Korkeajännitysten historiallinen tarkkuus?

Anonyymi

Mielestäni ei ole niin huono, kuin miksi sitä usein naureskellaan. Kalusto ja varusteet on pääasiassa tarkasti ja oikein kuvattu, yleiset sotatapahtumat perustuu ainakin jossain määrin todelliseen tilanteeseen ja yksittäisten tapahtumien kaltaisia juttuja löytyy kyllä verrokiksi ihan historiankirjoista.

Henkilöt ja kansakunnat on tuotu myös ihan tarpeeksi hyvin esille. Briteillä rehdit kersantit johtaa joukkoja ja yrittää pitää pelkurimaisten alikersanttien ja arroganttien upseerien aiheuttamat ongelmat vähäisinä; noinhan brittien järjestelmä oikeastikin toimi! Angloarmeijoilla alipäällystö eli kokeneet kersantit on aina korostunut vaikkapa Suomea enemmän ja siellähän alik ei ole AUK:n tuote, vaan natsat isketään jonkun leipääntyneen jermun hihaan ilman sen kummempia johtajuuskoulutuksia ja upseerit oli usein Sandhurstiin sukunimellä valittuja (tai paikkansa ostaneita).

Saksalaisissa puolestaan näkyy Heerin joukoissa monissa tarinoissa preussilainen kuri ja kunniakäsitys, joka puolestaan puuttuu SS-joukoilta. Noinhan se usein meni oikeassakin elämässä. Korkkarien tarinoissa on usein hyvin kuvattuna on mm. 1944-1945 romahdus, jossa saksalaiset teloitti hirveät määrät omiaan pelkureina ja pettureina: tunnoton SS-upseeri painostaa Volksturmia taistelemaan viimeiseen asti vaikka panttivankeja ottamalla, jota puolestaan Heerin hyvät saksalaiset eivät voi suvaita.

31

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikkea kanssa.

      Todetaan nyt, että Britanniassa niin upseerit kuin aliupseerit kurssitettiin.
      Se on totta, että vanhempien aliupseerien arvovalta oli suuri ja kokemattomat upseerit usein noudattivat heidän neuvojaan.
      Aktiiviupseerit kävivät kadettikoulun ja jatkokursseja.
      Reserviupseerien suuri tarve johti asevoimien laajetessa siihen, että herrasmies saattoi saada upseeriarvon vain parin viikon koulutuksen jälkeen.

      • Anonyymi

        Kyllä kyllä, en väittänytkään ettei aliupseereita ja upseereita olisi kurssitettu, vaan että upseereiksi valikoitui usein henkilöitä pelkän sukurasitteen vuoksi. Tosin tuo oli varmaan vielä räikeämpää vielä ennen WW1, mutta silti ilmiö oli jäljellä vielä WW2 aikanakin.

        Samoin alikersantti ei ole angloarmeijoissa useinkaan samanlainen arvo kuin Suomessa, vaan aika puhdas miehistöarvo: kersantit johtaa ryhmiä ja alikit on lähinnä miehistöstä palvelusvuosien perusteella nostettuja varajohtajia, eivätkä ymmärtääkseni käyneet varsinaista kuukausia kestävää AUK:ta Suomen tyylisesti, jossa alikit on ryhmänjohtajia. Tuo brittien systeemi saattoi johtaa juuri siihen, että ei nappaa-jermulle annettiin alikin nauhat hihaan koska oli ryhmässä pisimpään palvellut ja siinäpä oli sitten kersanteilla pitelemistä. Anglosysteemissähän nimenomaan palvelusvuodet on usein se mittari hierarkiassa ja ylennyksissä, ei niinkään tehdyt valinnat ja osaaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut noin.
        Anlosaksien armeijoissa yksi natsa merkitsi vanhempaa sotamiestä -private first class-. Meillä ei ole vastaavaa arvoa. Kaksi natsaa merkitsi korpraalia - copporal -, joka oli alin aliupseeriarvo.He olivat yleensä ryhmän varajohtajia.
        Kolmen natsan sergeant vastasi meidän alikersanttia.

        Erityisesti rintamajoukoissa kyvykkäät miehet saattoivat edetä nopeasti ilman kursseja jopa upseereiksi tappioiden avatessa vakansseja.

        "Anlosaksien armeijoissa yksi natsa merkitsi vanhempaa sotamiestä -private first class-. Meillä ei ole vastaavaa arvoa. Kaksi natsaa merkitsi korpraalia - copporal -, joka oli alin aliupseeriarvo.He olivat yleensä ryhmän varajohtajia.
        Kolmen natsan sergeant vastasi meidän alikersanttia."

        Ei, vaan se menee näin:
        Anglosaksien PFC = Suomen korpraali
        Anglosaksien corporal = Suomen alikersantti
        Anglosaksien sergeant = Suomen kersantti

        Turhaa vääntelyä.

        Suomessa alikersantti on ryhmänjohtaja, ei kersantti, kuin harvoin.

        Suomessa korpraali kuuluu miehistöön,jenkeissä alipäällystöön.

        E pidä rinnastaa natsojen lukumääräll,vaan tehtäviä.

    • Anonyymi

      Korkkareissa käsiteltiin ihan ok tavalla mm. Kasserinen taistelu, Ranskan romahtaminen, U-venesota, Wasserfall-projekti ja Amerika Bomber-suunnitelma.

    • Anonyymi

      Battler Brittonit olivat huippulapsellisia aina kieliasua ja juonenkulkua myöten!

      Lehdessä saksalaisen it-tykin johtaja kiekaisee: ”Donnerwetter, antakaa engelsmannin maistaa saksalaista terästä!”

      Olin itse suomalaisessa ilmatorjunnassa ja täytyy sanoa, että oikea tulikomento on paljon lyhyempi ja aiallisempi;-D

    • Anonyymi

      Mietipä tuotakin juttua sarjakuvista mistä 1973 on tullut tex willeriin hahmo mefisto?

      • Anonyymi

        En tiedä. LaVeyn lookia siinä vähän on. Mistä lie sitten Anton partansa mallin omaksunut. Liekö tavannut ihan itsensä...

    • Anonyymi

      Eräässä korkkarissa ajeltiin Tiikeri-tankilla Ranskan sotaretkellä 1940.

      • Anonyymi

        Jos se oli prototyyppi kenttätestauksessa? Eikös Tiikeri tullut palveluskäyttöön 1941, eli varmasti oli protokappaleita valmiina jo 1940.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se oli prototyyppi kenttätestauksessa? Eikös Tiikeri tullut palveluskäyttöön 1941, eli varmasti oli protokappaleita valmiina jo 1940.

        ” Jos se oli prototyyppi kenttätestauksessa? Eikös Tiikeri tullut palveluskäyttöön 1941, eli varmasti oli protokappaleita valmiina jo 1940.”

        Vasta vuoden 1942 lopulla eikä taatusti liikkunut 1940!

    • Anonyymi

      ## preussilainen kuri ja kunniakäsitys, joka puolestaan puuttuu SS-joukoilta ##

      Menehän jo tutkimaan sitä $$:n tunnuslausetta vaikkapa niiden käyttämästä vyön soljesta. Se vei liian monet miehet loppuun saakka...

      "Meine Ehre heißt Treue (saks. Uskollisuus on kunniani) oli Saksan kolmannen valtakunnan kansallissosialistisen puolueen puolisotilaallisen ryhmittymän Schutzstaffelin (SS) tunnuslause."

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Meine_Ehre_heißt_Treue

      • Anonyymi

        Waffen SS:ssä ei tunnettu sellaista kuin sotilaallinen kuri. Tämä on tunnettu asia organisaatiota tutkineille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Waffen SS:ssä ei tunnettu sellaista kuin sotilaallinen kuri. Tämä on tunnettu asia organisaatiota tutkineille.

        Siellä tunnettiin tiukempi eli preussilainen kuri! Suomen sotaväen kuri oli leikintekoa verrattuna SS-koulutukseen!kannattaa lukea muistelmakirjoituksia!

      • Anonyymi

        Voi kuule, preussilaisuus ja sen perinteet ei liity SS-joukkoihin millään tapaa; sehän on juuri suurin syy siihen, miksi preussilaiset aatelisperinteet omaava Heerin upseeristo suorastaan halveksi SS-kollegojaan, joita pitivät rahvaanomaisina barbaareina.

        SS-joukkojen kuri ja tavat oli monella tavalla aivan erilaisia ja joissain asioissa jopa löysempiä kuin Heerillä: esimerkkinä tervehtiminen ja herroittelu jotka oli Heerissä hyvin keskeisiä asioita, kun taas SS-joukoissa ei herroiteltu vaan puhuteltiin pelkällä sotilasarvolla (Herr Major vs. Sturmbannfuhrer).

        ” Voi kuule, preussilaisuus ja sen perinteet ei liity SS-joukkoihin millään tapaa; sehän on juuri suurin syy siihen, miksi preussilaiset aatelisperinteet omaava Heerin upseeristo suorastaan halveksi SS-kollegojaan, joita pitivät rahvaanomaisina barbaareina. ”

        Sitä se kateus teettää! Todellisuudessa käsitteenä preussilainen kuri ei viittaa mihinkään preussilaiseen vaan erittäin ankaraan ja tiukkaan kuriin, jossa harjoitukset obvat tiukkoja ja kovia ja pienimmästäkin rikkeestä rangaistaan! Esim. Marssiharjoitus saattoi olla 60 km pitkä! Kannattaa lukea (jos totuus oikeasti kiinnostaa) muutama aikalaismuistelma, joita löytyy ”sattuneesta syystä” myös suomen kielellä!

        ”SS-joukkojen kuri ja tavat oli monella tavalla aivan erilaisia ja joissain asioissa jopa löysempiä kuin Heerillä: esimerkkinä tervehtiminen ja herroittelu jotka oli Heerissä hyvin keskeisiä asioita, kun taas SS-joukoissa ei herroiteltu vaan puhuteltiin pelkällä sotilasarvolla (Herr Major vs. Sturmbannfuhrer).”

        Totta, mutta se ei vaikuttanut tippaakaan palveluksen tai kuriin harjoituksissa! Harjoitusten motto kuului: hiki säästää verta ja niissä otettiin miehestä kaikki mehut irti!

    • Anonyymi

      Pahkasika loistavalla tavalla parodioi korkkaria.

    • Anonyymi

      Todellisuudessa SS-joukot olivat moraalisesti Wehrmachtin joukkoja korkeammalla. Voittajat ovat perustelleet valheillaan ss-sotilaiden murhaamistaan.

      • Anonyymi

        Annapa linkki tälle väitteelle.

      • Anonyymi

        "Todellisuudessa SS-joukot olivat moraalisesti Wehrmachtin joukkoja korkeammalla. Voittajat ovat perustelleet valheillaan ss-sotilaiden murhaamistaan."
        Todellisuudessa SS-joukot olivat niin alttiita aivopesulle ja niin perusteellisesti aivopestyjä,että monet liittoutuneiden vangiksi jääneet SS-sotilaat kieltäytyivät verensiirrosta,koska pelkäsivät saavansa "juutalaista" verta!He kuolivat heilhitleriä koristen.Samat SS-joukot syyllistyivät sotavankien ja siviilien murhiin niin Normandiassa,Ardenneilla,Kreikassa kuin itärintamallakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annapa linkki tälle väitteelle.

        Jos oikeasti haluat asiaan tutustua niin pitää lukea kirjoja, kuten Jokipiin ”Panttipataljoona”, Lauttamuksen romaanit ”Vieraan kypärän alla” ja ”Rautasaappaat” tai Kähärän muistelmakirja ”Pääkallosoturi”.

        Tuskinpa sinä sitä teet, mutta et olisi noin pihalla asiasta kuin nyt olet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Todellisuudessa SS-joukot olivat moraalisesti Wehrmachtin joukkoja korkeammalla. Voittajat ovat perustelleet valheillaan ss-sotilaiden murhaamistaan."
        Todellisuudessa SS-joukot olivat niin alttiita aivopesulle ja niin perusteellisesti aivopestyjä,että monet liittoutuneiden vangiksi jääneet SS-sotilaat kieltäytyivät verensiirrosta,koska pelkäsivät saavansa "juutalaista" verta!He kuolivat heilhitleriä koristen.Samat SS-joukot syyllistyivät sotavankien ja siviilien murhiin niin Normandiassa,Ardenneilla,Kreikassa kuin itärintamallakin.

        Eivät syyllistyneet. Tuo on vain voittajien valheita. Löysin sen 1940 tapauksenkin Ranskasta, jossa 97 brittisotilasta tapettiin näiden antauduttua. Kyse oli erittäin poikkeuksellisesta tapauksesta, jossa yhtyivät brittien sikailut tätä ennen ja toisaalta erittäin viheiäinen komentaja ss:n puolella. Joukot kuhistelivat asiaa ja muut yksiköt myös. Kyseessä oli Knöchlein, joka oikeutetusti hirtettiin tapauksen vuoksi 1949.

        Britit amuskelivat räjähtävillä luodeilla ja myös useassa paikassa teeskentelivät antautumista valkoisen lipun kanssa ja sitten tulittivat saksalaisia eivätkä antautuneetkaan

        "Kyse oli erittäin poikkeuksellisesta tapauksesta, jossa yhtyivät brittien sikailut tätä ennen ja toisaalta erittäin viheiäinen komentaja ss:n puolella. Joukot kuhistelivat asiaa ja muut yksiköt myös. Kyseessä oli Knöchlein, joka oikeutetusti hirtettiin tapauksen vuoksi 1949."

        Mukava nähdä täällä myös neutraalia tekstiä, jossa osataan huomioidan asioita objektiivisesti eikä ideologiaperusteisesti. Samaan toivoisi kykenevän myös anglofanien, joilla tuntuu olevan usein suuria vaikeuksia nähdä mitään moitittavaa idoliensa käytöksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät syyllistyneet. Tuo on vain voittajien valheita. Löysin sen 1940 tapauksenkin Ranskasta, jossa 97 brittisotilasta tapettiin näiden antauduttua. Kyse oli erittäin poikkeuksellisesta tapauksesta, jossa yhtyivät brittien sikailut tätä ennen ja toisaalta erittäin viheiäinen komentaja ss:n puolella. Joukot kuhistelivat asiaa ja muut yksiköt myös. Kyseessä oli Knöchlein, joka oikeutetusti hirtettiin tapauksen vuoksi 1949.

        Britit amuskelivat räjähtävillä luodeilla ja myös useassa paikassa teeskentelivät antautumista valkoisen lipun kanssa ja sitten tulittivat saksalaisia eivätkä antautuneetkaan

        "brittien sikailut"

        Mitkä "sikailut"?

    • Anonyymi

      ” Samat SS-joukot syyllistyivät sotavankien ja siviilien murhiin niin Normandiassa,Ardenneilla,Kreikassa kuin itärintamallakin.”

      Vastaavasti sekä lännessä että idässä oli varsin yleistä, että antautuneet SS-miehet teloitettiin välittömästi!

      • Anonyymi

        "Vastaavasti sekä lännessä että idässä oli varsin yleistä, että antautuneet SS-miehet teloitettiin välittömästi!"
        Tietenkin kun oli nähty näiden Hitlerin verikoirien raakuus.

      • Anonyymi

        Hys hys, kohta saat palstan oman hyssy-sedän, MeAgainin, kimppuusi. Hänhän on kovasti sitä mieltä ettei liittoutuneiden joukot syyllistyneet minkäänlaisiin raakuuksiin sotavankeja tai siviileitä kohtaan ja täysin mielipuolisiksi hiotut terroripommituksetkin on hänelle vain iloinen pikku juttu, joka sattui matkalla Roomaan, Berliiniin ja Tokioon.

        ” Tietenkin kun oli nähty näiden Hitlerin verikoirien raakuus.”

        On aina kyseenalaista, että kuka teki ensin ja kuka sitten? Jos tuon ajatuksen hyväksyy niin kaikki sotavangit ammutaan heti! Todellisuudessa näin tapahtui ylen harvoin kuitenkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hys hys, kohta saat palstan oman hyssy-sedän, MeAgainin, kimppuusi. Hänhän on kovasti sitä mieltä ettei liittoutuneiden joukot syyllistyneet minkäänlaisiin raakuuksiin sotavankeja tai siviileitä kohtaan ja täysin mielipuolisiksi hiotut terroripommituksetkin on hänelle vain iloinen pikku juttu, joka sattui matkalla Roomaan, Berliiniin ja Tokioon.

        Pommitukset pelastivat ihmishenkiä.

    • Anonyymi

      Ei häiritse, koska sotavankien tahallisesta surmaamisesta on lukemattomia kirjallisia mainintoja kaikilta osapuolilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6314
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe