Ihanaa, pitkä kuuma helle on tullut ainakin tilapäisesti katkolle! Sateita tässä vaan

Anonyymi

odotellaan, luonto tarvitsee vettä niin kasvit kuin eläimetkin. Meillä lähes jokaisella ihmisellä on vesijohtovettä käytettävissä, joten me emme ole niin riippuvaisia satunnaisista sateista.
Maaseudulla ei kaikilla talouksilla tietenkään ole samaa etuisuutta, vaan saattavat täysinkin olla kaivoveden käyttäjiä. Silloin olisi pohjaveden saanti: porakaivon kautta järkevin ratkaisu. Siitä saisi hyötypuutarhakin oman osansa ja eläimet, unohtamatta niitä asukkaitakaan.

Alkaa olla jo satokauden keruu aika käsillä, monenkin kasvin osalta, hedelmien kohdalla alkanut jo säilöntä aika. Mustaherukkaa olen jo hyytelöksi säilönyt, hieman myöhemmin keitän mehuksi loput herukat. Terveellistä kuumana juomana talvisin ja vaihtelua tee kupposelle. Yks parhaista juomista kylmästä hytiseville, sekä kuumeiselle tai yleensäkin flunssaa sairastaville.

Oma mansikka sato tuli syötyä ihan tuoreena sellaisenaan. Sitä kun uusista taimista saa rajoitteisesti vielä, ehkä ens vuonna jo parempi satoisuus odotettavissa.
Ostin pakastettavat mansikat ja tilasin myös 3 laatikkoa vadelmia, (oman vadelma satoni) me syödään suoraan pienistä puskista... sitä ei juuri sanottavasti ole ollut. Osansa tästä ovat ottaneet myös linnut, käyneet varkaissa.

Tässäpä tämä turina tällä kertaa.
Alan keittämään perunoita, teen valkokastikkeen ja lisään siihen murskatut keitetyt munat, matjes sillipurkki, savustetut kylmät kyljykset, ja kaalisalaattia jukurttikastike. Tämän päivän lounas menuu. Jätskit ja kahvi, jälkäriksi.

7

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ois hellettä nii kaljaki maistus paljo paremmin, iha tärisyttää näin kylmällä ilmalla

    • Mukavampi olla kun ei ole niin kuuma, mutta sitä sadetta ei vieläkään ole luvassa tänne etelään.
      Milloinkohan täällä on viimeksi satanut. Tuo myrskykin osui vaan jonnekin Lappiin (Lappi alkaa ekalta salpausselältä. Oma määritelmäni.)

      • Anonyymi

        Sataa sataa ropisee, piri piri pom... lastenlaulun tapaan, tosi maltillisesti pisaroiden.
        Kyll ulkona kuitenkin kastuu, jos ei muuta niin kuivamassa olleet lakanat.
        Tuli nukuttua viime yö levollisesti, siis lepotunteja kertyi viimeinkin runsaanlaisesti.
        Mulla on tunne ett koko pien perheeni nukkui makeasti, kuin "sammalvuotehella", sekin jostain lastenlaulusta, jos oikein muistan. Pappa niitä lauloi, mun ilokseni silloin, kun olin natiainen.

        Kunnon vesisadetta odotan yöks. Minulla alkava migreeni oletettavasti, ensi oireet tunnen jo. Päätä särkee jonkin verran, mutt ei vielä ole sahalaitaa vilautellut silmissä.
        Migreeni mulla onkin iän myötä helpottunut huomattavasti, tämä on varmaan ensimmäinen kerta pariin vuoteen, kun antaa jonkinlaista merkkiä... vielä olemassa olostaan.

        No, varmaa on ettei Lappi ainakaan Turusta ala, mutt aikast kovaa myräkkää luultavasti tännekin yön myötä on tulossa. Mun kroppani oma ilmatieteellinenlaitos ainakin ennustaa niin.

        Eikä tosiaankaan ole kysymys mistään peräpään ilmavaivoista!
        Tämä jälkimmäinen huomautus on tarkoitettu, niille koiranleuoille, joita täälläkin on mittaamaton määrä!
        Luin tossa kilometrin pituisen rotlan palstalta, ilmeisemmin mulle vastanneen tyypin; vitsiksi tarkoittamasta kertomuksesta!
        Nousihan siitä mielenkiintoinen keskustelu; puolesta ja vastaan.

        Mutt tosiasiassahan vitsiä ei oikein mistään vääntää, aina loukkaa jotakin tiukkapipoista; jollaiseksi minutkin usein tunnistetaan.
        Tosiasiassa mä kyllä tällä kertaa nauroin... ei tullut edes mieleeni arvioida sitä mitenkään alistavaksi. Ainoastaan sen edustajan osaamattomuudeksi, moneltakin kantilta.

        Samoin keinosiementäjä saa lemmenkipeän sonnin antamaan siittiö satsin talteen, kun sonni ensin johonkin märkään & kosteaan läpeen on saanut kalunsa työntää! Roiskis!
        Elämä on tätä... miehiä pystyy huijaamaan; tarjoamalla teille "hunajaa"!
        Liki tasoissa ollaan; miehet puolestaan lupaa kestävää parisuhdetta.
        Kertomatta sen suhteen lyhyehköä pituutta... monasti vain yhden yön suhde, ja aktin päätyttyä loppuu suhdekin. Sen pituinen se.... tarina.

        terveisin trollikka


    • Vesisade on ihanaa. Tykkään kun sataa ja luonto saa vettä. Tykkään luonnossa liikkua.

    • Anonyymi

      Ihana sade!

      - Sheena

    • Anonyymi

      Nurmikko piti kastella joten tilasin pari tankki autollista vettä ja valutin nurmikolle. Kuumassa pitkään nurmikko menee kyllä pilalle ja kellastuu.

      • Anonyymi

        Palokunnalta voi tilata esim. uimaaltaan, tai sellaisen ison paljun kokoisen; altaan tai lammikon täyttöön vettä. Onnistui ainakin Turussa, eikä maksanut maltaita, kaiken kukkuraksi sen työn tekee joku toinen kuin omistaja itse... kunhan on tyhjentänyt ja puhdistuttanut sen kyseisen kohteen ensin. Tosin laki tullaan muuttamaan kuulemma, koska se ei ole kannattavaa toimintaa ja saattaa myös johtaa vaaratilanteisiin, jos tulee useampi hälytys samaan aikaan.

        No joka tapauksessa lampi on kunnostettu yksityisellä ja palokunta toimitti veden siihen. Jatkossa lampi hoidetaan oman porukan voimin, mutt porakaivon puhdistuksen hoitakoot ensi kesänä ammattilaiset... vedessä on jälleen sivumaku.
        Ei nyt käytetä enää juoma- tai talousvetenäkään, vaan kaupungin vesijohtoverkon vesi jälleen varmuuden vuoksi käytössä. Se niistä säästöistä sitten!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      175
      4220
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      119
      3638
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      255
      3081
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      7
      1769
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      176
      1454
    6. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      76
      1305
    7. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      32
      1200
    8. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      67
      1045
    9. Mitä vielä

      Toivot välillemme ?
      Ikävä
      98
      1008
    10. Jos saisit yhden

      Asian muuttaa kaivatussasi
      Ikävä
      90
      883
    Aihe