On todistettavissa, että N-liitto ei kummassakaan sodassa halunnut

niellä koko Suomea eikä edes vahingoittaa vakavasti tavalla joka olisi uhannut Suomen valtiollista olemassaoloa. Se tyytyi molemmissa sodissa alueisiin joilla oli merkitystä Leningarin turvallisuudelle sekä Sallan suunnalla Muurmannin radalle. Muualla jäi voimaan yli 300 vuotta vanha Stolbovan rauhan raja. Jatkosodan jälkeen se olisi voinut vaatia rajan siirtoa vaikka Kymijoelle mutta ei vaatinut koska Leningrad oli turvattu jo Talvisodan rauhassa. Petsamo oli rangaistus koska tuota lahjamaata oli käytetty hyökkäyssotaan.

N-liitolla ei siten ollut pitemmälle meneviä vaatimuksia kuin mitkä se oli ilmaissut syksyn -39 neuvotteluisssa. Jos Suomi olisi silloin suostunut neuvotteluratkaisuun olisi Viipuri vieläkin meillä kuten myös Käkisalmi, Sortavala ynnä moni muu paikka.
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Niin, 1618 solmitun rauhansopimuksen mukainen raja on yhä voimassa suurimman osan matkaa. Molemmissa sodissa Stalin olisi voinut siirtää rajaa länteen päin vaikka kuinka paljon eikä Suomi olisi mahtanut mitään eikä kukaan muukaan.

Äänestä
  • ...et sitten löytänyt yhtään vanhempaa sopimusta.. ikuisesta rauhasta ja sopuisasta yhteiselosta.. ja siitä rajansiirrosta... 1944 joutuivat suomalaiset perääntymään nykyisen rajan taakse...ainahan sopu on parempi...mutta tuollaiset ruskeakieliset ...kaikkia se leipä elättää...

    Äänestä

” On todistettavissa, että N-liitto ei kummassakaan sodassa halunnut”

Onko? No, yritä todistella sitten!

”niellä koko Suomea eikä edes vahingoittaa vakavasti tavalla joka olisi uhannut Suomen valtiollista olemassaoloa. ”

Todellisuudessa Stalin yritti molemmissa sosdissa miehittää maan ja samalla massaraiskata ja sovjetisoida kansan! Talvisodan aikaan Stalin oli liitossa Natsi-Saksan kanssa!

”Se tyytyi molemmissa sodissa alueisiin joilla oli merkitystä Leningarin turvallisuudelle sekä Sallan suunnalla Muurmannin radalle”

Ei suinkaan! Kummassakin sodassa Stalin joutui keskeyttämään hyökkäyksensä! Talvisodassa hän pelkäsi länsi-interventiota ja Jatkosodassa ukolle tuli kiire Berliiniin!

Äänestä
  • "Todellisuudessa Stalin yritti molemmissa sosdissa miehittää maan ja samalla massaraiskata ja sovjetisoida kansan! Talvisodan aikaan Stalin oli liitossa Natsi-Saksan kanssa!"

    No esitä todisteet sitten.

    Äänestä

Punikilla on hallusinaatio Leningradin turvallisuudesta, jota ei edes ole olemassa.

Äänestä

Avaus on pötyä.

Puna-armeijan tehtäväTalvisodassa oli vallata koko Suomi. Sen jälkeen esimerkiksi Zdanov olisi hoitanut hommat Viron malliin.
Keväällä -44 oli Leningradin rintaman tehtävä tuhota Suomen armeija ja saattaa maa ja hallitus antautumaan.Niiden hyväksymistä vaadittiin Suomen tunnustellessa heinäkuussa rauhanehtoja.
Ns. Voroshilovin komitea oli suunnitellut antautumisen jälkeiset toiminnot valmiiksi. Molotov uhkasi 19.9. 44 niillä ulkoministeri Enckelliä,ellei hän heti allekirjoita rauhanehtoja.

Äänestä
  • "Ns. Voroshilovin komitea oli suunnitellut antautumisen jälkeiset toiminnot valmiiksi. Molotov uhkasi 19.9. 44 niillä ulkoministeri Enckelliä,ellei hän heti allekirjoita rauhanehtoja.
    Komitean mietintö löydettiin NL:n arkistoista 1994."

    Näitä suunnitelmia ei koskaan hyväksytty, eikä esitetty suomalaisille.

    Äänestä

Stalin ei piitannut Leningradin turvallisuudesta vaan käytti sitä pelkkänä tekosyynä!

Hän halusi levittää omaa valtapiiriään ja uhreiksi joutui puolikas Puolaa, Baltian maat ja Suomi!

Muut onnistuivat PAITSI Suomi!

Neuvostoliitto oli valloitushaluinen ja imperialistinen roistovaltio!

Äänestä

Palstan valehteleva trolli on aikansa kuluksi kirjaillut peräti 6 vastausta jotka kaikki ovat yhtä ja samaa natsijargonia. Pelkkiä väitteitä vailla totuudellisuuspohjaa.

Äänestä
  • Vielä "pääkonttorin konkurssin " jälkeenkin yhdelle raiteelle jumittuneet toistelevat "päineen karvoineen" nielaisemaansa propagandaa....Heiltä kysyisin: miksi vielä 1990 vappuparaatissa nämä "rauhantahtoiset puna-armeijalaiset" kantoivat joukko-osastojen lippuja joissa oli hyökkäyskiiloja kuvaavat nuolet läpi koko Skandinavian aina Norjan rannikolle saakka?

    Äänestä

  • Kommunisti jargonia.

    Äänestä

.Mistä ja mitä mahtoivatkaan herrat ulkoministerit Molotov ja Ribbentrop sopia Moskovassa vuonna 1939 ??

Äänestä

Stalin+halusi+tehdä+Suomesta+Neuvostoliittoon+suopeammin+suhtautuvan+maan.+Ja+ellei+maassa+olisi+vakio+10%:n+osuuden+ryssittelijöiden+kiilusilmäistä+laumaa,+olisi+Stalinin+toive+hyvinkin+toteutunut.+Suomalaisen+olisi+jo+korkea+aika+oppia+rakastamaan+ja+ajattelemaan+myönteisemmin+Venäjästä+varsinkin+kun+millekään+Suur-Suomelle+ei+ole+enää+tilausta+ja+Venäjällä+ei+ole+Suomen+suunnalla+turvallisuusongelmaa+-+ellei+natottajat+itse+sitä+luo.

Äänestä

Olisi uskottavampi aloitus jos edes perusasiat olisi tiedossa.

'Muualla jäi voimaan yli 300 vuotta vanha Stolbovan rauhan raja.'

Stolbovan rauha solmittiin 1617 Ruotsin ja Venäjän kesken. Ruotsi sai Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin. Raja siirtyi Laatokan karjalassa sinne missä se oli v. 1939.
Mikäli tämä olisi jäänyt voimaan ww2 jälkeen, kuuluisi Suomelle siis Käkisalmen lääni ja Inkerinmaa (mm. Pietarin alue), mutta ei Sallan itäosia, nämä liitettiinkin Suomeen 1800-luvulla!
Luulenkin että aloittaja tarkoitti Uudenkaupungin rauhaa v. 1721. Tällöin Ruotsin (Suomen) itäraja määrättiin kulkemaan suunnilleen nykyistä rajaa pitkin. Myöhemmin 1700-l. Raja tuli vielä paljonkin länteen päin ja 1808 raja kulki kymijoessa ja Saimaata pitkin (Savonlinna kuului Venäjälle).
V. 1812 Suomen suuriruhtinaskuntaan liitettiin sitten ne Stolbovan rauhassa liitetyt alueet. Noiden alueiden väestö ei koskaan ollut venäläistä, vasta v. 1944 jälkeen kun suomalaiset oli ensin ajettu pois, alueelle siirrettiin Neuvostoliitosta muuta väestöä.

Mikä oli Stalinin tarkoitus talvisodan alkaessa?
Liittää Suomi neuvostoliittoon. Tätä varten perustettiin Terijoelle 'Kuusisen hallitus'
Suomen taistelu talvisodassa ja yleisen sotilaspoliittisen tilanteen kehitys sai Stalinin 1940 keväällä lykkäämään Suomen miehittämistä.
1944 kesän suurhyökkäyksessä oli ensimmäinen tavoite Kymijokilinja. Mikäli Suomi olisi sotilaallisesti totaalisesti romahtanut, olisi maa miehitetty ja liitetty NL:ään.
Suomi taisteli ja säilytti itsenäisyytensä.

Herää epäilys, onko aloittaja itse venäläinen.

Äänestä

Jos länsimaat laittaa suomalaiset liian lujille ja yrittävät kaapata Itsenäisen Suomen KansanTasavallan, niin Venäläiset tulevat ajamaan valloittajat pois Suomen alueelta.
Näin on käynyt ennenkin ja tulee käymään jatkossakin jos uhka kasvaa liian suureksi.

Äänestä
  • Suomi on demokraattisten maiden eli EU:n talous, sivistys- ja turvallisuusliiton jäsen.
    Se on itsenäisyyden tae.
    Stallarien on turha haaveilla Venäjän vallasta. Ryssillä ei edelleenkään ole asiaa Suomen alueelle,kuin ilman aseita.

    1Äänestä

  • Olet täysin tyhmä. Miten tuollaista hourailua voi edes pitää täysijärkisen kirjoitteluna:
    "Jos länsimaat laittaa suomalaiset liian lujille ja yrittävät kaapata itsenäisen Suomen Kansan Tasavallan, niin venäläiset tulevat ajamaan valloittajat pois Suomen alueelta.
    Näin on käynyt ennenkin ja tulee käymään jatkossakin jos uhka kasvaa liian suureksi".

    Milloin ne länsimaat ovat laittaneet Suomen liian lujille ja yrittäneet kaapata itsenäisen Suomen?
    Milloin venäläiset ovat ajaneet pois Suomen valloittajat?

    Suomalaiset ovat joutuneet torjumaan venäläisten valloitusyrityksiä.
    Ei edes Krimin sodan aikana 1854-1855 Englanti ja Ranska yrittäneet valloittaa Suomea, vaikka rannikkolla hävityksiä tekivätkin.

    Äänestä

” On todistettavissa, että N-liitto ei kummassakaan sodassa halunnut niellä koko Suomea eikä edes vahingoittaa vakavasti tavalla joka olisi uhannut Suomen valtiollista olemassaoloa. ”

No, koskas alat todistelemaan?

Äänestä
  • Lue avaus. Ja jos mitä et ymmärtäne niin pyydä iskää tai äiskää auttamaan.

    Äänestä

----Mistä ja mitä mahtoivatkaan herrat ulkoministerit Molotov ja Ribbentrop sopia Moskovassa vuonna 1939 ??----

No etkö tiedä kun joudut kyselemään ? Sopivat Suomen kuulumisesta N-liiton etupiiriin, muusta ei tiettävästi ainakaan Suomen suhteen sovittu.

Äänestä

Sittenhän sen pitäisi voida joku todistaa.

Kaikki todisteet ja naapureiden esimerkit Viro, Latvia ja Liettua vaan todistavat aivan päinvastaista.

1Äänestä

Olipa vakuuttavat todisteet.

1Äänestä

"Venäjällä ei ole Suomen suunnalla turvallisuusongelmaa - ellei natottajat itse sitä luo."

Kyseessä on Suomen ainoa mahdollinen turvallisuus uhka.

Äänestä
  • Suomi liittyy Natoon ja SEN JÄLKEEN ei Venäjä ole nää turvallisuusuhka!

    Äänestä

....Mikä oli Stalinin tarkoitus talvisodan alkaessa?
Liittää Suomi neuvostoliittoon. Tätä varten perustettiin Terijoelle 'Kuusisen hallitus'....

Päinvastoin, Terijoen hallitushan oli tarkoitettu itsenäisen maan hallitukseksi. Sellaiseksi N-liittokin sen tunnusti.

Äänestä
  • Itsenäinen neuvostotasavalta, jonka presidentti olisi ollut Otto Ville Kuusinen.

    " Terijoen hallitushan oli tarkoitettu itsenäisen maan hallitukseksi. Sellaiseksi N-liittokin sen tunnusti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsenäinen neuvostotasavalta, jonka presidentti olisi ollut Otto Ville Kuusinen.

    " Terijoen hallitushan oli tarkoitettu itsenäisen maan hallitukseksi. Sellaiseksi N-liittokin sen tunnusti.

    Suomen ehdotonta antautumista koskeva sopimusluonnos.
    Kliment Voroshilovin Saksan ja sen liittolaisten välirauhanehtoja
    selvittelevä komissio 26.6.1944 (13.10.1943)
    SNTL:n ulkoasiainministeriölle.

    http://karjalankuvalehti.com/sso/asiakirjat/antautumisasiakirja_1943.pdf

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen ehdotonta antautumista koskeva sopimusluonnos.
    Kliment Voroshilovin Saksan ja sen liittolaisten välirauhanehtoja
    selvittelevä komissio 26.6.1944 (13.10.1943)
    SNTL:n ulkoasiainministeriölle.

    http://karjalankuvalehti.com/sso/asiakirjat/antautumisasiakirja_1943.pdf

    Tuokaan ns. asiakirja (mikä lie väärennös ehkä) ei puhu mitään Suomen liittämisestä N-liiton osaksi, ei natsien toivomista massaraiskauksista eikä ihmisten kuskaamisesta Siperiaan yms. mistä natsräät saarnaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuokaan ns. asiakirja (mikä lie väärennös ehkä) ei puhu mitään Suomen liittämisestä N-liiton osaksi, ei natsien toivomista massaraiskauksista eikä ihmisten kuskaamisesta Siperiaan yms. mistä natsräät saarnaavat.

    Suomi torjui kevään -44 rauhanehdot ja pakotti neukun lopettamaan sodan voimalla. Kun taisteluja käydään niin pitäähän sota jotenkin joskus lopettaa ja yksi tapa siihen on se, että hävinnyt osapuoli antautuu. Kannattaisi muistaa, että taistelujen alkaessa 9.kesäkuuta ei Suomelle oltu antautumisvaatimusta esitetty joten vastoin valeita kesän-44 taisteluissa ei torjutta antautumista vaan Suomi kuvitteli itsepintaisesti voivansa pitää valloituksensa.

    Se tN-liiton ehdotus lopettaa verenvuodatus molemmin puolin tuli Suomen armeijan romahdettua sekä Kannaksella että Itä-Karjalassa. Suomen sodanjohto huonoudellaan ja tyhmyydellään loi tilanteen missä N-liitto näki viisaimmaksi nopeaa tapaa lopettaa turhat taistelut kuten he tilanteen siinä vaiheessa kokivat. Vai olisiko N-liiton pitänyt haluta pitkittää sotaa jotta suomalaisia kuolisi ja haavottuisi mahdollisimman paljon ? Sitäkö oikeisto Suomessa vieläkin kaipailee ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuokaan ns. asiakirja (mikä lie väärennös ehkä) ei puhu mitään Suomen liittämisestä N-liiton osaksi, ei natsien toivomista massaraiskauksista eikä ihmisten kuskaamisesta Siperiaan yms. mistä natsräät saarnaavat.

    Voroshilovin komission suunnitelman toimeenpano edellytti nimenomaan Suomen kytkemistä NL:on vähintään satelliittina ja arviolta 50 000:n ihmisen kuljettamista leireille.

    Raiskauksia toteuttivat nimenomaan NL:n miehitysjoukot. Stallarithan niistä riemuitsevat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voroshilovin komission suunnitelman toimeenpano edellytti nimenomaan Suomen kytkemistä NL:on vähintään satelliittina ja arviolta 50 000:n ihmisen kuljettamista leireille.

    Raiskauksia toteuttivat nimenomaan NL:n miehitysjoukot. Stallarithan niistä riemuitsevat.

    Voroshilovin komission suunnitelman toimeenpano edellytti nimenomaan Suomen kytkemistä NL:on vähintään satelliittina ja arviolta 50 000:n ihmisen kuljettamista leireille.

    Tuollaisia houreita löytyy vain sodan jälkeen laadituista natsipamfleteista.

    Äänestä

Sotaa, sotaa ei Neuvostoliitto halua milloinkaan. Näin opetettiin lastentarhojen laulussa 1970-luvun Suomessa.

Äänestä
  • Niinhän sitä opetettiin ja näin lauloi myös Agit Prop. Yhtyeen kertoman mukaan Neukun Afganistanin sodan aikana (1979-1989) he itse tulivat siihen tulokseen, että ”haluaa ne sittenkin” jja lakkasivat esittämästä laulua!

    Äänestä

Noin jos katsoo sodan alkajan näkökulmasta.

Äänestä

Miksi Haminasta ei tullut uutta Viipuria vaan kuihtui pikkukyläksi? Kaikki samat edellytykset löytyy, iso satama muun muassa, ja lyhyemmät yhteydet muuhun Suomeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

niellä koko Suomea eikä edes vahingoittaa vakavasti tavalla joka olisi uhannut Suomen valtiollista olemassaoloa. Se tyytyi molemmissa sodissa alueisiin joilla oli merkitystä Leningarin turvallisuudelle sekä Sallan suunnalla Muurmannin radalle. Muualla jäi voimaan yli 300 vuotta vanha Stolbovan rauhan raja. Jatkosodan jälkeen se olisi voinut vaatia rajan siirtoa vaikka Kymijoelle mutta ei vaatinut koska Leningrad oli turvattu jo Talvisodan rauhassa. Petsamo oli rangaistus koska tuota lahjamaata oli käytetty hyökkäyssotaan.

N-liitolla ei siten ollut pitemmälle meneviä vaatimuksia kuin mitkä se oli ilmaissut syksyn -39 neuvotteluisssa. Jos Suomi olisi silloin suostunut neuvotteluratkaisuun olisi Viipuri vieläkin meillä kuten myös Käkisalmi, Sortavala ynnä moni muu paikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu