vaikkei sitä olisi herrat suoraan sanoneetkaan eikä lehdet kirjoittaneet. Ei kukaan uskonut silloin eikä usko nytkään, että Suomi olisi voittoisan sodan jälkeen luovuttanut vallatun alueen takaisin. Luovuttanut, siis KENELLE, Saksalleko vai N-liitolle ? Tietenkin Suomi olisi sen pitänyt, sehän on päivän selvä juttu josta ei kannata keskustella.
Kyllä kai Suur-Suomi oli itsestään selvä juttu
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kumma kun oli tienviittoja joissa seisoi isoi kirjaimin SuurSuomi. Eipä noita käsketty poiskaan ottamaan kun kaikki tiesivät tosiasian.
Saksalle Suomi olisi ollut hyödyllinen idiootti, turanilaisten ja puolimongoolien pikkuvaltiot. Suomi olisi alistanut koko ulkomaankauppansa Saksan vallan alle ja antanut raaka-aineensa myös Saksalle alehintaan. Niin tyhmää sakkia on Suomen eliitti ollut aina.
Nyt kaikki annetaan EUlle. Sehän päättää jo montako miljardia lahjoitamme ja mille maalle.
USAn ja Englannin takia suurfSuomella ei eilämöity sota-aikana vaikka jokainenhan sen tiesi, että ei Syvärille menty sitä varten että tultaisiin aikanaan pois jos Saksa NL:n voittsaa.
Talvella 1941-1942 kaikki eduskuntaryhmät, Ruotsalaista kansanpuoluetta lukuunottamatta, kannattivat Itä-Karjalan liittämistä Suomeen.
Senhän esti lopulta vain Saksan häviö sodassa.
Höpistiin kolmen kannaksen rajasta. Miten se olisi toteutunut muutoin kuin luomalla Suur-Suomi ?
"Kolmen Kannaksen Rajat" oli hokema jolla yritettiin peittää pettymys ettei päästykään Vienan meren rantaan. Murmanskin suunnalla sakemannit eivät päässeet kuin muutaman penikulman eteenpäin.
Kyllä Itä-Karjala oli tarkoitus liittää pysyväksi osaksi Suomea, olihan siitä jopa eduskunnan päätöskin.
Hitler ei kuuna päivänä ollut luomassa toista "suurvaltaa"!
Ainoa todellinen Suur-Suomi oli Otto Ville Kuusisen ja Terijoen hallituksen "Suomi". Siihen oli liitetty Karjala mukaan!
Terijoen teatteri
Josif Stalin uskoi Suomen kansan jakautuvan, kun Terijoella perustettiin Otto-Wille Kuusisen johtama kansanhallitus.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/47b52dee-bdf7-4773-ba06-b0ef554cacfd#gallery
https://img.ilcdn.fi/fJFjAvYVCVaRhAdvCDsptJPq4Eg=/full-fit-in/2048x0/img-s3.ilcdn.fi/6293b34acfeac461b7964a6de05c45509cef1e27af09b53abb672a423e80113d.jpg
Ja Suur-Suomen alueelta olisi häädetty vaikka väkivalloin kaikki "ryssät". Siinä Suur-Suomessa ei olisi ollut mitään moniarvoisuutta.