Ei kai voi minua mielisairaalaan pakottaa??

Kun ihminen on vaarallinen itselleen se voidaan ottaa (pakko)hoitoon. Siitä voi alkaa parempi elämä. Tiedän, tiedän, et sitä usko etkä halua.

Mutta sinulla on niin paha olla, ettei pahemmaksi voi tulla. Olet lääkärinhoidon tarpeessa, mieluiten tietysti ihan vapaaehtoisesti.

Pakkohoito on traumatisoivaa ja erittäin huono ratkaisu joka tilanteessa. Aloittaja, sinun tilanteessasi ei ole yhtään mitään sellaista, mikä voisi johtaa pakkohoitoon. Älä huolehdi.
Puheapu, jota iskäsi sinulle tarjosi, on minusta loistava idea. Saisit purkaa tunteitasi, ja ajan mittaan niiden paino helpottaa. Voi myös löytyä uusia näkökulmia asioihin. Puheavun, oli se sitten virallista koulutetun terapeutin antamaa psykoterapiaa tai muuta keskusteluapua, tarkoitus on tukea ihmistä löytämään omia sisäisiä voimavarojaan, jotka voivat raskaan elämäntilanteen johdosta olla jossain vaiheessa tavoittamattomissa. Joskus tarvitaan pitkäkestoista ja tiivistäkin tukea, ja se on yleensä sitten psykoterapiaa.

Tärkeää olisi löytää puhekumppaniksi joku ihminen, jolla on paitsi ammattikoulutusta niin myös aitoa ymmärrystä sinulle ja tilanteellesi. Joskus sellaista ihmistä joutuu hakemaan mielenterveysjärjestelmästä vähän pitempäänkin. Jos isäsi on niin fiksu että on sanonut sinulle puheavun hankkimisen mahdollisuudesta, toivotaan että hän jaksaa myös tukea sinua tässä. Tsemppiä vaan. :)

Miksi et haluaisi hoitoa pahaan oloosi? Viiltely ja jatkuvat itsemurha-ajatukset eivät kuulu hyvään elämään, minkä olet itsekin huomannut.

Sinun pitää suorastaan vaatia hoitoa! Aluksi nyt edes vaikka sitä keskusteluapua.

Osasto hoito, ei ole automaattisesti traumatisoivaa. Paljon on kiinni siitä, että millä asenteella sinne lähtee. Ei se mikään lomahotelli ole, mutta ei myöskään se kauhuelokuvien tyyssija.

Osastohoito ei myöskään poissulje itsemurhaa, sen voi tehdä vaikka siellä osastolla. tai sen jälkeen. Eli kysymys kuuluu, mitä menetettävää sinulla on? Jos kuitenkin meinaat vetää haulit hattuun ja kämpän tuleen? Ei se hoito ota mitään, jos ei annakkaan.

Mutta kuten jo tuossa useampi aikaisemmin mainitsi, kannattaa edetä asia kerrallaan. Sano iskälle, että kyllä tarvitset keskusteluapua. Ei sen sanominen ole mikään häpeä tai sellasta.

Parempi vain, jos saat homman alulle, kuin esimerkiksi se että yrität lääkitä itseäsi alkolla. Sitä on kans moni suomalainen yrittänyt, enkä tiedä ketään joka olisi onnistunut

Siitä että käy jutulla jonkun kanssa, on vielä aika pitkä matka osastolle. Osastolle päästäkseen pitää olla jo aika tillin tallin, mutta valitettavasti joskus hommat eskaloituu siihen pisteeseen.

Eli tsemppiä, sen enempää en täältä valitettavasti voi auttaa.