Pitkään jatkunut korona ja sen hoito on estänyt ihmisten kanssakäyntiä kasvotusten. Myös muunlainen sosiaalinen kokoontuminen on ollut kielletty. Se syö nuorten onnellisuutta, mutta vanhemmat ja keski-ikäiset ovat vähemmän kärsineet näistä rajoituksista.
Se onkin tavallista, sillä vanhemmat ihmiset eivät ole niin sosialisesti aktiivisi. Tosin on hekin koronasta kärsineet, mutta ei niin paljon kuin nuoret ja nuoret aikuiset. Heillä elämä tuntuu valuvan hukkaan.
Nyt korona on taas alkanut leviämään, mutta sairaspaikat ja kuolemat ovat pysyneet ennallaan. Nuoret ja rokottamattomat kestävät paremmin koronan, joten ehkä liikuntarajoituksia ei kannata enää tänä kesänä ainakaan lisätä. Se on harkitun riskin ottamista ja voi olla syynä vielä moneen kuolemaan. Mutta onko kenelläkään tietoa kaikkien ihmisten korona-kestävyydestä?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja syytä tähän kaikkeen voi hakea Kiinasta, joka runsas vuosi sitten teki jotain hämärää, josta maailma nyt kärsii.
Kiinassa on todennäköisesti koronan alkulähde. Muu maailma, Suomi mukaanlukien, olisi voinut koronan alkuaikana eristäytyä Kiinasta tehokkaammin, ts. matkustusrajoitukset Kiinaan ja Kiinasta heti voimaan. Nyt on myöhäistä ja kukin valtio voi omilla päätöksillään vaikuttaa koronan tukahduttamiseen. Se vaatii uhrauksia kaikilta kansoilta. Suomi ei ole poikkeus eikä Suomessa saa tuudittautua siihen, että meillä on korona hoidettu hyvin. Tartunnat lisääntyvät, rajoitusia on pidettävä voimassa ja onnellisuus riippuu meistä itsestämme.
Ruotsissa tartuntaluvut alemmat kuin Suomessa ja kuolemia ei juuri ollenkaan. Miten se on mahdollista?
Siellä rokotettu paljon enemmän kuin Suomessa.
Ei maskeja ja ihmiset elävät lähes normaalisti. Kyllä on Suomenkin pyrittävä kohti normaalia eikä kiristettävä.
Ruotsissa yli 15.000 kuollutta jo, Suomessa selvästi alle 1000. Jos täällä aletaan vapauttaa touhua, päästään samoihin menetyneisiin kuin Ruotsissa, sitäkö haluat?
Mikäkorona?
Ano Turtiainen, koronakuolemat
https://youtu.be/6kzqUc1dF0Y
Pandemiasta palautetta koko eduskunnalle - Ano Turtiainen
https://youtu.be/UcihNTjMNkY
Anotaan kaikki armoa....
Mistä tietää että oudot oireet on long covidia eikä sittenkin rokotteen sivuvaikutuksia. Ei varmaan mistään.
Jo oireet kestää 3 päivää, niin sitten hoitoon ja tutkimuksiin.