Taas huudetaan oikeuksia elintasosiirtolaisille, taakanjakajiksi eurooppalaisia, näytetään kuvia naisista ja lapsista, jotka hukkuvat.
Meripelastusjärjestöjä pidetään sankareina, vaikka ovat salakuljettajien apureita.
Suurin osa eurooppalaisista on kyllästynyt elättämään näitä elintasosiirtolaisia ja tuhoamaan omat yhteiskuntansa väkivallalla, mitä nämä islamilaiset elintasosiirtolaiset tuovat mukanaan. Ruotsi on maailman huippumaa raiskauksissa ja väkivaltarikoksissa. Saksassa klaanit taistelevat asein Berliinin kaduilla, Italiassa useat kaupungit ovat pyytäneet apua maahanmuuttajien väkivaltaa vastaan.
Maita, jotka yrittävät tehdä jotain, kuten Tanska, Itävalta, Unkari, Puola, Kreikka jne, syytetään väkivallasta, kun he yrittävät suojata omia kansalaisiaan.
Euroopan unionin päättäjät ovat lässyttäjiä. Euroopan valtioiden tehtävä on ensisijaisesti huolehtia eurooppalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Suomen hallituksen suomalaisista.
Meidän tehtävä ei ole elättää ja hoitaa kaikkia maailman elintasosiirtolaisia. Jokainen valtio huolehtikoon omistaan.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Euroopan johto haluaa valtioihin erilaisia ryhmiä, joilla on erilaiset intressit. Näin mikään kansallistuntoinen puolue ei saa liikaa kannatusta ja valta voidaan keskittää Brysseliiin. Erilaiset maahanmuuttajat, seksuaalivähemmistöt ja uskonnot riitelevät keskenään valtioiden sisällä.
Missä on ne naiset ja lapset?
Niitä joutuu etsimään kun neulaa heinäsuovasta!
Suomi on hölmölä mitä muuta tästä sirkuksesta voisi sanoa.
Toisille maistuu musta makkara.
Jännää että islampaskan kulttuurinrikkaus on muuttunut tässä vuosien varella taakanjaoksi!
Tanska on ottanut tavoitteeksi nolla turvapaikan hakijaa
Pikapalautukset pitäisi ottaa käyttöön ja valtioille, jotka eivät ota vastaan kansalaisiaan, pitää asettaa sanktioita ja poistaa mahdolliset kehitysavut.
Valtiot jotka eivät kansalaisiaan takaisin, pitää maksattaa lasku 200 euro päivä/ per henkilö.
Totta turiset, mutta miten saataisiin päättäjämme samaan veneeseen. Ne kun pääasiassa soutaa vastavirtaan eivätkä kuuntele äänestäjiään.
Ilman työpaikkaa tunkeville siirtolaisille mahdollisimman niukka tarjonta. Joukkomajoitus, paikallista halpaa ruokaa kerran päivässä. Jos ei puolen vuoden aikana työllisty, niin takaisin kotiin. Siellä on parempi sekä ympäristön että kaikkien kannalta. Heidänkin pitää yrittää vaikuttaa paikallisesti kun ei ole valmiuksia pärjätä muuallakaan. Emme ole heidän äitejään.
Aloitetaan ns matujen talojen tarkastus , pari kerrostaloa per päivä! Sotilaat armeijassa sitä varten ! Mielekästä hommaa vähän rynkun perällä pahimpia vastustajia koulia ,,, perk,, mitä helvettiä elättää noita huijareita , Ohivalon lempilapset on kasvanu kummasti 17 veeeee aika aikuisiksi täyspäivä huijareiksi ja sosiaali kusettajiksi ,,,yms
suomessa pakolaisiin menee n 4,5 miljardia euroa vuodessa
Meillä on varaa!
Me olemme rikas maa,
SomaLi Andersson!
Tosin valtio velkaantuu jokapäivä lisää!
Mutta islampaska leviäminen jatkuu ja kulut lsääntyvä jatkuvasti,
Mutta meillä on varaa….!
Tuo vähän yli 4 miljardia on vai sosiaalitukiin käytetty summa. Sen päälle tulevat terveydenhuollon, oikeuslaitoksen, vankeinhoidon, koulutuksen, maahanmuuttajien järjestöille annetut tuet, työllistämiseen käytetyt tuet, tulkkipalvelut jne.
Eli elintasosiirtolaisiin käytetyt varat ovat moninkertaiset. Paitsi veronmaksajien rahaa, niin velkarahalla näitä elätetään.
Mikään ei riitä ja ole tarpeeksi.
Ai niin ja sitten vielä päälle kaikki tuottamattomat kehitysapuhankkeet, joiden menoeriä voi seurata ulkoministeriön sivuilta.
Tsin+täällä+Suomessa+80%+äänestäjistä+tukee+islampaskan+leviämistä+Suomessa+äänestyskäyttäytymisellään!
Näiden+islampaskan+tukijat+näkevät+ääriöikeistolaisia+ja+natseja+kaikkialla!
Vaikka+SVL+natsit+kiellettiin+Suomessa+muutamavuosi+sitten+ja+hyvä+niin!
Suomessa on niin huono elintaso, että mamut tuupertuvat kadulle nälästä.
https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000008168446.html
Kyselyn+mukaan+se+lähes+80%+suomalaisista+vastustaa+elintasosiirtolaisia.+Ja+näitä+vastustajia+löytyy+joka+puolueesta.
Ei+se,+että+vihervasemmistolainen+hallitus+kannattaa+elintasosiirtolaisten+tuomista,+tarkoita+että+Äänestäjät+ovat+sitä+mieltä.