Kun tuossa nyt tuo kolmisylinteri-2t-keskustelu nousi ja siinä niin kovin tarkkaan rajoitettiin Jaawat sun muut ulkopuolelle, niin pistettään muisteluketju pystyyn noista rujomman luokan vehkeistä.
IC:t, Jawat, Tähtipyörät ja muut kaksitahdithan oli niitä kansan ajopelejä, joita alettiin sotien jälkeen tuoda ja joiden suosio kesti tuonne 60-luvun lopulle. Ne oli aikoja, kun moottoripyöräily oli arkista hommaa. Toki huviajeluakin on silloin ollut, mutta nuo edulliset, yksinkertaiset kaksitahtivehkeet oli oikeita ajoneuvoja, ei hupilaitteita. Homelite ja eväät kyytiin, IC käyntiin ja metsäpalstalle puurtamaan. Ja monelle nykyäänkin motorismia harrastavallehan nämä oli niitä ensimmäisiä pyöriä, joista se kipinä saatiin, mutta jotka ymmärrettävistä syistä vaihdettiin sitten modernimpaan ja tehokkaampaan.
Olen itse vähän nuorempaa vuosikertaa, mutta viehättynyt noista vanhemmista kaksitahdeista. Ja onpahan itsekin sellaisella kuutisenkymmentä vuotta vanhalla tullut ihan reilusti ajeltua. Joku siinä rujoudessa ja kansanläheisessä historiassa viehättää. Ja onhan nuo IC:t ja Jawat hyvän näköisiäkin. Yksinkertaista, mutta silmää miellyttävää.
Näilläkin on nykyisellään aika hyvin harrastajia, vaikka valtavirta taitaakin mennä niihin hiukan tuoreempiin. Teknisesti hienostuneempiin ja tehokkaampiin japanilaisiin, jotka siinä 70-luvun kynnyksellä löivät voimalla läpi. Vaan nämä vanhan koulun kaksitahditkin on laitteina tarkoituksenmukaisia siihen maailmanaikaan ja käyttöön mihin niitä tarvittiin. Esimerkiksi Jawassa ja IC:ssä on koteloitu kaasutin. Selvä etu talvella. Niihin saa sivuvaunun, jolla kulkee perhettä tai myytävää torille. Sukset avittavat liukkaassa säässä ja yksinkertainen tekniikka korjataan missä tahansa pajassa ilman erikoistyökaluja. Jos nyt tekniikka ei hienostunutta olekaan, niin tarkoituksenmukaista senkin edestä. Insinööri on ollut erittäin hyvin tietoinen siitä, mitä ollaan tekemässä ja miksi. Hienoja vehkeitä, jotka on rakennettu Suomesta jo kadonneeseen elämäntapaan, mutta joka on kuitenkin jättänyt vahvan leimansa suomalaisuuteen ja siihen mitä nyt olemme.
Mielellään näistä kuulisi muisteluita niiltä, joille ne on olleet elävää arkea.
Rujomman luokan kaksitahdit
24
790
Vastaukset
- Anonyymi
Sykähdyttäviä vehkeitä ovat edelleenkin, aina kun sellaisen näkee. Kaksitahtisilla aloitin mp-harrastukseni, aikaan jolloin romuttamojen kasat suorastaan "punoittivat" Jawojen osista ja määristä, kuusikymmenluvun lopussa ne olivat jo poistokamaa ihmisten mielestä.
- Anonyymi
Onneksi tekniikkaa on kehitetty Tokiossa, noista haisevista vuosista on vain museossa muisto!
- Anonyymi
Niin, se on vähän miten sen ottaa. Jos helppous ja vaivattomuus ovat määrääviä merkityksiä elämässä niin näille historiallisille seikoille ei välttämättä osaa antaa arvoa. Vaan jos löytyy sellaista henkistä herkkyyttä, että osaa tunnistaa muitakin arvoja niin näistä sellaisia voi löytää. Moni niistä hienouksista juontaa juurensa juuri yksinkertaisemmasta teknologisesta tasosta.
Kun kone ei tottele nöyrästi, vaan sillä on luonnetta, se vaatii omistajaltaan kykyä kuunnella ja neuvotella kanssaan. Koneen ja käyttäjän välille syntyy erilainen suhde kuin ainaisesti käskytettäväksi alistuvan laitteen kanssa. Tokion insinööri on tehnyt todella monta asiaa erittäin hyvin, mutta sen verran tarkkaan sommitteli paketin alusta loppuun, ettei luonteelle enää jäänyt tilaa.
Vähän vastaava ero kuin prätkäreissulla metsässä nautitun nokipannukahvin ja ABC:llä kitaan kumotun välillä. ABC:n linjasto on toimiva ja helppo, mutta siitä puuttuu luonteikkuus. Kummassakin on puolensa, hyvät ja huonot.
Ja ei siinä mitään jos ei näistä vehkeistä niissä piileviä hienoja arvoja löydä. Tai jos löytää muttei niistä välitä. Kukin elelee tyylillään. - Anonyymi
... ja on muutakin kuin vain muisto. On nimittäin IC parhaillaan sisäänajossa. Maks. 60 km/h ja 5% öljyä. Sopii tulla peränpitäjäksi verestämään muistoja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
... ja on muutakin kuin vain muisto. On nimittäin IC parhaillaan sisäänajossa. Maks. 60 km/h ja 5% öljyä. Sopii tulla peränpitäjäksi verestämään muistoja!
Issikka on kovasti tuttu laite, tuli kymmenen vuotta Suomen teillä päästeltyä.
Lähes ainoa "hankaluus" että huoltoasemilla joutui "suustaan kiinni" uteliaiden kanssa. - Anonyymi
Se vain valitettavasti on niin että Tokiossa kopioitiin Itä-Saksan kehitelmiä. Kannattaisi perehtyä moottoripyörien historiaan. Lisäksi moni japanilainen tehdas aloitti moottoripyörien tuotannon Länsi-Saksalaisen DKW RT:n kopiolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se vain valitettavasti on niin että Tokiossa kopioitiin Itä-Saksan kehitelmiä. Kannattaisi perehtyä moottoripyörien historiaan. Lisäksi moni japanilainen tehdas aloitti moottoripyörien tuotannon Länsi-Saksalaisen DKW RT:n kopiolla.
Joo, kopiointi on suosittua hyvien keksintöjen kyseen ollessa. Japanilaiset tosinkin nostivat "rimaa" huikeasti, niin valmistuksen tekniikan kuin mopojen luotettavuuden suhteen.
Ja menivät myös edelle joka suhteessa verraten alkuperäisiin. Mietitäänpä hetkinen vaikka Tuutti- Hondaa..Tai hurjaakin hurjempia kolmisylinterisiä Kawoja.
Nykyisen tietämyksen valossa uskoisin kaksitahtitekniikan pystyvän palaamaan milloin vain
halutaan. - Anonyymi

halutaan."Ja menivät myös edelle joka suhteessa verraten alkuperäisiin. Mietitäänpä hetkinen vaikka Tuutti- Hondaa..Tai hurjaakin hurjempia kolmisylinterisiä Kawoja."
Liioittelua. Ovat toki teknisesti hienostuneempia laitteita, mutta se ei tee niistä joka suhteessa parempia.
Esimerkiksi hankalissa talviolosuhteissa joku suksilla tai sivuvaunulla varustettu IC tai Jawa puoltaa paikkaansa. Yksinkertaisen kaksitahdin korjaaminen käy vähäisemmällä ammattitaidolla ja yksinkertaisemmilla työkaluilla. Tämä on kiistämätön etu korjaamoverkoston ulkopuolella. Taitamattoman kuskin arkipyöränä keveähkö, vähätehoinen ja laiskahko pyörä matalalla painopisteellä ja pitkällä rungolla on tarkoituksenmukaisempi kuin ärjy vehje, jossa yllättävä tehopiikki. Neuvostoliittolainen pyörä oli myös erittäin halpa, taisi olla markkinoiden halvin.
Japanilaiset teki moniin noista tarpeisiin totta kai hyvät vastaukset, mutta ne eivät todellakaan olleet tuutti-Honda tai kolmipyttyinen Kawasaki. Paremmuus on aina suhteellista.
... ja tämä keskustelu on joka tapauksessa epäolennainen, koska itäpyörän viehätys ei kumpua teknologisesta hienostuneisuudesta, vaan pikemminkin historiallisista arvoista. Kukaan ei kiistä 70-lukuisten japanilaisten pyörien teknistä paremmuutta verrattuna saman aikakauden neuvostoliittolaisiin, unkarilaisiin, puolalaisiin, romanialaisiin tai tsekkoslovakialaisiin.
Yhtä lailla voidaan todeta, että 70-lukuiset japanipyörät on alkeellisia letkurunkoisia mopoja nykyvehkeisiin verrattuna. Ja tottahan se on. Tekeekö se niistä yhtään vähemmän hienoja vehkeitä? Ei minusta. Samalla tavalla kuin japanilaisten saavutukset 70-luvulla eivät vähennä oman IC:ni viehätystä oikeastaan yhtään. Eikä se kolmipyttyinen Kawasaki välttämättä istuisi sitä paremmin hiekkatielle sivuvaunu kyljessään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, kopiointi on suosittua hyvien keksintöjen kyseen ollessa. Japanilaiset tosinkin nostivat "rimaa" huikeasti, niin valmistuksen tekniikan kuin mopojen luotettavuuden suhteen.
Ja menivät myös edelle joka suhteessa verraten alkuperäisiin. Mietitäänpä hetkinen vaikka Tuutti- Hondaa..Tai hurjaakin hurjempia kolmisylinterisiä Kawoja.
Nykyisen tietämyksen valossa uskoisin kaksitahtitekniikan pystyvän palaamaan milloin vain
halutaan.Ja toki myös se, että jos yksi moottoripyörän olennaisista ominaisuuksista on sen kyky viitata henkisellä ja aineellisella tasolla 1950-luvun pienviljelijöiden ja metsureiden maailmaa, niin 70-luvun japanilainen pyörä on ihan turha kapine.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja toki myös se, että jos yksi moottoripyörän olennaisista ominaisuuksista on sen kyky viitata henkisellä ja aineellisella tasolla 1950-luvun pienviljelijöiden ja metsureiden maailmaa, niin 70-luvun japanilainen pyörä on ihan turha kapine.
Nooo,,ymmärretään, sinä olet vaan niin sydämesi menettänyt neuvostojen maan laitteisiin.
Olen itse kokenut saman, mutta älä huoli, kyllä siitä ajan kuluessa "rapistuu kiilto" kuten sanotaan. Kuten kaikesta muustakin.
Joo, jos itselle tulisi valinta mahdollisuus kumman ottaisin:
IC 350 - 62
Tai
Kawasaki H1 - 72
Tietäisin kyllä suurella varmuudella kumman ottaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nooo,,ymmärretään, sinä olet vaan niin sydämesi menettänyt neuvostojen maan laitteisiin.
Olen itse kokenut saman, mutta älä huoli, kyllä siitä ajan kuluessa "rapistuu kiilto" kuten sanotaan. Kuten kaikesta muustakin.
Joo, jos itselle tulisi valinta mahdollisuus kumman ottaisin:
IC 350 - 62
Tai
Kawasaki H1 - 72
Tietäisin kyllä suurella varmuudella kumman ottaisin."Nooo,,ymmärretään, sinä olet vaan niin sydämesi menettänyt neuvostojen maan laitteisiin."
Tavallaan. Niiden tietty kämäisyys ja haastavuus vetoaa.
Vaan enemmän kyse on muinaisuudesta ja kaksitahtisuudesta. Oikein jos olisi lompakossa painetta niin joku Dkw SB500, Scott Flying Squirrel tai Gillet-Herstall 720cc ilmestyisi pihaan niin pian kuin mahdollista. Tai 500cc Dunelt. Ei vaan taida olla montaa maailmassa saatavilla... IC:ssähän on toki etuna loputon varaosien saatavuus. Näitä on tehty joku 10 000 000 ja koneen sekä vaihteiston osat aika hyvin vaihtokelpoisia suurimmassa osassa, eli näillä kehtaa oikeasti ajaakin.
Minulla jos olisi tuo valinta Kawasakin ja IC:n välillä, niin helppo olisi päätös. Ota sinä se Kawasaki. Hienoja vehkeitä ne on ja kelpaisi minullakin, mutta itse viehätyn enemmän IC:stä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nooo,,ymmärretään, sinä olet vaan niin sydämesi menettänyt neuvostojen maan laitteisiin."
Tavallaan. Niiden tietty kämäisyys ja haastavuus vetoaa.
Vaan enemmän kyse on muinaisuudesta ja kaksitahtisuudesta. Oikein jos olisi lompakossa painetta niin joku Dkw SB500, Scott Flying Squirrel tai Gillet-Herstall 720cc ilmestyisi pihaan niin pian kuin mahdollista. Tai 500cc Dunelt. Ei vaan taida olla montaa maailmassa saatavilla... IC:ssähän on toki etuna loputon varaosien saatavuus. Näitä on tehty joku 10 000 000 ja koneen sekä vaihteiston osat aika hyvin vaihtokelpoisia suurimmassa osassa, eli näillä kehtaa oikeasti ajaakin.
Minulla jos olisi tuo valinta Kawasakin ja IC:n välillä, niin helppo olisi päätös. Ota sinä se Kawasaki. Hienoja vehkeitä ne on ja kelpaisi minullakin, mutta itse viehätyn enemmän IC:stä."Näitä on tehty joku 10 000 000 ja koneen sekä vaihteiston osat aika hyvin vaihtokelpoisia suurimmassa osassa, eli näillä kehtaa oikeasti ajaakin."
... Ja tarkoitin toki, että osat aika hyvin keskenään vaihtokelpoisia. Varmasti varsin isossa osassa myös vaihtokunnossa... Viimeisen vuosikerran IC:n sylinteri, mäntä, vaihteiston rattaat, kytkin, akselin jne. käyvät aikalailla suoraan 50-luvun vehkeisiin. Ei paljon haittaa vaikka välillä jotain poksahtaisikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nooo,,ymmärretään, sinä olet vaan niin sydämesi menettänyt neuvostojen maan laitteisiin."
Tavallaan. Niiden tietty kämäisyys ja haastavuus vetoaa.
Vaan enemmän kyse on muinaisuudesta ja kaksitahtisuudesta. Oikein jos olisi lompakossa painetta niin joku Dkw SB500, Scott Flying Squirrel tai Gillet-Herstall 720cc ilmestyisi pihaan niin pian kuin mahdollista. Tai 500cc Dunelt. Ei vaan taida olla montaa maailmassa saatavilla... IC:ssähän on toki etuna loputon varaosien saatavuus. Näitä on tehty joku 10 000 000 ja koneen sekä vaihteiston osat aika hyvin vaihtokelpoisia suurimmassa osassa, eli näillä kehtaa oikeasti ajaakin.
Minulla jos olisi tuo valinta Kawasakin ja IC:n välillä, niin helppo olisi päätös. Ota sinä se Kawasaki. Hienoja vehkeitä ne on ja kelpaisi minullakin, mutta itse viehätyn enemmän IC:stä.Joo, on siinä omalla kohdalla sellainenkin pointti, että kaksitahtisilla minä aloitin ensimmäisen kymmenen vuotta harrastusta Issikalla ajettu toinen kymmenen vuotta
jo tuntuvat. Toisin sanoen, minulla sitä kaksitahti-autuutta on kahdenkymmenen vuoden ajalta. Luissa ja ytimissä, eli pahin polte siihen asiaan jo hävinnyt.
Kiinnostavat silti, mutta en oikein jaksa uskoa että talliini enää tulisi.
Vaan jos mahdollisuuksia niin NSU Konsul 501
On nytkin kaksi nykypyörää toinen custom toinen matkamalli. Kummassakin aivan riittävästi laiteltavaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, on siinä omalla kohdalla sellainenkin pointti, että kaksitahtisilla minä aloitin ensimmäisen kymmenen vuotta harrastusta Issikalla ajettu toinen kymmenen vuotta
jo tuntuvat. Toisin sanoen, minulla sitä kaksitahti-autuutta on kahdenkymmenen vuoden ajalta. Luissa ja ytimissä, eli pahin polte siihen asiaan jo hävinnyt.
Kiinnostavat silti, mutta en oikein jaksa uskoa että talliini enää tulisi.
Vaan jos mahdollisuuksia niin NSU Konsul 501
On nytkin kaksi nykypyörää toinen custom toinen matkamalli. Kummassakin aivan riittävästi laiteltavaa.Kaksitahteihin minulla on jokin perversio, mutta toki nelitahditki kiinnostaa. Yksi niistä kiinnostavammista on juuri Nsu, nimittäin Osl 501. Vaan kyllä on hinnoissaan nuokin vehkeet.
- Anonyymi
Vanhempien naapurin päälle 80 äijän kanssa jutustelin. Oli kuulemma tarkalla korvalla kuunnellut kun IC:tä olen pihassa käynnistellyt. Sanoi joskus nuorena miehenä omistaneensa levykeulan ja ainoana kulkupelinään käyttäneen ennen kuin oli autoon rahaa. Työajokki oli ja pidempääkin reissua kuulemma tuli tehtyä. Varmaan käytettynä ostanut joskus 50-luvulla. Hyvät muistot kuulemma. Ei liiaksi temppuillut, huolellisena konemiehenä oli tehnyt tarvittavat huollot säntillisesti ja kuulemma pyörä oli sitten hyvin toiminutkin.
- Anonyymi
Eihän se juuri muuta vaadi kuin sytytyksen ajoituksen ja katkojan kärkivälin pitämisen kunnossa. Kannattaa myös käyttää tangossa olevaa sytkän ajottajaa,,hivenen myöhäiselle käyntii polkaistessa, ajossa sopii aikaistaa sitten.
Tämä siis yksipyttyiseen.
Pakkaskelillä ilmavipu kiinni kunnes kone lämpiää.
Sytytysennakko 5,5mm - katkojan kärkiväli 0,45-0,50 ja kyllä pelaa.
Pitää muistaa siihen katkojien huopaan tipauttaa öljyä kun sytkää säätelee.
Tosinkin nykyisin saa jo Vape-kärjettömän varmaan myös Issikkaan sopivan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se juuri muuta vaadi kuin sytytyksen ajoituksen ja katkojan kärkivälin pitämisen kunnossa. Kannattaa myös käyttää tangossa olevaa sytkän ajottajaa,,hivenen myöhäiselle käyntii polkaistessa, ajossa sopii aikaistaa sitten.
Tämä siis yksipyttyiseen.
Pakkaskelillä ilmavipu kiinni kunnes kone lämpiää.
Sytytysennakko 5,5mm - katkojan kärkiväli 0,45-0,50 ja kyllä pelaa.
Pitää muistaa siihen katkojien huopaan tipauttaa öljyä kun sytkää säätelee.
Tosinkin nykyisin saa jo Vape-kärjettömän varmaan myös Issikkaan sopivan.Kyllä näissä voi ilmaantua ongelmia, mutta käytöstähän se paljolti on kiinni. Maltilla kaasua eikä liiaksi kierrätä niin ihan pelaavia vehkeitä.
IC:ssä ei ole tangossa sytytyksen säätöä. Minusta tuntuu, että ainakin 49:ssä ja varmaan vielä 56:ssa oli automaattinen mekaaninen ennakonsäätö. Omassani on sellainen. Hyvin hörähtää eikä potki takaisin. On ollut mielessä väsäillä manuaalinen, saisi sivuvaunun kanssa sitten etsiä sen parhaan säädön. Soolonahan nämä kulkee vaivatta, mutta vaunuajossa tuo sytkän säätömahdollisuus voisi vähän avittaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näissä voi ilmaantua ongelmia, mutta käytöstähän se paljolti on kiinni. Maltilla kaasua eikä liiaksi kierrätä niin ihan pelaavia vehkeitä.
IC:ssä ei ole tangossa sytytyksen säätöä. Minusta tuntuu, että ainakin 49:ssä ja varmaan vielä 56:ssa oli automaattinen mekaaninen ennakonsäätö. Omassani on sellainen. Hyvin hörähtää eikä potki takaisin. On ollut mielessä väsäillä manuaalinen, saisi sivuvaunun kanssa sitten etsiä sen parhaan säädön. Soolonahan nämä kulkee vaivatta, mutta vaunuajossa tuo sytkän säätömahdollisuus voisi vähän avittaa.Joo, mutta minun vm-62 mallisesa kyllä oli sytytyksen käsisäätö tangossa vivulla. Samoin ilman määrä. Mutta erimieltä siitä ajamisesta, parhallaan toistasataa laskettelin pitkiä matkoja pitkin ja poikin Suomea ajellessani.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, mutta minun vm-62 mallisesa kyllä oli sytytyksen käsisäätö tangossa vivulla. Samoin ilman määrä. Mutta erimieltä siitä ajamisesta, parhallaan toistasataa laskettelin pitkiä matkoja pitkin ja poikin Suomea ajellessani.
Olen tuolla minäkin ajanut, kolme vuotta ainoana moottoriajoneuvona päivättäin työmatkaa säässä kuin säässä ja huvimatkat päälle. 15 000 vuoteen noina vuosina, nyt pari vuotta tullut vähemmän kilometrejä. Voi olla, että kestävät huudattamista ja kovaa kierrättämistä, mutta olen silti pitänyt matkavauhdit vajaassa yhdeksässä kympissä. Uskon, että pidemmän päälle luotettavampaa. Toki voin olla väärässäkin.

Hmh. Kirjoitin kylläkin "parhaimmillaan" toistasataa, totuushan IC kolmentoista hepan
voimavaroista ja niistä "vauhdeista" välillä 60-80 enimmäkseen, ylämäkiinhän se hyytyi.
Rauhallisen ihmisen matkantekokone.
Huvittavinta muistella joskus Voionmaa-opistolla sattunutta veteraaniralista poislähdöstä:
Pyörä kerrallaan eräänlaista "kunniakujaa" SANKAN ihmisjoukun katsellessa..
Polkaisin Issikan tulille ja pykälän, pärrä lähtikin pakittamaan..no virta pois ja uusiksi.
Tais meikäläisen naama olla aika punainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmh. Kirjoitin kylläkin "parhaimmillaan" toistasataa, totuushan IC kolmentoista hepan
voimavaroista ja niistä "vauhdeista" välillä 60-80 enimmäkseen, ylämäkiinhän se hyytyi.
Rauhallisen ihmisen matkantekokone.
Huvittavinta muistella joskus Voionmaa-opistolla sattunutta veteraaniralista poislähdöstä:
Pyörä kerrallaan eräänlaista "kunniakujaa" SANKAN ihmisjoukun katsellessa..
Polkaisin Issikan tulille ja pykälän, pärrä lähtikin pakittamaan..no virta pois ja uusiksi.
Tais meikäläisen naama olla aika punainen.Samaa mieltähän tässä siis ollaankin. Ajelee rauhassa ja hyväksyy, että tehot ovat mitä ovat. Ei väkisin yritä sitä viimeistä kulkua joka tilanteessa tiristää.
Minulla on tuossa vähän uudemman IC:n sylinteri ja kansi, joista irtoaa vähän enemmän potkua. Sen ikäisen IC:n ohjekirja lupaa 18 hv. Kulkee 80 km/h aika keveästi ja jotain 110 km/h olen huippuja kokeillut.
Tuota sytkän käsisäätöä vaan mietin, että onkohan jokin jälkiasennus? Olen näihin vehkeisiin aika innolla paneutunut jo hyvän tovin, mutta tuota manuaalisäätöä ei ole koskaan tullut vastaan. En siis epäile, vaan kiinnostuksesta asiaan kyselen.
Itsellänikin on 1962 malli. Seoksen säätö ja puolipuristin löytyy tangosta. Jousitoiminen automaattinen ennakonsäätö kärkien yhteydessä. Olen hahmotellut kaksisylinterisen kärkipaketista manuaalisäädettävää versiota, mutta pitää tuota nyt mietiskellä. Nykyinen systeemi toimii varsin hyvin. Vape tässä oli aiemmin, ostaessa oli sähköt sotkussa ja sattui Vape olemaan hyllyssä. Ja kun kovin vakuuteltiin, että alkuperäinen kuusivolttinen on huono. Myöhemmin hankin alkuperäiset sähköt ja hyvin on niilläkin mennyt kun alun pienistä vaivoista huolimatta. Kun ne huolella laittoi ja sääti, niin sen jälkeen ei ole ollut valittamista.
...
Kerran risteyksessä kiihdyttäessä kone sammui aivan tykkänään. En millään keksinyt mikä on vikana. Kipinä tuntui tulevan, ennakot oli kohdillaan, tulpan vaihtaminen ei auttanut. Ei pihaustakaan päästänyt. Kotiin oli onneksi vain kilometri. Talutin pyörän kotiin ja aloin ihmettelemään asiaa tarkemmin. Loppujen lopuksi hoksasin asentaneeni tulpan johdon huolettomasti. Se nojasi tööttiin, joka oli ajan kanssa nirhannut johdon kuorta, kunnes nakersi johtimiin saakka ja sytytys maadottui. Kun tulpanhatun otti pois ja kokeili sylinteriä vasten tuleeko kipinää niin piuha ei tietenkään enää maadoittunut. Kipinä tuli. Ja sitten kun hatun asetti taas paikalleen niin johto jälleen maadottui, eikö kipinää enää tullutkaan. Vaan siinäpähän taas oppi yhden väärän tavan. Siitä eteenpäin olen vetänyt piuhat viisaammin.
On noita pöljyyksiä muutenkin tullut tehtyä kun on hommaa kantapään kautta opetellut, mutta onpahan siinä sitten mennyt oppi kunnolla perille.
- Anonyymi
Neukkulan vehkeissä ei suurta varmuutta ole mitä siihen on tehtaalla laitettu.
Saattaapa olla, että mikä käsiin osunut. (vanhempaa varastoa) ehkä?
Joissakin erilainen tankki tai satula systeemi, myös niitä ohjaustangossa olevia "vinstaakeja" puolipuristimesta lähtien. Joissakin jousitoiminen sytytyksen ajoituslevy. Joissakin taas manuaalinen, ilmansäätö kuitenkin useimmiten
Tai mitä ovat saaneet hankittua.- Anonyymi
Tuota manuaalista säätöä ei ole tullut vastaan, mutta pitääpäs paneutua asiaan ja pitää silmät auki. Ajatus tosiaan sellainen laittaa, ja helpompihan se valmiista tehtaan palikoista olisi väsäillä
- Anonyymi
Kolmepuolikas 60-luvun Jawa kiinnostaisi, mutta hinnat livenneet jo hurjiksi.
Projektikuntoinen nykyisissä tiloissani ei onnistu.
Kaks, puolikas Jawa oli joskus kakarana,,pattereilla ajeltiin koska lataus ei pelannut, eikä tarvittavaa "Know how" ta silloin edes ollut.
Taisi tulla pöllittyä joitakin liikenteen estopuomeista akkujakin. Sopivat oikein hyvin Jawan akkukoteloon, ja kestivat ajella päiväkausia (ilman valoja)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057