Naispappeus on uskonnon halventamista

Anonyymi

Naispappeus on uskonnon halventamista ja ainoastaan Luterilainen kirkko sallii sen koska vasemmistolaiset väittävät että kirkko on valtion työnantaja. Se ei suomen kirkkolain mukaan ole mikä tahansa valtion virka vaan uskonnollinen yhteisö joka perustuu raamatulle.

37

51

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Myöskään yksikään miespappi ei ole Raamatun Kirjoituksissa kerrottujen seurakunnan paimenten ja pappien mukaisia.
      Tarkoitatko, että kaikki Suomessa tapahtuva uskonnollinen toiminta jonka väitetään perustuvan Raamatuun on Uskonnon halventamista?

    • Anonyymi

      Kyllä muissakin "kirkkokunnissa" on naispappeja, etenkin helluntailaisilla, jopa enemmän kuin "lut. kirkolla"!

      Tietenkin naispappeus on uskon halventamista, Jumalan halventamista, sillä Jumala Itse ei tunnusta naispappia omaksi papikseen. Kyseessä pakanallinen ammatti, papittaria on pakanuudessa ollut aina.

      Naispapin saarnoilla ja sakramenteilla ei ole mitään ikuisuusarvoa, eikä naispapin kastama lapsi voi olla Jumalan lapsi, häntä ei ole lainkaan kristillisesti kastettu.

      Monet naispapit huoraavat aivan avoimesti seurakuntalaistensa kanssa ja muuan tunnettu papitar oli pöhöttynyt, punanaamainen juoppo, joka ei ollut koulutettu teologi, eikä hallinnut Raamattua ollenkaan, mutta sen sijaan, kun ei muuta osannut, lausuikin sitten omia runojaan kaupunkilaisille.

      Piispallisissa ryyppäjäisissä tuttu hahmo, tyhjentämässä sakastista sakramentti-viinipulloja.

      Kyllä vasemmisto tiesi, mitä teki. Tästä kaikesta varoitettiin jo 1980-luvulla.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko ettei sinun mielestäsi Jumala hyväksy ihmistä ihmisenä palvelijakseen, vaan edellyttää palvelijaltaan miehen sukupuolielintä?
        Mitä arvelet, jos papiksi kouluttautunut mies käy sukupuolenvaihdosleikkauksissa, onko hän silloin vielä hyväksyttävä palvelija?
        Tai päinvastoin, josnaiselle kirurgisesti asetetaan penis, onko hän silloin kelvollinen papiksi?


      • Miesportot eli pyhäkköpojat olivat hyvin yleisiä kun Paavali saarnasi.
        Miehillä ei siis pitäisi olla mitään asiaa kirkkoon, koska se on pakanallinen tapa 😁


      • Jumalan papit olivat leeviläisiä ja Aaronin pojat.

        Raamatussa pojat olivat kaikki kaikessa.


    • Mistä nuo teidän aivopierut oikein sikiää. Vasemmistolaiset sitä ja tätä .

      Kirkko saa päättää ihan itse miten se vaikkapa virkojaan jakaa. Sanomattakin on kuitenkin selvää, että kirkko kun on suurin uskonnollinen toimija suomessa tulee sen syystäkin olla ns. johtotähti ja tuohon kuuluu myös mukautuminen yhteiskunnan muutoksiin ja tasa-arvoisen ajattelun kannattaminen.

      Kirkkoa ei voi verrata johonkin jakkaralahkoon jossa on korkeintaan muutamia tuhansia jäseniä eikä juuri minkäälaista kulttuuri historiaa. Helluntailaisethan näkee märkiä päiväunia siitä kuinka muka kirkko pitäisi jättää heidän kaltaisilleen tosiuskoville ja niinku mitä sillä tekisitte. Eihän teistä olisi edes pyörittämään kirkkolaitosta. Päänsä uskaltaa pistää pantiksi, että viidessä vuodessa olisitte ajaneet kirkon valtavaan jäsenkatoon, talouden konkurssitilaan ja ehtoollishopeat ja kolehdit olisi kadonneet ahnaiden saarnaajien pohjattomiin taskuihin.

    • Anonyymi

      No niinhän se onkin. Kirkko saa valtiolta mittavan rahoituksen. Kommunisteja, neomarxisteja ja uusvasemmistoa on pesiytynyt kirkkoon. Eikä pelkästään naispappeja. On ihan tras- sekä homo- ja lesbopapista lähtien.

      • Anonyymi

        Ja sitten valtio eroaa kirkosta...


      • Anonyymi

        Ihminen ei siis kelpaa sinulle papiksi, pitää täyttää Raamatusta tulkitsemasi vaatimukset joihin ilmeisesti riittää että on mies, eikä kuulu mainitsemiisi viiteryhmiin?


      • Haluatte jakaa ihmiset sukupuolen mukaan. Ja siinä valkoinen heteromies määrää.


      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Haluatte jakaa ihmiset sukupuolen mukaan. Ja siinä valkoinen heteromies määrää.

        Väitätkö, ettei muka ole kahta sukupuolta?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö, ettei muka ole kahta sukupuolta?

        Enpä väitä. On naisia ja miehiä, mutta vain miehet halutaan hyväksyä. Sanoo miehet.

        Olet jostain syystä sokea.


      • Hupaisinta on se, että sitä us.kovainen jaksat seurata niin tarkkaan vaikka ei muka yhtään kiinnosta.


      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Hupaisinta on se, että sitä us.kovainen jaksat seurata niin tarkkaan vaikka ei muka yhtään kiinnosta.

        Oliko todisteita vai muutenko taas vainoat uskista?


      • KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:

        Oliko todisteita vai muutenko taas vainoat uskista?

        No hei kaikki tietää tuon :d vaikka olisit aitoavio nickilläsi niin sairaaloinen kiinnostus on seurata paria palsta homoa ja tuo tietenkin ihan vaan heteropohjalta :xd


      • Voi kun nämä sun juttusi menee aina vaan alalemmas ja alemmas vaikka aina välillä luulee, että pohja olisi jo saavutettu niin sitä vaan ylität itsesi.

        No muistaakseni olet sijoittamisen asinatuntija, avioliiton, synnytysten ja muistaakseni jopa olevinasi jonkun näköinen hakkeri eli ei liene sinulle ylivoimanen homma selvittää, että a) kirjoitan vaan tällä b ) en ole repe


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitätkö, ettei muka ole kahta sukupuolta?

        On on. Ainakin kaksi.


      • Tässä ketjussa, vaikka et näe.


      • Aha, ok, olet näköjään oppinut uuden sanan .


      • Anonyymi kirjoitti:

        On on. Ainakin kaksi.

        On vain kaksi sukupuolta.


      • Pakkomielle sillä on.


      • Anonyymi

        Jeesus kiittää kommentistasi.Amen


      • En ainakaan mitään hyvää keksi siitäkään.


      • Sinähän se olet paras kertomaan tuon asian. Toisinaan sinulle käy se lipsahdus, että et huomaa vaihtaa nickkejäsi kun käyt näitä monologeja ja hommat paljastuu huvittavasti, että tosiaan käyt itsesi kanssa keskustelua 😂


      • Sillä lailla.


      • KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:

        Sillä lailla.

        Sinä se uskot kaiken älyttömän ja vielä komppaat.

        Se on yksi tollouden osoitus. Se ei parane.


      • Miksi sinua kiinnostaa homot, mutta muut eivät?


    • Anonyymi

      Lahkolaisillakin on naispuolisia pastoreita ja lahkosarnaajia, esim. helluntailaisilla on.

    • Anonyymi

      Mene munkkiluostariin.

      • Mutta siellä pitäisi oikeasti yrittää tehdä parannus huonoista tavoista, eikä pelkkä sormella osoittelu ja helvetillä uhkailu riitä.
        Se olisi liikaa aloittajalle 🤔


    • Anonyymi

      Tunnen erään naispapin joka uskoo reinkarnaatioon ja asuu naisen kanssa. Hän on sitäpaitsi hyvin seksikkään näköinenkin. Olisipa kaikki pastorit sellaisia.❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤

    • Anonyymi

      Paska puhetta. Mutta koko kirkkohistoria on tekopyhää teeskentelyä.ollaan olevinaan parempia ja tehdään hirveyksiä ns. uskon varjolla.

      • Kristillisyys on lähes tekopyhin uskonto.


    • Anonyymi

      Jeesuskin häpee näitä nykyuskiksia, on ne niin ahdasmielisiä oman edun tavoittelijoita. Lisäksi pilkkaavat kaikkia muita. Ei Jeesus sitä halunnut.

      • Anonyymi

        Juu, liberaalit eivät edes ole uskossa.


    • Anonyymi

      Pian myös muunsukupuoliset alkaa papeiksi.

    • Anonyymi

      Uskonnot ovat ihmisen halventamista.
      Eivät onneksi tehoa ajatteleviin ihmisiin.

    Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      35
      9263
    2. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      29
      3760
    3. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      74
      2361
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      110
      2239
    5. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      18
      1896
    6. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      14
      1558
    7. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      29
      1374
    8. Kuinka kauan vielä

      jaksetaan vastustaa toisiamme?
      Ikävä
      71
      1237
    9. Esko ja Martina viettävät joulua

      Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      172
      1002
    10. Millaisia odotuksia ensi vuodelle?

      Itse odotan parempaa taloudellista tasapainoa ja sen aion myös saavuttaa, kun onhan se vain minusta kiinni.
      Sinkut
      161
      889
    Aihe