Isäni

on tehnyt kuolemaa jo useita vuosia, siis puheissaan. Hän on alkkis ja sai vakavan verensyöksyn 10 vuotta sitten, eli jonkin aikaa absolutistina, mutta nyt taas juonut 4 vuotta. Viimeksi puhuessamme, hän kertoi, että maksasyöpä on levinnyt joka puolelle ja että elinaikaa puoli vuotta. Tunteeni ovat kovin ristiriitaiset, tätä kuolemansurua, kun on ollut jo niin kauan...eli sattuu sydämeen ja silti en jotenkaan pysty itkemään...
51194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulla hieman vastaavia kokemuksia. Isäni kuoli puoli vuotta taaksepäin ja jäin kaipaamaan.

Minulla oli jo nuoresta asti pelko isän kuolemasta. Hän alkoholisoitui jo nuorena. Siihen oli todella vaikea suhtautua, sillä välillä sitä jo "toivoi". Ei tietenkään oikasti, mutta huoli ja väsymys alkoi painaa.

Olen kohta kolmekymmentä ja silti viimeisiin päiviin oli isin tyttö. Ikävää ei saa pois, mutta huoli lähti. Nyt sitä sitten miettii "missä isä on", "näkeekö hän minut", "onko kaikki pilvenreunalla hyvin"....

Välillä tuntuu että pitäisi käydä keskustelemassa jonkun kanssa mutta se tuntuu liian vaikealta.

Kerro jos haluat vaihtaa sp-osoitteita...

Äänestä

Ole kiltti ja vastaa kysymykseeni täällä.?

Äänestä
  • Jos kysyt vastanneelta, niin ei. Mutta herää hieman kysymys miksi haluat tietää....

    Äänestä

  • Minä vaan... kirjoitti:

    Jos kysyt vastanneelta, niin ei. Mutta herää hieman kysymys miksi haluat tietää....

    oliai hänelle asiaa jos sattuisin tuntemaan..

    Äänestä

  • Minä vaan... kirjoitti:

    Jos kysyt vastanneelta, niin ei. Mutta herää hieman kysymys miksi haluat tietää....

    Olisi tärkeää sanomista jos sattuisin löytämään kadonneen..?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marja kirjoitti:

on tehnyt kuolemaa jo useita vuosia, siis puheissaan. Hän on alkkis ja sai vakavan verensyöksyn 10 vuotta sitten, eli jonkin aikaa absolutistina, mutta nyt taas juonut 4 vuotta. Viimeksi puhuessamme, hän kertoi, että maksasyöpä on levinnyt joka puolelle ja että elinaikaa puoli vuotta. Tunteeni ovat kovin ristiriitaiset, tätä kuolemansurua, kun on ollut jo niin kauan...eli sattuu sydämeen ja silti en jotenkaan pysty itkemään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu