Suomessa on siis tosi outo tilanne, joka on muhinut jo pitkään ja tulee pahenemaan. Tilanteen panivat alulle Kataisen ja Stubbin EU-intomieliset hallitukset, jotka tekivät vain EU-politiikkaa eurokriisin aikana ja jättivät Suomen talouden retuperälle. Kriisin seuraukset Suomelle tulivat viiveellä, mutta ne iskivät tosi pahasti. Sipilän hallitus uhrautui sitten paikkaamaan syntyneet karmeat jäljet. Hallitus teki sen, mikä piti tehdä - eli sisäisen devalvaation. Sipilän hallitus teki erinomaista työtä, mutta Sipilän puolue keskusta ja perussuomalaiset ministerit saivat maksaa kovan hinnan. Kokoomus pääsi vähemmällä koska aina kun lamasta ponnistellaan ylös siitä joutuvat kärsimään yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat ja parempiosaiset selviävät kuin koira veräjästä. Kansan oli suurimmaksi osaksi täysin pihalla maailman menosta ja sitä vihervasemmisto käytti häikäilemättä hyväkseen. Pitkäaikaistyöttömyyteensä sopeutuneet ja tykästyneet elämäntapatyöttömät ja muut lusmuilijat panivat myös innolla oman kortensa kekoon ahkeroimalla somessa ja keskustelupalstoilla. Propagandamylly Sipilän hallitusta vastaan pyöri kovalla teholla.
Nyt on sitten onnellisten maassa vihervasemmiston johtama hallitus. Hallitus on kyllä täysin tietoinen oudosta tilanteesta ja ehkä siitäkin, että se johtui liberaalista kansallisvastaisesta höttöpolitiikasta. Kansalle ei totuutta kuitenkaan uskalleta kertoa. Tämä maailma on kova paikka. Globalisaatio polkee palkkoja eivätkä suomalaiset pitkäaikaistyöttömät halua mennä töihin tai edes kouluttautua kun elämäntapatyöttömyys on paljon kivempaa ja kannattavampaakin. Maahan siis pitäisi saada aina vain lisää maahanmuuttajia matalapalkkahommia tekemään. Kuitenkin entisisetkin maahanmuuttat ovat kotoutuneet huonosti, valtaosa on työttömänä ja jonottaa tukia Kelan luukuilla yhdessä suomalaisten kanssa. Suomen valtio on jo kaulaansa myöten veloissa, kuinka kauan nykymeno voi jatkua? Väitän, ettei kovin kauan. Mielestäni ihan ensimmäiseksi pitäisi tehdä semmoinen juttu, että pannaan se propagandamylly pyörimään toisin päin. Se sijaan, että syötetään höttöä ja valheita ihmisille pitäisi kertoa totuus ja tosiasiat maailman menosta. Ihmiset tuntuvat Suomessa olevan vastaanottavaisia propagandalle. Ilmastopropaganda tehoaa vaikka se vaatii ihmisiä tinkimään elintasostaan. Miksi ei sitten totuus maailmantaloudesta ja Suomen ankarasta kamppailusta raa'assa globalisaation maailmassa uppoaisi kansaan? Suomella on yksi suuri valtti tässä kovassa maailmassa. Se valtti on terveet ja toimivat yhteiskunnan rakenteet. Kun niiden säilymisen puolesta kamppaillaan niin sitten niiden avulla tässä kovassa maailmassakin kyllä pärjätään.
Onnellisten maa Suomi: Ihan aito työvoimapula ja samaan aikaan 300000 työtöntä.
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä on tärkeä aloitus joten pannaan pari kelluketta jatkoksi, ettei uppoa liian nopeasti.
- Anonyymi
Hieno kirjoitus! Klap klap!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti631809SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä791187Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto731083- 451075
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen71949Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa158939- 44880
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183833- 58818
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki35779