Verot ovat kunniavelkaa - maksa kiitollisena !

Verot ovat kunniavelkaa siitä mitä verovaroin rahoitettu yhteiskunta on sulle mahdollistanut. Tietenkin eniten turvallisesta ja vakaasta yhteiskunnasta hyötyneet maksavat suurempaa kunniavelkaansa pois kiitollisena saamastaan, eikä ole kunniattomia paskaisia, jotka ovat saaneet, mutta eivät viitsisi antaa ja mahdollistaa muille sekä jälkipolville samaa !
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tietenkin ahkeran lisäarvoa tuottavan työläisen pitää palkkansa saada, jotka ovat tällä hetkellä ylivoimaisesti Pohjoismaiden alimmat. Työtunnin hinta Suomessa JO 10€ alempi kuin Ruotsissa tai Saksassa, 20€ tunnissa alle Norjan. Parempien palkkojen puolesta työläispuolueet taistelee. Tosin nykyisen ansiotuloverotuksen tapaan kaikki henkilökohtaiset tulot mm. pääomatulot, bonukset ja optiot tulisi saattaa saman progressiivisen yhtäläisen henkilöverotuksen piiriin, jossa veroja maksettaisiin oikeudenmukaosesti ja yhdenvertaisesti maksukyvyn mukaan kaikkien vuositulojen perusteella, ei tulolajin mukaan. Veroprogressiotakin voitaisiin jonkin verran laskea, kun kaikki maksaisivat henkilöveronsa samalla tapaa. Suuri enemmistö suomalaisista kannattaa pääomaverotuksen progressiota.

Äänestä
  • Kaikki+henkilötulot+laitettava+yhden+yhtäläisen+veroprogression+alle,+siis+työn+ansiotulot,+palkkiot,+pääomatulot,+bonukset,+optiot.+Ei+henkilön+tule+maksaa+veroja+tulolajin+mukaan,+vaan+maksukyvyn+mukaan+oikeudenmukaisesti+kokonaisvuosituloistaan.+Suuri+enemmistö+noin+70%+kansalaisista+kannattaa+pääomatulojen+verottamista+progressiivisesti+työn+ansiotulojen+tapaan,+kaikkien+muiden+puolueiden+enemmistö+paitsi+kokoomuksen.

    Äänestä

  • Keskituloinen palkansaaja saattaa maksaa enemmän veroja kuin suurituloinen sijoittaja


    Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa Suomessa – verotuksen pitäisi tasata tuloja, mutta se onkin yksi syy, joka kasvattaa varallisuuseroja
    https://yle.fi/uutiset/3-12021169
    Suomessa suurituloinen omistaja saattaa maksaa vähemmän veroa kuin ansiotuloa tienaava palkansaaja. Professori Matti Tuomalan mielestä epätasa-arvoinen verotusjärjestelmä on osaltaan johtanut varallisuuserojen kasvuun.

    Pääomatulot verollepantava! Jos kehitys jatkuu nykyisellään, varallisuuserot kasvaa entisestään ja rikkain kymmenys vain hyötyy.

    Äänestä

  • Puhutaanpa+osingoista+palkansaajan+verotukseen+verrattuna,+kun+aiheen+nostit+esille.Palkansaaja+maksaa+aina+sadasta+prosentista+veroja,+osingon+nostajat+eivät.+Niillä+on+verotonta+tuloa+jopa+75%+osakkeen+arvosta.Osingoista+saa+verotuksessa+vähentää+5+vuotta,+mikäli+myy+tappiolla.+Eli+palkansaajan,+jos+joutuu+vaihtaan+työpaikkaa+tai+tekee+pienempää+tuntimäärää+kuukaudessa+ja+saa+pienempää+palkkaa,+niin+tästähän+täytyisi+saada+siis+verohelpotuksia!+Tai+Veikkauksen+pelaaja+vähentää+tappioitaan.Jos+et+halua+maksaa+osinkoveroja,+älä+nosta+osinkoja.+Veroja+joutuu+maksamaan+yhtiön+tuloista,+tietenkin,+(yhteisövero)+ja+veroja+joutuu+maksamaan+omista+tuloista.+(pää-+tai+ansiotulo).+Tietenkin.+Mut+ne+on+aivan+eri+asia+keskenään.+Ethän+sä+voi+ajatella,+et+saat+nostaa+yrityksestä+palkkaa+osinkoina+verottomana!

    Äänestä

  • Kummasti vain korkean verotuksen maissa myös bkt ja hyvinvointi on korkeammalla, ja niille veroeuroille saa katetta hyvinvointiperuspalveluiden ja toimivan infran muodossa.

    Äänestä

Itse rakastan veroja. Verotus voisi omasta puolestani olla paljon nykyistä kireämpää. Kyrsii kun sitä on laskettu jo kymmeniä vuosia putkeen. Nyt verotusta pitäisi kiristää kautta linjan ainakin 10 prosentilla.

Äänestä
  • No Suomessa on Pohjoismaiden alin verotus ja myös pienin julkinen sektori. Siinäkö syy ettei pelitä työläisten alhaisimpien palkkojen lisäksi?

    Äänestä

  • Suomen yritysvero on alempi kuin Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa.

    Kysymys siitä mikä on "oikea" yhteisöveron taso ja mitä vaikutuksia sen laskemisella tai nostamisella on. Jos asiaan haluaa tutustua niin pitäisi tuntea auttavasti ns. neoklassinena investointiteoriana ja Diamond-Mirrlees tehokkuusteoreemana sekä näistä esitetty osin perusteltu kritiikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen yritysvero on alempi kuin Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa.

    Kysymys siitä mikä on "oikea" yhteisöveron taso ja mitä vaikutuksia sen laskemisella tai nostamisella on. Jos asiaan haluaa tutustua niin pitäisi tuntea auttavasti ns. neoklassinena investointiteoriana ja Diamond-Mirrlees tehokkuusteoreemana sekä näistä esitetty osin perusteltu kritiikki.

    Matalan+verotuksen+maissa+hyvinvointi+on+huonointa,+kaikkien+muiden+paitsi+rikkaiden.Verot+ovat+kunniavelkaa,+jonka+myös+yritysten+tulee+maksaa+kiitollisena.+Suomen+yhteisöverokanta+20%+on+yksi+läntisen+EU:n+ja+Euroopan+kaikkein+alimmista+jo+nyt.+Ei+missään+nimessä+alemmas.+Sen+sijaan+institutionaalisille+sijoittajille+mm.+ay-liikkeen,+Nuorisosäätiön+ym.+järjestöjen+yleishyödyllisille+yhteisöille+sekä+Sipilän+jne.+säätiöille+pitää+saada+3-5%:n+lähdevero.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen yritysvero on alempi kuin Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa.

    Kysymys siitä mikä on "oikea" yhteisöveron taso ja mitä vaikutuksia sen laskemisella tai nostamisella on. Jos asiaan haluaa tutustua niin pitäisi tuntea auttavasti ns. neoklassinena investointiteoriana ja Diamond-Mirrlees tehokkuusteoreemana sekä näistä esitetty osin perusteltu kritiikki.

    Yhteisöverojen+suhteellinen+tuotto+on+enää+noin+40+%+vuoden+2000+vastaavasta+tuotosta.+Käytännössä+tuo+tarkoittaa+sitä,+että+siinä+missä+yritystren+verotusta+on+kevennetty+on+sitä+paikattu+tasaveroja+ja+tasamaksuja+korottamalla+ja+lainaa+ottamalla,+ja+tätähän+on+turha+kiistää+nimittäin+sen+näkee+ja+tietää+jokainen+suomen+kansalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen yritysvero on alempi kuin Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa.

    Kysymys siitä mikä on "oikea" yhteisöveron taso ja mitä vaikutuksia sen laskemisella tai nostamisella on. Jos asiaan haluaa tutustua niin pitäisi tuntea auttavasti ns. neoklassinena investointiteoriana ja Diamond-Mirrlees tehokkuusteoreemana sekä näistä esitetty osin perusteltu kritiikki.

    Suomi+on+omistajan+ja+yrittämisen+paratiisi,+työläisen+helvetti:Suomessa+on+selvästi+Pohjoismaiden+parhaat+edellytykset+yrittää,+ja+onhan+Suomessa+Pohjoismaista+eniten+yrityksiä,+jopa+enemmän+kuin+USA:ssa+yrityksiä+suhteessa+väkimäärään.Yritysten+yhteisövero+on+Euroopan+ja+EU:n+alimpia+20%+ja+pääomaverotus+sekä+omistamiseen+kohdistuva+verotus+EU:n+alapäästä.+Yrittäjille+edullista+ja+kannustavaa+työläiselle+epäedullista+ja+pienipalkkaista.Miksei+yrittäjyys+MUKA+kannata+Suomessahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/14431320/miksei-yrittajyys-kannata-suomessa1.+Suomessa+yksi+EU:n+alhaisimmista+yritysten+yhteisöverokannoista+20%.https://www.yrittajat.fi/yrittajat/a/uutiset/493543-viron-veromallista-selvyys-ensi-vuonna"– Kataisen+hallituksen+kaudella+yritysveroprosenttia+alennettiin+26+prosentista+20+prosenttiin+ja+nykyisellään+se+on+läntisen+Euroopan+alhaisimpia,+Stubb+toteaa".2.+Suomen+pääomaverotus+n.+5,5+miljardia+euroa+vuodessa+alle+EU-keskitason.https://www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2015/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/3.+Suomen+varallisuuteen+ja+omistamiseen+kohdistuva+verotus+huomattavasti+alle+EU-keskitasonhttp://yle.fi/uutiset/tilastot_osoittavat_suomessa_jo_nyt_alhainen_yritys-_ja_paaomavero/6561684Varallisuus+on+Suomessa+verottajan+erityissuojeluksessahttp://vastavalkea.fi/2015/06/03/varallisuus-on-suomessa-verottajan-erityissuojeluksessa/"Tilastokeskuksen+Olli+Savela:+Pääomaverojen+osuus+on+Suomessa+EU-keskiarvoa+pienempiBlogikirjoituksessaan+http://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/blogit/2015/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/+4.5.2015+Tilastokeskuksen+tutkija+Olli+Savela+kirjoittaa+EU:n+verotilastoista.+Niistä+käy+ilmi+huomionarvoisia+seikkoja+Suomen+verotuksesta.Italialainen+tyytyväinen+yrittäjä+Suomessahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/14460516/italialainen-tyytyvainen-yrittaja-suomessaTutkimus:+Suomessa+Pohjoismaiden+alimmat+palkat+ja+eläkkeet+2019!https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/tutkimus-suomessa-pohjoismaiden-alimmat-palkat-ja-elaekkeet-2019.2518897/

    Äänestä

Jos lähdette veropakolaisiksi niin kertokaapa mihin veropakolais tai yrittämisen ihmemaahan lähdette. Toivottavasti ette sentään Viroon, jonka elintasoa Suomi tukee mm. Suomessa työskentelevien virolaisten perheiden sosiaalitukemisella mm. asumistukien muodossa.

Äänestä

Oletko koskaan miettinyt, miksi muissa Pohjoismaissa on korkeammat tulot?
Veikkaisin että samasta syystä kuin BKT:n kasvu on vuodesta 2007 Matti Vanhasen kaudelta asti ollut Suomessa hidasta, 16-vuotta maata johtaneista porvarijohtoisista hallituksista johtuvaa, joiden aikana ollut äärimaltillisia ja 0-palkkakierroksia sekä työläisten kikytystä, ostovoima ja siitä syystä kotimaan kysyntä sakannut. Myös Pohjoismaiden heikoin ay-liike vaikuttanee asiaan. Ainakaan verotus ei ole syynä, koska Suomen verotus on Pohjoismaiden alhaisin, kuten myös julkinen sektori. Yrittäjiä Suomessa taas on Pohjoismaiden eniten, joten ei siitäkään johdu.

Äänestä

Vihervasemmistolainen loinen kehitellyt naurettavan aloituksen, joka muka oikeuttaa tämän varastamaan ahkerammilta.

Äänestä
  • Ja vastaaja puolustaa ryhmiä joihin ei itse kuulu, naurettavaa 😂

    Äänestä

Onhan se käsittämätöntä että oikeistopuolueet suosivat pääomatuloilla makoilua verotuksessa enemmän kuin ahkeraa lisäarvoa tuottavaa työn tekemistä. Arvot on persiillään, eikä ihme että talous ja bkt ei ole lähivuosina oikein pelittänyt. Eihän makoilua suosimalla lisää tehdä.

Äänestä

Laitan aina piikkiin verot suruttomasti

Äänestä

Veroja kannattaa kiertää kaikki voittaa aina

Äänestä

Maksa kiitollisena!

Äänestä

Maksa kiitollisena !

Äänestä

Unohtamatta tätä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Verot ovat kunniavelkaa siitä mitä verovaroin rahoitettu yhteiskunta on sulle mahdollistanut. Tietenkin eniten turvallisesta ja vakaasta yhteiskunnasta hyötyneet maksavat suurempaa kunniavelkaansa pois kiitollisena saamastaan, eikä ole kunniattomia paskaisia, jotka ovat saaneet, mutta eivät viitsisi antaa ja mahdollistaa muille sekä jälkipolville samaa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu