Australiassa lähes tulkoon selätetty korona rajoituksilla ja tiukoilla sulkutoimenpiteillä.
Niin se olisi pitänyt tehdä täälläkin.
Silloin kuin uusimaa suljettiin , olisi sulku saanut kestää pitempään. Myös koulujen olisi pitänyt olla etäopetuksessa pidempään.
Ja mihinkään ulkomaille ei olisi pitänyt ketään päästää hankkimaan deltavirusta.
Kunnon pitkäaikaiset sulut ja rajoitukset olisivat estäneet koronan leviämisen.
Mutta täällä vaan jotenkin annettiin periksi ja ajateltiin että helpommalla päästään kun ihmisiä aletaan rokottamaan.
Nythän Israelista kantautuu huolestuttavia uutisia tänne. Toiseen kertaan rokotetut sairastuvat ja kuolevat tähän deltaviruksen aiheuttamaan koronaan. Herää kysymys , onko rokotteista sittenkään mitään hyötyä?
Jos ja kun täälläkin deltaviruksen aiheuttamat koronatapaukset lisääntyvät niin eikö olisi nyt järkevää pistää kunnon sulut ja rajoitukset näihin isoihin kaupunkeihin jossa tapaukset leviävät?
Rokotepassi on yhtä tyhjän kanssa ja luo väärän kuvan terveysturvallisuudesta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Eihän Ausseissakaan ole onnistuttu sen kummemmin.
Korona-aalto on alkanut taas levitä ja uusia rajoitteita on asetettu.
Paljon on parannettavaa maailmalla, ei ole löytynyt tehokeinoja missään.
Kyllä siellä on paremmin asiat kuin täällä. Ihmiset ovat luopuneet maskeista ja lähestulkoon normaaliin on on palattu.
Jos ihmiset ei olis lähteneet venäjälle jalkapallo-otteluun niin ei ainakaan sieltä olis saatu sitä delta-virusta mikä on nyt levinnyt tehokkaasti. Samoin muu ulkomaille matkustelu täytyisi ehdottomasti olla pannassa nyt.
Samoin jos baarit yms. olisivat olleet vielä kiinni niin nekin kaikki tartunnat olisi vältetty.
Ihmisten liikkuvuus juuri levittää koronaa. Massatapahtumat pitäisi kieltää toistaiseksi koska mikää ei takaa korona turvallisuutta.
Australiassa osataan!
Suomen kusiluuskien hallitus on ryssinyt koronatilanteen katastrofin partaalle!!
Siksi kun Australia ei ole Ruotsi.