Hyvästit pikkutaksareille - toimintanne on ohi

Nykyisin yli 300 kuntaa on organisoinut kunnan järjestämisvastuulla olevia kuljetuspalveluja. Päätetyn sosiaali- ja terveydenhuollon (SOTE) järjestelmän kokonaisuudistuksen myötä kuljetusten järjestämisvastuu siirtyy maakunnille ja toimijoiden määrä vähenee 300:sta noin 21:een. Tämä vaikuttaa siihen, miten kuljetuspalvelut järjestetään, hankitaan, toteutetaan ja miten niitä seurataan. Samalla muutetaan vammaispalvelulakia, kehitysvammaisten erityishuollosta annettua lakia ja sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettua lakia.

Ensi vuonna tulevien kilpailutuksien myötä osallistujan on kyettävä hoitamaan koko maakunnan alue. Koko toimiala siirtyy maakuntahallinnon alaiseksi, kuten sosialistisissa maissa on käytäntönä. Siksi myös lakia välityspalveluyhtiöissä on jo muutettu. Jokainen välityspalveluyhtiö on joutunut antamaan tilityksen viranomaisille 1.2.21 lähtien kaikista heidän kauttaan tilatuista ja ajetuista matkoista.

Pikkupaikkakuntien taksarit voivat jo nyt tehdä lopettamisilmoituksen. Ensi vuonna kaikki koulu ym. julkisen sektorin kyydit hoidetaan ainoastaan isompien välitysyhtiöiden kautta.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei auta enää kunnan päättäjien ilmaiset juoppokyydit ja joulun konjakkipullot. Niin se maailma muuttuu.

Äänestä

Aivan samalla tavalla kuin kela kilpailuttaa maakunnittain.

Äänestä

Kyllä niissä alihankkijoille töitä riittää. Onko hinta kannattava, onkin sitten toinen juttu.

Äänestä
  • Töitä riittää aina, niistä ei vaan saa palkkaa. Ajella voi huvikseen, ilman tuloja tai tappiolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Töitä riittää aina, niistä ei vaan saa palkkaa. Ajella voi huvikseen, ilman tuloja tai tappiolla.

    Joo, parempi istuskella tolpalla odottamassa sitä hyvää kyytiä.

    Äänestä

Ennen kuskit tunsivat henkilökohtaisesti lähes kaikki asiakkaaansa ja palvelu pelasi. Vanhuksille tuotiin apua, kun käytiin samalla suunnalla. Ei tapahdu tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Kirjoitat vanhasta, hyvästä Kekkosen ajasta. Silloin oli taivaskin sinisempi ja mansikat makoisampia. Ja ”kartellitaksit” hoitivat taksiliikenteen.
    Mutta eihän se käynyt kauppakamarinulikoille, KKV:lle, HS:n viinaan meneville toimittajille eikä kaiken maailman pursiaisille. Ainakaan maassa jossa kateus on suurempi kuin kiima. Mersukateus vallankin…
    Koska se aika ei palaa, nauttikaamme täysin rinnoin nykymuotoisista, vapautetuista takseista :)

    Äänestä

Jotain ylivuotoja voi saada jatkossa joista maksetaan 20 senttii kilsa

Äänestä

Mitä sitten? Minulla on auto maksettu ja rahaa enemmänkuin tarpeeksi, voin päivystää tolpallani niinkuin ennenkin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nykyisin yli 300 kuntaa on organisoinut kunnan järjestämisvastuulla olevia kuljetuspalveluja. Päätetyn sosiaali- ja terveydenhuollon (SOTE) järjestelmän kokonaisuudistuksen myötä kuljetusten järjestämisvastuu siirtyy maakunnille ja toimijoiden määrä vähenee 300:sta noin 21:een. Tämä vaikuttaa siihen, miten kuljetuspalvelut järjestetään, hankitaan, toteutetaan ja miten niitä seurataan. Samalla muutetaan vammaispalvelulakia, kehitysvammaisten erityishuollosta annettua lakia ja sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annettua lakia.

Ensi vuonna tulevien kilpailutuksien myötä osallistujan on kyettävä hoitamaan koko maakunnan alue. Koko toimiala siirtyy maakuntahallinnon alaiseksi, kuten sosialistisissa maissa on käytäntönä. Siksi myös lakia välityspalveluyhtiöissä on jo muutettu. Jokainen välityspalveluyhtiö on joutunut antamaan tilityksen viranomaisille 1.2.21 lähtien kaikista heidän kauttaan tilatuista ja ajetuista matkoista.

Pikkupaikkakuntien taksarit voivat jo nyt tehdä lopettamisilmoituksen. Ensi vuonna kaikki koulu ym. julkisen sektorin kyydit hoidetaan ainoastaan isompien välitysyhtiöiden kautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu