Sitten olette taas melkein vuoden kylmissänne ja yksin eikä ole kumppania lämmittämässä.
Kyllä kesä kohta loppuu
1
76
Vastaukset
Ei lämmittämiseen kumppania tarvi. Hankkii joko lemmikin, joka käpertyy viereen nukkumaan, ja lämmittää välillä jopa liikaakin (sekä vallaten suurimman osan sängystä), tai sähköpeiton, joka lämmittää mukavasti talven pakkasissa.
Ei tarvitse kuunnella toisen nalkutusta tekemättömistä asioista, saati unohtuneista merkkipäivistä, tai kavereiden kanssa viettämässä ajasta ja harrastuksista, johon on käyttänyt liikaa vapaa-aikaa, jonka takia ei yhteinen aika on ollut kortilla, tai sitä ei ole ollut ollenkaan toisen huidellessa vapaa-aikansa maailma, ja joko jättäen kumppanin kotiin yksin, tai ei ole pystynyt järjestämään kumppanin kanssa tapaamisia.
Seksi on ainoa varma asia parisuhteessa, jos sitäkään edes on, kun paljon saa näiltäkin palstoilla lukea kuinka kumppani pihtaa, eikä seksiä ole saanut pitkiin aikoihin. Joten siis sekin on lopulta epävarmaa, onko parisuhteessa seksiä vai ei.
Maailmassa on myynnissä niin paljon erilaisia seksileluja, joilla pystyy tyydyttämään omat tarpeensa myös yksin. Joten siihenkään ei välttämättä kumppania tarvitse.
Loppujen lopuksi. Mihin kumppania edes tarvitsee? Sinkku voi tehdä kaiken tarvitsemansa yksin, ja elää siten kuin itse haluaa, päättäen omista asioista, ja tarvitsematta kuunnella toisen mielipiteitä asiasta kuin asiasta. Hillua kämpässä vaikka paskasissa kalsareissa, piereskellä ja röyhtäillä niin paljon kuin haluaa, ilman että siitä jatkuvasti valitetaan naama mutrulla.
Onhan se kumppani kiva olla olemassa, mutta ei se ole elämisen ehto, jota ilman ei voi olla hengissä. Vallan mainiosti pärjää yksistään, jos niin haluaa.
Kesä saa mun puolesta loppua, oli se kumppani sitten ilmestynyt mun elämään tai ei. Ei se maailmaa kaada, jos on talven issessein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018354- 565242
- 244877
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni284784Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364610Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h764505- 624073
- 423725
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on403004- 452709