Ateistis-vihervasemmistolaisessa maailmankatsomuksessa ajatellaan kuin muinaisessa Rooman valtakunnassa. Silmä silmästä ja hammas hampaasta. Kristinusko toi mukanaan anteeksiantamuksen ja lähimmäisenrakkauden. Hairahtunut voi aloittaa väärät teot sovitettuaan alusta. Kristinusko on ollut länsimaisen kulttuurin vahvuus. Siksi se on kohonnut monella tapaa ylivertaiseksi. Mutta nyt on kristinuskoa ajettu alas. Sen huomaa siitä, että lähimmäisenrakkaus on vähentynyt ja vanhoja jo sovitettuja rikkeitä vatmotaan yhä uudelleen ja uudellen. Sellainen on periaatteessa nykyisenkin vielä voimassa olevan lainsäädännön vastaista. Monet nykyiset laithan on säädetty silloin, kun Suomi oli vielä kristitty maa. -Kuinka kävikään Roomalle? Jaettiin osiin ja lopulta lakkasi olemasta.
Anteeksiantamus ja lähimmäisenrakkaus puuttuu
Anonyymi
381035
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Moraalikato vaivaa yhteiskuntaa.
Pakanakansat vaihtoivat iättömyyden katoavaiseen demokratiaan.
Persujen mahalasku on nyt selkeästi alkanut. Suomen kansa kiittää.
Vihervasemmistoko edustaa koko Suomen kansaa, kun väität koko kansan kiittävän ?
Toivoisin, että pesäpallon harrastajat kävisivät useammin Saarikentän viereisessä pyöreässä kirkossa. Se palautaisi asioita oikeille raiteille.
Vastaan tähän kirjoitukseen. Vimpelin Helluntaiseurakunnalla ei ole mitään tekemistä tämän kirjoiuksen kanssa. Seurakunnalla ei ole pastoria/johtajaa. Kaikki kirjoitukset jotka on kirjoitettu tuon nimimerkin alla, ovat silkkaa mustamaalaamista.
Huom! Rukous oman paikkakunnan puolesta, asutaan sitten missä tahansa , on aina paikallaan ja aiheellista. Hätä tässä maassa on tarpeeksi antamaan siihen aihetta.
Voisiko joku teistä ns. "uskovaisista" kertoa, että mikä teistä tekee yli-ihmisiä tuomitsemaan kanssaihmisenne? Suomessa jokainen saa uskoa vaikka potkukelkkaan ja palvella sitä, mutta kukaan ei saa loukata toista ihmistä sen vuoksi, että ei siihen potkulkelkkaan usko. Te höpötätte "Viher-vasureista", mutta juuri "Vihervasurinne" ovat sen takuumiehinä, että kukin saa pokata sitä omaa jumalaansa. Vaikka siiten sitä pokukelkkaa.
Jospa joku innokas ns "uskovainen" voisi vastata tähän. Mutta jos tuomitset, niin kerro kuka ja millä oikeudella on antanut sinulle siihen oikeuden.
Kuuleppas Jaakoppi meidän tuomari on jumala olemma maallisen hapatuksen yläpuolella
meitä ei voi tuomita mikään maallinen tuomiokunta. HALLELUJA
Maalliset opit eivät meitä sido mitenkään, paljon on keskusteltu homoudesta joka on syntiä ja luokituksena sairaus josta voi eheytyä, ja mikä nyt vallalla, että mies voi synnyttää yksikään pallit omistava mies ei voi synnyttää.
HELLUNTALAINEN/VIPELIN KUNNASTA/HALLELUJA
Aina rukous on hyvä, maassa on hätä ruokapula rukoillaan porukalla
Kuinka lujaa on "HALLELUJAA" ?
Ota syntinen vastaan rukous. Halleluja
Vimpelin helluntalaisjäsen
Kyllä. Suomessa on aina rukoiltu ja apu on saatu. Nyt kun ihmiset yrittävät olla Jumalaa viisaampia näkyy katastrofi edessäpäin. Nälkä on paha vieras kun se taloon tulee. Vielä kun ei ole rahaa ostaa sitä kallista ruokaa, eikä bensaa, että pääsis syrjäkylilta keskustaan sitä hakemaan mitä löytyy. Kyllä kovinkin ihminen muuttaa ajatuksiaan.
Eksytyksen ruhtinasko se siellä johtaa ?
Hävetkää !
Kyllä Herran huoneessa pitää oikeamielinen paimen olla.
Muuten käy sielunvihollinen itse lopullisesti ruoriin ja ohjaa koko seurakunnan ikuiseen kadotukseen.
Hävetkää !
Ja katukaa syntejänne te kurjat sanasta eksyneet epäuskoiset. Rukoilkaa uutta raitista pastoria polkupyörällä sotkien ilmestyväksi ja teitä eksyneitä lampaita kokoon paimentamaan.
Hävetkää !
Ateistis-vihervasemmistolainen maailmankatsomus näyttää olevan vastatuulessa monilla alueilla. Hyvä niin.
Näet omiasi!
Äkkiäpäs lähti liperit ja arvonimet:D
Vimpelissä+ei+ole+yhtään+uskovaista+todellisuudessa,+10+%+maksaa+vaan+kirkollisveron,+ja+näistäkin+osa+tekouskovaisia
Etkös sinä ollut sotkamolainen ?
Televisioantennikin töröttää lähes jokaisessa talossa, ei silloin ole uskosta tietoakaan.
Moni katsoo oliko nyt Lestojen keskuudessa tv katselu on paha synti
Ankkureillakin meinaa olla uskon puutetta, josko niidenki puolesta pari sanaa?
Kyllä on syntinen veijari haukkumassa joka rukoilee sinunkin puolesta. Hävytön
Aitoa lähimmäisenrakkautta ja yhteisvastuuta pystyy tuntemaan vain sosialidemkraatti. Tervetuloa joukkoomme.
Lähimmäisenrakkautta ja toisesta välittämistä kokee kristillisissä seurakunnissa, joissa kaikuu myös anteeksiantamuksen armoevankeliumi.
Synnin palkka on kuolema tehkää nyt Vimpeläiset parannus siltä asia näyttää
Odotamme innolla pitäjän asukkaiden tulevan valtakunnansalille rukousiltaan, lopuksi rukoilemme kaikkien puolesta.Tervetuloa. Halleluja
Helluntaiseurakunta
Kyllä Vimpeläisistä pidetään hyvää huolta
Onko jehovalaiset alkaneet trollaamaan ?
Kristilliseen lähimmäisenrakkauteen kuuluu, että ei hylätä lähimmäisiä, ei uskosta luopuneita oman perheen jäseniäkään.
Jokaisella on oma tapansa ajatella, keitä hän pitää itselleen lähimmäisinä. Sellaisia jotka ovat olleet elämässä kymmenien vuosien ajan.
Se tämä pastorin kirkastuminen tapahtu liian myöhään kuntaliitosta ajatellen...
Rukoillaan yhteisesti Vimpeliläisten puolesta, pidääme kokouksen temppelissä jonne tervetulleet kaikki
Vimpelin Helluntalaisseurakunta/pastori
Tehostakaa raamatunlukua vimpeläiset!
"Ateistis-vihervasemmistolaisessa maailmankatsomuksessa ajatellaan kuin muinaisessa Rooman valtakunnassa."
Onko aikuisten oikeasti olemassa sellaista comboa ja miten niin ajatellaan ja miten ?
Että lattialämmitys olisi kiva ja kylpylässä on kiva käydä kun Roomassakin aikoinaan oli ?
Ja miten niin silmä silmästä ?
Sehän on uskovaisten peruskirjasta ihan teidän omia höpötyksiä.
"Hairahtunut voi aloittaa väärät teot sovitettuaan alusta."
"Mutta nyt on kristinuskoa ajettu alas. Sen huomaa siitä, että lähimmäisenrakkaus on vähentynyt ja vanhoja jo sovitettuja rikkeitä vatmotaan yhä uudelleen ja uudellen.".
Mitä te siellä olemattomassa uskon synnissä sitten kieriskelette, kärsitte ja ryvette ?
Voi hyvät hyssykät !
Koettakaa nyt hyvät ihmiset pyrkiä sieltä lahkolaisuuden kaivosta ylös.
Vielä olisi hyviä rauhallisin iloisin mielin elettäviä elonvuosia jäljellä.
Miettikää, onko Vimpelin nykyinen alennustila seurausta kerran vallinneesta vasemmistohenkisyydestä, joka ei ole vieläkään täältä poistunut. Vasemmistolaisuus ei sovi syrjäiseen pieneen kuntaan, vaan kristilliseltä pohjalta pitää asioita tarkastella ja kuntaa kehittää. Näin on ainakin Keski-Euroopassa. Menestyvät pikkukunnat ovat sielläpäin kristillisdemokraattisia, enemmän tai vähemmän. Vasemmisto-viher-henkiset ovat muuttaneet siellä suuriin kaupunkeihin.
Suomi on länsimaista arvoiltaan varmasti vasemmistolaisin maa. Onhan eduskunnassakin kansanedustaja joka sanoo olevansa kommunisti.
Kyllä soi hälytyskellot ja kovaa, kun kristilliseltä pohjalta harmitellaan, että "vanhoja jo sovitettuja rikkeitä vatvotaan". Millä tavalla sovitettuja?! Se on tällä kulmakunnalla yksi ongelmakohta: Klikit joissa maallisia rikkeitä painetaan villaisella, kun tietyn lajin uskovaiset sovittelevat ne keskenään eikä välitä mitään piireistään ulkopuolisesta uhrista. Hyvähän se on Villen antaa anteeksi Mikolle, kun Mikko löi Jussia.