Onko pula itseaiheutettu tilanne , millä häiritään yhteiskunnan toimintaa?
Onko Valvira syyllinen lääkäri ja hoitajapulaan
Anonyymi
1653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hallituksen demariministerit sopan ovat keittäneet. Luulevat, että pelkät mausteet riittää.
Omassa piirissä, eduskuntaryhmässä on osaaja, jota puolueen ministerit pelkäävät enemmän kuin persuja.
Hän on Aki Linden. Eivät demarit ymmärtäneet mitä merkitsee alansa huippuosaajan ja laaja-alaisen yhteiskuntaymmärtäjän rekrytoiminen puolueeseen. Tämä Linden kun osaa ja rohkeaa ajatella ihan itse. Jopa siinä määrin, että hänen suutaan on ilmi selvästi ja kerrotun mukaan puoluejohdon toimin haluttu tukkia. Jo aikaisemmin puoluekokouksen aikoin häntä estettiin esittämästä näkemyksiään maahanmuuttopolitiikassa. Nyt puolentoista vuoden ajan puolueessa on ollut ympärivuorokautinen pelko siitä miten Linden saattaa kommentoida tehtyjä korona- ja sote linjauksia.
Tulevaisuus näyttää miten SDP kykenee hallitsemaan ja hillitsemään puoluetta parempaa laaja-alaista asiantuntijaa.
Demari-leirissä tiedetään kyllä Lindénin ”järjestelyt” hus:n kilpailutuksissa, tuttuun tapaa puukkoa selkään ja hieman kiristystä että toveri pysyy aisoissa.
Näinhän se on. Mutta Linden näyttää pitävän linjansa. Sen minkä hän tietää oikeaksi ja mihin hän uskoo.
Niin moni demari ja niin moni puolueen ulkopuolinen ja muiden puolueitten kannattaja luottaa Lindenin sanaan ja tekoihin.
Puolueen nykyinen johto ei omaa edes keskusteluvalmiutta kohdatessaan Lindenin. Niin vahva on Lindenin osaaminen ja ymmärrys.
Oikeisto 30 vuotisen kautensa aikana tuhonnut kaiken mikä täällä joskus oli hyvää ja toimivaa.
Valviran rakentama järjestelmä on täysin tehoton ja kallis. Olisi avattava koko hoitoketju ja katsottava ikä on oleellista ja mikä turhaa. On selvää miten huonosti hoitoketjut toimivat , pelkkä vierailu terveyskeskuksessa sen kertoo. Suuri määrä hoitotyön ammattilaisia lymyää työhuoneessaan tai mittaa käytäviä aikansa kuluksi , potilaille ei riitä aikaa.
Lääkäreitä koulutetaan liian vähän, siitä se lääkäripula johtuu. Lääkärit eivät halua lähteä maaseudun kiireisiin terveyskeskuksiin monisairaita vanhuksia hoitamaan, kun golleegoiden tuki ja erikoistumis-mahdollisuus puuttuvat.
Sairaanhoitajien palkat ovat liian pienet ja työtaakka suuri. Hoitajapulasta seuraa, että vapaapäiviä ja vuosilomia ei voi pitää.
Jotkut hoitajat ovatkin todenneet, että hoitavat tämän korona-ajan ja sitten vaihtavat alaa.
Ei ole parannusta tulossa. Jos ei ole erittäin kattavaa työterveyshuoltoa on parempi mennä suosiolla yksityiselle vakuutuksen muodossa.
Jos ei aio sairastella niin sitten julkinen sairaanhoito voi riittää.
Oikeistolaiset juntit tuhonneet terveyspalvelutkin.
Ihan perseestä kun jotkut eivät suostu tulemaan arvauskeskuksiin jonottamaan sosialistien kanssa vaan menevät yksityiselle.
Jo 70 luvulla varoitettiin tulevasta lääkäripulasta.
Mitä teki 90 luvulla Esko Aho , supisti lääkäreiden koulutusmääriä lääkäreiden vaatimuksesta.
Näyttää hieman siltä että hoitoa tulevaisuudessa saa vain rahalla , jolloin osa jää hoitamatta.
Valviiran työterveyshuolto tietysti toimii hyvin , onhan kyse itse itselleen järjestetystä edusta.
Lääkäripula on keinotekoinen , julkisen lääkärit hoitaa liian monta hommaa virkansa lisäksi , kaikkeen ei aika riitä.
Pörriäinen syö paljon tunteja.
Tuo tilanne koskee myös muita julkisen sektorin palkansaajia , syy resurssipulaan on alhainen tuottavuus , liikaa firaapelia virka aikana.
Ne nimeämäsi syödyt tunnit ovat lääkärin omia tunteja ja onneksi hän käyttää ne tehokkaasti hyvin organisoidussa ympäristössä apua tarvitsevien, usein julkisen heitteille jättämien potilaitten hyväksi.
Kiitos näille lääkäreille, jotka eivät sopeudu julkisen sektorin hölmöilyn ilman oman järkensä käyttöä.
Oikeiton suhmureiden tuhotöitä tämäkin.
Kerrankin kirjoittaa vasuri järkeä. Totta on että oikeiton demari on suhmuroinut sössien koko terveydenhuollon ja korvaa sen soten maakuntahallinnolla. Sinne voit mennä arkistoon katsomaan oman diagnoosisi ja hoitosi.
Suomi tuskin selviää sotesta ilman systeemin järkiperäistämistä. Tuottavuutta on saatava parannettua julkishallinnossa , nyt liikaa turhaa touhua.