Puolueen kannatus on laskenut edellisestä eduskuntavaaligallupista 3,8 prosenttiyksikköä. Halla-aho ilmaisi kertoessaan päätöksestään, että puolueen kannatus tulee jonkin verran laskemaan. Asiantuntija-arvioiden mukaan kannatuksenlasku saattaa jatkua edelleen. Pudotus on raju, kun ajatellaan, että se kaikki on tapahtunut nimenomaan Halla-ahon ilmoituksen jälkeen kahden kuukauden sisään.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008077546.html
https://yle.fi/uutiset/3-11992923
Todistaneeko tämä sen oletuksen todeksi, että perussuomalaisten kannatuksessa on huomattava osa henkilöön menevää kannatusta? Vahvat ovat ainakin merkit sille ja todistaisi myös samalla sen oikeaksi, että populistinen liike ei voi pärjätä ilman lähes jumalan asemaan nostettua puoluejohtajaa. Eli perussuomalaisten pitäisi löytää uusi "Jussi Halla-aho" puolueen peräsimeen, jotta sillä olisi edes toivoa säilyttää asemansa puoluekentässä. Muuten edessä on paluu sinne Vasemmistoliiton kanssa samoihin kannatuslukuihin tai dramaattisemman vaihtoehdon edessä uuteen hajoamiseen tai jopa sirpaloitumiseen.
Politiikan tutkija Emilia Palonen: Populististen puolueiden vaivana liika henkilöityminen
"Seinäjoen puoluekokouksesta voi tulla hyvin kiinnostava.
– Sen lopputulos ei ole ennalta selvä, Palonen sanoo.
Seuraavan puheenjohtajan valinnassa on merkitystä sillä, kenen ehdokkaan kannattajat mobilisoituvat liikekannalle ja tulevat paikan päälle vaikuttamaan päätökseen.
– Perussuomalaiset oli alun perin pieni puolue, mihin sen säännöt liittyvät. Heillä ei ole edustajasysteemiä, vaan puheenjohtajan valinta liittyy siihen, ketkä tulevat paikalle.
– Ehkä nyt siis kannattaa seurata, missä mobilisoidaan. Onko Homma-foorum jatkossakin paikka, jota seurata?
Puheenjohtajan haasteena on Palosen mukaan luovia kannattajien erilaisten toiveiden kanssa ja päästä sisäisten erimielisyyksien yläpuolelle.
– Kannattajien ja aktiivien toiveet voivat olla moninaisia. Vahvasta protestitaustasta ponnistavassa puolueessa voi syntyä helposti sisäisiäkin konflikteja. Seuraavan johtajan pitäisi päästä näiden konfliktien yläpuolelle."
Mahdoton tehtävä?

Vastaukset 16
Vanhimmat
Todellisuus lävähti päin persujen pläsejä kuin märkä rätti.
Kaipaako persut Soinin kaltaista "ikuista" johtajaa?
Pohjois-Koreasta löytyy täydellinen hallintomalli persuille.
Jussi lähtee ja Jussin mukana lähtee kannatus.
Pupujussi otti loparit oikeaan aikaan, nyt persuistakin taitaa tulla "huulipunapuolue".
Kohta taitaa olla MIESPERSUT ja naispersut.
Persujen+kannattajista+lähes+90%+on+miehiä.+Purran+valinta+puheenjohtajaksi+on+kuin+ps+eliitin+pyllistys+kaikille+puolueen+miespuolisille+kannattajille.++Vanhaa+sanontaa+käyttäen:+Naisen+valinta+persujen+puheenjohtajaksi+tarkoittaa+käytännössä+sitä,+että+miespersuilta+palaa+poliittinen+koti+alta.
pitkien puukkojen yö 🤣 älä hermostu
PS-puolueen kuolinmarssi soi jo?
et voi totuutta peittää velkarahalla, ellet sitten keksi rahanteko konetta.
Milläs persu peittelee sen tosiasian, mikä puolueenne varjobudjetistakin on nähtävissä, että velkarahallahan persutkin olisivat tilanteen hoitaneet? Olisitte nostaneet likipitäen yhtä paljon uutta valtionvelkaa kuin nykyhallituksen esityksestä on tehty. Kommenttisi on niin kaksinaismoralismin kyllästämä, ettei se jää kuin ihan hitaimmilta huomaamatta.
Lopeta velkarahasta pillittäminen, koska nolaat vain itsesi ja muut persut.
Totuus on joka tapauksessa, että mikään puolue ei pärjää pelkästään jäsenillään. Tarvitaan myös äänestäjät.
Tottahan se on että yhtenäinen Perussuomalainen puolue alkaa olla jo taas kerran tiensä päässä, puoluekokouksen jälkeen puolue tulee jakaantumaan maltillisten ja öyhöttäjien erillisiin lahkoihin.
Sirpaloituminenkin on mahdollista. Syntyy nuo kaksi esittämääsi klikkiä. Sen lisäksi osa valuu Turtiaisen leiriin ja kiivaimmat fasistit siirtyvät sinimustiin. Sitten on vielä tuo Kristallipuolue, joka on tuiki tuntematon tekijä, mutta voi saada myös oman osansa hajaantumisessa.
Daa daa sanoo Sanna.
No mitäs Sanna?
Mistä tuntee aidon persun?
Hänellä on pahasti polvet ruvella, kun ensin palvoi Soinia ja heti perään Halla-ahoa suorastaan hurmiossa, ilman kritiikin häivääkään.