVAITTUA korruptioa. Samaten sananvapaus. Tutkimuksiin ilmoitetaan joku aivopestyjen näkemys ja käsitys vaikka lehdistön vapaudesta. Jokainen näkee että lehdistätökin kiejoittelee paskapuhetta muusta maailmasta ja hypettää suomea turhista. Esimerkiksi YLE sellainen media ja sieltä on siksi journalistejä ottanut loparit! Sinut ol varmaan aivopesty jossakin lukiossa ja yliopistossa, vaikutat siltä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen minäkin nähnyt tarkoitushakuisia tutkimuksia mutta olen kyllä pystynyt debunkkaamaan ne ihan muilla yleisesti luotettavina pidetyillä lähteillä tai joskus pelkästään logiikalla ja matematiikalla. Ei ole tarvinnut salkkarisivuille mennä. Korkeakoulutuksen merkitys on nimenomaan siinä että se antaa työkaluja tietolähteiden arviointiin. Jo se että itse tekee alusta loppuun jonkin tutkimuksen, opettaa miten siinä voi tehdä joko vahingossa tai tarkoituksella virheitä. Kouluttamatonta on aina paljon helpompi huijata.
Riippuu korkeakoulusta. Kyllä yleisti ottaen korkeakoulussa opetetaan olemaan kyseenalaistamatta suomalaista ”tutkimusta” ja jakamaan tätä sanomaa muiden huonommuudesta ja Suomen paremmuudesta vaikka titteleiden takaa.
Minkä ikäinen olet, jos saan kysyä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen minäkin nähnyt tarkoitushakuisia tutkimuksia mutta olen kyllä pystynyt debunkkaamaan ne ihan muilla yleisesti luotettavina pidetyillä lähteillä tai joskus pelkästään logiikalla ja matematiikalla. Ei ole tarvinnut salkkarisivuille mennä. Korkeakoulutuksen merkitys on nimenomaan siinä että se antaa työkaluja tietolähteiden arviointiin. Jo se että itse tekee alusta loppuun jonkin tutkimuksen, opettaa miten siinä voi tehdä joko vahingossa tai tarkoituksella virheitä. Kouluttamatonta on aina paljon helpompi huijata.
Siis suomalaiset opinnäytetyöt, gradut, DI-työt ja väitöskirjat on 99% tapauksissa plagiaatteja. Ja kaikki esimerkiksi suomalainen lähdekirjallisuus on toistensa kopioita. Lähdeluettelosta näkee että toinen toistensa lähteitä.
Tätä suomalaista väitettyä korkeaa koulutustasoa on alettu kyseenalaistamaan siksikin, kun nykyään on mahdollista mennä vanhempana kokeneena ja ilman lukion suorittamaa aivopesua yliopistoon. Näillä kokeneilla on referenssiä todellisuuteen ja he usein pitävät opiskelijakollegoita ja työssäkin ylikoulutettuja tysin aivopestyinä idiootteina - eikä syyttä.
Käytäntö ja teoria on eri asioita ja sitä ei tässä maassa ymmärretä, vaan koulutetaan lisää ja lisää idiootteja, joita oikein kumarrellaan tietämättömien toimesta. Sairas yhteiskunta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täälläkään ei välttämättä kannatta tulittaa ihan täydellä volyymillä. Ihan kaikkea kun ei kannata välttämättä yrittää tuutata aina julki saati että ne tuliskaan läpi.
On korkeastikoulutettujakin tutkijoita jotka ovat uskaltautuneet tehdä tutkimuksia vähän syvemmältä ja kohdanneet sattumoisin haasteita julkaisujen kanssa. Olivatko nuo itse alusta loppuun tehdut tieteelliset tutkimukset sitten epätieteellisiä lähtökohtaisesti tieteellisen koulutuksen omaavilta auktoriteeteilta.
Ehkä korkeastikoulutetutkin saattais laittaa tänne vaikka jotain ihan omiakin teorioita siitäkin huolimatta että status sattuis olemaan siellä takataskussa. Saa sen toki mainitakin esim. lisäpostina jos siltä tuntuu. Tai vaikka heti het kättelyssä.Sinun pitäisi ainakin ensin opetella kirjoittamaan ja puhumaan ymmmärrettävästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärä tieteellinen tulos kumotaan tieteellisellä menetelmällä, ei vain väittämällä.
Tiede ei vetoa auktoroteetteihin. Salaliittoteoreetikot taasen väitteissään tekevät näin: milloin marssitetaan ex 90 vuotias nobelisti, dr sitä ja tätä, osteopaatti tai terveysyrittäjä kertomaan koronasta ja yksikään ei tee näistä tutkimusta.
Akataaminen ja riippumattomien tutkimuslaitosten tutkimus täytyy eroittaa etujärjestöjen tutkimuksesta. Silti, kyllä palkansaajien ja yritysten tutkimuslaitokset arvioivat toisiaan tieteellisin perustein eli onko tutkimuksellisesti huomautettavaa.
Elä pilaa elämääsi väärällä katkeruudella.Mutta miksi se pitäisi tieteellisellä menetelmällä kumota, kun sen voi kumota muutenkin. Sama toisin päin. Ei tiede voi tehdä mitään vaatimuksia millä heidän paskat hypoteesit kumotaan.
Ei tässä nyt katkeruudesta ole kyse, vaan tosiasiasta, joka saattaa itsensä tyhmäksi opiskelleita egoistiteoreetikoita luonnollisesti loukata. Hukkaan heitetty 9 vuottta opinahjoonsa ja tyhmentyneet vain 😂 Tämä turhakkeiden pokkurointi pitäisi Suomessa saada loppumaan, koska sille jo muu maailma nauraa. Kyseessä on eräänlainen aivopesu ja salaliitto! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tieteessä ei ole auktoriteetteja.
Kyllä on. Sen leipää syöt kenen lauluja laulat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valittu kärkeen? Arvaappa millä
perusteella ja mihin perustuen valittu kärkeen? No sillä, kun on valehdeltu ja valehdellaan jopa itselle totuus. Aivopesty kansa uskoo että esimerkiksi korruptiota ei ole ja ei näe sitä, vaikka sitä on. Siksi Suomessa ei ole HAVAITTUA korruptioa. Samaten sananvapaus. Tutkimuksiin ilmoitetaan joku aivopestyjen näkemys ja käsitys vaikka lehdistön vapaudesta. Jokainen näkee että lehdistätökin kiejoittelee paskapuhetta muusta maailmasta ja hypettää suomea turhista. Esimerkiksi YLE sellainen media ja sieltä on siksi journalistejä ottanut loparit! Sinut ol varmaan aivopesty jossakin lukiossa ja yliopistossa, vaikutat siltä!Korruptiota, sananvapautta, oikeuslaitos jne mitataan samoilla mittareilla ja ne antavat parhaan kuvan kunkin maan tilasta. Näitä tutkimuksia tekevät hallituksista riippumattomat toimijat.
En väitä ettei suomessa oleman omanlaista korruptiota mutta faktat pöytään.
Kuullostat vähän….kaikki ympärillä ovat aivopestyjä ja sinä et. Onko teitä muita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis suomalaiset opinnäytetyöt, gradut, DI-työt ja väitöskirjat on 99% tapauksissa plagiaatteja. Ja kaikki esimerkiksi suomalainen lähdekirjallisuus on toistensa kopioita. Lähdeluettelosta näkee että toinen toistensa lähteitä.
Tätä suomalaista väitettyä korkeaa koulutustasoa on alettu kyseenalaistamaan siksikin, kun nykyään on mahdollista mennä vanhempana kokeneena ja ilman lukion suorittamaa aivopesua yliopistoon. Näillä kokeneilla on referenssiä todellisuuteen ja he usein pitävät opiskelijakollegoita ja työssäkin ylikoulutettuja tysin aivopestyinä idiootteina - eikä syyttä.
Käytäntö ja teoria on eri asioita ja sitä ei tässä maassa ymmärretä, vaan koulutetaan lisää ja lisää idiootteja, joita oikein kumarrellaan tietämättömien toimesta. Sairas yhteiskunta!Et oikein tiedä miten tiedettä tehdään kun noin puhut. Tuo aivopesumantra on rasittavaa. Käytät termiä väärin ja historiallisesti lännessä nykypäivä on ajettelemisen vapauden ja heterogeenisuuden suhteen vapainta ikinä. Tosin samaan aikaan Kiina rakentaaa digidiktatuuria missä kenelläkään ei ihmisoikeuksia ja oikeusturvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta miksi se pitäisi tieteellisellä menetelmällä kumota, kun sen voi kumota muutenkin. Sama toisin päin. Ei tiede voi tehdä mitään vaatimuksia millä heidän paskat hypoteesit kumotaan.
Ei tässä nyt katkeruudesta ole kyse, vaan tosiasiasta, joka saattaa itsensä tyhmäksi opiskelleita egoistiteoreetikoita luonnollisesti loukata. Hukkaan heitetty 9 vuottta opinahjoonsa ja tyhmentyneet vain 😂 Tämä turhakkeiden pokkurointi pitäisi Suomessa saada loppumaan, koska sille jo muu maailma nauraa. Kyseessä on eräänlainen aivopesu ja salaliitto!Niinhän sinä luulet että voi. Saat luulosi pitää.
Sinulla menee sekaisin puhdas spekulointi, tieteellinen hypoteesi, tieteellinen tutkimus ja tieteellinen teoria.
Arkikielessä menevät asiat ihan sekaisin. Joku voi puhua ”luomisteoriasta”. Osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tieteessä ei ole auktoriteetteja.
Sittenhän sitä vois hakee saman tien dekaaniks vaikka itsekin. Vai onkos yliopistoissa muuten tuollainen "valeproffa" kuinka yleistä. Lääkäreissähän heitä ainakin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustelihan hän. Juuri noin Suomessa aivopesu ”toimii” kuten aloittaja kuvaili sinun toimintaa ja ajattelua.
Huuhaata koko aloittajan juttu, ei muuta kuin omia mielipiteitä, ei yhtäkään todistetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sittenhän sitä vois hakee saman tien dekaaniks vaikka itsekin. Vai onkos yliopistoissa muuten tuollainen "valeproffa" kuinka yleistä. Lääkäreissähän heitä ainakin on.
Tiede perustuu tuloksiin, se on menetelmä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korruptiota, sananvapautta, oikeuslaitos jne mitataan samoilla mittareilla ja ne antavat parhaan kuvan kunkin maan tilasta. Näitä tutkimuksia tekevät hallituksista riippumattomat toimijat.
En väitä ettei suomessa oleman omanlaista korruptiota mutta faktat pöytään.
Kuullostat vähän….kaikki ympärillä ovat aivopestyjä ja sinä et. Onko teitä muita?Mutta esimerkiksi korrotiotutkimuksissa haetaan havaittua korruotioa, ja Suomessa aivopesty kansa ei tajua edes mitä korruptio on ja ei sitä tunnista, vaan pitää sitä maan tapana.
Koska olet joku nuori kokematon naiivi yliopistokoulutettu penikka, niin sinun lässytykselläsi ei ole mitään arvoa. Olet aivopesty idiootti. Kyllä ikävän usein näkee liian oppineita ja mitä he muuta ovat kuin aivopestyjä joille muut sanelee teoriaa. Ei kaltaistesi ymmärrä todellisuutta ja käytäntöä. Ikävä kyllä sinun pitää oppia kantapään kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et oikein tiedä miten tiedettä tehdään kun noin puhut. Tuo aivopesumantra on rasittavaa. Käytät termiä väärin ja historiallisesti lännessä nykypäivä on ajettelemisen vapauden ja heterogeenisuuden suhteen vapainta ikinä. Tosin samaan aikaan Kiina rakentaaa digidiktatuuria missä kenelläkään ei ihmisoikeuksia ja oikeusturvaa.
Kykkäntiedän käytännössä miten ”tiedettä” Suomessa tehdään. Sinä taas et. Nyt puhutaan Suomesta eikä lännestä ja täällä
Ihmisiä aivopestään. Olet siitä oiva esimerkki. Ihan sama mitä Kiinassa tehdään, se ei muuta sitä etteikö Suomessa tehtäisi saman suuntaista tai olisi tehty sitä jo pitkään. Sillä jatkuvalla vertailulla ”Irakissa on asiat huonommin” täällä juuri asioita ja tämän maan erinomaisuutta vakuutetaan.
Miten käytän aivopesu -termiä väärin?
Pitäisikö sinun vain kasvaa aikuiseksi eikö tulla itkemään, koska sinulla ei ole käytännön tietämystä asioista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sinä luulet että voi. Saat luulosi pitää.
Sinulla menee sekaisin puhdas spekulointi, tieteellinen hypoteesi, tieteellinen tutkimus ja tieteellinen teoria.
Arkikielessä menevät asiat ihan sekaisin. Joku voi puhua ”luomisteoriasta”. Osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä.Ei tietenkin voi, koska tieteen tekijät ei salli sitä että heitä kyseenalaistetaan . Se on sitä suomalaista aivopesua juurikin kaikenmaailman titteleiden takaa 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huuhaata koko aloittajan juttu, ei muuta kuin omia mielipiteitä, ei yhtäkään todistetta.
Oma mielipide on merkki siitä että käyttää omia aivojaan, ja se taito aivopestyiltä lukeneilta puuttuu. Ongelma Suomessa on tieteen ja köytännön ristiriita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiede perustuu tuloksiin, se on menetelmä.
Joo ei tieteessä saisi joutua pokkuroimaan auktoriteetteja, ja se on suomalaisen ”tieteen” ongelma . Täyttä paskaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valittu kärkeen? Arvaappa millä
perusteella ja mihin perustuen valittu kärkeen? No sillä, kun on valehdeltu ja valehdellaan jopa itselle totuus. Aivopesty kansa uskoo että esimerkiksi korruptiota ei ole ja ei näe sitä, vaikka sitä on. Siksi Suomessa ei ole HAVAITTUA korruptioa. Samaten sananvapaus. Tutkimuksiin ilmoitetaan joku aivopestyjen näkemys ja käsitys vaikka lehdistön vapaudesta. Jokainen näkee että lehdistätökin kiejoittelee paskapuhetta muusta maailmasta ja hypettää suomea turhista. Esimerkiksi YLE sellainen media ja sieltä on siksi journalistejä ottanut loparit! Sinut ol varmaan aivopesty jossakin lukiossa ja yliopistossa, vaikutat siltä!Totta. Suomessa hyväksytään korruptio. Sen määritelmä on meillä eri kuin muualla maailmassa. Suomessa ei siis siksikään ole tilastoitua korruptioa, mutta tämä on kyllä maailman korruptoituneimpia maita, jos havaittaisi ja korruptio joka määritelmä on se globaali. Tämä esimerkiksi on aivopesua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sinä luulet että voi. Saat luulosi pitää.
Sinulla menee sekaisin puhdas spekulointi, tieteellinen hypoteesi, tieteellinen tutkimus ja tieteellinen teoria.
Arkikielessä menevät asiat ihan sekaisin. Joku voi puhua ”luomisteoriasta”. Osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä.Tässä esimerkki suomalaisesta aivopesusta. Aivopesty alentaa kritisoivaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on. Sen leipää syöt kenen lauluja laulat.
Voi ehkä jotenkin päteä ns. pehmeissä tieteissä muttav ei luonnontieteissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta miksi se pitäisi tieteellisellä menetelmällä kumota, kun sen voi kumota muutenkin. Sama toisin päin. Ei tiede voi tehdä mitään vaatimuksia millä heidän paskat hypoteesit kumotaan.
Ei tässä nyt katkeruudesta ole kyse, vaan tosiasiasta, joka saattaa itsensä tyhmäksi opiskelleita egoistiteoreetikoita luonnollisesti loukata. Hukkaan heitetty 9 vuottta opinahjoonsa ja tyhmentyneet vain 😂 Tämä turhakkeiden pokkurointi pitäisi Suomessa saada loppumaan, koska sille jo muu maailma nauraa. Kyseessä on eräänlainen aivopesu ja salaliitto!Kovastihan te salkkarit koetatte kumota tiedettä epätieteelisesti. Vänkäätte vaan että ei se nyt vain noin voi olla tai ettei tuollaista jargonia ymmärrä erkkikään. Mutta kumoatte sillä vain itsenne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis suomalaiset opinnäytetyöt, gradut, DI-työt ja väitöskirjat on 99% tapauksissa plagiaatteja. Ja kaikki esimerkiksi suomalainen lähdekirjallisuus on toistensa kopioita. Lähdeluettelosta näkee että toinen toistensa lähteitä.
Tätä suomalaista väitettyä korkeaa koulutustasoa on alettu kyseenalaistamaan siksikin, kun nykyään on mahdollista mennä vanhempana kokeneena ja ilman lukion suorittamaa aivopesua yliopistoon. Näillä kokeneilla on referenssiä todellisuuteen ja he usein pitävät opiskelijakollegoita ja työssäkin ylikoulutettuja tysin aivopestyinä idiootteina - eikä syyttä.
Käytäntö ja teoria on eri asioita ja sitä ei tässä maassa ymmärretä, vaan koulutetaan lisää ja lisää idiootteja, joita oikein kumarrellaan tietämättömien toimesta. Sairas yhteiskunta!Päättötyöt ovat ihan julkisia. Jokainen voi mennä yliopiston kirjastoon vertailemaan onko niistä 99 % plagiaatteja. Lieneekö väitteesi oma päähänpistosi vai plagioitko sen jostain?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma mielipide on merkki siitä että käyttää omia aivojaan, ja se taito aivopestyiltä lukeneilta puuttuu. Ongelma Suomessa on tieteen ja köytännön ristiriita.
Teetkö raketin mielipiteillä? Pidän maidosta ei kaipaa perusteluita, mutta yliopisto aivopesee tarvitsee.
Kerran vielä: tieteen tekemisessä tutkijat ajattelevat omilla aivoillaan ja sitä käytetään tieteellisen menetelmän kehyksessä.
Mikähän on tuo tieteen ja käytännön ristiriita?
Tieteessä tehdään perustutkimusta minkä päälle tehdään sovellutuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi ehkä jotenkin päteä ns. pehmeissä tieteissä muttav ei luonnontieteissä.
Se pätee tutkimusaiheiden osalta etujärjestöjen laitoksissa mutta menetelmä on sama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin ei mikään toimi? Suomi on valittu moneen kertaan kärkeen esim. lehdistön vapautta tai korruption vähäisyyttä kuvaavilla listoilla. Ja ainalkin kerran valittu vähiten epäonnistuneimmaksi maaksi.
Voidaan vaan ihmetellä, mitä on muualla??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teetkö raketin mielipiteillä? Pidän maidosta ei kaipaa perusteluita, mutta yliopisto aivopesee tarvitsee.
Kerran vielä: tieteen tekemisessä tutkijat ajattelevat omilla aivoillaan ja sitä käytetään tieteellisen menetelmän kehyksessä.
Mikähän on tuo tieteen ja käytännön ristiriita?
Tieteessä tehdään perustutkimusta minkä päälle tehdään sovellutuksia.Laitoin tuonne jonnekin saman pyynnön, että tarvitaan peruste väitteelle yliopiston suorittamasta aivopesusta. Ei ole näkynyt, eikä tule näkymään.
Tämä sama ilmiö esiintyy kaikkien aiheiden kohdalla tällä sivustolla, väitetään jotain ja perusteluja ei näy tai kuulu tahi ne ovat linkkejä jonkun "gurun" videoihin, joissa ei ole päätä eikä kuuluisaa häntää.
Tyypillisesti haetaan yksi poikkeama, josta meuhkataan ja kerätään kannattajia todistamaan vain tämä asia oikeaksi, vaikka kyseessä on tunnettu harhalaukaus.
Melkoisen moni syyttää minua trolliksi, jota en ole - olen henkilö, joka allekirjoittaa, tässä tapauksessa, tekstin.
Markku Lahtinen
Psykiatrisen hoidon asiantuntija - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et oikein tiedä miten tiedettä tehdään kun noin puhut. Tuo aivopesumantra on rasittavaa. Käytät termiä väärin ja historiallisesti lännessä nykypäivä on ajettelemisen vapauden ja heterogeenisuuden suhteen vapainta ikinä. Tosin samaan aikaan Kiina rakentaaa digidiktatuuria missä kenelläkään ei ihmisoikeuksia ja oikeusturvaa.
Tiede itsessääön Suomessa on korruptoitunutta. Varmaan muuallakin, mutta Suomessa tiedettä kumarrellaan, koska tämä kansa on aivopesty sitä kumartelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sinä luulet että voi. Saat luulosi pitää.
Sinulla menee sekaisin puhdas spekulointi, tieteellinen hypoteesi, tieteellinen tutkimus ja tieteellinen teoria.
Arkikielessä menevät asiat ihan sekaisin. Joku voi puhua ”luomisteoriasta”. Osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä.Kyllä luotettavia hypoteeseja pystyy tekemään muutenkin kuin tieteen perusteella. Jos et aivopesty tajua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huuhaata koko aloittajan juttu, ei muuta kuin omia mielipiteitä, ei yhtäkään todistetta.
Sulle tyhmälle aivopestylle nyt saisi vaikka mitkä todisteet ja näytöt pistää pöytään, niin hoet vain sinulle aivopestyä mantraa tajuamatta totuutta😂😂 Ei siis kannata käyttää aikaansa moiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovastihan te salkkarit koetatte kumota tiedettä epätieteelisesti. Vänkäätte vaan että ei se nyt vain noin voi olla tai ettei tuollaista jargonia ymmärrä erkkikään. Mutta kumoatte sillä vain itsenne.
Siis jos joku on jargonia, niin nämä tieteellisetjargonia joita olette ulkoa päntänneet saadaksemme jonkun tittelin jota aivopestyt kumartelematta. Tyhmät aivopestyt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päättötyöt ovat ihan julkisia. Jokainen voi mennä yliopiston kirjastoon vertailemaan onko niistä 99 % plagiaatteja. Lieneekö väitteesi oma päähänpistosi vai plagioitko sen jostain?
Ei niitä tarvitse mennä vertailemaan, kun Urhgund ja muut käytöss silmänlumetta käytössä, mutta kun sanamuotoa muuttamalla plagioinnin paljastajaa voidaan kiertää. Olisi mahdoton työmaa muun elämän ohessa alkaa todistamaan plagiaatiksi niitä kaikkia, mutta se se tarkoita etteikö ne olisi plagiaatteja. Todistaminen on kova vaatimus siinä missä todistaa ettei ne olisi plagiaatteja. Kyllä ne on plagiaatteja. Onhan ministeritasonihmisiä suomessa jäänyt plagioinnista kiinni ja ei mitään sanktiota. Saa jatkaa ministerinä ja tutkinto säilyy. Eikö se jo kerro jostakin? Lisäksi plagiointisyytökset sallitaan jonkun verran, en muista paljonko, koska omasta on aikaa. Se oli kyllä ihan juuri tähän aiheeseen linkittyvät paljastus, jota ei muuten löydy mistään, kun on vähän kuuma peruna 😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teetkö raketin mielipiteillä? Pidän maidosta ei kaipaa perusteluita, mutta yliopisto aivopesee tarvitsee.
Kerran vielä: tieteen tekemisessä tutkijat ajattelevat omilla aivoillaan ja sitä käytetään tieteellisen menetelmän kehyksessä.
Mikähän on tuo tieteen ja käytännön ristiriita?
Tieteessä tehdään perustutkimusta minkä päälle tehdään sovellutuksia.Riippuu tieteenalalta ajatteleeko tutkija omilla aivoillaan. Jo tuo yksisilmäinen näkemyksesi kertoo kuinka aivopestyjä te itsenne tyhmäksi lukeneet olette.
Mitä tulee raketin tekemiseen tai polkupyörän keksimiseen, niin ne on jo keksitty, mutta ei Suomessa. Hienosäädön tekee tekee oikeastaan käyttäjät!
Suomalaista yliopistokoulutettua ei tarvita! Muualla maailmassa kyllö tehdään hyvöö ja puolueetonta tiedettä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, mutta suomalaiset ei siinäkään tee mitään muuta kuin kitisee lehtien palstoilla ja uhriuutuu.
Pitää erottaa suomalainen tiede ja universaali tiede. Suomalainen on maksettua ja omaan etuun pyrkivää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voidaan vaan ihmetellä, mitä on muualla??
No niinhän me ihmetellään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitoin tuonne jonnekin saman pyynnön, että tarvitaan peruste väitteelle yliopiston suorittamasta aivopesusta. Ei ole näkynyt, eikä tule näkymään.
Tämä sama ilmiö esiintyy kaikkien aiheiden kohdalla tällä sivustolla, väitetään jotain ja perusteluja ei näy tai kuulu tahi ne ovat linkkejä jonkun "gurun" videoihin, joissa ei ole päätä eikä kuuluisaa häntää.
Tyypillisesti haetaan yksi poikkeama, josta meuhkataan ja kerätään kannattajia todistamaan vain tämä asia oikeaksi, vaikka kyseessä on tunnettu harhalaukaus.
Melkoisen moni syyttää minua trolliksi, jota en ole - olen henkilö, joka allekirjoittaa, tässä tapauksessa, tekstin.
Markku Lahtinen
Psykiatrisen hoidon asiantuntijaMielestäni tässä ketjussa on tuo jo perusteltu, jos vain osaisit lukea muutakin kuin päntätä yliopiston kirjoja sen verran että saat tentit läpi ja saat tittelin egon jatkeeksi. LUE!
Heh. Vedit sitten tittelit pöytään, kun et muuta keksinyt. Joo, pitää sen verran puolustaa sinua, että lääketiede on kyllä oikeustieteen ohella asia, jota tämä aivopesu ei niin paljoa koske. Toki sielläkin lääkeyhtiöt vaikuttaa taustalla ja vääriä diagnooseja tehdään. Nythän on muodissa tämä uniapnea, kun on päätetty myydä 900 dollarin CPAP-laitetta mahdollisimmannoaljon. Uniapnea siksi ylidiagnosoitu! Ilmeisesti näin myös siksi, koska monet terveetkin käyttävät kyseistä laitetta, koska heidät on aivopesty sen hyödyistä. Esimerkiksi Jenkeissä terveet lyhentää yöunta parantamalla unen palauttavaa vaikutusta CPAP-laitteella. Jenkeissä kyseinen laite pitää vain itse ostaa! Tässä on tapahtunut aivopesua!
Yliopiston väki pyytää kumoamaan titeteen tieteellä, joka on kyllä kova pyyntö itsestäänselviasä asioissa, joita on paljon. Tieteen tekemisen määritelmä kuitenkin edellyttää montaa vuotta opiskelua saadakseen tieteen tekijöille uskottavan tittelin ja tieteen tekemistä, niinpä ei monella riitä aika, motivaatio, raha ja resurssit sellaiseen, ja asioiden annetaan olla ja hullujen eli akateemisten höpöttää. Näinhän se siis menee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiede perustuu tuloksiin, se on menetelmä.
Kuinka todistaa tieteellisellä menetelmällä ettei salaliittoja ole olemassa kun tieteen tekijöillä ei ole edes pääsyä kaikkiin aineistoihin. Täytyy ymmärtää että universaaleiden tiedekuntien taustalla on tahoja jotka määrittävät tutkimuksen raamit. Tiettyjä tieteenaloja kuten psykologiaa ja taloustieteitä käytetään nimeomaan aivopesemään massoja. Kaikki tieteentekijät eivät huomaa mitään missä todellisuudessa ovat mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun pitäisi ainakin ensin opetella kirjoittamaan ja puhumaan ymmmärrettävästi.
Kirjoitussäännöt on niin vanhanaikainen. Kielellinen korrektismi ei ole tae yhtään mistään asiasisällöstä. Ja pitäiskö vielä olla tunnistettava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustelihan hän. Juuri noin Suomessa aivopesu ”toimii” kuten aloittaja kuvaili sinun toimintaa ja ajattelua.
Kyllä se näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen minäkin nähnyt tarkoitushakuisia tutkimuksia mutta olen kyllä pystynyt debunkkaamaan ne ihan muilla yleisesti luotettavina pidetyillä lähteillä tai joskus pelkästään logiikalla ja matematiikalla. Ei ole tarvinnut salkkarisivuille mennä. Korkeakoulutuksen merkitys on nimenomaan siinä että se antaa työkaluja tietolähteiden arviointiin. Jo se että itse tekee alusta loppuun jonkin tutkimuksen, opettaa miten siinä voi tehdä joko vahingossa tai tarkoituksella virheitä. Kouluttamatonta on aina paljon helpompi huijata.
Päinvastoin. Koulutettua(=aivopestyä) on aina kaikkein helpoin huijata.
Anonyymi kirjoitti:
Siis suomalaiset opinnäytetyöt, gradut, DI-työt ja väitöskirjat on 99% tapauksissa plagiaatteja. Ja kaikki esimerkiksi suomalainen lähdekirjallisuus on toistensa kopioita. Lähdeluettelosta näkee että toinen toistensa lähteitä.
Tätä suomalaista väitettyä korkeaa koulutustasoa on alettu kyseenalaistamaan siksikin, kun nykyään on mahdollista mennä vanhempana kokeneena ja ilman lukion suorittamaa aivopesua yliopistoon. Näillä kokeneilla on referenssiä todellisuuteen ja he usein pitävät opiskelijakollegoita ja työssäkin ylikoulutettuja tysin aivopestyinä idiootteina - eikä syyttä.
Käytäntö ja teoria on eri asioita ja sitä ei tässä maassa ymmärretä, vaan koulutetaan lisää ja lisää idiootteja, joita oikein kumarrellaan tietämättömien toimesta. Sairas yhteiskunta!Oletko koskaan tehnyt yhtäkään tieteellistä tutkimusta, opinnäytettä, gradua, väitöskirjaa jne.?
Oletan, että et ole tehnyt, jos olet niin hämmästelen "kauhiast".
Jokaiseen tutkimukseen pitää aina liittää lähdeviitteet, jostain kummallisesta syystä Suomessa ne viittaavat myös suomalaisiin lähteisiin, joskin nykyisin suunta on englanninkielisiin lähteisiin (tai olla jo 70%?).
Oletatko, että esimerkiksi väitöskirjan tekijä on luonut kaiken omasta päästään? Väitös perustuu uusiin havaintoihin, tutkimuksiin, tekniikoihin jne. Väitöskirja on aina uuden asian ilmentymä, tämä tulee muistaa. Gradu, diplomityö ja opinnäyte ovat hiukan eri tasolla, joskin niissä on myös hyvin usein uusia "tuulia".
Yliopistoon on päässyt jo ties kuinka kauan käymättä lukiota - ei ole mikään uusi asia. Suomessa on myös avoin yliopisto, jonka tentit hyväksytään mm. yliopistossa ja AMK:ssa.
Mikä lukiossa on aivopesua? Itse en ainakaan moisesta ole kuullut ja havainnut.
Kerro minulle parempi opiskelumenetelmä ja todentaminen, jos sellaisen osaat - tällä olisi takuusti kysyntää.
Havaitsen kirjoituksessasi katkeruutta, johon suohon ei pidä vajota. Onko niin, että et päässyt opiskelemaan tms. ja olet katkera toisille , syyttämällä tyhjänpäiväisesti (ei kauniisti sanottu)?
- Anonyymi
Ette te edes pääsisi lukioon tai yliopistoon 😂🤦♂️
- Anonyymi
Sekö on jokusaavutus lähteä vapaaehtoisesti aivopestäväksi lukioon? Itseasiassa olen itse korkeakoulutettu, mutta lukiota en ole käynyt, joten kyllä yliopistoon pääsen. Menin nuorena töihin, armeijaan, rauhanturvaajaksi jne. Mutta mitä siellä yliopistossa kannattaa opiskella, kun se koulu on aivopesua? Oikis oikeastaan ainoa jossa ei ole aivopesua ja käännyttämistä. Varmaan tuntuu pahalta kuulla totuus?

No se armeija nyt ainakin on aivopesua.

Ammattikorkeakoulu ei ole yliopistoon rinnastettava.
En tunnista mitä tarkoitat lukion aivopesulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se armeija nyt ainakin on aivopesua.
Miten armeija on aivopesua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ammattikorkeakoulu ei ole yliopistoon rinnastettava.
En tunnista mitä tarkoitat lukion aivopesulla.Annattikorkeakoulu teorian ja käytännöntaidon antava koulutus, kun yliopisto antaa vaan teorian useimmilla aloilla. Yliopistolaisia ei kannata haitakseen nykytiedon mukaan palkata.
Olen syytön siihen ettet ymmärrä että lukio on aivopesun ensiaskel. Siellä oppii siihen ettei ite ajattele . Anonyymi kirjoitti:
Annattikorkeakoulu teorian ja käytännöntaidon antava koulutus, kun yliopisto antaa vaan teorian useimmilla aloilla. Yliopistolaisia ei kannata haitakseen nykytiedon mukaan palkata.
Olen syytön siihen ettet ymmärrä että lukio on aivopesun ensiaskel. Siellä oppii siihen ettei ite ajattele .Ei sinulle näköjään mikään koulu ole kyennyt oikeinkirjoitustaitoa opettamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten armeija on aivopesua?
Omat armeijakokemukset ovat jo vuosikymmenien takaa, ja silloin se ainakin oli aivopesua, siellä oli vain yksi totuus, veikkaan ettei se ole siitä mihinkään muuttunut.
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Ei sinulle näköjään mikään koulu ole kyennyt oikeinkirjoitustaitoa opettamaan.
Kaikki ei katso istu paksut rillit päässä pöytäkoneen ääressä. Luulisi lukeneen aivopestynkin ymmärtävän asian pointin muutamasta näppisvirhestä huolimatta? Usein lukeneilla menee asia pysäkille, jos joku asia ei mene kuten kirjoissa ja eräs esimerkki tästä on joku inhimillinen ja viaton kirjoitusvirhe.
Huomaan että alat heti aivopesemään eli alentamaan kritisoivaa. Hyvin on sinulle lukion ja yliopiston aivopesu luihin ja ytimiin ja voit yrittää jatkaa samaa aivopesua😂😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omat armeijakokemukset ovat jo vuosikymmenien takaa, ja silloin se ainakin oli aivopesua, siellä oli vain yksi totuus, veikkaan ettei se ole siitä mihinkään muuttunut.
Totta on että Suomessa vielä muutamia vuosia sitten aivopestiiin, että Suomessa on maailman paras armeija. Mutta miten ne armeijassa aivopesivät, voitko kertoa esimerkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annattikorkeakoulu teorian ja käytännöntaidon antava koulutus, kun yliopisto antaa vaan teorian useimmilla aloilla. Yliopistolaisia ei kannata haitakseen nykytiedon mukaan palkata.
Olen syytön siihen ettet ymmärrä että lukio on aivopesun ensiaskel. Siellä oppii siihen ettei ite ajattele .Ammattikorkeakoulu ei ole tiedekorkeakoulu, siellä ei tehdä perustutkimusta.
Lukio antaa yleissivitystä ja nykyään myös käsitys tiedosta ja tiedon tuottamisesta on kovin erilainen kuin 80 luvulla ja siellä käytetään muita aineistoja oppikirjojen lisäksi ja opetetaan etsimään tietoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ei katso istu paksut rillit päässä pöytäkoneen ääressä. Luulisi lukeneen aivopestynkin ymmärtävän asian pointin muutamasta näppisvirhestä huolimatta? Usein lukeneilla menee asia pysäkille, jos joku asia ei mene kuten kirjoissa ja eräs esimerkki tästä on joku inhimillinen ja viaton kirjoitusvirhe.
Huomaan että alat heti aivopesemään eli alentamaan kritisoivaa. Hyvin on sinulle lukion ja yliopiston aivopesu luihin ja ytimiin ja voit yrittää jatkaa samaa aivopesua😂😂Kuten täällä opettaja teki sinulle palveluksen kirjoittamalla aivopesusta, lue se uudelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annattikorkeakoulu teorian ja käytännöntaidon antava koulutus, kun yliopisto antaa vaan teorian useimmilla aloilla. Yliopistolaisia ei kannata haitakseen nykytiedon mukaan palkata.
Olen syytön siihen ettet ymmärrä että lukio on aivopesun ensiaskel. Siellä oppii siihen ettei ite ajattele .Olen opettanut ammattikorkeakoulussa, ja sieltä kyllä pääsee läpi niin surkeaa sakkia ettei niillä ole osaamista sen paremmin käytännöstä kuin teoriasta, tai viitseliäisyyttä yrittää. Tuntui että lahjakkaimmat ja ahkerimmat uudet opiskelijat melkein tiesivät ja osasivat enemmän kuin huonoimmat valmistujat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ammattikorkeakoulu ei ole tiedekorkeakoulu, siellä ei tehdä perustutkimusta.
Lukio antaa yleissivitystä ja nykyään myös käsitys tiedosta ja tiedon tuottamisesta on kovin erilainen kuin 80 luvulla ja siellä käytetään muita aineistoja oppikirjojen lisäksi ja opetetaan etsimään tietoa.AMK:ssa tehdään tutkimusten kehittämistä. Eli viedään se tutkimus käytännön tasolle. Paljon parempi kuin yliopisto! Se pitäisi vain nykyään myöntää! Nyt halutaan elättää näitä itselleen töitä keksiviä yliopistolaisia.
Lukion markkinoidaan olevan yleissivistävä. Niin. Miten se sivistys missäkin ja minkäkin mukaan määritellään. Mielestäni lukion käyneet on tomppeleita yleisesti elämässä. Tuntuu että heille kaikki on vaikeaa mikä muille on helppoa. Lukio muovaa ajattelua hankalaksi ja se on ensiaskel aivopesuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten täällä opettaja teki sinulle palveluksen kirjoittamalla aivopesusta, lue se uudelleen.
Luin viidennen kerran ja opettajan intressi, koulutus ja tausta huomioiden se on ihan jargonia. Lisäksi huonosti kirjoitettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen opettanut ammattikorkeakoulussa, ja sieltä kyllä pääsee läpi niin surkeaa sakkia ettei niillä ole osaamista sen paremmin käytännöstä kuin teoriasta, tai viitseliäisyyttä yrittää. Tuntui että lahjakkaimmat ja ahkerimmat uudet opiskelijat melkein tiesivät ja osasivat enemmän kuin huonoimmat valmistujat.
Miksi te päästätte niitä sitten läpi? Yliopisto ihan samanlainen nykyään ja liekö aina ollut. Joka tapauksessa yliopistosta tulee tyhmiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AMK:ssa tehdään tutkimusten kehittämistä. Eli viedään se tutkimus käytännön tasolle. Paljon parempi kuin yliopisto! Se pitäisi vain nykyään myöntää! Nyt halutaan elättää näitä itselleen töitä keksiviä yliopistolaisia.
Lukion markkinoidaan olevan yleissivistävä. Niin. Miten se sivistys missäkin ja minkäkin mukaan määritellään. Mielestäni lukion käyneet on tomppeleita yleisesti elämässä. Tuntuu että heille kaikki on vaikeaa mikä muille on helppoa. Lukio muovaa ajattelua hankalaksi ja se on ensiaskel aivopesuun.Siis ammattikorkeassa tehdään tutkimusta JA kehittämistä!!!
- Anonyymi
Kulttuurimarxisteja, noitia ja satanisteja opettamassa omia arvojaan.
- Anonyymi
Kunhan horiset!
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
En minä yhtään sellaista tavannut kun opiskelin mutta opiskelinkin luonnontieteitä.
Olit vain niin nuori kun opsikelit, ettei sinulla ollut mitään referenssiä todellisuuteen. Silsi monella yliopiston ja lukion käyneellä menee pää sekaisin kun kohtaa todellisuuden. Niin kauan menee hyvin kun saat olla pyydystämiseen perhosia kedolla, mutta talvella tukee totuus.

Todellisuus ei ole se mitä näet vaan näet sitä mitä ajattelet. Tiede pystyy rikkomaan tuon yhteyden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellisuus ei ole se mitä näet vaan näet sitä mitä ajattelet. Tiede pystyy rikkomaan tuon yhteyden.
Kuten aloittaja kertoo, suomalainen tiede on aivopesua. Ei se silti kaikkiin tehoa, eli väitteesi on väärä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten aloittaja kertoo, suomalainen tiede on aivopesua. Ei se silti kaikkiin tehoa, eli väitteesi on väärä.
Ja sitten voinet perustella väitteesi? Veikkaan että et pysty siihen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten aloittaja kertoo, suomalainen tiede on aivopesua. Ei se silti kaikkiin tehoa, eli väitteesi on väärä.
Ei ole suomalaista tiedettä, on universaali tiede.
Suosittelen tutustumaan tieteelliseen menetelmään.
Mitä aivopesua tapahtuu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole suomalaista tiedettä, on universaali tiede.
Suosittelen tutustumaan tieteelliseen menetelmään.
Mitä aivopesua tapahtuu?Siis nimenomaan on suomalainen tiede erikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole suomalaista tiedettä, on universaali tiede.
Suosittelen tutustumaan tieteelliseen menetelmään.
Mitä aivopesua tapahtuu?Tutustu sinä realismiin ja tunge se tieteellinen menetelmä perseeseesi kakara. Palataan asiaan kun olet kasvanut aikuiseksi ja tehnyt oikeita töitä, jos sellaisia tulet ikinä löytämään. Saattaa ola että sekoat ja olet hulluuseläkkeellä lopun ikää, kuten monet yliopiston väki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutustu sinä realismiin ja tunge se tieteellinen menetelmä perseeseesi kakara. Palataan asiaan kun olet kasvanut aikuiseksi ja tehnyt oikeita töitä, jos sellaisia tulet ikinä löytämään. Saattaa ola että sekoat ja olet hulluuseläkkeellä lopun ikää, kuten monet yliopiston väki.
Valmistuin yliopistosta 97 ja sen jälkeen yrityksissä rakentamassa it-palveluita, ehtinyt olla plus sadan esimies ja palkannut kymmeniä. Kaikki palvelut ovat olleet asiakkaille kriittisiä.
Näinä vuosina teorian ja käytännön suhde on ollut läheistä. ”Teoria on parasta käytäntöä”, täytyy olla malli ja tietoa millä lähtee viemään asioita eteenpäin.
Nämä suuret omin päin ajattelijat ovat jääneet tai joutuneet oven toiselle puolelle, ei se riitä että ”hoitaa homman” jos ei ole perustaitoja.
Jos ajattelet taaksepäin tilanteita mihin olet joutunut työelämässä, kertoo varmaan jotain. Luulen muut ovat olleet paljon sinua useammin väärässä ja se toistuu koko ajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten voinet perustella väitteesi? Veikkaan että et pysty siihen.
Aivopestyille on hankala perustella. Olet oikeassa, en pysty perustelemaan kaltaisellesi aivopestylle. Terveelle ihmisille kyllä ja helposti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole suomalaista tiedettä, on universaali tiede.
Suosittelen tutustumaan tieteelliseen menetelmään.
Mitä aivopesua tapahtuu?Eli tieteellinen teoria? Teoria ja käytäntö on eri asioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valmistuin yliopistosta 97 ja sen jälkeen yrityksissä rakentamassa it-palveluita, ehtinyt olla plus sadan esimies ja palkannut kymmeniä. Kaikki palvelut ovat olleet asiakkaille kriittisiä.
Näinä vuosina teorian ja käytännön suhde on ollut läheistä. ”Teoria on parasta käytäntöä”, täytyy olla malli ja tietoa millä lähtee viemään asioita eteenpäin.
Nämä suuret omin päin ajattelijat ovat jääneet tai joutuneet oven toiselle puolelle, ei se riitä että ”hoitaa homman” jos ei ole perustaitoja.
Jos ajattelet taaksepäin tilanteita mihin olet joutunut työelämässä, kertoo varmaan jotain. Luulen muut ovat olleet paljon sinua useammin väärässä ja se toistuu koko ajan.Totta kait kaikki alkaa jostakin ilmiselvästi teoriasta. Mutta yliopiston ja lukion suorittama aivopesu on ihan eri asioita.
Yrität selvästi egoilla? Tiedätkö että pisteesi ei nousseet yhtään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli tieteellinen teoria? Teoria ja käytäntö on eri asioita.
Jos teoria pätee, käytäntö tukee sitä. Teoriat taas johdetaan käytännön kokeista.
- Anonyymi
Kaikista ei tule savolaisen onnellisia savolaisuuden vähentyessä.
- Anonyymi
Ihmettelen väitettä aivopesu. Miten ketjun aloittaja ja sitä kannattavat määrittelevät oppilaitosten harrastaman aivopesun?
Väite pitää pystyä aina perustelamaan, muutoin se on turhaa jorinaa, siis merkityksetöntä. Lisäksi on suotavaa antaa mahdollisia vaihtoehtoja ja mekanismeja, joilla väittäjä parantaisi asiaa väitteensä pohjalta.
Sitä en tiedä kuinka monessa oppilaitoksessa Suomessa ja/tai maailmalla aivopesu-kommentoijat ovat opiskelleet, mutta omien kokemusteni mukaan en ole havainnut aivopesua ellei opetusta katsota aivopesuksi(sic).
Olettaisin ainakin osan heistä, jotka väittävät oppilaitosten aivopesevän opiskelijoita, olevan henkilöitä, jotka eivät saa omaa "hienoa" ajatustaan läpi haluamallaan tavalla. Heillä on ilmeisemmin tilanne, että vain oma tieto/ajatus on oikea, muut ovat väärässä ja aivopesevät opiskelijoita. Tähän henkilötyyppiin olen törmännyt muutamia kertoja sekä opiskelijoiden kuin työntekijöiden kohdalla.
Itselläni ei ole ollut aivopesukokemuksia ja muuta vastaavaa, vaikka olen usein ehdottanut toista ratkaisua perustellen asian. Tätä kutsutaan keskusteluksi, jossa jokainen osapuoli perustelee asiansa, ei vain väitä.
Esimerkiksi fasilitointi lähtee siitä, että antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta inttäjät ja turhan väittäjät eivät tätäkään hyväksy, koska on muitakin mielipiteitä kuin heidän ainoa oikeansa.
Omilta opiskelijoiltani olen aina kysynyt todellisen tilanteen ratkaisunsa perustelua ja keskusteluissa vaatinut satunnaisesti mielipiteen perustelua. Tämä on hyvin opettavaista myös itselle, sillä huomaa ajattelevansa kaavamaisesti ja unohtaen uudet tuulet!
Yleisesti ottaen Suomesta pääsee opiskelemaan mihin tahansa maahan ja oppilaitokseen jos haluaa. Eivät erot kovin kummoisia ole mainitulla yleisellä tasolla eli on opintosuunnitelma opiskelit sitten Oxfordissa tai jossain Suomen yliopistossa tai muussa oppilaitoksessa.- Anonyymi
Huomaatko miten vaikeasti puhut, mutta asiaa. On helpompaa saada huomiota puhumalla Bidenin vaipoista.
T. FM, auskultoinut. - Anonyymi
Aivopesty ei nyt ymmärrä.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Mielenhallinta
https://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Aivopesenko-lapseni/
Voin illalla tai joskus ottaa läppärin esille ja perustella.
Perehdy nyt aluksi mitä aivopesu on! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko miten vaikeasti puhut, mutta asiaa. On helpompaa saada huomiota puhumalla Bidenin vaipoista.
T. FM, auskultoinut.On helpointa alentaa ottamalla tittelit esiin ja mitätöidä toinen joka esittää kritiikin kokijan omaan opittuun maailmaan liittyviä asioita. Tämä on eräänlaista sairasta hierarkiaa Suomesta, joka siis on aivopesty kansa.
Aloittajalle: Koululaitos Suomessa ei ole aivopesula, vaan yliopisto on sitä. Lukio on tai oli tavallaan pääsykoe aivopestäväksi. Nykyisin yliopistoon pääsee ilman lukiota, josta johtuen sitä kyseenalaistetaan, koska siellä on opiskelijana ihmisiä joilla on kokemusta muustakin kuin kirjojen pänttäämisestä absoluuttisena faktana.
Keskustelin vastikään yhden vanhan tohtorin kanssa. Hän esitti minulle väitteen, jonka käsityksen oli mediasta saanut. Pyysin lähteitä tähän mediaan, jotta voin tarkastaa. Hän suuttui. Kertoi ettei nyt olla väitöskirjaa tekemässä. Kysyin häneltä, että tämäkö se on suomalaisen tutkimuksen taso, että ihan omasta hatusta. Hän oli hiljaa. Kerroin, että jos nykyaikana tutkimuksissa käytetään lähteinä sitä mitä nämä vanhat tohtorit eli hän on päästään kirjaan ”oksentanut”, niin ei ihme että suomalaiset ajattelee miten ajattelee. Eli todella tyhmästi. Lähinnä julkinen sektori työllistää näitä ylikoulutettuja, joilla menee päivä siihen mihin muilla tunti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On helpointa alentaa ottamalla tittelit esiin ja mitätöidä toinen joka esittää kritiikin kokijan omaan opittuun maailmaan liittyviä asioita. Tämä on eräänlaista sairasta hierarkiaa Suomesta, joka siis on aivopesty kansa.
Aloittajalle: Koululaitos Suomessa ei ole aivopesula, vaan yliopisto on sitä. Lukio on tai oli tavallaan pääsykoe aivopestäväksi. Nykyisin yliopistoon pääsee ilman lukiota, josta johtuen sitä kyseenalaistetaan, koska siellä on opiskelijana ihmisiä joilla on kokemusta muustakin kuin kirjojen pänttäämisestä absoluuttisena faktana.
Keskustelin vastikään yhden vanhan tohtorin kanssa. Hän esitti minulle väitteen, jonka käsityksen oli mediasta saanut. Pyysin lähteitä tähän mediaan, jotta voin tarkastaa. Hän suuttui. Kertoi ettei nyt olla väitöskirjaa tekemässä. Kysyin häneltä, että tämäkö se on suomalaisen tutkimuksen taso, että ihan omasta hatusta. Hän oli hiljaa. Kerroin, että jos nykyaikana tutkimuksissa käytetään lähteinä sitä mitä nämä vanhat tohtorit eli hän on päästään kirjaan ”oksentanut”, niin ei ihme että suomalaiset ajattelee miten ajattelee. Eli todella tyhmästi. Lähinnä julkinen sektori työllistää näitä ylikoulutettuja, joilla menee päivä siihen mihin muilla tunti.Haluaisin tähän väitteeseen tarkennuksen, että heitä kyseenalaistetaan, joilla on kokemusta muustakin kuin kirjojen pänttäämisestä.
Itsellänni ei ole moisia kokemuksia. Lähdin opiskelemaan uudestaan hiukkasen yli viiskymppisenä, enkä milloinkaan törmännyt missään oppilaitoksessa kyseenalaistamiseen. Taas kerran, väite pitää perustella. Tästä kirjoitin tuonne aiemmin.
Mikäli väitetään jonkin asian olevan tavalla x, eikä asiaa perustella, niin väite on täysin turha. Väittäjän tulee myös antaa ratkaisu väitettyyn ongelmaan/tilanteeseen.
En tiedä kuinka monta väitöskirjaa olet lukenut, mutta väitöskirjassa on oltava seikkaperäinen lähde- ja viiteluettelo, kuten jokaisessa tutkimuksessa. Toki on huonoja väitöskirjoja ja kerrassaan onnettomia graduja, näitä mahtuu aina joukkoon, ei pidä yleistää.
Hyvä tutkimus kattaa myös vanhoja asioita uusien mukana, koska pitää olla perusta sille mitä väittää ja/tai tutkimuksessa on havaittu. Väitöskirja ja tutkimus, rakennetaan vanhan tiedon pohjalta - mitään ei voida luoda tyhjästä. Tämä tulee muistaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluaisin tähän väitteeseen tarkennuksen, että heitä kyseenalaistetaan, joilla on kokemusta muustakin kuin kirjojen pänttäämisestä.
Itsellänni ei ole moisia kokemuksia. Lähdin opiskelemaan uudestaan hiukkasen yli viiskymppisenä, enkä milloinkaan törmännyt missään oppilaitoksessa kyseenalaistamiseen. Taas kerran, väite pitää perustella. Tästä kirjoitin tuonne aiemmin.
Mikäli väitetään jonkin asian olevan tavalla x, eikä asiaa perustella, niin väite on täysin turha. Väittäjän tulee myös antaa ratkaisu väitettyyn ongelmaan/tilanteeseen.
En tiedä kuinka monta väitöskirjaa olet lukenut, mutta väitöskirjassa on oltava seikkaperäinen lähde- ja viiteluettelo, kuten jokaisessa tutkimuksessa. Toki on huonoja väitöskirjoja ja kerrassaan onnettomia graduja, näitä mahtuu aina joukkoon, ei pidä yleistää.
Hyvä tutkimus kattaa myös vanhoja asioita uusien mukana, koska pitää olla perusta sille mitä väittää ja/tai tutkimuksessa on havaittu. Väitöskirja ja tutkimus, rakennetaan vanhan tiedon pohjalta - mitään ei voida luoda tyhjästä. Tämä tulee muistaa.Todella sekavaa tekstiä.
Tahtoo olla niin ettei yliopiston tollot ymmärrä perusteluja, koska heillä ei ole omaa ajattelua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella sekavaa tekstiä.
Tahtoo olla niin ettei yliopiston tollot ymmärrä perusteluja, koska heillä ei ole omaa ajattelua.Yliopiston änisköt puhuu itse salakieltä eli kaikenlaisia erikoisfaniksi, siksi ne ei ymmärrä selkeää suomen kieltä. Nämä yliopiston torspot pätee niillä sanoilla jotka ei edes tarkoita yhtä asiaa. Tästä syystä esimerkiksi virkamiehet ei ole ymmärrettäviä, vaikka heidän kuuluisi olla. Tämä aiheuttaa haittaa kansalaisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On helpointa alentaa ottamalla tittelit esiin ja mitätöidä toinen joka esittää kritiikin kokijan omaan opittuun maailmaan liittyviä asioita. Tämä on eräänlaista sairasta hierarkiaa Suomesta, joka siis on aivopesty kansa.
Aloittajalle: Koululaitos Suomessa ei ole aivopesula, vaan yliopisto on sitä. Lukio on tai oli tavallaan pääsykoe aivopestäväksi. Nykyisin yliopistoon pääsee ilman lukiota, josta johtuen sitä kyseenalaistetaan, koska siellä on opiskelijana ihmisiä joilla on kokemusta muustakin kuin kirjojen pänttäämisestä absoluuttisena faktana.
Keskustelin vastikään yhden vanhan tohtorin kanssa. Hän esitti minulle väitteen, jonka käsityksen oli mediasta saanut. Pyysin lähteitä tähän mediaan, jotta voin tarkastaa. Hän suuttui. Kertoi ettei nyt olla väitöskirjaa tekemässä. Kysyin häneltä, että tämäkö se on suomalaisen tutkimuksen taso, että ihan omasta hatusta. Hän oli hiljaa. Kerroin, että jos nykyaikana tutkimuksissa käytetään lähteinä sitä mitä nämä vanhat tohtorit eli hän on päästään kirjaan ”oksentanut”, niin ei ihme että suomalaiset ajattelee miten ajattelee. Eli todella tyhmästi. Lähinnä julkinen sektori työllistää näitä ylikoulutettuja, joilla menee päivä siihen mihin muilla tunti.Et ole akateeminen, mutta saat toki laukoa mitä lystäät. En pysty leipomaan sinun päähän lännen kulttuurin ja yliopiston kehitystä.
Olet varmaan omien kokemusten asiantuntija mutta niistä ei synny mitään mitä voit jakaa muille. Yksi einstainin yhtälö näyttää sinun paikkasi oikein navigaattorissa.
Lopeta jo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella sekavaa tekstiä.
Tahtoo olla niin ettei yliopiston tollot ymmärrä perusteluja, koska heillä ei ole omaa ajattelua.Saatko omalla ajattelulla aikaan mitään mikä toimii tuotteena töisille? Ymmärrätkö ollenkaan että kaikki mitä käytät arjessa perustuu tieteeseen?
- Anonyymi
Vaikeaa tekstiä ja pyydät perustelua ilmiselvään asiaan. Lue tänä ketju ja ajattele omilla aivoillsi. Perusteet on, uutta syyttömiä muutkin siihen jos olet niin aivopesty ja tuntunut ettet ymmärrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatko omalla ajattelulla aikaan mitään mikä toimii tuotteena töisille? Ymmärrätkö ollenkaan että kaikki mitä käytät arjessa perustuu tieteeseen?
Saan, mutta sinä et saa. Olet itsesi urpoksi lukenut lukiossa ja yliopistossa, ja siksi et tajua näitä tuotteita mitä sinulle yritetään rautalangasta vääntää. Ilmaiset joka asian vaikeaselkoisesti. Ihan kuin olisit jostakin kirjoista kopioinut mitä höpiset .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saan, mutta sinä et saa. Olet itsesi urpoksi lukenut lukiossa ja yliopistossa, ja siksi et tajua näitä tuotteita mitä sinulle yritetään rautalangasta vääntää. Ilmaiset joka asian vaikeaselkoisesti. Ihan kuin olisit jostakin kirjoista kopioinut mitä höpiset .
Ei hän ole vaikeaselkoinen, vaan sinä vain olet tyhmä.
- Anonyymi
Nämä jotka väittävät että aivopesua tapahtuu, eivät ole käyneet yläastetta enempään. Hyvä että pääsevät amiskaan..
- Anonyymi
Kyllä minä ainakin olen käynyt paljon kouluja ja korkeakoulutettu. Olen ollut pitkästi yli 20 vuotta työelämässä monipuolisesti. Totta kait aivopesty ei ymmärrä olevansa aivopesty. Alentavasta kommentistasi huomaa, että olet aivopesty ja aivopeset muita heitä alentamaan pyrkien 😜 Aina titteli kilveksi. Se toimii Suomessa 😂😂

Mitä on aivopesu? Kuka, mitä, miten ja kenelle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä on aivopesu? Kuka, mitä, miten ja kenelle?
Googlaa ”aivopesun määritelmä”.
- Anonyymi
Haluan tehdä keskustelusta synteesiin. Öyhhhhhh!
- Anonyymi
Käyppä ensin päivittämässä lääkityksesi. Palataan asiaan kun olet saanut pääsi kuntoon. Kauanko olit yliopistossa ja montako tutkintoa?
- Anonyymi
"Joka pian(kaiken) uskoo,sitä pian petetää."
- Anonyymi
Jos nyt ajatellaan näitä suomalaisia tohtoreita, joita on ihan liikaa, niin analysoivat aina jotain asiaa jokainen ja väkisin heistä joku on jopa oikeassa tai lähellä sitä 😂 On niitä niin paljon.
- Anonyymi
Totta.
Lukio ja yliopisto aivopesee.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008147509.html - Anonyymi
Kyllä. Marxilaisuuden pesä. Yuri Bezmenov oli oikeassa.
- Anonyymi
Muistuttaisin aloittajaa että järjestään JOKAISELLA puolueella, oikealla, keskellä ja vasemmalla, on korkeasti koulutettuja edustajia.
Ei voi siis sanoa että Yliopistot kouluttaisi tietynlaista sakkia ellei sitten halua olla tahallaan väärässä. - Anonyymi
Yliopistot tuottaa poliitikoille näiden tilaamia tutkimustuloksia ja väitteitä joita poliitikot esittävät mediassa
Yliopistoille maksetaan rutkasti palkkiota palveluksistaan- AnonyymiUUSI
Ja raha tulee sitten ovesta ja ikkunasta kun ne poliitikot sekä oikealta että vasemmalta, sekä keskeltä, kaikki haluaa omat räätälöidyt tutkimuksensa samasta asiasta.
- AnonyymiUUSI
Täällä tilittävät katkerasti ne, joita ei ole hyväksytty yliopistoon kun tiedot ja kyvyt eivät ole riittäneet.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2796142Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651979- 1801760
- 1191231
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141195Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181601093Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41981RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49951Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288942