Sähköautoon. Miksi kukaan ei ole aikaisemmin tätä keksinyt? Hollantilainen yritys aikoo valmistuttaa uudessakaupungissa kyseisen viritelmän, toivotaan parasta.
Aurinko paneelit
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aurinkopaneeleja on ollut jo monessa sähköautossa, tuossa ei ole mitään uutta. OK, nuo paneelit ovat olleet pieniä, mutta silti niitä on ollut jo sähköautoissa. Todellisuudessa paneelista tulee vain vähän virtaa, ei se riitä yksinään mihinkään. Myös tulevassa Cybertruckissa on aurinkopaneeli, mutta senkin sanotaan olevan vain pieni lisä.
Lataustahan se vaatii silti, mutta jos sillä pääsee 100 km pitemmälle, sekin jo auttaa paljon. Ja sellaisille, jotka käyttää autoa pari kertaa viikossa kauppareissulle, ei tarvis ladata välttämättä koskaan, paitsi syksyisin.
Paneelin koostahan se riippuu kanssa, jos esim pari kpl 300 w, katolle ja konepellille. Kaarevat panelit ei taida olla yhtä tehokkaita kuin suorat.
Lehdessä luki että aurinkoisena päivänä paneelit tuottaa 12km sähkön akkuihin tunnissa. Tuokin toki teoreettinen ja vain kesällä.
Auton sähkönkulutuksen on kerrottu olevan 14 kWh/100km. 12 km kuluttaa siis 1,68 kWh. Panelin nimellisteho on 5 kW, joten ehkä hyvissä olosuhteissa tuo on ihan mahdollista, kunhan aurinko paistaa riittävän korkealta.
Auto vie ajossa 20000 wattia tehoa kun ajetaan 100km/h? Tarvitaan monta 67 kpl 300 watin paneelia.
Uudessakaupungissa olisi hyvät mahdollisuudet alkaa valmistamaan myös vetysähköautoja.
Tuulimylly olisi paljon tehokkaampi kuin aurinkopaneelit ja sen voi näppärästi asentaa sähköauton katolle jokamies ja nainen itsekin.
Myös matkustajille asennetut polkimet ketjuvedolla kasvattaisivat sähköauton matkaa huomattavasti nykyisestä ja saisivat kaloriapitoisilla kasvissosekeitoilla itsensä lihottaneet viherituhippivihreät kilojaan samalla kuriin kun istuskelevat sähköisen edustusaudin takapenkillä kehittelemässä uusia veroja ja maksuja fossiilisille polttoaineille.