Rokotehaittoja tulee ovista ja ikkunoista.

Anonyymi

Eikä asiasta uutisoi MV-lehti vaan Fimea.
https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/4241500

Fimean Liisa Näveri kuitenkin tekee mutkat suoriksi ja pois-selittää, ettei ilmoitusmäärien lisääntymisten räjähtäminen käsiin johdu siitä, että haittoja olisi tavallista enemmän.
Ompas outo selitys, kun jokin selitys täytyy tähänkin antaa, eli ihmiset Näverin mukaan huvikseen tekevät haittailmoituksia Fimeaan.

450

9384

3Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo näverin kommentti tarkoittaa, että muista löökkeistä ei raportoida vaikka sivuvaikutuksia on yhtäpaljon (hänen arvauksensa).

      Tämä pitää ilmeisesti tulkita sitten niin, että muutkin lääkkeet/rokotukset on yhtä vaarallisia kuin tämä covid piikki. Meille ei vaan kerrota. Olin ajatellut, että lääkkeitä uskaltaa ottaa, sitten kun ne on kokonaan testattu (toisin kuin tämä covid piikki). Mutta nyt Näverin lausunnon jälkeen en ole enää vakuuttunut. Taidan pyrkiä kirtämään kaikki lääkkeet kaukaa, jos vain mahdollista. Voin käyttää jos todella akuutti tarve.

      • Anonyymi

        Fiksua sakkia taas sivustolla. Kaikilla lääkkeillä on joitakin sivuvaikutuksia ja haittoja.
        Nyt olen huomannut senkin, että jopa ruoka-aineilla on haittavaikutuksia. Esimerkiksi suola janottaa ja joskus ruisleipä pierettää. Menepä siinä iskemään naista jos olet hiukan aiemmin syönyt tuoretta ruisleipää ja hörpännyt palanpainikkeeksi piimää.
        Covid piikki se vasta haittoja aiheuttaakin. Käsivarren lihas kipeytyy ja vasenkätisellä jää pubissa kaljat juomatta (minulle se piikki laitettiin vasempaan käsivarteen). Kyllähän siinä on elämä pilalla pitkäksi aikaa, no ainakin vuorokaudeksi, melkein.
        Minullakin jäi kaljat juomatta, mutta niin on jäänyt jo toistakymmentä vuotta, kun en käytä alkoholia lainkaan.
        Ja vieläpä on muuan syy miksi jättää piikki ottamatta. NO KUN SE KOSKEE IHAN KAUHHHHEESTI!

      • Anonyymi

        Sehän on selvä että kun ihminen saa rokotteen, niin kaikki sen jälkeen tunnetut oireet helposti tulkitaan rokotteen aiheuttamiksi, vaikka rokotteella ei olisi mitään tekemistä niiden kanssa.

        Jos joku vaikka nukkuu poikkeuksellisen hyvin rokotuksen jälkeisenä yönä, kuten minä, niin harva siitä lähtee ilmoittelemaan kenellekään rokoteen ansiona. Hyvä se tietty on ilmoitella oireista rokotuksen jälkeen, vaikka ne eivät tod, näk. rokotteesta johdukaan. Kun ilmoittajia on paljon, niin voidaan kenties päätellä mitkä oireet ehkä johtuvatkin rokotteesta.

        Otin toisen piikin torstaina, lauantaiaamuna oli kaamea kankkunen, se johtui TOTTA KAI rokotteesta. Sillä ei tietenkään ollut mitään tekemistä sen kanssa että perjantaina olin "kosteilla" festareilla.

        Vakavasti - pientä pääkipua, lihaskipua, ja tuntemuksia vatsassa, mutta ei mitään ripulia, outo tunne vain vatsassa, ei sitä juuri kivuksi voi sanoa. Nyt on 4. pv. rokotteen jälkeen, ja olo ihan normaali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainut rokete Sputnik,jolla on kokeilu ihmieseen.Muilla arvalua.
        No,en tarvii Sputnikkia,en mitään.
        Jokainen kuolee joskus ja aika on sitten mutta en ala pelleilee näitten rokotusten kanssa,koska muunnos viruksia on jo enmmmän mitä on julkaistu WHO.
        Ja outoa,että päivämäärä on laitettu,millloin mikäkin variatti leviää..

      • Anonyymi

        Vaihtoehtoja sinulla on tasan kaksi: 1) Otat rokotteen ja olet aika hyvässä suojassa ainakin vakavalta taudilta 2) et ota rokotetta ja sairastat taudin tulevien noin 18 kk sisällä

        Teit varmaan omalla kohdallasi ihan oikean ratkaisun, ei olisi voinut enempää vaatiakaan.

        rokotepassi, - sitten ---> rokotepassi + henkilökortti , - sitten henkilörokotekortti+ äly/pankkikortti, sitten ---> koko systeemi mikrosiru ihon alle = 666- mikrosiru kaikkine tietoineen. Jonkin veran menee aikaa- ensin kaikki pakotetan älypuhelinpankkiin= puhelimen mikrosiru.

        ps.

        Muutama linkki lääketeollisuus- aiheesta (lääkebisnes on korruptoitunut ala):

        https://duckduckgo.com/?q=lääketeollisuus

        https://nwohavaintoja.blogspot.com/search/label/medikalisaatio

        https://nwohavaintoja.blogspot.com/search/label/lääketeollisuus
        https://www.google.com/search?q=lääketeollisuus

        https://www.mediuutiset.fi/uutiset/lisatulo-laakeyhtiolta-testaa-laakarin-rajoja-laakarin-toimintaohje-yhteistyolle-laaketeollisuuden-kanssapitaydyn-omalla-tontillani/ad9cf335-d9e2-42cb-9b1c-7af986a2ff31

        https://www.google.com/search?q=rockefeller+lääketeollisuus
        https://www.google.com/search?q=pharma+teollisuus

        https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=lääketeollisuus

        http://paranormaaliblogi.net/index.php/2011/08/22/truth-about-psychotropic-drugs/

        https://www.google.com/search?q=+rockefeller+psykiatria

        https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/04/08/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Ottakaa loppuelämän näitä rokotteita kun sitä se tulee olemaan,mulle se on yks ja sama. Ihan sama mistä maasta se rokote tulee ni mä skippaan. En oo lapsuudenjälkeen ottanu ensimmäistäkään piikki. Onko käyny mielessä että jotkun voi todella olla huolissaan kanssaihmisten turvallisuudesta kun ilmi on tullut niin paljon hämärää toimintaa tän koronan ympäriltä,mutta ettehän te tiedä kun sitä ei lue: IL, IS, HS, THL etc..
        Suomenkin thl seuraa papukaijana vaan niiden samojen jakamaa tietoa ketkä on ollu koko koronahysterian alulle panija. Ottaa päähän miten avuttomia ihmiset in ajattelemaan omilla aivoilla tai edes tiedonkerääminen paikoista mihin ei tän zionisti magian lonkerot yllä. Todella surullista seurattavaa.

        Tyhmä Trolli tässä avautuu!!!!!Kuinka tyhmä ihminen voi olla,? että myöntää tuollaisia juttuja koko kylälle ja kertoo laittaneensa ränniin jotain litkua , josta kukaan ei oikeasti osaa sanoa mitään..??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksua sakkia taas sivustolla. Kaikilla lääkkeillä on joitakin sivuvaikutuksia ja haittoja.
        Nyt olen huomannut senkin, että jopa ruoka-aineilla on haittavaikutuksia. Esimerkiksi suola janottaa ja joskus ruisleipä pierettää. Menepä siinä iskemään naista jos olet hiukan aiemmin syönyt tuoretta ruisleipää ja hörpännyt palanpainikkeeksi piimää.
        Covid piikki se vasta haittoja aiheuttaakin. Käsivarren lihas kipeytyy ja vasenkätisellä jää pubissa kaljat juomatta (minulle se piikki laitettiin vasempaan käsivarteen). Kyllähän siinä on elämä pilalla pitkäksi aikaa, no ainakin vuorokaudeksi, melkein.
        Minullakin jäi kaljat juomatta, mutta niin on jäänyt jo toistakymmentä vuotta, kun en käytä alkoholia lainkaan.
        Ja vieläpä on muuan syy miksi jättää piikki ottamatta. NO KUN SE KOSKEE IHAN KAUHHHHEESTI!

        + Se että osa on sairastunut piikistä vakavasti ja osa kuollut siihen ja niitä tietoja ei media julkaise.

        Pistämisestä aiheutuva kipu lienee melko vähäisen joukon rokottamattomuuden syynä.

        Jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen pysyy pois festareilta ja kaljakuppiloista. Alkoholi ei ole välttämätöntä ihmisen elämälle eikä myöskään väkijoukot.

        Suomen väestöstä 2.5% on sairastanut koronan ja siihen on kuollut 0.02% ihmisistä. Kuolleiden mediaani ikä on 84v. Yli puolella heistä yksi yai useampi sairaus.

        Otatko rokotteen? V:en

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtoehtoja sinulla on tasan kaksi: 1) Otat rokotteen ja olet aika hyvässä suojassa ainakin vakavalta taudilta 2) et ota rokotetta ja sairastat taudin tulevien noin 18 kk sisällä

        3. Et ota rokotetta etkä saa tautia niin kuin 95% muutakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksua sakkia taas sivustolla. Kaikilla lääkkeillä on joitakin sivuvaikutuksia ja haittoja.

        Ainut rokete Sputnik,jolla on kokeilu ihmieseen.Muilla arvalua.
        No,en tarvii Sputnikkia,en mitään.
        Jokainen kuolee joskus ja aika on sitten mutta en ala pelleilee näitten rokotusten kanssa,koska muunnos viruksia on jo enmmmän mitä on julkaistu WHO.
        Ja outoa,että päivämäärä on laitettu,millloin mikäkin variatti leviää..

        Nyt on viimeistään kokeiltu kaikkia rokotteita ihmisiin, muttei vielä tiedetä tuloksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Hei hymiöpelle. Paljonko erilaisille tahoille tarjotaan rahaa, että mainostavat rokotteita olemattomaan tautiin? Olet niin tyhmä, että teet sen olmaiseksi. Jengiä on rokotettu, mutta tauti leviää. Kerropa mikä on tämän "rokotteen" pointti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        + Se että osa on sairastunut piikistä vakavasti ja osa kuollut siihen ja niitä tietoja ei media julkaise.

        Pistämisestä aiheutuva kipu lienee melko vähäisen joukon rokottamattomuuden syynä.

        Jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen pysyy pois festareilta ja kaljakuppiloista. Alkoholi ei ole välttämätöntä ihmisen elämälle eikä myöskään väkijoukot.

        Suomen väestöstä 2.5% on sairastanut koronan ja siihen on kuollut 0.02% ihmisistä. Kuolleiden mediaani ikä on 84v. Yli puolella heistä yksi yai useampi sairaus.

        Otatko rokotteen? V:en

        Se on juuri näin ja Suomen normaali kuolleisuus on 53000-55000 luokkaa vuodessa ja pääosin se on noussut vuosittain; samoin esimerkiksi Intia mistä on koitettu tehdä Koronamaata PR tempauksilla, siellähän koko kuolleisuus vuosittain on luokkaa 6400000 ja se nousee vuosittain ilman mitään Korona huhujakaan... helposti PR mielessä voidaan nämä luvut toki kääntää Koronaluvuiksi jos ei katsota tilastoja ensin muutamalta vuodelta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtoehtoja sinulla on tasan kaksi: 1) Otat rokotteen ja olet aika hyvässä suojassa ainakin vakavalta taudilta 2) et ota rokotetta ja sairastat taudin tulevien noin 18 kk sisällä

        Vaihtoehtoja sinulla on tasan kaksi: 1) Otat rokotteen ja olet aika hyvässä suojassa ainakin vakavalta taudilta 2) et ota rokotetta ja sairastat taudin tulevien noin 18 kk sisällä

        Valehtelet apina..Mistä sinä muka tiedät?
        En ikinä ota apina rokotetta joka on kokeellinen,ei edes testattu ihmisillä .
        Vittu teitä on huijattu.Kokoajan tulee variatteja,niitä on jo who sivuilla 20 ja päivämäärät milloin tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa loppuelämän näitä rokotteita kun sitä se tulee olemaan,mulle se on yks ja sama. Ihan sama mistä maasta se rokote tulee ni mä skippaan. En oo lapsuudenjälkeen ottanu ensimmäistäkään piikki. Onko käyny mielessä että jotkun voi todella olla huolissaan kanssaihmisten turvallisuudesta kun ilmi on tullut niin paljon hämärää toimintaa tän koronan ympäriltä,mutta ettehän te tiedä kun sitä ei lue: IL, IS, HS, THL etc..
        Suomenkin thl seuraa papukaijana vaan niiden samojen jakamaa tietoa ketkä on ollu koko koronahysterian alulle panija. Ottaa päähän miten avuttomia ihmiset in ajattelemaan omilla aivoilla tai edes tiedonkerääminen paikoista mihin ei tän zionisti magian lonkerot yllä. Todella surullista seurattavaa.

        Ottakaa loppuelämän näitä rokotteita kun sitä se tulee olemaan,mulle se on yks ja sama. Ihan sama mistä maasta se rokote tulee ni mä skippaan. En oo lapsuudenjälkeen ottanu ensimmäistäkään piikki. Onko käyny mielessä että jotkun voi todella olla huolissaan kanssaihmisten turvallisuudesta kun ilmi on tullut niin paljon hämärää toimintaa tän koronan ympäriltä,mutta ettehän te tiedä kun sitä ei lue: IL, IS, HS, THL etc..
        Suomenkin thl seuraa papukaijana vaan niiden samojen jakamaa tietoa ketkä on ollu koko koronahysterian alulle panija. Ottaa päähän miten avuttomia ihmiset in ajattelemaan omilla aivoilla tai edes tiedonkerääminen paikoista mihin ei tän zionisti magian lonkerot yllä. Todella surullista seurattavaa.

        Kuin kirjoittaisin itse!!
        Jos tulee,niin kuollaan pois mutta paskapiikkiä en ota joka on kokeellinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Mutta kumminkin itse uskot kaiken mitä sosiaalinen media suoltaa ihan mitä vaan voi uskoa mikä sopii omaan ajatusmaailmaan mutta ei silti totta aina ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtoehtoja sinulla on tasan kaksi: 1) Otat rokotteen ja olet aika hyvässä suojassa ainakin vakavalta taudilta 2) et ota rokotetta ja sairastat taudin tulevien noin 18 kk sisällä

        Valehtelet apina..Mistä sinä muka tiedät?
        En ikinä ota apina rokotetta joka on kokeellinen,ei edes testattu ihmisillä .
        Vittu teitä on huijattu.Kokoajan tulee variatteja,niitä on jo who sivuilla 20 ja päivämäärät milloin tulee.

        https://mvlehti.net/2021/08/05/poikkeuksellisen-paljon-haittavaikutuksia-suomalaislaakarit-vaativat-koronarokotusten-valitonta-keskeyttamista/

        Poikkeuksellisen paljon haittavaikutuksia – Suomalaislääkärit vaativat koronarokotusten välitöntä keskeyttämistä

        05.08.2021
        Yli 20 suomalaista lääkäriä vaatii mRNA-COVID-rokotusten välitöntä keskeyttämistä. Poikkeuksellisen suuresta haittavaikutusten runsaudesta huolestunut lääkäriryhmä on laatinut FIMEA:lle ja THL:lle kirjeen koronaan ja rokoteturvallisuuteen liittyvistä avoimista kysymyksistä.

        https://static.mvlehti.net/uploads/2021/08/FIMEA-THL-kirje-1.pdf

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksua sakkia taas sivustolla. Kaikilla lääkkeillä on joitakin sivuvaikutuksia ja haittoja.
        Nyt olen huomannut senkin, että jopa ruoka-aineilla on haittavaikutuksia. Esimerkiksi suola janottaa ja joskus ruisleipä pierettää. Menepä siinä iskemään naista jos olet hiukan aiemmin syönyt tuoretta ruisleipää ja hörpännyt palanpainikkeeksi piimää.
        Covid piikki se vasta haittoja aiheuttaakin. Käsivarren lihas kipeytyy ja vasenkätisellä jää pubissa kaljat juomatta (minulle se piikki laitettiin vasempaan käsivarteen). Kyllähän siinä on elämä pilalla pitkäksi aikaa, no ainakin vuorokaudeksi, melkein.
        Minullakin jäi kaljat juomatta, mutta niin on jäänyt jo toistakymmentä vuotta, kun en käytä alkoholia lainkaan.
        Ja vieläpä on muuan syy miksi jättää piikki ottamatta. NO KUN SE KOSKEE IHAN KAUHHHHEESTI!

        Vallan naiiviksi päätit heittäytyä. Koronarokotteet eivät ole leikin asia. Pelleilet koska et tiedä asiasta mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtoehtoja sinulla on tasan kaksi: 1) Otat rokotteen ja olet aika hyvässä suojassa ainakin vakavalta taudilta 2) et ota rokotetta ja sairastat taudin tulevien noin 18 kk sisällä

        Rokotteen antama jonkinlainen immuniteetti kestää ihmisestä riippuen 3-6 kuukautta. Sen jälkeen rokotetut ovat taas vapaata riistaa koronalle ja sen seitsemälle variantille. Että näin. No lääketehtailijat ainakin rikastuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtoehtoja sinulla on tasan kaksi: 1) Otat rokotteen ja olet aika hyvässä suojassa ainakin vakavalta taudilta 2) et ota rokotetta ja sairastat taudin tulevien noin 18 kk sisällä

        Juuri näin. Itse sairastin alkuvuonna COVID-19 -taudin. Oireet oli: 2 viikkoa ripulia. Ei mitään kummempaa ja elin normaalia elämää. Piikille en ole mennyt, eikä ole aikomustakaan.

    • Anonyymi

      miksi lääkäri pakottaa ottamaan lääkettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Ei tule provikkaa. Lääkäri ei saa yhtään sen enempää fyrkkaa vaikka kuinka reseptejä kirjoittelisi. Tämä on fakta.

        Apteekkari ainakin saa. Monesti vaihtaa "johonkin toiseen" vastaavaan lääkkeeseen mitä lääkäri on määrännyt.

        Apteekissa lääkärin määräämä lääke vaihdetaan toiseen vastaavaan lääkkeeseen, jos se on halvempi kuin lääkärin määräämä ja asiakas suostuu vaihtamiseen eikä lääkäri ole vaihtamista kieltänyt.

        Kysymyksessä ei ole siis mikään provikan kahmiminen vaan asiakkaan etu.

        Lääketehtaat antaa lahjakassia muista meitä sitten kun olet lääkäri

        Lääkeyhtiö Pfizerille lähes 50 miljoonan sakot lahjonnasta Euroopassa
        Yhdysvaltalainen lääkevalmistaja on rikkonut säädöksiä myös aikaisemmin.

        https://yle.fi/uutiset/3-6246825

        EI VARMASTI TULE JA TÄMÄ ON FAKTA!!! :D

      • Anonyymi

        Ei ole mikään pakko ottaa lääkettä. Omalla vastuulla voi kieltäytyä aivan hyvin.

        Onkohan sinua kusetettu vai oletko apteekkari? Lääkettä vaihdetaan sillä tekosyyllä, ettei apteekissa juuri "sattumalta" ole juuri sitä lääkärin määräämää, mutta vastavaa löytyy, josta apteekkari saa paremman siivun. Apteekkarin etu kysymyksessä, mutta hyvässä lykyssä potilaskin voi hyötyä, mutta ahneekkari tulee aina ensin.

        Mistä nä sen tiiät .Lääkärithän on lääkefirmojen lobbaamia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apteekkari ainakin saa. Monesti vaihtaa "johonkin toiseen" vastaavaan lääkkeeseen mitä lääkäri on määrännyt.

        Koska löytyy halvempi versio muuta lääkettä ,mutta en menis vaihtaan.Itselläni lopoui lääkärin määräämä lääke ja sitä ei ollu saatavilla vaan apteekissa ehotettiin toista vastaavaa lääkettä.EI sopinu ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä nä sen tiiät .Lääkärithän on lääkefirmojen lobbaamia.

        Lääketehtaiden edustajat kiertävät sairaaloissa myymässä lääkkeitä lääkäreille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan sinua kusetettu vai oletko apteekkari? Lääkettä vaihdetaan sillä tekosyyllä, ettei apteekissa juuri "sattumalta" ole juuri sitä lääkärin määräämää, mutta vastavaa löytyy, josta apteekkari saa paremman siivun. Apteekkarin etu kysymyksessä, mutta hyvässä lykyssä potilaskin voi hyötyä, mutta ahneekkari tulee aina ensin.

        Jos halvinta vastaavaa lääkettä ei ole, sitä saa kyllä tilaamalla parissa päivässä.. Harvoinhan lääke potilaalta ihan loppu on kun uutta haetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkeyhtiö Pfizerille lähes 50 miljoonan sakot lahjonnasta Euroopassa
        Yhdysvaltalainen lääkevalmistaja on rikkonut säädöksiä myös aikaisemmin.

        https://yle.fi/uutiset/3-6246825

        EI VARMASTI TULE JA TÄMÄ ON FAKTA!!! :D

        No ilmankos Pfizerin ns. rokotetta tungetaan joka puolelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule provikkaa. Lääkäri ei saa yhtään sen enempää fyrkkaa vaikka kuinka reseptejä kirjoittelisi. Tämä on fakta.

        Ei tule provikkaa. Lääkäri ei saa yhtään sen enempää fyrkkaa vaikka kuinka reseptejä kirjoittelisi. Tämä on fakta.

        Valetta,tiedän,että edustat jotain lääkeyhtiötä ,niin saat..

      • Anonyymi

        Ei pakota,tollo🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä nä sen tiiät .Lääkärithän on lääkefirmojen lobbaamia.

        No mun molemmat vanhemmat johtavia ylilääkäreitä joten tiedän hyvin et esim. Merck voi maksaa hotellihuoneen jos pyydetty puhumaan luennoimaan sairauksista. Meinaatko et jos sinulla vaik lymfooma syöpä et haluais hoitoa näin vois käydä. Nyt kunnat ei juuri julkisella lääkäreitä kouluta.

      • Anonyymi

        Kaikista lääkkeistä voi saada sivuvaikutuksia,jopa asperiinista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule provikkaa. Lääkäri ei saa yhtään sen enempää fyrkkaa vaikka kuinka reseptejä kirjoittelisi. Tämä on fakta.

        Valetta,tiedän,että edustat jotain lääkeyhtiötä ,niin saat..

        Mukavia lapin matkoja yms. joissa toisiaan tartuttavat saavat.
        Sitten se niistä on kivaa lääkitä koska ovat nimenomaan lääkäreitä, vaikka taudin voisi poistaa karanteeneilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääketehtaat antaa lahjakassia muista meitä sitten kun olet lääkäri

        + lääkefirmojen tarjoamat lounaat ja runsaat kahvitukset töissä lääkäreille viikottain ovat myös lahjusten ottamista, eikä niistä tietenkään kerrota verottajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä nä sen tiiät .Lääkärithän on lääkefirmojen lobbaamia.

        Juuri niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääketehtaiden edustajat kiertävät sairaaloissa myymässä lääkkeitä lääkäreille.

        Tiedetään ja lahjovat monia tyrkyttämään näitä omia "lääkkeitään"

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Jos halvinta vastaavaa lääkettä ei ole, sitä saa kyllä tilaamalla parissa päivässä.. Harvoinhan lääke potilaalta ihan loppu on kun uutta haetaan.

        Ei toimi aina, esim. Englannissa, jossa lähes kaikki lääkkeet maksetaan sairausvakuutuksesta. Varmaan sieltäkin löytyy Muutaman punnan omavastuu ja kaikki saman hintaisia. Potilashan voi hakea lääkettä ensimmäisen kerran uuteen vaivaan eikä silloin ole sitä edellistä liuskaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedetään ja lahjovat monia tyrkyttämään näitä omia "lääkkeitään"

        Noin raskaat syytökset olisi syytä todistaa. Sitä odotellessa.🥱

      • Anonyymi

        Aika usein niillä lääkkeellä hoidetaan sairautta.
        Ei ne lääkärit ole mitään ihmeparantajia, jotka loitsuillaan karkoittaisivat taudin. Lääke on nykyajan hoitomenetelmä. Siis yksi monista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule provikkaa. Lääkäri ei saa yhtään sen enempää fyrkkaa vaikka kuinka reseptejä kirjoittelisi. Tämä on fakta.

        Kyllä lääkäri jotain hyötyy siitä, että määrää tietyn yhtiön lääkettä enemmän kuin toisen. Ainakin jos tahtoo urallaan edetä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mikään pakko ottaa lääkettä. Omalla vastuulla voi kieltäytyä aivan hyvin.

        Omalla vastuulla ihminen toimii aina. Paitsi jättäessään rokotteen ottamatta, jolloin naapuri piikittäessään itsensä vastaa myös hänestä.

    • Anonyymi

      Rokotteen jälkeen voi tulla lieviä oireita ja jos jatkuvat yli kolme päivää, niin sitten voi olla huolissaan. Uskoisin, että ihmiset ilmoittavat näitä lieviä lämmönnousuja.

      • Anonyymi

        Käsittääkseni tuolla Fimean rekisterissä on erikseen vakavat. Eihän kukaan ole kiinnostunut muista kuin vakavista. Lisäksi on aika huolestuttavaa, jos meidän lääketeollisuutta valvova viranomainen ei ole kiinnostunut edes vakavien haittavaikutusten yleisyydestä. Haluavat vain sellaiset joita ei aimmin tiedossa, yksi kpl riittää kiitos.

        Kyllä meni täysin luotto Fimeaan.

      • Anonyymi

        Tunnen useita ihmisiä lähipiiristä, jotka eivät ole ilmoittaneet mitään FIMEAan, vaikka ovat saaneet aika kovia vaivoja koronapiikistä. 1-2 viikkoa kuumeilua, kovaa päänsärkyä, nivelkipua. Seurasin läheisen ystäväni vointia tässä juuri, toisen piikin jälkeen, jonka oireet olivat hänellä pahemmat kuin ensimmäisen. Hän on vanhan kansan ihminen joka ei helposti valita, mutta nyt valitti kuitenkin eikä ollut mukava katsoa miten huono olo hänellä oli. Eikä päässyt kotoaan liikkumaan.

        Ei todellakaan mitään pikkuhaittoja, ja ihmettelen miten joku kehtaa vähätellä.

        Itse sain flunssan kun vietin aikaa rokotetun ystäväni kanssa hänen potiessaan noita oireita. Viikko kurkkukipua, päänsärkyä, pientä lämmönnousua. En tiedä oliko se tavallinen flunssa vai koronatartunta joka tuli ystäväni piikin seurauksista, rokotettuhan erittää piikkiproteiinia hengityksessään. Pitempään se flunssa kesti minulla kuin yleensä ja oli muutenkin vähän erituntuinen.

        Ja tuossahan ilmaistiin huoli, että ilmoitukset vain lisääntyvät. Tässä on vain se huono puoli, että rokotevalmistajat ovat allekirjoittaneet vastuuvapauslausekkeen ettei tarvi korvata mahdollisia rokotehaittoja. Miksi ovat? Koska tiesivät rokotteen olevan kokeellinen minkä itsekin (Pfizer) myöntävät.
        Kukaan ei tule saamaan euroakaan korvauksia koskaan.
        USA, ssahan on jo isot vapaaehtoisjärjestöt lähteneet tukemaan perheitä jotka ovat taloudellisessa ja terveydellisessä ahdingossa rokotehaitoista. Siellähän kaikenlainen hoito maksaa jos ei ole kallista vakuutusta.

        Tuo viimenen kappale kirjoituksestasi oli niin puutaheinää, että se heitti synkän varjon myös ensimmäisen kappaleen ylle.

        Hyvin todennäköisesti kaikki kirjoittamasi on valetta.

        Vähän perspektiiviä. Jos vanhus reagoi noin rokotteseen, niin HÄN KUOLEE KORONAAN!!!

        No eipä sun luotollas ole muutenkaan paskankaan merkitystä. Skitsoile ihan rauhassa.

        Kuules, kun sillä rokotetulla ei ole mitään tarttuvaa, joka rokotteesta voisi tarttua. Voihan sillä olla tarttuva koronavirus, mutta sellaista ei rokotteesta tule, vaan kapakasta ja festareilta voi tullakin. Piikkiproteiini ei tule uloshengityksestä kuten ei mikään muukaan proteiini. Proteiinit hajoavat aminohapoiksi tai eliminoituvat ja erittyvät virtsan tai ulosteiden mukana.

        Joka ikinen päivä solusi tuottavat lukemattomat määrät erilaisia mRNA-lähettejä ja niiden mukaan valmistettuja erilaisia proteiineja, eivätkä nekään lentele uloshengityksessä.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Tuo viimenen kappale kirjoituksestasi oli niin puutaheinää, että se heitti synkän varjon myös ensimmäisen kappaleen ylle.

        Hyvin todennäköisesti kaikki kirjoittamasi on valetta.

        'Kukaan ei tule saamaan euroakaan korvauksia koskaan.
        USA, ssahan on jo isot vapaaehtoisjärjestöt lähteneet tukemaan perheitä jotka ovat taloudellisessa ja terveydellisessä ahdingossa rokotehaitoista. Siellähän kaikenlainen hoito maksaa jos ei ole kallista vakuutusta.'

        Voisitko analysoida, mikä tuossa on ' puutaheinää'?

        Onko rokottamattomuuden vai pitkän koronan syytä, että et enää edes erota, kenen ja mihin kirjoitukseen olen kommentoinut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules, kun sillä rokotetulla ei ole mitään tarttuvaa, joka rokotteesta voisi tarttua. Voihan sillä olla tarttuva koronavirus, mutta sellaista ei rokotteesta tule, vaan kapakasta ja festareilta voi tullakin. Piikkiproteiini ei tule uloshengityksestä kuten ei mikään muukaan proteiini. Proteiinit hajoavat aminohapoiksi tai eliminoituvat ja erittyvät virtsan tai ulosteiden mukana.

        Joka ikinen päivä solusi tuottavat lukemattomat määrät erilaisia mRNA-lähettejä ja niiden mukaan valmistettuja erilaisia proteiineja, eivätkä nekään lentele uloshengityksessä.

        Tämä on vakava ongelma, koska piikkiproteiini on toksiini (myrkky), jonka on osoitettu aiheuttavan sydän-ja verenkiertoelinten sekä hermoston vaurioita. Sen toksisuus ulottuu myös suvunjatkamiselimiin, ja Pfizerin biodistribuutio-data osoittaa sen kertyvän naisen munasarjoihin.
        Verenkiertoon päästyään piikkiproteiini sitoutuu verihiutaleiden reseptoreihin ja verisuonten seinämäsoluihin. Kun tämä tapahtuu, piikkiproteiini voi saada hiutaleet takertumaan toisiinsa, niin että syntyy hyytymiä tai tulppia ja/tai epänormaalia verenvuotoa.
        Euroopan Lääkevirastolle (EMA) luovutetut Pfizer-dokumentit osoittavat myös, että yritys ei noudattanut prekliinisten toksikologisten tutkimustensa aikana teollisuuden standardivaatimusten edellyttämiä laadullisia tuotantokäytäntöjä ja että avaintutkimukset eivät täytä hyvän laboratoriokäytännön standardien ehtoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen useita ihmisiä lähipiiristä, jotka eivät ole ilmoittaneet mitään FIMEAan, vaikka ovat saaneet aika kovia vaivoja koronapiikistä. 1-2 viikkoa kuumeilua, kovaa päänsärkyä, nivelkipua. Seurasin läheisen ystäväni vointia tässä juuri, toisen piikin jälkeen, jonka oireet olivat hänellä pahemmat kuin ensimmäisen. Hän on vanhan kansan ihminen joka ei helposti valita, mutta nyt valitti kuitenkin eikä ollut mukava katsoa miten huono olo hänellä oli. Eikä päässyt kotoaan liikkumaan.

        Ei todellakaan mitään pikkuhaittoja, ja ihmettelen miten joku kehtaa vähätellä.

        Itse sain flunssan kun vietin aikaa rokotetun ystäväni kanssa hänen potiessaan noita oireita. Viikko kurkkukipua, päänsärkyä, pientä lämmönnousua. En tiedä oliko se tavallinen flunssa vai koronatartunta joka tuli ystäväni piikin seurauksista, rokotettuhan erittää piikkiproteiinia hengityksessään. Pitempään se flunssa kesti minulla kuin yleensä ja oli muutenkin vähän erituntuinen.

        "koronatartunta joka tuli ystäväni piikin seurauksista, rokotettuhan erittää piikkiproteiinia hengityksessään."

        Kun kirjoittaa jotakin noin ääliömäisen idioottimaista ja täysin ilmiselvää valhetta, niin silloin menee täydellisesti kaikki uskottavuus koko sepustuksesta.

        Koronavirus itsessään voi tappaa. Kaikki eivät selviä koronaviruksen aiheuttamasta hengityslamasta hengityskoneessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän perspektiiviä. Jos vanhus reagoi noin rokotteseen, niin HÄN KUOLEE KORONAAN!!!

        Niin, virallisesti, mutta ollaan hiljaa siitä, että vähän autettiin piikillä.

      • Anonyymi

        Onks pakko, jos ei taho🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules, kun sillä rokotetulla ei ole mitään tarttuvaa, joka rokotteesta voisi tarttua. Voihan sillä olla tarttuva koronavirus, mutta sellaista ei rokotteesta tule, vaan kapakasta ja festareilta voi tullakin. Piikkiproteiini ei tule uloshengityksestä kuten ei mikään muukaan proteiini. Proteiinit hajoavat aminohapoiksi tai eliminoituvat ja erittyvät virtsan tai ulosteiden mukana.

        Joka ikinen päivä solusi tuottavat lukemattomat määrät erilaisia mRNA-lähettejä ja niiden mukaan valmistettuja erilaisia proteiineja, eivätkä nekään lentele uloshengityksessä.

        2xrokotetut voivat tartuttaa ja se on fakta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen useita ihmisiä lähipiiristä, jotka eivät ole ilmoittaneet mitään FIMEAan, vaikka ovat saaneet aika kovia vaivoja koronapiikistä. 1-2 viikkoa kuumeilua, kovaa päänsärkyä, nivelkipua. Seurasin läheisen ystäväni vointia tässä juuri, toisen piikin jälkeen, jonka oireet olivat hänellä pahemmat kuin ensimmäisen. Hän on vanhan kansan ihminen joka ei helposti valita, mutta nyt valitti kuitenkin eikä ollut mukava katsoa miten huono olo hänellä oli. Eikä päässyt kotoaan liikkumaan.

        Ei todellakaan mitään pikkuhaittoja, ja ihmettelen miten joku kehtaa vähätellä.

        Itse sain flunssan kun vietin aikaa rokotetun ystäväni kanssa hänen potiessaan noita oireita. Viikko kurkkukipua, päänsärkyä, pientä lämmönnousua. En tiedä oliko se tavallinen flunssa vai koronatartunta joka tuli ystäväni piikin seurauksista, rokotettuhan erittää piikkiproteiinia hengityksessään. Pitempään se flunssa kesti minulla kuin yleensä ja oli muutenkin vähän erituntuinen.

        Koronarokotuksesta ei voi saada koronatautia.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Tuo viimenen kappale kirjoituksestasi oli niin puutaheinää, että se heitti synkän varjon myös ensimmäisen kappaleen ylle.

        Hyvin todennäköisesti kaikki kirjoittamasi on valetta.

        Tuo satuilu piikkiproteiineista vesitti muuten uskottavan valheen täysin.
        Vai oliko se tarkoituskin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsittääkseni tuolla Fimean rekisterissä on erikseen vakavat. Eihän kukaan ole kiinnostunut muista kuin vakavista. Lisäksi on aika huolestuttavaa, jos meidän lääketeollisuutta valvova viranomainen ei ole kiinnostunut edes vakavien haittavaikutusten yleisyydestä. Haluavat vain sellaiset joita ei aimmin tiedossa, yksi kpl riittää kiitos.

        Kyllä meni täysin luotto Fimeaan.

        Ilmoitttaja itse valitsee ilmoituksen vakavuusasteen. Esim. MV-lehden ja salaliittoteorioiden pelottelema ihminen, joka osaa itse hakea ja arvioida tieteellistä tietoa (=suuri osa) herkemmin laittaa pienet oireensa vakavaksi erityisesti jos ei osaa tai jaksa sulkea ohjeita. Oma kipu voi tuntua vakavalta, vaikka kyse olisi päänsärystä. Pelottelu voi saada myös ylitulkitsemaan (päivän kuume on kuolemaksi).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen useita ihmisiä lähipiiristä, jotka eivät ole ilmoittaneet mitään FIMEAan, vaikka ovat saaneet aika kovia vaivoja koronapiikistä. 1-2 viikkoa kuumeilua, kovaa päänsärkyä, nivelkipua. Seurasin läheisen ystäväni vointia tässä juuri, toisen piikin jälkeen, jonka oireet olivat hänellä pahemmat kuin ensimmäisen. Hän on vanhan kansan ihminen joka ei helposti valita, mutta nyt valitti kuitenkin eikä ollut mukava katsoa miten huono olo hänellä oli. Eikä päässyt kotoaan liikkumaan.

        Ei todellakaan mitään pikkuhaittoja, ja ihmettelen miten joku kehtaa vähätellä.

        Itse sain flunssan kun vietin aikaa rokotetun ystäväni kanssa hänen potiessaan noita oireita. Viikko kurkkukipua, päänsärkyä, pientä lämmönnousua. En tiedä oliko se tavallinen flunssa vai koronatartunta joka tuli ystäväni piikin seurauksista, rokotettuhan erittää piikkiproteiinia hengityksessään. Pitempään se flunssa kesti minulla kuin yleensä ja oli muutenkin vähän erituntuinen.

        Tai sitten ystäväsi sairasti saman aikaan muuta flunssaa rokotteen ottamisen kanssa. Se, että sairastuit viittaa siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2xrokotetut voivat tartuttaa ja se on fakta.

        Voivat, mutta vähemmän kuin rokotetut. Faktaa sekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo satuilu piikkiproteiineista vesitti muuten uskottavan valheen täysin.
        Vai oliko se tarkoituskin?

        Samassa taloyhtiössä asunut naapurini sai lievän haittavaikutuksen rokotteesta. Hän otti piikin jälkeen ja kuoli. Vaimonsa kertoi.
        Ystäväni, hyvässä peruskunnossa oleva kuntoilija joka harrasti liikuntaa monipuolusesti ja oli oikein perusterveyden peruskuva, sairastui piikin jäljeen sydänsairauksiin.
        Hyvä kun pystyy nykyään kävelemään.
        Joten "lievät" oireilut on puppua.
        Mutta tätähän puppua tulee tuutin täydeltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen useita ihmisiä lähipiiristä, jotka eivät ole ilmoittaneet mitään FIMEAan, vaikka ovat saaneet aika kovia vaivoja koronapiikistä. 1-2 viikkoa kuumeilua, kovaa päänsärkyä, nivelkipua. Seurasin läheisen ystäväni vointia tässä juuri, toisen piikin jälkeen, jonka oireet olivat hänellä pahemmat kuin ensimmäisen. Hän on vanhan kansan ihminen joka ei helposti valita, mutta nyt valitti kuitenkin eikä ollut mukava katsoa miten huono olo hänellä oli. Eikä päässyt kotoaan liikkumaan.

        Ei todellakaan mitään pikkuhaittoja, ja ihmettelen miten joku kehtaa vähätellä.

        Itse sain flunssan kun vietin aikaa rokotetun ystäväni kanssa hänen potiessaan noita oireita. Viikko kurkkukipua, päänsärkyä, pientä lämmönnousua. En tiedä oliko se tavallinen flunssa vai koronatartunta joka tuli ystäväni piikin seurauksista, rokotettuhan erittää piikkiproteiinia hengityksessään. Pitempään se flunssa kesti minulla kuin yleensä ja oli muutenkin vähän erituntuinen.

        Voi luoja mitä sontaa 😁 itsellä vähän lämpöä vaan nyt äkkiä kaikki hakekaa rokote sillä rokotepassi tulee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuossahan ilmaistiin huoli, että ilmoitukset vain lisääntyvät. Tässä on vain se huono puoli, että rokotevalmistajat ovat allekirjoittaneet vastuuvapauslausekkeen ettei tarvi korvata mahdollisia rokotehaittoja. Miksi ovat? Koska tiesivät rokotteen olevan kokeellinen minkä itsekin (Pfizer) myöntävät.
        Kukaan ei tule saamaan euroakaan korvauksia koskaan.
        USA, ssahan on jo isot vapaaehtoisjärjestöt lähteneet tukemaan perheitä jotka ovat taloudellisessa ja terveydellisessä ahdingossa rokotehaitoista. Siellähän kaikenlainen hoito maksaa jos ei ole kallista vakuutusta.

        Höpsis laita lähde? Mediakritiikkiä kiitos

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän perspektiiviä. Jos vanhus reagoi noin rokotteseen, niin HÄN KUOLEE KORONAAN!!!

        Ei kuole sillä rokotteesta EI saa koronaa lapsi rakas. Mene kouluun ja opiskele ja ota rokote

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on vakava ongelma, koska piikkiproteiini on toksiini (myrkky), jonka on osoitettu aiheuttavan sydän-ja verenkiertoelinten sekä hermoston vaurioita. Sen toksisuus ulottuu myös suvunjatkamiselimiin, ja Pfizerin biodistribuutio-data osoittaa sen kertyvän naisen munasarjoihin.
        Verenkiertoon päästyään piikkiproteiini sitoutuu verihiutaleiden reseptoreihin ja verisuonten seinämäsoluihin. Kun tämä tapahtuu, piikkiproteiini voi saada hiutaleet takertumaan toisiinsa, niin että syntyy hyytymiä tai tulppia ja/tai epänormaalia verenvuotoa.
        Euroopan Lääkevirastolle (EMA) luovutetut Pfizer-dokumentit osoittavat myös, että yritys ei noudattanut prekliinisten toksikologisten tutkimustensa aikana teollisuuden standardivaatimusten edellyttämiä laadullisia tuotantokäytäntöjä ja että avaintutkimukset eivät täytä hyvän laboratoriokäytännön standardien ehtoja.

        Just heh missä on lähde ei magneettimedias tak tokentubeja. Soita aika rokotukseen ei tartte pelätä 😊 koska koronapassl tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samassa taloyhtiössä asunut naapurini sai lievän haittavaikutuksen rokotteesta. Hän otti piikin jälkeen ja kuoli. Vaimonsa kertoi.
        Ystäväni, hyvässä peruskunnossa oleva kuntoilija joka harrasti liikuntaa monipuolusesti ja oli oikein perusterveyden peruskuva, sairastui piikin jäljeen sydänsairauksiin.
        Hyvä kun pystyy nykyään kävelemään.
        Joten "lievät" oireilut on puppua.
        Mutta tätähän puppua tulee tuutin täydeltä.

        Niin no et sinä tiedä mihin kuoli jos vaikka hakattu kotona. Kulissit katos monessa perhees

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmoitttaja itse valitsee ilmoituksen vakavuusasteen. Esim. MV-lehden ja salaliittoteorioiden pelottelema ihminen, joka osaa itse hakea ja arvioida tieteellistä tietoa (=suuri osa) herkemmin laittaa pienet oireensa vakavaksi erityisesti jos ei osaa tai jaksa sulkea ohjeita. Oma kipu voi tuntua vakavalta, vaikka kyse olisi päänsärystä. Pelottelu voi saada myös ylitulkitsemaan (päivän kuume on kuolemaksi).

        Suurinosa ilmoittajista on lääkäreitä tai hoitajia
        https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen useita ihmisiä lähipiiristä, jotka eivät ole ilmoittaneet mitään FIMEAan, vaikka ovat saaneet aika kovia vaivoja koronapiikistä. 1-2 viikkoa kuumeilua, kovaa päänsärkyä, nivelkipua. Seurasin läheisen ystäväni vointia tässä juuri, toisen piikin jälkeen, jonka oireet olivat hänellä pahemmat kuin ensimmäisen. Hän on vanhan kansan ihminen joka ei helposti valita, mutta nyt valitti kuitenkin eikä ollut mukava katsoa miten huono olo hänellä oli. Eikä päässyt kotoaan liikkumaan.

        Ei todellakaan mitään pikkuhaittoja, ja ihmettelen miten joku kehtaa vähätellä.

        Itse sain flunssan kun vietin aikaa rokotetun ystäväni kanssa hänen potiessaan noita oireita. Viikko kurkkukipua, päänsärkyä, pientä lämmönnousua. En tiedä oliko se tavallinen flunssa vai koronatartunta joka tuli ystäväni piikin seurauksista, rokotettuhan erittää piikkiproteiinia hengityksessään. Pitempään se flunssa kesti minulla kuin yleensä ja oli muutenkin vähän erituntuinen.

        Ettei noi rokotetut vaan levittäisi ite koronas?Tuntuu vähän siltä kun mitä enemmmän rokotettu sitä enemmän tartuntoja.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Koronarokotuksesta ei voi saada koronatautia.

        Oletko varma?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuossahan ilmaistiin huoli, että ilmoitukset vain lisääntyvät. Tässä on vain se huono puoli, että rokotevalmistajat ovat allekirjoittaneet vastuuvapauslausekkeen ettei tarvi korvata mahdollisia rokotehaittoja. Miksi ovat? Koska tiesivät rokotteen olevan kokeellinen minkä itsekin (Pfizer) myöntävät.
        Kukaan ei tule saamaan euroakaan korvauksia koskaan.
        USA, ssahan on jo isot vapaaehtoisjärjestöt lähteneet tukemaan perheitä jotka ovat taloudellisessa ja terveydellisessä ahdingossa rokotehaitoista. Siellähän kaikenlainen hoito maksaa jos ei ole kallista vakuutusta.

        Ei ollut USA:ssa perheellä varaa siirtosydämeenkään 1,4 miljoonaa dollaria - piti aloittaa keräys nuorelle alle 20 vuotiaalle tytölle.
        Ehti kuitenkin kuolla ennen rahojen keräystä rokotehaittoihin.

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Tuo viimenen kappale kirjoituksestasi oli niin puutaheinää, että se heitti synkän varjon myös ensimmäisen kappaleen ylle.

        Hyvin todennäköisesti kaikki kirjoittamasi on valetta.

        Näille rokoteintoisille ja puolesta puhujille tuntuu kaikki olevan valhetta paitsi piikkien parantava vaikutus.
        Kuitenkin miljonääri lupasi 2 miljoonaa jos joku pystyy todistamaan näistä piikeistä olevan jotain hyötyä - ei ole tullut ainuttakaan hakijaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules, kun sillä rokotetulla ei ole mitään tarttuvaa, joka rokotteesta voisi tarttua. Voihan sillä olla tarttuva koronavirus, mutta sellaista ei rokotteesta tule, vaan kapakasta ja festareilta voi tullakin. Piikkiproteiini ei tule uloshengityksestä kuten ei mikään muukaan proteiini. Proteiinit hajoavat aminohapoiksi tai eliminoituvat ja erittyvät virtsan tai ulosteiden mukana.

        Joka ikinen päivä solusi tuottavat lukemattomat määrät erilaisia mRNA-lähettejä ja niiden mukaan valmistettuja erilaisia proteiineja, eivätkä nekään lentele uloshengityksessä.

        Luehan asiaa kun tunnut olevan täysin pihalla - aika oppia !

        Viranomaiset ja valtamedia varoittaa erittäin tappavasta COVID-variantista – Raportit: Virus leviää rokotettujen keskuudessa!

        Kokeellisten COVID-rokotusten akuutit vaarat ovat olleet tiedossamme. Britannian viranomaiset ja valtamedia varoittaa nyt, että odotettavissa on erittäin tappava "variantti", samalla kun lukemattomat raportit ympäri maailmaa osoittavat, että rokotetut ovat tulilinjalla.

        Keskustelua on käyty runsaasti jo viime syksystä lähtien siitä, että aiheuttaako kokeelliset mRNA-COVID-rokotteet suurimman suoran vai epäsuoran uhan rokotetuille, ja että voidaanko näitä edes erottaa toisistaan? Onko piikityksen suora seuraus vakavin uhka, vai tuleeko laajamittaista geenimuokkausta seuraamaan jotain vieläkin pahempaa?

        Kuten todettua tieteellisissä tutkimuksissa ja kuultuna jo lukemattomien asiantuntijoiden suusta, COVID-rokotteiden piikkiproteiinit luovat suoran uhan rokotetuille, erityisesti verisuonille ja elimille, aiheuttaen vaarallisia verihyytymiä. Traagisia rokotusten suoria haittavaikutuksia on todistettu lukuisia ja pahimman asiantuntija-arvion mukaan n 62 % mRNA-rokotetuista osoittaa jo oireita nopeasti tappavaan verisuonitautiin.

        Toisaalta mRNA-COVID-rokotusten on pelätty olevan alkusoittoa aidosti tappavan pandemian puhkaisemiselle, koska mRNA-piikkiproteiinien on pelätty voimistavan viruskannat erittäin tappavaksi, koska rokotettujen luonnollinen immuniteetti menetetään. Tästä uhasta ovat varoittaneet lukuisat huippuammattilaiset aina viime vuoden syksystä lähtien, mutta valtamedia on heidät kategorisesti vaiennut.

        Kuten lukemattomat raportit jo osoittavat, koronavirus tarttuu erittäin ärhäkkäästi COVID-rokotettujen keskuudessa ja tartuntamäärät ovat nousussa pahiten siellä missä rokotetasot ovat korkeimmalla. Tämä viittaa suoraan siihen, että uhat ovat kasvaneet juuri pelätyllä tavalla.

        Katso raporttikooste, kuinka COVID-tartunnat leviävät erityisesti rokotettujen keskuudessa ja siellä missä rokoteaste on korkealla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules, kun sillä rokotetulla ei ole mitään tarttuvaa, joka rokotteesta voisi tarttua. Voihan sillä olla tarttuva koronavirus, mutta sellaista ei rokotteesta tule, vaan kapakasta ja festareilta voi tullakin. Piikkiproteiini ei tule uloshengityksestä kuten ei mikään muukaan proteiini. Proteiinit hajoavat aminohapoiksi tai eliminoituvat ja erittyvät virtsan tai ulosteiden mukana.

        Joka ikinen päivä solusi tuottavat lukemattomat määrät erilaisia mRNA-lähettejä ja niiden mukaan valmistettuja erilaisia proteiineja, eivätkä nekään lentele uloshengityksessä.

        ”Rokote tekee viruksesta vaarallisemman” – mRNA-rokotteen keksijän varoitus

        Rapsodian eilen julkaisemalla suomeksi tekstittämällä videolla mRNA-rokotteen keksijä, tohtori Robert W. Malone, kertoo siitä, että miten mRNA-rokotteista seuraa mahdollisesti kaikkein pahin mahdollinen skenaario.

        Tohtori Malone varoittaa, että koronavirus muuntautuu uusien mRNA-COVID rokotteiden (Moderna / Pfizer) ottamisen seurauksena entistä vaarallisemmaksi ja tarttuvammaksi, kuin mitä se olisi ollut ilman rokottamista.

        Monet rokoteasiantuntijat ovat varoitelleet tästä tiedemiesten pahimmasta painajaisesta eli vasta-aine riippuvaisen vahvistumisen (ADE-efektin) riskistä jo aivan pandemian alusta saakka.

        Ja kukapa tietäisi paremmin, mitä mRNA-rokote voi saada oikeasti ihmisissä aikaan kuin sen keksijä itse? Jaetaan tätä tietoa eteenpäin, jotta saisimme pelastettua suomalaisia tältä koko ihmiskunnan synkimmältä rokote-painajaiselta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "koronatartunta joka tuli ystäväni piikin seurauksista, rokotettuhan erittää piikkiproteiinia hengityksessään."

        Kun kirjoittaa jotakin noin ääliömäisen idioottimaista ja täysin ilmiselvää valhetta, niin silloin menee täydellisesti kaikki uskottavuus koko sepustuksesta.

        Meidän tutuissa tämä tapahtui ja kerroimme siitä jo huhtikuussa.
        Myrkkypiikin ottanut levitti 3een aikuiseen ja 3:een lapseen jonkun taudin.
        Sen jälkeen sairastui itse. Yksi sairastunut otti rokotteen ja sai kuukauden päästä ruusutartunnan.
        Sehän oli meille selvää jo marraskuussa kun näitä myrkkyruiskeita suunnittelivat.
        Näin myös kävi - tässä ollaan sillälailla oltu paremmin jyvällä kuin suomalaiset monet puoskarit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samassa taloyhtiössä asunut naapurini sai lievän haittavaikutuksen rokotteesta. Hän otti piikin jälkeen ja kuoli. Vaimonsa kertoi.
        Ystäväni, hyvässä peruskunnossa oleva kuntoilija joka harrasti liikuntaa monipuolusesti ja oli oikein perusterveyden peruskuva, sairastui piikin jäljeen sydänsairauksiin.
        Hyvä kun pystyy nykyään kävelemään.
        Joten "lievät" oireilut on puppua.
        Mutta tätähän puppua tulee tuutin täydeltä.

        Tämä on ihan faktaa ja nähty ja kuultu. Eräs juuri täysin muistinsa menettänyt eikä tunnista omia sukulaisiaan.
        Tätäkö halutaan siis median syötöllä - pieni flunssa ei ole mitään näitten myrkkyjen rinnalla, mitä annetaan ja mikä leviää luontoonkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsis laita lähde? Mediakritiikkiä kiitos

        Mikset itse hae jos terveytesi kiinnostaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi luoja mitä sontaa 😁 itsellä vähän lämpöä vaan nyt äkkiä kaikki hakekaa rokote sillä rokotepassi tulee

        Mitä tuolla passilla kun muutenkin on päästy matkustamaan?
        Eikä tarvitse ottaa hengenvaarallista myrkkyruisketta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just heh missä on lähde ei magneettimedias tak tokentubeja. Soita aika rokotukseen ei tartte pelätä 😊 koska koronapassl tulee.

        Ota vaa piikkisi - mitä turhaa valitat oloasi! 😄😅😎
        Me emme ota osaa tähän myrkkypiikkikokeiluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin no et sinä tiedä mihin kuoli jos vaikka hakattu kotona. Kulissit katos monessa perhees

        Jos sinä kuolet myrkkyruiskeeseen, varmasti tuttusi kertovat, että hakkasivat sinut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettei noi rokotetut vaan levittäisi ite koronas?Tuntuu vähän siltä kun mitä enemmmän rokotettu sitä enemmän tartuntoja.

        Poikkeuksellisen paljon haittavaikutuksia – Suomalaislääkärit vaativat koronarokotusten välitöntä keskeyttämistä!

        Yli 20 suomalaista lääkäriä vaatii mRNA-COVID-rokotusten välitöntä keskeyttämistä. Poikkeuksellisen suuresta haittavaikutusten runsaudesta huolestunut lääkäriryhmä on laatinut FIMEA:lle ja THL:lle kirjeen koronaan ja rokoteturvallisuuteen liittyvistä avoimista kysymyksistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko varma?

        Täysin.

        Oletpas sinä tyttöseni ollut valtavan ahkera klo 19 vaiheilla. Jumalaton määrä samanlaisia viestejä peräjälkeen kuin psykoosin vallassa. Eikä mitään näyttöä mistään yhdessäkään. 😅

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Koronarokotuksesta ei voi saada koronatautia.

        Voit saada vielä vakavampia haittoja ja korona voi iskeä rokotuksesta huolimatta. Riskiä piisaa ja jos haluttaa pelata venäläistä rulettia terveydellä niin siitä vaan. Korona kun ei ole nuhakuumetta kummempi, koska kokonaiskuolleisuus ei ole noussut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voit saada vielä vakavampia haittoja ja korona voi iskeä rokotuksesta huolimatta. Riskiä piisaa ja jos haluttaa pelata venäläistä rulettia terveydellä niin siitä vaan. Korona kun ei ole nuhakuumetta kummempi, koska kokonaiskuolleisuus ei ole noussut.

        Lääkärit ei tiijjä mittää, hörhöt vaan tietää. Kokonaiskuolleisuus ei ole noussut rajoitusten takia. Ne ovat estäneet influenssatartunnatkin melkein kokonaan. Kehitysmaissa on kyllä ollut kovia kuolleisuusnousuja. Oletko nähnyt Intian joissa kelluneita ruumiita? Siellä systeemi petti täysin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poikkeuksellisen paljon haittavaikutuksia – Suomalaislääkärit vaativat koronarokotusten välitöntä keskeyttämistä!

        Yli 20 suomalaista lääkäriä vaatii mRNA-COVID-rokotusten välitöntä keskeyttämistä. Poikkeuksellisen suuresta haittavaikutusten runsaudesta huolestunut lääkäriryhmä on laatinut FIMEA:lle ja THL:lle kirjeen koronaan ja rokoteturvallisuuteen liittyvistä avoimista kysymyksistä.

        'Yli 20 suomalaista lääkäriä vaatii mRNA-COVID-rokotusten välitöntä keskeyttämistä.'

        He voisivat perustaa yhdistyksen 'lääkärit ilman potilaita'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi luoja mitä sontaa 😁 itsellä vähän lämpöä vaan nyt äkkiä kaikki hakekaa rokote sillä rokotepassi tulee

        Haluat siis kaikille haittavaikutuksia eikä kukaan tiedä pitkäaikaisvaikutuksia. Olet itse sontaa levittävä lapsellisesti hymiölevä rokotusnazi.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Täysin.

        Yleensä idiootit ovat täysin varmoja, koska eivät ymmärrä katsella ympärille ja osaa ajatella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä idiootit ovat täysin varmoja, koska eivät ymmärrä katsella ympärille ja osaa ajatella.

        Kun nyt olet paljon minua parempi ajattelemaan, niin minkäpä olet ajatellut maapallon iäksi?

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Kun nyt olet paljon minua parempi ajattelemaan, niin minkäpä olet ajatellut maapallon iäksi?

        Paljon enemmän kuin kylkiluusta polveutuneet luulevat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Nuo kuuluvat kaikki yhdistykseen "Lääkärit ilman potilaita".

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      FIMEAn koronarokotteiden haittavaikutustilastot viime viikolta:

      Koronakuolemia on nyt Suomessa 100. Yhteensä haittailmoituksia on 2990 joista vakavia 1877. Tarkempaa käsittelyä odottavia ilmoituksia on n. 6 500. Vakavia haittavaikutuksia FIMEAn luokituksen mukaan ovat mm. keuhkokuume, sydänkohtaus, aivoveritulppa, pyörtyminen, eteisvärinä, syvä laskimotukos, keskenmeno. FIMEA tarkistaa haittailmoitukset huolellisesti eri lähteistä ennen kuin hyväksyy ne rekisteriinsä, siksi ilmoituksia on jonossa.
      https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista

      Mistään aiemmasta rokotteesta ei ole Suomessa tullut näin paljon vakavia haittoja näin lyhyessä ajassa. Pitkän aikavälin haitoistahan ei voida sanoa vielä mitään, koska koronarokotteiden kliiniset turvallisuustestaukset ovat kesken ainakin vuoteen 2023 asti.

      • Anonyymi

        Haittavaikutuslistat itse asiassa kertovat vain, että tällaisia oireita ihmisillä on ollut. Yhteyttä rokotteeseen ei useimmissa tapauksissa voi todistaa. Terveitä ihmisiä ei ole olemassakaan. On vain niitä, joita ei ole vielä tarpeeksi tutkittu.

        Kenen tahansa elimistössä voi muhia piilevä ongelma. Eteisvärinät tulevat ilman varoitusta "terveeseen sydämeen". Pyörtyä voi kuka tahansa - etenkin kuumalla. Keskenmenoja tapahtuu koko ajan. Samoin sydänkohtauksia, aivoverenkiertohäiriöitä ja veritulppia.
        Useimmilla ihmisillä on valitettavasti vaikeus hyväksyä elämän haurautta ja epävarmuutta.

        Yksi asia on kuitenkin varma. Rokotteen riskit ovat minimaalisia verrattuna koronan sairastamiseen. Sairastaminen nostaa veritulppien, sydän- , aivo- ja munuaisvaurioiden ongelmien riskin moninkertaiseksi.

        'Yksi asia on kuitenkin varma. Rokotteen riskit ovat minimaalisia verrattuna koronan sairastamiseen. Sairastaminen nostaa veritulppien, sydän- , aivo- ja munuaisvaurioiden ongelmien riskin moninkertaiseksi.'

        Asia on juuri päinvastoin.
        Koronan riskit ovat minimaalliset verrattuna siihen mitä haittavaikutuksia tulemme lähivuosina näkemään liittyen koronarokotuksiin.
        Koronaan kuolleisuushan ei poikkea juuri tavallisesta kausi-infulenssasta. Korona on vaarallinen vain vanhuksille ja monisairaille.
        Mitään ' long cividia' ei ole olemassa, vaan oireet johtuvat koronan sairastaneiden maskien jatkuvasta käytöstä.

      • Anonyymi

        Ja jätit sitten - tietenkin - kertomatta sen olennaisimman, eli että Fimeaan on ilmoitettu vakavina haittoina ylivoimaisesti eniten päänsärkyä, kuumetta ja väsymystä. Joista yksikään ei ole vakava haitta, mutta kun ihmiset ovat ne vakavana haittana Fimeaan ilmoittaneet, niin silloin ne Fimeassa myös tilastoidaan aina vakavana haittana. Vaikka ne eivät siis sellaisia ole, mutta Fimea ei voi muuttaa sitä "vakavuutta", millaiseksi ilmoittaja on sen ilmoittanut.

        "Haittavaikutusilmoitukset kuvastavat ilmoittajan havaintoja ja näkemyksiä, eivätkä tarkoita sitä, että rokotteen ja havaittujen vaikutusten välinen mahdollinen yhteys olisi vahvistettu. Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon, jota Fimea ei voi muuttaa vakavasta ei-vakavaksi. Yleisimmin ilmoitettuja haittoja vakaviksi luokitteluissa ilmoituksissa olivat kuume, päänsärky ja väsymys."

        Itelläni pn ennalta näkemisen lahja, mikä parani huomattavasti saatuani piikin. Lisäksi sainsupervoimia ja olen poiminut hirveän määrän mustikoita. Toisen piikin otettuani, olen ajatellut tehdä lisää töitä, jotka on jääneet tekemättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Yksi asia on kuitenkin varma. Rokotteen riskit ovat minimaalisia verrattuna koronan sairastamiseen. Sairastaminen nostaa veritulppien, sydän- , aivo- ja munuaisvaurioiden ongelmien riskin moninkertaiseksi.'

        Asia on juuri päinvastoin.
        Koronan riskit ovat minimaalliset verrattuna siihen mitä haittavaikutuksia tulemme lähivuosina näkemään liittyen koronarokotuksiin.
        Koronaan kuolleisuushan ei poikkea juuri tavallisesta kausi-infulenssasta. Korona on vaarallinen vain vanhuksille ja monisairaille.
        Mitään ' long cividia' ei ole olemassa, vaan oireet johtuvat koronan sairastaneiden maskien jatkuvasta käytöstä.

        Trolli.

        Mutta saatat ikävä kyllä törmätä siihen, että yahtomattasi kirjoitit totuuden. Korona on minimaalisen vaaraton sairaus, tauti, jonka jokainen saa rokotteesra huolimatta.... ja ne ovat ne tokotteen haitat, joita tulee koko ajan lisää ja lisää.

        Se että jo nyt ilmoitetaan enemmän kuin yhdestäkään aikaisemmasta rokotteesra on todella huolestuttavaa. Paljon on piikitetty muita rokotteita kaikille ihmisille, mutta koskaan ei ole ollut tällaista. ja nämä tulevat rokotemyönteisille! He sen piikin ovat ensimmäisenä ottaneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jätit sitten - tietenkin - kertomatta sen olennaisimman, eli että Fimeaan on ilmoitettu vakavina haittoina ylivoimaisesti eniten päänsärkyä, kuumetta ja väsymystä. Joista yksikään ei ole vakava haitta, mutta kun ihmiset ovat ne vakavana haittana Fimeaan ilmoittaneet, niin silloin ne Fimeassa myös tilastoidaan aina vakavana haittana. Vaikka ne eivät siis sellaisia ole, mutta Fimea ei voi muuttaa sitä "vakavuutta", millaiseksi ilmoittaja on sen ilmoittanut.

        "Haittavaikutusilmoitukset kuvastavat ilmoittajan havaintoja ja näkemyksiä, eivätkä tarkoita sitä, että rokotteen ja havaittujen vaikutusten välinen mahdollinen yhteys olisi vahvistettu. Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon, jota Fimea ei voi muuttaa vakavasta ei-vakavaksi. Yleisimmin ilmoitettuja haittoja vakaviksi luokitteluissa ilmoituksissa olivat kuume, päänsärky ja väsymys."

        Mistä keksit, että vakavina haittoina olisi ilmoitettu ylivoimaisesti eniten päänsärkyä, kuumetta ja väsymystä? Varmaan näitäkin oireita esiintyy vakavien haittojen ohessa. Fimean sivuilla kylläkin kerrotaan, että "Haittavaikutus arvioidaan vakavaksi, jos se on: johtanut kuolemaan, hengenvaaraan, sairaalahoitoon tai sen pidentymiseen, aiheuttanut pysyvän vamman, toimintakyvyn laskun tai synnynnäisen epämuodostuman."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haittavaikutuslistat itse asiassa kertovat vain, että tällaisia oireita ihmisillä on ollut. Yhteyttä rokotteeseen ei useimmissa tapauksissa voi todistaa. Terveitä ihmisiä ei ole olemassakaan. On vain niitä, joita ei ole vielä tarpeeksi tutkittu.

        Kenen tahansa elimistössä voi muhia piilevä ongelma. Eteisvärinät tulevat ilman varoitusta "terveeseen sydämeen". Pyörtyä voi kuka tahansa - etenkin kuumalla. Keskenmenoja tapahtuu koko ajan. Samoin sydänkohtauksia, aivoverenkiertohäiriöitä ja veritulppia.
        Useimmilla ihmisillä on valitettavasti vaikeus hyväksyä elämän haurautta ja epävarmuutta.

        Yksi asia on kuitenkin varma. Rokotteen riskit ovat minimaalisia verrattuna koronan sairastamiseen. Sairastaminen nostaa veritulppien, sydän- , aivo- ja munuaisvaurioiden ongelmien riskin moninkertaiseksi.

        Koronaan kuolleiden tilastoissakin on suurin osa niitä, jotka ovat kuolleet perussairauksiin. Yli 95% koronaan kuolleista on ollut yksi tai useampia perussairauksia ja kuolleiden mediaani-ikä on 82 vuotta. Lisäksi koronatesti ei ole täysin luotettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haittavaikutuslistat itse asiassa kertovat vain, että tällaisia oireita ihmisillä on ollut. Yhteyttä rokotteeseen ei useimmissa tapauksissa voi todistaa. Terveitä ihmisiä ei ole olemassakaan. On vain niitä, joita ei ole vielä tarpeeksi tutkittu.

        Kenen tahansa elimistössä voi muhia piilevä ongelma. Eteisvärinät tulevat ilman varoitusta "terveeseen sydämeen". Pyörtyä voi kuka tahansa - etenkin kuumalla. Keskenmenoja tapahtuu koko ajan. Samoin sydänkohtauksia, aivoverenkiertohäiriöitä ja veritulppia.
        Useimmilla ihmisillä on valitettavasti vaikeus hyväksyä elämän haurautta ja epävarmuutta.

        Yksi asia on kuitenkin varma. Rokotteen riskit ovat minimaalisia verrattuna koronan sairastamiseen. Sairastaminen nostaa veritulppien, sydän- , aivo- ja munuaisvaurioiden ongelmien riskin moninkertaiseksi.

        Näinpä ja useimpia "korona"kuolemiakaan ei tutkita yksilöllisesti... Koronan haittavaikutuksetkin tutkitaan lääkärin ja potilaan kuvailla kuten rokotteen haittavaikutukset... Jos et usko virallisiin rokote haittavaikutuksiin et myöskään silloin usko koronan vaarallisuuteen... Huuto surua miten ihminen voi olla niin tyhmä ,kun selittelee päätä heinää eikä tiedä mitä ja missä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haittavaikutuslistat itse asiassa kertovat vain, että tällaisia oireita ihmisillä on ollut. Yhteyttä rokotteeseen ei useimmissa tapauksissa voi todistaa. Terveitä ihmisiä ei ole olemassakaan. On vain niitä, joita ei ole vielä tarpeeksi tutkittu.

        Kenen tahansa elimistössä voi muhia piilevä ongelma. Eteisvärinät tulevat ilman varoitusta "terveeseen sydämeen". Pyörtyä voi kuka tahansa - etenkin kuumalla. Keskenmenoja tapahtuu koko ajan. Samoin sydänkohtauksia, aivoverenkiertohäiriöitä ja veritulppia.
        Useimmilla ihmisillä on valitettavasti vaikeus hyväksyä elämän haurautta ja epävarmuutta.

        Yksi asia on kuitenkin varma. Rokotteen riskit ovat minimaalisia verrattuna koronan sairastamiseen. Sairastaminen nostaa veritulppien, sydän- , aivo- ja munuaisvaurioiden ongelmien riskin moninkertaiseksi.

        Juuri näin. 👍🏻

      • Anonyymi kirjoitti:

        'Yksi asia on kuitenkin varma. Rokotteen riskit ovat minimaalisia verrattuna koronan sairastamiseen. Sairastaminen nostaa veritulppien, sydän- , aivo- ja munuaisvaurioiden ongelmien riskin moninkertaiseksi.'

        Asia on juuri päinvastoin.
        Koronan riskit ovat minimaalliset verrattuna siihen mitä haittavaikutuksia tulemme lähivuosina näkemään liittyen koronarokotuksiin.
        Koronaan kuolleisuushan ei poikkea juuri tavallisesta kausi-infulenssasta. Korona on vaarallinen vain vanhuksille ja monisairaille.
        Mitään ' long cividia' ei ole olemassa, vaan oireet johtuvat koronan sairastaneiden maskien jatkuvasta käytöstä.

        Tiihosen Ossia. 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä keksit, että vakavina haittoina olisi ilmoitettu ylivoimaisesti eniten päänsärkyä, kuumetta ja väsymystä? Varmaan näitäkin oireita esiintyy vakavien haittojen ohessa. Fimean sivuilla kylläkin kerrotaan, että "Haittavaikutus arvioidaan vakavaksi, jos se on: johtanut kuolemaan, hengenvaaraan, sairaalahoitoon tai sen pidentymiseen, aiheuttanut pysyvän vamman, toimintakyvyn laskun tai synnynnäisen epämuodostuman."

        En keksinyt vaan juuri niin lukee Fimean sivuilla. Olet joko ilmeisesti lukutaidoton, tai sitten et vain kykene ymmärtämään mitään lukemastasi:

        "Haittavaikutusilmoitukset kuvastavat ilmoittajan havaintoja ja näkemyksiä, eivätkä tarkoita sitä, että rokotteen ja havaittujen vaikutusten välinen mahdollinen yhteys olisi vahvistettu. Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon, jota Fimea ei voi muuttaa vakavasta ei-vakavaksi. "

        "Yleisimmin ilmoitettuja haittoja vakaviksi luokitteluissa ilmoituksissa olivat kuume, päänsärky ja väsymys."

        Haittavaikutus siis kirjataan aina vakavaksi, mikäli ilmoittaja on sen ilmoittanut vakavaksi, täysin riippumatta siitä mikä se haitta on oikeasti ollut ja onko se vakava. Fimea ei voi muuttaa vakavaksi ilmoitettua haittaa ei-vakavaksi, vaan se kirjataan ja tilastoidaan vakavana - siis vaikka olisi ollut päänsärky, kuume tai väsymys, aivan kuten useimmissa on ollut, aivan kuten Fimean sivuilla mustaa valkoisella lukee.

        Niin ja edellä lainatut Fimean sivujen tekstit löytyvät siis tuolta:

        https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset

        https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista

        "Yleisimmin ilmoitettuja haittoja vakaviksi luokitteluissa ilmoituksissa olivat kuume, päänsärky ja väsymys."

        Siis ilmoituksissa, jotka ilmoittajat itse olivat luokitelleet vakaviksi ja jotka siksi myös sellaisina on Fimeaan kirjattu ja luokiteltu, koska Fimea ei voi muuttaa vakavaksi ilmoitettua ei-vakavaksi.

        "Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon, jota Fimea ei voi muuttaa vakavasta ei-vakavaksi."

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Juuri näin. 👍🏻

        Ei näin. 👎🏼💩 Kukaan ei tiedä pitkäaikaisvaikutuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Yksi asia on kuitenkin varma. Rokotteen riskit ovat minimaalisia verrattuna koronan sairastamiseen. Sairastaminen nostaa veritulppien, sydän- , aivo- ja munuaisvaurioiden ongelmien riskin moninkertaiseksi.'

        Asia on juuri päinvastoin.
        Koronan riskit ovat minimaalliset verrattuna siihen mitä haittavaikutuksia tulemme lähivuosina näkemään liittyen koronarokotuksiin.
        Koronaan kuolleisuushan ei poikkea juuri tavallisesta kausi-infulenssasta. Korona on vaarallinen vain vanhuksille ja monisairaille.
        Mitään ' long cividia' ei ole olemassa, vaan oireet johtuvat koronan sairastaneiden maskien jatkuvasta käytöstä.

        Sairastan kuudetta kuukautta long covidia. Surua, kipuja, luopumisia.

        Maskia käytän keskimäärin 1h/vrk eli väitteesi on kai pila.

        Mikäli sairastut long covidiin, voin vertaistukea Sinua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haittavaikutuslistat itse asiassa kertovat vain, että tällaisia oireita ihmisillä on ollut. Yhteyttä rokotteeseen ei useimmissa tapauksissa voi todistaa. Terveitä ihmisiä ei ole olemassakaan. On vain niitä, joita ei ole vielä tarpeeksi tutkittu.

        Kenen tahansa elimistössä voi muhia piilevä ongelma. Eteisvärinät tulevat ilman varoitusta "terveeseen sydämeen". Pyörtyä voi kuka tahansa - etenkin kuumalla. Keskenmenoja tapahtuu koko ajan. Samoin sydänkohtauksia, aivoverenkiertohäiriöitä ja veritulppia.
        Useimmilla ihmisillä on valitettavasti vaikeus hyväksyä elämän haurautta ja epävarmuutta.

        Yksi asia on kuitenkin varma. Rokotteen riskit ovat minimaalisia verrattuna koronan sairastamiseen. Sairastaminen nostaa veritulppien, sydän- , aivo- ja munuaisvaurioiden ongelmien riskin moninkertaiseksi.

        Turha vähätellä koronapiikin haittoja.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        No kun tuota "lähdeaineistoa" katsoo kokonaisuutena, myös muita "uutisia", niin kriittisesti ajatteleva ihminen ei ota sitä vakavasti.

      • Anonyymi

        Intiassa kuoli koronaan lyhyellä aikavälillä puoli miljoonaa ihmistä. Intian persut haluavat siis tappaa lisää kansaa. Opetus: juntteja ei kannata äänestää, sillä niillä ei polla pelaa.

        Intian väkilukuahan pitäisi vähentää. Mikään korona sitä ei kuitenkaan tee. Muut kuolinsyyt on pistetty siellä 'koronan' tiliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kun tuota "lähdeaineistoa" katsoo kokonaisuutena, myös muita "uutisia", niin kriittisesti ajatteleva ihminen ei ota sitä vakavasti.

        Valtamedioiden ja virastojen rummuttamia pikajuostenkustuja "rokotteita" jonotetaan kovemmassa kiimassa kuin ämpäreitä. Mainostetut tehot sellaisia, että tapaukset vain lisääntyvät, vaikka jengiä on jo paljon rokotettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Intiassa kuoli koronaan lyhyellä aikavälillä puoli miljoonaa ihmistä. Intian persut haluavat siis tappaa lisää kansaa. Opetus: juntteja ei kannata äänestää, sillä niillä ei polla pelaa.

        Vihreä unelma on elää ilman rokotteita ja persuja ei tarvi sotkea tähänkään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Intiassa kuoli koronaan lyhyellä aikavälillä puoli miljoonaa ihmistä. Intian persut haluavat siis tappaa lisää kansaa. Opetus: juntteja ei kannata äänestää, sillä niillä ei polla pelaa.

        Intian persut!
        Tuskin siellä Intiassa pahemmin on Perussuomalaisia.

    • Anonyymi

      Itsellä tuli osittainen halvaus toiseen jalkaan viikko rokotteen jälkeen. Nilkka ei toimi kunnolla, läpsyy

      • Anonyymi

        Haittailmoitusta ehdottomasti tuollaisesta.

      • Anonyymi

        Mullapa oli puoli tuntia seisiö pois. Ei seisonu yhtään, roikku vaan. Teenpä ilmoituksen.

    • Anonyymi

      Suvussani kukaan saanut mitään oireita rokotteesta. Noin viisikymmentä ihmistä suvussani.

      • Anonyymi

        Sinut on helppo tunnistaa myrkkypiikkitehtaan politrukiksi.

      • Samoin, joskin hieman pienempi suku. Yksi iäkkäämpi sukulainen kuoli viime vuonna koronaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kansalaiset on olleet unessa ja poliitikot on luoneet tällaisen järjestelmän, joka ajaa yli kansallisten korporaatioiden etuja joka käänteessä kansalaisten kustannuksella.

        Voi vaan arvailla millaisia taloudellisia kannustimia noille poliitikoille on pystytetty. Saadaankohan tätä korruptiota koskaan purettua. Vai käykö nyt niin, että kansa alistetaan totalitarismiin ja enää ei sitten koskaan kyseenalaisteta näitä raha ja valtaeliitin päättäjiä.

      • Anonyymi

        ""Suvussani kukaan saanut mitään oireita rokotteesta. Noin viisikymmentä ihmistä suvussani.""

        Ei ole väitettykään että kaikki maailman rokotetut sairastuvat tai kuolevat.

        Yli kansallisten... HAAHHaahahahaha!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli kansallisten... HAAHHaahahahaha!

        Löysitpä kyllä sellaisen kirjoitusvirheen että HUHHUH! Käy kertomassa kavereille!! Kuinka vitun tyhmiä ihmiset on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""Suvussani kukaan saanut mitään oireita rokotteesta. Noin viisikymmentä ihmistä suvussani.""

        Ei ole väitettykään että kaikki maailman rokotetut sairastuvat tai kuolevat.

        "Ei ole väitettykään että kaikki maailman rokotetut sairastuvat tai kuolevat."

        Miksi valehtelet? Kyllä nimenomaan on väitetty ja aivan jatkuvasti. Täällä on ollut kymmeniä kertoja erinäisiä Tokentubin ja Rapsodian linkkejä, joissa on väitetty kaikkien rokotettujen kuolevan viimeistään parin vuoden sisällä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ""Suvussani kukaan saanut mitään oireita rokotteesta. Noin viisikymmentä ihmistä suvussani.""

        Ei ole väitettykään että kaikki maailman rokotetut sairastuvat tai kuolevat.

        Kylläpäs on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ""Suvussani kukaan saanut mitään oireita rokotteesta. Noin viisikymmentä ihmistä suvussani.""

        Ei ole väitettykään että kaikki maailman rokotetut sairastuvat tai kuolevat.

        Newsflash, kyllä kaikki tulevat kuolemaan ennemmin tai myöhemmin. 😉

    • Anonyymi

      Haittoja ei tosiaan ole enemmän. Hysteriaa sen sijaan on. Tiesitkö edes sitä, että kuka tahansa voi täyttää Fimean lomakkeen ja ilmoittaa "rokotehaitan". Eli diagnosoida itse itsensä. Nykyään ilmoitetaan myös naurettavista oireista, kuten rokotuskohdan kivusta ja pienestä lämmönnoususta.:D Nehän ovat luonnollinen reaktio immuunijärjestelmän aktivoitumiseen.

      Suurta osaa ilmoitetuista "haitoista" ei ole mahdollista todistaa rokotteen aiheuttamaksi. Ihminen voi oireilla jopa siksi, että on ahdistunut. Eivätkä kaikki rokotteen jälkeen tapahtuvat oireet liity rokotteeseen. Vakavat haittavaikutukset ovat harvinaisia.

      Haittavaikutuksia on kaikissa lääkkeissä, myös ilman reseptiä ostettavissa. Kyse ei ole kuitenkaan lääkkeestä itsestään, vaan ihmisen elimistön arvaamattomasta reaktiosta. Ihminen ei ole kone, vaan yksilö. Terveelläkin ihmisellä voi olla piileviä ongelmia, jotka vaikuttavat lääkkeiden aineenvaihduntaan.

      • Anonyymi

        No mutta, Fimean mukaan yli puolet on terveydenhuollon ammatilaisilta. Ilmeisesti nyt sitten myös lääkärit ja hoitajat ovat hysteerikkoja.

        https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta, Fimean mukaan yli puolet on terveydenhuollon ammatilaisilta. Ilmeisesti nyt sitten myös lääkärit ja hoitajat ovat hysteerikkoja.

        https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista

        Voi kuule. Ihan samanlaisia ihmisiä nekin on. Ex miniäni on terveydenhuollon ammattilainen, mutta niinpä tuo "ammattilainen" vaan mättää naamaansa kaikenmaailman lisäravinteet, ja juoksee ennustajan ja "hengiltäparantajan" luona.
        Jossakin välissä se ennätti jo hurahtaa johonkin uskonlahkoon, mutta nyt taitaa fanittaa enemmänkin noita luonnonuskontoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta, Fimean mukaan yli puolet on terveydenhuollon ammatilaisilta. Ilmeisesti nyt sitten myös lääkärit ja hoitajat ovat hysteerikkoja.

        https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista

        FIMEA tarkastaa huolellisesti kaikki haittailmoitukset, sinne ei pääse noin vain ilmoittelemaan mitään. Sen vuoksi haittailmoituksia on FIMEA:lla tälläkin hetkellä 6500 jonossa odottamassa käsittelyä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        """"""""""""""Haittoja ei tosiaan ole enemmän. Hysteriaa sen sijaan on. Tiesitkö edes sitä, että kuka tahansa voi täyttää Fimean lomakkeen ja ilmoittaa "rokotehaitan". Eli diagnosoida itse itsensä. Nykyään ilmoitetaan myös naurettavista oireista, kuten rokotuskohdan kivusta ja pienestä lämmönnoususta.:D Nehän ovat luonnollinen reaktio immuunijärjestelmän aktivoitumiseen.

        Suurta osaa ilmoitetuista "haitoista" ei ole mahdollista todistaa rokotteen aiheuttamaksi. Ihminen voi oireilla jopa siksi, että on ahdistunut. Eivätkä kaikki rokotteen jälkeen tapahtuvat oireet liity rokotteeseen. Vakavat haittavaikutukset ovat harvinaisia.""""""""""""

        Alatko vihjaamaan, että on alettu tehtailemaan rokotehaittoja ihan niinkuin lämpimikseen kun ei ole muuta tekemistä??

        Fimean Liisa Näveri toppuuttelee ymmärrettävästi ja selittelee asian näin.
        -Fimea raportoi rokotusten jälkeisten kuolemantapausten määrän, vaikka rokotteen ei olisi katsottu aiheuttaneen kuolemaa? Ei olisi katsottu?

      • Anonyymi

        "Ullatus :D Covid-19 testi patentoitiin jo vuonna 2015..."

        Noita koronaviruksia on lukematon määrä erilaisia. Kun joku toimija patentoi koronatestin mahdollisimman laajasti niin siinä se tulee myös tämä nykyinen mukana, vaikkei siitä olisi ollut silloin hajuakaan.
        Terveysalaan liittyvät patentit ovat niin monimutkaisia, ettei tavis niistä tajua hittojakaan.
        Jonkun teknisen vehjeen patentointi on useimmiten varsin yksinkertaista (jos nyt patentointi voi sitä olla koskaan), mutta lääketieteen menetelmä- tms. patentti on ihan eri tason juttu.
        Hurjaakin hurjemmat salaliittoteoriat saavat vauhtia, kun vähän yksinkertainen lukija saa sellaisen naamansa eteen. Aivan kuten tuo edellinen osoittaa.

        Koronatestaukseen käytettyä pcr-testiä ei kehitetty seulomaan viruksia, covid-19 puhumattakaan. Eihän testi pysty erittelemään mikä positiivinen tulos johtuu esim. Infulenssaa aiheuttavasta a-viruksesta ja mikä covid-19:sta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ullatus :D Covid-19 testi patentoitiin jo vuonna 2015..."

        Noita koronaviruksia on lukematon määrä erilaisia. Kun joku toimija patentoi koronatestin mahdollisimman laajasti niin siinä se tulee myös tämä nykyinen mukana, vaikkei siitä olisi ollut silloin hajuakaan.
        Terveysalaan liittyvät patentit ovat niin monimutkaisia, ettei tavis niistä tajua hittojakaan.
        Jonkun teknisen vehjeen patentointi on useimmiten varsin yksinkertaista (jos nyt patentointi voi sitä olla koskaan), mutta lääketieteen menetelmä- tms. patentti on ihan eri tason juttu.
        Hurjaakin hurjemmat salaliittoteoriat saavat vauhtia, kun vähän yksinkertainen lukija saa sellaisen naamansa eteen. Aivan kuten tuo edellinen osoittaa.

        Mutta et voi kyllä kieltää, ettei patentin hakijalla ollut ennustajan lahjoja, jos vuonna 2015 haki patenttia covid-19 testeihin?

    • Anonyymi

      Luuleeko joku et noi mömmöt mitä ihmisiin pumpataan on jotain terveellisiä vitamiineja ne on kemikaaleja.

    • Anonyymi

      Johan on taas provotrollia väännetty. Olen saannut molemmat koronarokotteet ja vasen käsi oli hieman kipeä olkavarresta pari päivää. Siinä kaikki! Meillä koko perhe rokotettu ja myös kaikki lähipiirissä, ei ole kenelläkään ollut mitään kummempaa oiretta.
      Yksi rokottamaton kaverini tosin meinasi kuolla koronaan, ettei lääkärit enää uskoneet hänen selviävän. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006602082.html

      • Anonyymi

        Johan on taas trollia väännetty ettei rokotteista tule haittavaikutuksia.

      • Anonyymi

        Haittavaikutuksia voi tulla kaikista rokotteista,kyse on siitä mitä se PIDEMMÄLLÄ aikavälillä aiheuttaa ja sitä ei tiedä kukaan. Lapsilla ja raskaana olevilla sitä ei ole vieläkään testattu tarpeeksi,mutta niitä yritetään jo niillekin tyrkyttää. Kukaan ei välitä paskaakaan pienestä kuumeilusta ym.rokotteen jälkeen vaan esim.sikiön kehityshäiriöistä,oppimisvaikeuksista ym.

      • Anonyymi

        " Meillä koko perhe rokotettu ja myös kaikki lähipiirissä, ei ole kenelläkään ollut mitään kummempaa oiretta."
        - Niinpä, ei ole tullut oireita VIELÄ... odotappa ihan rauhassa, kyllä niitä oireita tulee, mutta myöhemmin..Sitten onkin jo myöhäistä, saattaa kuolema kolkutella..

    • Anonyymi

      Tää Fimean Näperin mielipide on kyllä outo. Hän ei selvästikkään halua, että rokotteilla olisi haittavaikutuksia. Siksi on valmis arvailemaan miksi niitä on nyt ilmoitettu enemmän kuin aikaisemmin.

      Jos hän olisi todennut, että saaduista ilmoituksista entistä pienempi määrä päätyy reksiteriin. Olisi silloin tuolla ollut jotain dataa takana. Mutta kun läpikäytyjä ja rekisteriin päätyviä ilmoituksia on enemmän kuin muilla lääkkeillä hän alentuu selittelemään omia mutujaan.

    • Anonyymi

      Eipä saisi ilmoittaa mistään pitää sanoa vain mitenkä hyvä rokote on

    • Anonyymi

      Tuntuu nää rokote haitat tulevan järjestään näille Tiihosen ja Korennon opetuslapsille mutta meille normaaleille ihmisille rokote haittoja ei juurikaan tunnu tulevan.

      • Anonyymi

        On se kumma miten minä tunnen kymmenittäin ihmisiä jotka ovat ottaneet rokotteet, kuten kaikki työtoverini, omaiseni, sukulaiset, ystävät, tuttavat jne. ja aika monet heistä jo rokotettu kahdesti, mutta en silti tunne ketään joka olisi saanut jotakin vakavia haittoja. Hieman kipeä olkapää päivän tai pari ja yhdellä oli lievää kuumetta yhden päivän, siinä kaikki.

        Rokotevastainen taas ei muita tunnekaan kuin vakavasti vammautuneita tai kuolleita ja siltä yhdeltäkin oli jo 17 läheistä menehtynyt rokotteeseen. Ihan varmasti joo. Säälittävät tollot eivät osaa edes valehdella uskottavasti.

        En tunne myöskään ketään joka olis sairastanut koronan, mutta silti siitä vaahdotaan. Tietenkin kyse on promilleista, ketkä saavat vakavan rokotuksen haittavaikutuksen. Se nyt pitäisi olla kaikille selvää. Nyt kuitenkin on niin, että kun aletaan terveitä ihmisiä pistämään kokeellisella aineella, niin haittojen piitääkin olla todella todella harvinaisia ja mielellään ei kovin vakavia. Nyt erikoista on, että aiemmin on paljon vähemmästä lopetettu rokottaminen. Tuntuu, että tää covid mörkö on niin paha, että kannattaa ottaa muka riski kuin riski kunhan ei covid.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kumma miten minä tunnen kymmenittäin ihmisiä jotka ovat ottaneet rokotteet, kuten kaikki työtoverini, omaiseni, sukulaiset, ystävät, tuttavat jne. ja aika monet heistä jo rokotettu kahdesti, mutta en silti tunne ketään joka olisi saanut jotakin vakavia haittoja. Hieman kipeä olkapää päivän tai pari ja yhdellä oli lievää kuumetta yhden päivän, siinä kaikki.

        Rokotevastainen taas ei muita tunnekaan kuin vakavasti vammautuneita tai kuolleita ja siltä yhdeltäkin oli jo 17 läheistä menehtynyt rokotteeseen. Ihan varmasti joo. Säälittävät tollot eivät osaa edes valehdella uskottavasti.

        3 vakavaa tapausta omassa piirissä.

        Rokotteiden todellinen vaikutus näkyy vasta noin 10-20 vuoden kuluttua.

        Ei pidä sitten ihmetellä, jos populaation syntyvyys putoaa puoleen, tai sinne päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kumma miten minä tunnen kymmenittäin ihmisiä jotka ovat ottaneet rokotteet, kuten kaikki työtoverini, omaiseni, sukulaiset, ystävät, tuttavat jne. ja aika monet heistä jo rokotettu kahdesti, mutta en silti tunne ketään joka olisi saanut jotakin vakavia haittoja. Hieman kipeä olkapää päivän tai pari ja yhdellä oli lievää kuumetta yhden päivän, siinä kaikki.

        Rokotevastainen taas ei muita tunnekaan kuin vakavasti vammautuneita tai kuolleita ja siltä yhdeltäkin oli jo 17 läheistä menehtynyt rokotteeseen. Ihan varmasti joo. Säälittävät tollot eivät osaa edes valehdella uskottavasti.

        Leimaat kaikki vihapuheellasi rokotevastaisiksi ja pointtihan on se, ettei tämä pikajuostenkustu litku edes ole perinteinen rokote. Mieti säälittävä tollo itse mitä päästelet näppäimistöltäsi.

    • Anonyymi

      Toiset ne ottaa rotanmyrkkyäkin (marevan) ilman sen kummempaa pelkoa.

    • Anonyymi

      Siis ihmiset raportoivat vaikka pienestä kuumeesta aivan kuin se olisi joku haittavaikutus, kun tosiasiassa se on vain merkki siitä, että rokote on saanut aikaan immuunivasteen, mikä sen kuuluukin saada. Ihmiset ovat niin hysteerisiä, että raportoivat normaalit asiat haittana. Ei siis ihme, jos luvut ovat suuret. Samaa hysteriaa ei muiden rokotteiden kohdalla tapahdu, vaikka ihan samoja "oireita" niistäkin tulee.

      • Anonyymi

        Tämä sama hysteeria logiikka pätee tietysti myäs koronaan. Siis ihmiset menee testiin vaikka pienestä kuumeesta aivan kuin se olisi vakava tauti, kun tosiasiassa se on vaan merkki siitä, että immunivaste on kunnossa, mikä kuulunkin saada. Ei siis ihme jos korona luvut ovat suuret. Samaa hysteriaa ei muiden hengitystie infektioiden kohdalla tapahdu, vaikka samoja "oireita" niistäkin tulee.

    • Anonyymi

      Haittoja tulee lestojen myymistä ikkunoista ja ovista

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      On elokuu 2021. Miten hurisee koronakulttilaisilla? 1,5 vuotta aivopesua ja tänään jengi kävelee ulkonakin orjamaskit naamalla. Ei voi kuin ihmetellä ihmisten hyväuskoisuutta ja typeryyttä. :D

      • Anonyymi

        Maski on todellakin orjuutuksen merkki. Ei olisi uskonut, että saadaan koko maailma tällaiseen orjuuteen. NWO, n porukka hykertelee tyytyväisenä kun katselee aikaansaannostaan, "he ovat meidän vallassamme ja tekevät sitä mitä käskemme" ajatuksen kanssa.

        Housut on orjuutuksen merkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Housut on orjuutuksen merkki.

        Olettekos huomanneet, että matkustus ja kokoontumis kiellot ei koske meidän päättäjiä. Ei myöskään etätyöt. Eduskunta on kokoajan kokoontunut normaalisti, Marin on juossut EU kokouksissa Brysselissä ja ministerit on patsastelleet säätytalolla. Sa,on Britanniasta ja Austraaliasta on tullut tietoa, että miljardöörit on saaneet viisumeita ja yksityiskoneilla on lennelty ympäri maailmaa. Eli kyllä tämä korona on vaan orjille.

        Niinhän se on aina ,sodassa ja rauhassa. Päälliköt saa aina erivapauksia koska heillä on valta'asema ja rahaa siitä maksaa ja heitä on muutenkin suhteellisesti aina vähemmistö muuhun kansaan verrattuna.

        Näissä tautiepidemioissa saavat liikkua vapaammin kuin muut ja sodassa ei heidän tarvitse mihinkään rintamille lähteä tapettavaksi koskaan,vain tavikset sinne laitetaan kranaattien raadeltaviksi.

      • Anonyymi

        Olet asian ytimessä. Pisimmät virusepidemiat ovat velloneet planeetalla jopa kolme vuotta ennen kuin virus on mutatoitunut täysin vaarattomaksi. Eli ollaan vasta vähän yli puolen välin tämän osalta nyt loppukesästä 2021..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maski on todellakin orjuutuksen merkki. Ei olisi uskonut, että saadaan koko maailma tällaiseen orjuuteen. NWO, n porukka hykertelee tyytyväisenä kun katselee aikaansaannostaan, "he ovat meidän vallassamme ja tekevät sitä mitä käskemme" ajatuksen kanssa.

        Olet rokotedenialistien orja ja juoksupoika. Hyödyllinen idiootti, jolle kaikki nauravat, paitsi muut kaltaisesi orjat.

        Oletpa rohkea, kun uskallat olla ilman maskia. Upeaa! Ethän käytä turvavyötäkään tai kypärää. Kenkiäkään tuskin voit käyttää. Nekinhän suojaavat hiukan.

        Maskia naamaan koronan takia on sama kuin kävelevälle pakotettaisiin jääkiekkovarusteita kaatumisen pelossa. Itse ole hyödyllinen idiootti nwo-rosvoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on aina ,sodassa ja rauhassa. Päälliköt saa aina erivapauksia koska heillä on valta'asema ja rahaa siitä maksaa ja heitä on muutenkin suhteellisesti aina vähemmistö muuhun kansaan verrattuna.

        Näissä tautiepidemioissa saavat liikkua vapaammin kuin muut ja sodassa ei heidän tarvitse mihinkään rintamille lähteä tapettavaksi koskaan,vain tavikset sinne laitetaan kranaattien raadeltaviksi.

        Tämä on juuri se syy miksi näillä "johtajilla" on uskottavuus nolla. Jos olis oikeasti vaarallinen tauti liikkeellä he menisivät itse turvaan. Eli tuo pelkästään kertoo, että korona ei ole vaarallinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maski on todellakin orjuutuksen merkki. Ei olisi uskonut, että saadaan koko maailma tällaiseen orjuuteen. NWO, n porukka hykertelee tyytyväisenä kun katselee aikaansaannostaan, "he ovat meidän vallassamme ja tekevät sitä mitä käskemme" ajatuksen kanssa.

        Meillä irvailtiin ulkolaisten käyttämille puvuille ja hunnuille!
        Nyt kuitenkin itse irvailijat käyttävät hyvin monet näitä typeriä, turhia maskeja.
        On se hulluus vallalla ja maski on uskonkultin merkki ja alistumista.
        Me emme ole vielä hankkineet näitä maskeja eikä käytetty ja tarjoilusta kieltäydytty.

    • Anonyymi

      Toisaalta naurattaa, mutta kororna ei naurata.

      Suomi24 "parhaimmillaan", tai säälittävimmillään. Miten joku ihminen voi olla noin sekasin. Onhan tuo kaikki yhden kirjoittamaan, sitten pitäsi olla huolissan jos useamman.

      Jokainen ottaa rokotteen ja käyttää maskia.

    • Anonyymi

      Oletko koskaan rekisteröinyt lääkkeitä?
      Mitä tiedät aiheesta.

    • Anonyymi

      Hei kysymys uskovaisille, valehteleeko YLE?

      Lääkeyhtiö Pfizerille lähes 50 miljoonan sakot lahjonnasta Euroopassa
      Yhdysvaltalainen lääkevalmistaja on rikkonut säädöksiä myös aikaisemmin.

      https://yle.fi/uutiset/3-6246825

      • Anonyymi

        YLE on Putinin trolli.

      • Anonyymi

        No, onneksi nuo lahjukset lisätään lääkkeiden hintaan.

    • Anonyymi

      Hei Sanna Marin/THL/valtio/korona-kultin jäsenet! Miten tämä Sannan vanha kirjoitus? Mitä mieltä olette?

      RAHARIKAS LÄÄKETEOLLISUUS

      Tiistai 10.8.2010
      (Julkaistu Debatissa 3/2010)

      Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?

      Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 100 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä. Euroopan tasolla possurokotekustannukset kipuavat miljardeihin. Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut. Sanaparsi ”mitä jos” onkin yksi tehokkaimmista holtittoman rahanmenon oikeuttavista taikasanoista. Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.

      Lääketeollisuus kuljettaa lääkäreitämme vuosittain varsin avokätisesti erilaisiin seminaareihin ja koulutustapahtumiin ympäri maailmaa. Esimerkiksi Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaostolle tulee vuosittain hyväksyttäväksi kymmeniä tämänkaltaisia seminaarikutsuja. Toiminta on mahdollista, koska siitä hyötyvät sekä matkojen kustantajat että vastaanottajat. Lääkeyhtiöt saavat sanomansa perille ja kenties myötämielisemmän suhtautumisen tuotteisiinsa eli pidemmän päälle lisää rahaa, kaupunki saa maksutonta koulutusta lääkäreillensä ja lääkärit saavat kokemusta, tietoa ja tärkeydentunnetta matkoiltansa. Tilannetta voidaan halutessa perustella myös asiakkaan hyödyn näkökulmasta: saavathan sairaatkin tuhansien eurojen arvosta ammattitaitoisempaa apua vaivoihinsa. Toiminnan eettisyys on kuitenkin helposti myös kyseenalaistettavissa. ”Lahjuksilla” on aina hintansa ja lopulta laskun maksavat kuluttajat lääkkeiden hintojen sekä vääristyneen kilpailun ja tarjonnan muodossa.

      Lääketeollisuus on yksi vaikutusvaltaisimmista nykypäivän poliittisista viiteryhmistä ja se toimii samalla paperisella polttoaineella kuin mikä tahansa kapitalistinen instituutio – rahalla. Samalla kun rikkaita länsimaita suitsutetaan erektio- ja elintapatautilääkkeillä, ei kehitysmaihin tahdo riittää edes historiallisen kehityksen näkökulmasta yksinkertaisimpia lääkkeitä ja rokotteita. Suomenkin 100 miljoonan possurokoterahalla olisi ollut mahdollista estää lukematon määrä lapsikuolemia kehitysmaissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa rahat kotimaassa ennalta ehkäisevään sosiaalityöhön, päihdetyöhön ja terveysvalistukseen. Nämä jos mitkä ovat todellisia ”mitä jos” arvoisia resurssikohteita. Ehkä saamme vielä oikeudenmukaisuutta rahanmenoon, kunhan kansa saa taakseen miljardien arvoisen lobbauskoneiston, jolla voidella päättäjiä?

      https://www.sannamarin.net/blogi/2010/08/10/34342/?page2

      Yhtään vastausta ei ole tullut jostain syystä tähän kirjoitukseen. :D

      • Anonyymi

        """"Hei kysymys uskovaisille, valehteleeko YLE?

        Lääkeyhtiö Pfizerille lähes 50 miljoonan sakot lahjonnasta Euroopassa
        Yhdysvaltalainen lääkevalmistaja on rikkonut säädöksiä myös aikaisemmin.

        https://yle.fi/uutiset/3-6246825"""

        Saako ateistikin vastata?

    • Anonyymi

      Virus loppuu siihen kun jättää rokotteen ottamatta ja naamarätin käytönmyös.
      Ja alkkaa elämään normaalia elämää.

      • Anonyymi

        Juurikin näin, naamaria ei olla käytetty ja valekorona ei ole vaikuttanut millään lailla, tunnemme kyllä muutaman jotka ovat saaneet kokeellisesta koronapiikistä sen """ valekoronan"...

    • Anonyymi

      Kun näitä rokotevastqisten juttuja lukee niin tulee surrealistinen olo. On ne niin tolkuttoman päättömiä niiden jutut. Oikein esittelevät ymmärtämättämyttään, sivistymättömyyttään. Ei tiedä itkisikö vai nauraisiko.

      • Anonyymi

        Kyllä ne ainakin minua naurattavat oikein huutonaurua ääneen niin että saa välillä pyyhkiä pärskeitä näytöltä. Säälittävät jälkeenjääneet typerykset kun eivät osaa edes valehdella tippaakaan uskottavasti ja vammaiset vöyhötykset on yleensä vielä linkitetty netin surkeimmille sontasivustolle, kuten MV ( MeValehdellaan), Tollontuubi ja nigerialaisen huijarin Rapsodia, jotka kaikki ovat omistautuneet tyylipuhtaan disinformaation levittämiseen. Ja ajattelemiseen täysin kyvyttömät idiootit uskovat aina kaiken mitä nuo sontasivustot ulostavat, aina täysin sokeasti ja aina täysin kritiikittä, eli ovat täysin trollien vietävissä ja talutusnarussa, nuo aivokuolleet typerykset.

        Huutonauretaan yhdessä 3 vuoden kuluttuja.
        Jooko?

      • Anonyymi

        Mitä mieltä olet Sanna Marinin rokotevastaisuudesta? Onko Sanna tolkuttoman sivistymätön? Teksti löytyy pari viestikenttää ylöspäin.

        Minua naurattaa ihmiset, jotka uskovat tätä median ja poliitikkojen korona propagandaa.

        Täytyy olla todella tyhmä jos luulee Ylen olevan puolueeton uutisten lähde. Sama pätee tietysti sanomaaan ja Alma mediaan niin ja tietysti UMV lehteen.

        Kaikilla näillä on agenda, toisilla myydä sitä rokotetta ja ajaa Great Reset läpi. Toisilla hajottaa EU ja palauttaa valta kansallisvaltioille, sekä samalla ajaa Venäjän etua Natoa vastaan.

        Totuus löytynee välimaastosta. Kannattaa ainakin katsoa ne viitatut tutkimukset ihan itse, eikä luottaa minkään median tulkintaan. Sama pätee muihinkin alkuperäisiin lähteisiin.

        Itse olen tullut siihen tulokseen, että kyllä tällä mRNA rokotteella on vakavia haitta vaikutuksia, mutta ne eivät ole kovin yleisiä.

        Korona on enimmäkseen PCR testi huijaus, jossa Influenssa on ympätty koronaksi ja lukuja on tilastoissa muutenkin vääristelty ylöspäin.

        Tämä kaikki siksi, että on saatu pää auki näille uusille ihmisen geenimanipulaatio piikeille. Nyt kun tämä ihmisen geenimanipulointi on alkanut on paljon helpompi saada markkinoille jos mitä ihmisen ominaisuuksia parantavia/muuttavia piikkejä.

        Lisäksi ilman pandemiaa tämä ei olisi onnistunut kun ihmiselle suunnitelluille mRNA piikeille ei voi tehdä eläin kokeita.

        Tämä Great Reset on sitten sitä samaa maailman talous eliitin touhua, jossa PK yritykset pyritään poistamaan markkinoilta liittoutumalla valtioiden kanssa ja tällätavalla vaikeuttamlla nöiden toimintaa.

        Se lauluja laulat, kenen leipää syöt. Olihan ne viimekeväiset tiedotustilaisuudet ihan eeppisiä, kun massahysteriaa lietsottiin joka päivä töllöstä tuntikaupalla. Ymmärtäähän tuon kun on Vogue-lifestylen makuun päässyt, niin tehdään juuri niin kuin lääkelobbarit käskee. THLn sidokset lääkefirmoihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua naurattaa ihmiset, jotka uskovat tätä median ja poliitikkojen korona propagandaa.

        Täytyy olla todella tyhmä jos luulee Ylen olevan puolueeton uutisten lähde. Sama pätee tietysti sanomaaan ja Alma mediaan niin ja tietysti UMV lehteen.

        Kaikilla näillä on agenda, toisilla myydä sitä rokotetta ja ajaa Great Reset läpi. Toisilla hajottaa EU ja palauttaa valta kansallisvaltioille, sekä samalla ajaa Venäjän etua Natoa vastaan.

        Totuus löytynee välimaastosta. Kannattaa ainakin katsoa ne viitatut tutkimukset ihan itse, eikä luottaa minkään median tulkintaan. Sama pätee muihinkin alkuperäisiin lähteisiin.

        Itse olen tullut siihen tulokseen, että kyllä tällä mRNA rokotteella on vakavia haitta vaikutuksia, mutta ne eivät ole kovin yleisiä.

        Korona on enimmäkseen PCR testi huijaus, jossa Influenssa on ympätty koronaksi ja lukuja on tilastoissa muutenkin vääristelty ylöspäin.

        Tämä kaikki siksi, että on saatu pää auki näille uusille ihmisen geenimanipulaatio piikeille. Nyt kun tämä ihmisen geenimanipulointi on alkanut on paljon helpompi saada markkinoille jos mitä ihmisen ominaisuuksia parantavia/muuttavia piikkejä.

        Lisäksi ilman pandemiaa tämä ei olisi onnistunut kun ihmiselle suunnitelluille mRNA piikeille ei voi tehdä eläin kokeita.

        Tämä Great Reset on sitten sitä samaa maailman talous eliitin touhua, jossa PK yritykset pyritään poistamaan markkinoilta liittoutumalla valtioiden kanssa ja tällätavalla vaikeuttamlla nöiden toimintaa.

        Kyllähän tällä peiteltiin vain brexit. Sopivasti oikean brexitin alkaessa, tuli korona ja brexitistä ei sen jälkeen juuri puhuttu!

    • Anonyymi

      Psykoosia yritetään pitää ihmisissä yllä vaikka sitten törkeästi valehdelle.
      THL yritti myös vastaavalaista tilastoväärennystä johon Ossi Tiihonen puuttui ja THL korjasi sen jälkeen valheeliset tilastonsa.
      Jos oikeasti tappava ja vaarallinen virustauti on liikenteessä, ei silloin sen uhreja ja tartuntoja täydy vääristellä suuremmaksi.
      Olisiko jo ihmisten aika avata silmänsä ja ymmärtää mikä tässä korona ja rokote agendassa on menossa.

      "Osavaltioiden polkumyyntitiedot vääristivät Johns Hopkinsin yliopiston perjantaina rekisteröimän valtakunnallisen COVID-19-kuolemien massiivisen 300 prosentin korotuksen  valtioiden polkumyyntitiedoista-jotka yhdessä tapauksessa ovat peräisin viime keväästä raportin mukaan.

      Yliopisto, joka on ollut luotettu koronavirustiedon lähde pandemian alusta lähtien, ilmoitti, että Yhdysvalloissa kuolleiden määrä kasvoi torstaina 321: stä 891: een perjantaina, kun Delta -muunnelma leviää nopeasti suurelta osin maata.

      Florida oli vastuussa valtavasta osasta kasvua, ja 409 perjantain kuolonuhrista tuli tästä osavaltiosta, Daily Mail kertoo. Florida kuitenkin julkaisee viikoittaisia ​​tietoja vain perjantaina, jolloin yliopiston raportoimat päivittäiset kokonaismäärät ovat epäselviä ja ylikuormittuneita.

      Delawaren julkistamat luvut lisäsivät myös päivittäistä nousua, kun kyseinen osavaltio ilmoitti perjantaina 130 uudesta kuolemasta, kertoi tabloid. Dramaattinen luku oli harhaanjohtava, koska nämä kuolemat todella tapahtuivat toukokuun puolivälin 2020 ja viime kuun lopun välisenä aikana, ja ne lisättiin artikkelin mukaan sen jälkeen, kun ensimmäinen valtio oli tarkistanut kuolintodistukset.

    • Anonyymi

      Mikä siinä on niin vaikea aivottoman ymmärtää.
      TOKENTUBE on videoalusta.
      Jos et ymmärrä sen merkitystä niin kvg.

      • Anonyymi

        Aivopestylle liian vaikea ymmärtää. Sama ihminen voi katsoa youtubesta videon mutta jos sama video onkin TOKENtube alustalla niin se on automaattisesti SALA_LIITTO_TEORIAA.

        Tollontube ylläpitää surkeinta sontaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tollontube ylläpitää surkeinta sontaa.

        Totuus sattuu niin paljon uskovaisen päähän. Kannattaa ehdottomasti pysyä vain ylen annissa.

    • Anonyymi

      Tukekaa Pfizeria, menkää "ILMAISELLE" piikille!

      Koronarokotetta valmistava Pfizer teki miljardituloksen – ennustaa myyvänsä rokotetta ennakoitua enemmän

      Yhtiön mukaan hyvän tuloksen taustalla on myös syöpälääkkeiden myynnin kasvu.

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008156085.html

      • Anonyymi

        Nostivat juuri hintaa 4 euroa annokselta tuo Pfizer!
        Kun saavat enemmän vaan näitä "narkomaaneja" niin tuloshan paranee entisestään.
        Toivottavasti ihmiset joutuvat maksamaan jatkossa itse nämä myrkyt.
        Hinnat voivat nousta pilviin, mutta kyllähän narkomaaneilla aina löytyy keinoja mistä saada rahaa, että olo taas helpottuu hetkeksi!

      • Anonyymi

        Pelolla myyvät ja hillotolppapoliitikot tunkevat nyt puoliväkisin rokotuksia edistääkseen omaa uraansa. Sairas maailma.

    • Anonyymi

      Rokotevastaisten valheita tulee ovista ja ikiunoista. Tavalliset pulliaiset, vieläpä tyhmimmästä päästä, kuten sinä, lyttäätte suurine luuloinenne itsestänne asiantuntijoiden lausunnot jotka perustuvat pitkään opiskeluun ja käytännön työhön virusten ja rokotteiden parissa. Vain toinen älykääpiö voi uskoa teidän
      maallikkoälykääpiöiden rokotevalheita.

      • Anonyymi

        Trolli.

        Mutta saatat ikävä kyllä törmätä siihen, että tahtomattasi kirjoitit mitä kirjoiitit. Korona on minimaalisen vaaraton sairaus, tauti, jonka jokainen saa rokotteesta huolimatta.... ja ne ovat ne rokotteen haitat, joita tulee koko ajan lisää ja lisää.

        Se että jo nyt ilmoitetaan enemmän kuin yhdestäkään aikaisemmasta rokotteesta on todella huolestuttavaa. Paljon on piikitetty muita rokotteita kaikille ihmisille, mutta koskaan ei ole ollut tällaista, ja nämä tulevat rokotemyönteisille! He sen piikin ovat ensimmäisenä ottaneet.

      • Anonyymi

        Tässä sinulle pullinkainen sitten ihan sinulle tyhmää, mutta uskallatko edes lukea pullinkainen?

        Poikkeuksellisen paljon haittavaikutuksia – Suomalaislääkärit vaativat koronarokotusten välitöntä keskeyttämistä!
        Yli 20 suomalaista lääkäriä vaatii mRNA-COVID-rokotusten välitöntä keskeyttämistä. Poikkeuksellisen suuresta haittavaikutusten runsaudesta huolestunut lääkäriryhmä on laatinut FIMEA:lle ja THL:lle kirjeen koronaan ja rokoteturvallisuuteen liittyvistä avoimista kysymyksistä.

        RIP: Terve 36-vuotias suomalainen sairaanhoitaja-äiti kuoli pian toisen Pfizer-annoksen jälkeen!
        "36-vuotias Tyks:n sairaanhoitaja-äiti kuoli täysin terveenä viisi viikkoa toisen Pfizer-rokotteen jälkeen", kirjoittaa Sanna Tilanto FB-sivullaan. Kuolleen naisen sisko vieraili Levelissä kertomassa traagisen tarinan kokeellisen koronarokotuksen seurauksista.
        ”Useamman päivän ollut hengitysvaikeuksia, rytmihäiriötä ja kasvojen halvaantumista. Oli valitellut huonoa oloaan pakatessaan mökkireissua varten. Yöllä oli kuollut kotiinsa ja hänen poikansa oli löytänyt hänet.

        Ruumiinavauksessa löydetty useita veritulppia. Aivoissa ja keuhkoissa useita alkavia veritulppia. Sydän oli laajentunut 75% suuremmaksi.

        Hänen siskonsa pyytää jakamaan tätä tietoa, ettei rokotteet ole missään tapauksessa turvallisia. Hän ei halua, että hänen siskonsa kuoli turhaan. Hän pyytää, että ihmiset jakaa tätä, jotta saadaan edes yksi rokotekuolema vältettyä. Terve ihminen ei voi kuolla yhtäkkiä ilman syytä!”, kirjoittaa Sanna Tilanto FB-sivullaan.

    • Anonyymi

      Onko se nyt niin, että ne näkee joille se on suotu
      ja loput
      kävelee pelosta ja stanaa totellen piikille?

      Miksi niin moni kumartaa satanaa?

    • Anonyymi

      Pörriäisia eli ampiaisia, kärpäsiä ja hyttysiä tulee vierailulle ovista ja ikkunoista.

      Pelasta pörriäinen ja ota ampiaispesä sisälle asuntoon lemmikkieläimiksi.

    • Anonyymi

      Kaikki pistävät hyönteisethän aivan varmasti tartuttavat korona-virusta.

    • Anonyymi

      Oli asia miten vain mutta tämä laaja uutisointi tuosta jokakäänteessä.Uutisoinnissa on kiihotusta kansaa kohtaan.Rokote tai ilman.Vielä pumaskaa passina,että voit mennä tai osallistua johonkin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Molemmat rokotukset olen ottanut. Olen tosin aika viisas.

      • Anonyymi

        Hölmöstä päästä kärsii koko ruumis.

    • Anonyymi

      Anolais-tiiholaiset rokottamattomat, rokotevastaiset, persut yrittävät kaikin keinoin populistisesti manipuloida ymmärtämättömiä ihmisiä jättämään koronarokotukset ja saamaan vakavan koronan, joka olisi jältettävissä rokotteilla.

      Mieluummin otin kaksi rokotetta kuin että odottaisin milloin saan helvetillisen tartunnan,, joudun sairaalaan ja kenties jopa raskaisiin tehohoitoihin, joista kaikki eivät edes selviä hengissä.

      • Anonyymi

        Lääkejätti Pfizer tuomittiin miljardikorvauksiin
        Maailman suurin lääkeyhtiö, yhdysvaltalainen Pfizer on tuomittu 2,3 miljardin dollarin (1,6 miljardin euron) korvauksiin useisiin lääkevalmisteisiin liittyvistä petoksista. Suurin rahasumma koskee Bextra-kipulääkettä.

        https://yle.fi/uutiset/3-5873777

        Jakaako YLE salaliittouutisia??

        jees....

      Turvallisempi olo, kun on rokotteet, maski ja huolehdin käsihygieniasta.
      Enkä ole tuppaantumassa jokaiseen tungokseen.

    • Anonyymi

      Pelkäsittekö tautia johon kuolee noin 1:50 000 todennäköisyydellä. ennen kuin kuulitte koronasta 2020? Kun PELKO ottaa otteen, niin kaikki rationaalinen aivotoiminta häviää.

      • Anonyymi

        Pelkäättekö rokotetta enemmän kuin tautia. Kun PELKO ottaa otteen, niin kaikki logiikka heittää häränpyllyä.

        Esittämäsi lukusuhde on sitä paitsi rajusti alakanttiin, mutta valehtelu on hörhöille luontaista.

      • Anonyymi

        ...ja terve ei kuole, joku muu syy on aiheuttaja nuhaan kuolemiseen..

      • Anonyymi

        Tosiaan.Koronataudin henkiinjäämisprosentti on 99,98, eli vain kaksi kymmenestätuhannesta menehtyy siihen.
        Menehtyneiden keski-ikä Suomessa on 84 vuotta, valtaosa yli 70-vuotiaita, keski-ikäisiä kourallinen, alle 20-vuotiaita ei yhtään.
        Tehohoitoon joutuneista 84% on ollut ylipainoisia. Melkein kaikilla koronaan menehtyneillä tai teholle joutuneilla on ollut yksi tai useampi perussairaus.

        Korona EI OLE YLEISVAARALLINEN TARTUNTATAUTI, jollaiseen vedottaessa olisi voitu oikeuttaa näin laajat sulku- ja rajoitustoimet kuin mitä on tehty. Ja harmi kyllä, suunnitellaan.

        Pitäkää puolenne.

    • Anonyymi

      Onkohan miulla nyt se korona? Ei kyllä ole niinkään mitään oireita mutta tuli ajatus että onkohan kuitenkin? Kannattaisiko hakeutua heti testiin vai jäisikö pariksi viikoksi omaehtoiseen karanteenin tarkkailemaan tilannetta?

      • Anonyymi

        Kannattanee jäädä ainakin kolmeksi viikoksi. Sitten vielä testiin.

    • Anonyymi

      Montakos yli kolmesta miljoonasta rokotetusta on nyt teholla rokotteen takia?

      Montakos muutamasta tuhannesta tällä hetkellä koronaa sairastavasta on nyt teholla koronan takia?

      Jos on niin tyhmä, ettei äly riitä vertaamaan riskien eroa vieläpä oikeaan suuntaan, niin sitten ei auta mikään järkipuhe.

      • Anonyymi

        Aiemmin rajoituksilla kerrottiin päässeen huikeaan tulokseen, viruksen taltuttamiseen. Mutta sitten rokoteteollisuus astui kuvioihin mukaan ja loput tiedämmekin. Massateollisuus pyrki voittajaksi ja maiden hallitukset hyväksyivät tämän. Mutta tällä kertaa virus ei viekkauteen taipunutkaan. Kiinassa virusten kanssa pelaamisesta on paljon kokemusta. Lintuinfluenssa antoi perspektiiviä. Miljardeja ja taas miljardeja siivekkäitä lahdattiin, koska seinä tuli vastaan, eikä tieteessä osattu sanoa yhtään mitään. Tovi sitten hengähdettiin ja tieteellisesti toivuttiin.

        Rokottelusta ei voitu luopua, vaikka lopun merkkejä jo väläyteltiin. Kiinassakin siirryttiin toiseen vaiheeseen, tähän koronaan. Niinpä nyt katsotaan, kuinka meidän ihmisten käy. Siivekkäät kokivat ankean lopun, lahtaamisen. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, kun rokotteet yksi toisensa jälkeen pettivät. Entä nyt? Kuinkahan meidän ihmisten käy, kun virusvariantit rokotteiden myötä lisääntyvät ja yhä pahenevaa ongelmakenttää koetetaan erityyppisillä rokotteilla sohia sinne tänne. Pakeneminen on toki inhimillistä, vaikka totuuden kohtaaminen toisi varmemman helpotuksen. Totuus rokotteista olisi kuitenkin niin syvä järkytys, että haluaisimmeko me tuollaista. Selvästikään emme halua. Niinpä tämä nyt menee omalla painollaan. Tapahtuu niin kuin on tapahtuakseen.

      • Anonyymi

        Kumuloituvia vaikutuksia elimistöön pistetyistä myrkyistä, niiden aikaansaamista elimistön vasteista. Joskus sitten se yksi oljenkorsi katkaisee sen kamelin selän. Kun kaikki reservi on jo käytetty. Tai herkistyminen pikkuhiljaa.

      • Anonyymi

        Ei vaan montako reilusta 5 miljoonasta on nyt teholla. Asiat pitää suhteuttaa oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan montako reilusta 5 miljoonasta on nyt teholla. Asiat pitää suhteuttaa oikein.

        Teholla on ollut maksimissaan 64 koronapotilasta koko Suomessa koko epidemian aikana. Yleensä luku on ollut 0-20.

        Koronapotilaille on varattu yli 300 tehohoitopaikkaa, käytössä ollut enimmillään 64. Silti aina kun jokin sairaala siirtää yhden koronapotilaan jostain syystä toiseen sairaalaan, media huutaa tehohoidon kapasiteetin ylittymisestä... ?

        Suomi on tullut hulluksi, todella.

    • Anonyymi

      Mites tää pöhöttönyt salminen?pssskan puhumisestako lisää liksaa että makkara maittaa vai pssskan puhumisesta omatunto soipi että keitto maistuu...

      • Anonyymi

        Niin se on tää ylipaino vakava koronan riskitekijäkin, mitä on pääteltävä THLn pomon komptenssista sanoa minkäänlaisia ohjeita kenellekkään, jos ei edes oma paino pysy kurissa.

    • Anonyymi

      Herkkäuskoset uskoo mitä toiset sanoo, kannattaa tarkistaa itse. 28.7. rokotuksia anettu n.5,5milj. ja eritasoisia haittailmoituksia n.3000 kpl eli 0,00001% tullut ilmoitus.
      Vaikka sielä olisi käsittelemättä ilmoituksia muutama tuhat niin eipä tuo % luku paljoa muutu. Tiedot löytyy Fimeasta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ihmisen havainnointikyky on hyvin heikko suhteessa oman elimistönsä pienimpien osasten uudelleenjärjestymisen suhteen. Syöpäkin voi levitä hyvin pitkälle, ennen kuin ihminen huomaa mitään vialla olevan. Rappeuttavat neurologiset sairaudet, autoimmuunisairaudet, syövät...

      • Anonyymi

        Tässä ei ole huomioitu pitkän ajan vaikutuksia. Niitä ei kukaan vielä tiedä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herkkäuskoiset uskovat että meillä on TAPPAVA PANDEMIA menossa. No katsotaanpa, THL tänään 4.8: KUOLLEITA 984, tämä on suomen kokoisessa maassa noin 1:55 000.

        Kuolleiden mediaani-ikä on 82 vuotta.

        KERTOKAA MINULLE, ONKO MEILLÄ PANDEMIA MUUALLA KUIN AIVOPESTYJEN KORVIEN VÄLISSÄ?

        https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta

        Sinä tahdot sitä levittää mutta muut pitäneet etäisyyttä toisiin joten leviäminen heikentynyt. Voisi teidät laittaa omaan kuntaanne, ne jotka ei tahdo levittää muualle, eikös teille sopisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ei ole huomioitu pitkän ajan vaikutuksia. Niitä ei kukaan vielä tiedä!

        Pitkän aikavälin vaikutuksia ei voi huomioida, koska niistä ei tiedetä vielä yhtään mitään. Kirjaimellisesti ei yhtään mitään. Koronarokotteet ovat kokeelisia lääkeaineita, joiden kliiniset turvallisuustestaukset ovat kesken ja jatkuvat ainakin 2023 asti.

        Rokotteen ottajat ovat turvallisuustestauksen testiryhmää. Heidän kokemuksensa hyödystä ja heidän FIMEA:an ja muualle ilmoittamansa haittavaikutukset ovat tutkimuksen dataa, josta lopulta tehdään johtopäätös ovatko koronarokotteet turvallisia vai eivät. Ja onko niistä hyötyä edes.

        Tämä on totuus, mutta jos se sanottaisiin näin suoraan, harva menisi rokotuttamaan itseään.

    • Anonyymi

      Niinhän ne tekee, osa tekee huvikseen ilmoituksia, osa sitten pienestäkin oireesta. Itselläni oli ekalla piikillä käsi arka seuraavan päivän, toisella piikillä ei tullut mitään oireita. OIisko munkin siis pitänyt muka tehdä haittailmoitus Fimeaan?? EN todellakaan tee.

      • Anonyymi

        Ja ajatella että oireettomat ramppaavat koronatesteissä. Jos sattuisi löytymään positiivinen tulos! :DDDDDDDDDD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ajatella että oireettomat ramppaavat koronatesteissä. Jos sattuisi löytymään positiivinen tulos! :DDDDDDDDDD

        Olen terve ja oireeton, menenpä siis testiin saadakseni tietää olenko sairas! 🤣

      • Anonyymi

        Hyvin harva tekee vakavistakaan haitoista ilmoitusta FIMEAan. Useimmat tavalliset ihmiset eivät edes tiedä että se olisi mahdollista. Itselläni on lähipiirissä useampi ihminen, iäkkäitä, jotka ovat olleet todella kipeitä koronarokotteesta. 1-2 viikkoa kuumeilua, nivelkipuja, päänsärkyä. He siis sanovat olleensa "hyvin kipeitä." Ja he ovat vanhoja ihmisiä, jotka ovat tottuneet olemaan valittamatta vähästä.

    • Anonyymi

      Rokote trolithan suomesta vielä puuttuki.:D. Ehkä kaikkien psyyke ei kestä ns pakkorokotuksia ja astraseneca uutisointi on säikäyttänyt ihmiset...
      Sopii miettiä. et mikä syy...

    • Anonyymi

      Kaikista roketteista on haittoja. Haitat vain ovat marginaalisia verrattuna rokotteista saataviin hyötyihin. Kaksi kertaa rokotettuja kuolee koronaan muutama henkilö sataa tuhatta rokotettua kohden. Rokotteen takia kuolee muutama henkilö miljonaa rokotettua kohden ja vakavampia haittoja saa muutama kymmenen.
      Jos et ota rokotusta, niin kuolemanriski on kymmeniä kertoja suurempi kuin kaikki haitat yhteenlaskien. Rokottamattomilla on myös paljon suurempi riski saada vakavia oikerita ja jälkitauteja kuin rokotetuilla. Korona viiruksen saavat kaikki jossain vaiheessa, joten on aika uhkapeliä olla ottamatta rokotetta, sillä kuolema ja vammautumisriski ovat paljon suuremmat kuin rokotetuilla.

      • Anonyymi

        Rokotehaittoja pelkäävät syövätkin paljon vaarallisempaa roskaa, ja kantavat vaarallisempaa läskiä sen vähän mitä jaksavat sohvaltaan tai autostaan edes kävellä tupakka suussa ostamaan e-pillereitä ja buranaa jotka nekin on vaarallisempia, ym. lääkkeitään joita joutuvat syömään vaarallisen kelvottomien elintapojensa vuoksi.

      • Anonyymi

        "Kaikista roketteista on haittoja. Haitat vain ovat marginaalisia verrattuna rokotteista saataviin hyötyihin. Kaksi kertaa rokotettuja kuolee koronaan muutama henkilö sataa tuhatta rokotettua kohden. Rokotteen takia kuolee muutama henkilö miljonaa rokotettua kohden ja vakavampia haittoja saa muutama kymmenen.
        Jos et ota rokotusta, niin kuolemanriski on kymmeniä kertoja suurempi kuin kaikki haitat yhteenlaskien. Rokottamattomilla on myös paljon suurempi riski saada vakavia oikerita ja jälkitauteja kuin rokotetuilla. Korona viiruksen saavat kaikki jossain vaiheessa, joten on aika uhkapeliä olla ottamatta rokotetta, sillä kuolema ja vammautumisriski ovat paljon suuremmat kuin rokotetuilla."

        Normaalisti rokotetta testataan vuosia/ vuosikymmen. Näiden erilaisten koronarokotteiden pitkäaikaishaittavaikutuksia ei vielä tiedetä, joten pidä turpa kiinni!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotehaittoja pelkäävät syövätkin paljon vaarallisempaa roskaa, ja kantavat vaarallisempaa läskiä sen vähän mitä jaksavat sohvaltaan tai autostaan edes kävellä tupakka suussa ostamaan e-pillereitä ja buranaa jotka nekin on vaarallisempia, ym. lääkkeitään joita joutuvat syömään vaarallisen kelvottomien elintapojensa vuoksi.

        Imbesilli. Minä olen rokotekriittinen, ja sinä et edes tiedä mitä on terveellinen ruoka.

    • Anonyymi

      No mulle ainakin tuli haittavaikutuksia.

      Tuli kuumetta, tuli lihaskipuja, tuli nivelsärkyä, tuli vilunväristyksiä (liittynevät kuumeeseen).

      En tehnyt kylläkään niistä haittavaikutusilmoitusta, koska tiedän, että ne ovat immuunijärjestelmän normaaleja toimintoja. Moni on kuitenkin varmaan tehnyt.

      Moni on rokotteen jälkeen myös kuollut, mutta nekään tapaukset pääsääntöisesti eivät johtune rokotteesta (jokunen yksittäinen voi tosiaan olla rokotushaitta, ja toisaalta moni hauras vanhus ei ole kestänyt rokotettakaan).

      Kyllähän se on totta, että itsellenikin olisi voinut sattua kohdalle vakava rokotushaitta. Otin silti rokotteen tehosteineen. Oma riskiarvioni, joka perustuu tiedonhankintaan aiheen tiimoilta.

      • Anonyymi

        Mv lehtihän se on totuudentorvi, yhtä luotettava, kuin Tiedonantaja aikoinaan tai Donald Trumpin televisio puheet. Onnea vaan teille, joihin tuo paska uppoaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mv lehtihän se on totuudentorvi, yhtä luotettava, kuin Tiedonantaja aikoinaan tai Donald Trumpin televisio puheet. Onnea vaan teille, joihin tuo paska uppoaa.

        YLE auki 20:30 ja kättä lippaan. Muista pitää tuplamaskia naamalla ettei korona tartu.

    • Anonyymi

      No voi voi. Mitä älykääpiötä nämä hyvänenäiset piikkibroteenin aistiat ovat? Ois varmaan parempi palkkaista duunia heille tarjossa tullissa herkkine nenineen. Kuin ilmaista paskanjauhamista netissä?

    • Anonyymi

      Sillä todellakaan ole mitään väliä mitä me joskus olemme saaneet aikaiseksi.Tulee toteutumaan myös kaikkien kanssa tulevaisuudessakin.

    • Anonyymi

      Nuoret eivät halua ottaa rokotetta, haittoja pelätään. Mutta kun joku kaataa pillereitä kouraan, ei siinä paljon haittoja mietitä. Juuri kaksi turkulaispoikaa kuoli myrkytykseen. Että pientä realismia näihin haittoihin.

      • Anonyymi

        Tuo on kooste alkuperäisestä EU-tietokannasta, joka on tarkoituksella tehty niin, että maallikon on vaikea löytää kaikki tieto. Se löytyy, mutta kokonaisuuden koostaminen vei tietokantoihin perehtyneeltäkin ainakin päiviä.

        Jos on halua, niin tuolta löytyy alkuperäinen data.

        https://www.adrreports.eu/en/background.html

      • Anonyymi

        Nuo luvut ovat loogisia. Suomessa on ilmoittettu lähes 10 000 haittavaikutusta. 3000 käsitelty ja noin 7000 on käsittelemättä. Euroopassa on 500 miljoonaa ihmistä, joten Suome osuus on noin 1% Euroopan väestöstä. Kun kerrotaan Suomen THL:n ilmoittamat rokotteen aiheuttamat kuolemat 100 henkilöä ja Fimeaan ilmoitetut rokokotehaitat 10 000 sadalla, niin päästään lukuihin 10 000 kuollutta ja 1 000 000 haittavaikutusta. Joten suuruusluokat ovat ihan luonnollisia, vaikka tuntuvatkin suurilta. Ja häkellettyvän suuria ne ovatkin.

    • Anonyymi

      Olipas Sanna vakuuttava Ylen aa-studiossa. Vain pellenenä puuttui.

      • Anonyymi

        onkohan otettu mukavat päivä unet uudessa sängyssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onkohan otettu mukavat päivä unet uudessa sängyssä.

        Lämmin (t)orkkupeitto päällä.

    • Anonyymi

      niin rokote haittojahan pelkästään hoidetaan nykyää. siihen ne resurssit menee pääasiassa.

      • Anonyymi

        Kaalisoppa hjuva Putini hjuvempi

    • Anonyymi

      Saimme kumppanini kanssa toisen rokotuksen kesän alussa. Kummallekkaan ei tullut mitään sivuvaikutuksia rokotuksista.
      Sydäntaudin takia olen syönyt 4 eri lääkettä päivittäin +nitro harvoin tarvittaessa jo kohta 10 vuotta, eikä mistään ole tullut mitään sivuvaikutuksia. Sepelvaltimotaudin sain geeneissä luulisin . Ole ollut aina liikuntaa harrastava ,hoikka ja terveellisesti syövä.

      • Anonyymi

        Kaikki tuon rokotteen ottaa. Mv-lehteen aloittajan sanomana tulee ovista ja ikkunoista tuota tuon porukan tarinaa.

    • Anonyymi

      Tollot tekevät haittailmoituksia tavallisista rokotepistoksen aiheuttamista oireista ;D

      "– Kyllähän me tiedämme, että nämä usein aiheuttavat kuumetta, käsikipua ja imusolmukkeiden turpoamista. Mutta ne ovat ohimeneviä eivätkä millään tapaa vaarallisia haittoja.

      Koronarokotteesta tehdään haittailmoituksia jopa tavallisimmista haitoista, jotka on lueteltu jo valmisteen tiedoissa. Tällaisia ilmoituksia ei tarvitsisi tehdä, koska ne ovat jo tiedossa.

      – Meille pitäisi ilmoittaa ennen kaikkea sellaisista haitoista, joita ei ole tunnistettu aiemmin.

      Uusien, aiemmin tuntemattomien haittojen tunnistaminen on haittailmoitusten idea, ei kaikkien mahdollisten haittatapausten tilastointi."
      https://www.lansi-uusimaa.fi/paikalliset/4241500

    • Anonyymi

      Korona on riski, koska kukaan ei voi tietää miten itselle käy, jos sairastuu.
      Rokote on riski, koska kukaan ei voi tietää miten itselle käy, jos ottaa rokotteen.

      Fiksu minimoi riskit ja jättää vaarallisen rokotteen ottamatta.

      • Anonyymi

        No minäpä kerron, otin rokotteet eikä mitään sivuoireita, ei edes käsi kipeytynyt.

        Joten fiksu minimoi riskit ja ottaa sen rokotteen, tietysti jos on tyhmä niin...oletko sinä?

    • Anonyymi

      Ulkomailla tyypillä tuli härski oire piikistä sille tuli kestoseisokki mulkkuun ei ole edes feikkiuutinen.

    • Anonyymi

      tämä "rokote" on ratkaisu maapallon ylikansoitukseen.

      • Anonyymi

        Tai sitten ovat epämieluisia kansoja poistamassa. Ihan sillä taudilla, ei se rokote tapa mutta ei se autakaan koska sitä käyttävät tekosyynä levittää tautia edelleen tukahduttamisen sijaan.

        Nyt ovat lapsiin levittämässä tautia tehokkaammin leviävällä variantilla.
        Ensin toistelivat että lapsiin ei tartu ja nyt että lapset tarvisi lähikoulua.

        On vaan mennyt valtion propaganda aivan uusiin ulottuvuuksiin kun väittävät lapsille olevan tärkeää "päästä" koronakouluihin.

        Vaikka mitä toistelisivat (kuten aiemmin käsien pesua jne.) lapsille silti tärkeintä on se oma perhe, eivätkä tietenkään he tahdo tartuttaa läheisiään vaan rakastavat heitä ja huoli heistä on hirmuinen mikäli joutuvat kouluihin joissa voi tarttua tauteja jotka saattavat olla läheisille, omille äideille, isille, papoille, mummuille viimeisiä. Rokotuksien joita väittävät levittäjät pelastajiksi, teho heikkenee kaiken aikaa, eikä tehokkaita ole kehitetty. Koronapassitkin tarkoitettu vain pitämään levityspaikkoja auki, vaikka enempi ne olisi auki mikäli koronasta olisi eroon päästy.

        Koronasta pääsee eroon tukahduttamalla, rokotteilla ei. https://www.eroonkoronasta.fi/

        Olet todennäköisesti oikeassa tässä väitteessäsi. Mutta tukahduttaminen on käytännön tasolla mahdotonta siksi että valtaosa ihmisistä on varustettu lapsen pitkäpinnaisuudella. Tukahduttaminen vaatisi joko ihmisten oma-aloitteista itsekuria (ei tule tapahtumaan ikinä) tai sitten lainsäädäntöä ja vankeuteen rinnastettavaa eristämistä.

        Ihan kuten olen joskus ennenkin sanonut: Rokotteilla torjutaan ilmastonmuutosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet todennäköisesti oikeassa tässä väitteessäsi. Mutta tukahduttaminen on käytännön tasolla mahdotonta siksi että valtaosa ihmisistä on varustettu lapsen pitkäpinnaisuudella. Tukahduttaminen vaatisi joko ihmisten oma-aloitteista itsekuria (ei tule tapahtumaan ikinä) tai sitten lainsäädäntöä ja vankeuteen rinnastettavaa eristämistä.

        Ei tarvita eristämistä eikä muitakaan massiivisia tukahduttamistoimia. Koronatauti ei ole niin vaarallinen. Se ei yksinkertaisesti ole niin vaarallinen. Tarkista luvut.

        Riskiryhmiin kohdennettu suojelu riittää, kun se tehdään hyvin. (Ruotsi ei tehnyt.) Muu yhteiskunta saa olla auki. Nuorten long covid ei sekään ole vaarallinen, monien lääkärien mukaan se on lähinnä muutaman päivän tai viikon kuumeilua. Nuoret voivat aivan rauhassa elää normaalia elämää. Ilman maskeja. Ilman pelkoa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Herätkää nyt hyvät ihmiset, jos toista vuotta toitotetaan kaupoissa ja joka paikassa, koronakuulutuksia, naamarätestä ja turvaväleistä,sitten ihmisiä piikitetään kokeellisilla koronapiikeillä ja silti taas toitotetaan kaupoissa ja kaikkialla näitä samoja ns.koronatoitotuksia... eikö mene jo hieman yli, eli nyt on tarkoitus pitää ns.korona voimassa, niin kauan kun tietyt tahot sitä haluavat,mutta ,mutta ,kun kansa ei halua, niin tehdään siitä loppu,

      • Anonyymi

        Sinä haluat hönkiä niskaani kassajonossa. Miksi? Hommaa läheisyytesi muualta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä haluat hönkiä niskaani kassajonossa. Miksi? Hommaa läheisyytesi muualta.

        Ihmisen ikävä toisen luo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä haluat hönkiä niskaani kassajonossa. Miksi? Hommaa läheisyytesi muualta.

        Mitä itse teit ennen koronaa? Niinpä.

      • Anonyymi

        TÄMÄ ON TÄYTTÄ TOTTA - TÄTÄ HALUTAAN JATKAA VAAN.
        MITÄHÄN SOPIMUKSIA OVATKAAN ALLEKIRJOITTANEET KUN JATKAVAT???

        SE OLISI LOPPUNUT KUIN KANAN LENTO JO VUOSI SITTEN - MUTTA ...
        Olikos se niin, että joukossa viisaus tiivistyy ja mitä enemmän kokkeja, sitä parempi soppa. 🤣😆🤣😁😁😂

    • Anonyymi

      Miksi oululaisen nuoren vakavasta rokotteen jälkeisestä reaktiosta, halvaantumisesta ei ole uutisoitu mitään?

      • Anonyymi

        Koska sellaista ei ole tapahtunut.

      • Anonyymi

        Meillä on myös n. 30 vuotias, mutta nuori mies. Halvaantui reilu pari viikkoa sitten.
        Tuorein monista, on vanhempi piikin saanut mies, kun sammui rattiin ja ajoi kaiteen läpi.
        Yksi sydänveritulppa, yksi keuhkoveritulppa, yksi kuollut...ne pahimpia.
        Me olemme laskeneet jo ainakin 20 tutuista tullutta kertomaa näistä.
        Kuitenkin me kaikki, jotka emme ole erehtyneet ottamaan, olemme kaikki terveitä!
        Tästä voi sitten vetää kukin johtopäätöksiä, päätyykö siihen, että me olemme väärässä ja kusetamme !!?? 🤨
        Tyrkyttäjät kuitenkin keksivät mitä idioottimaisempia selityksiä että myrkkyjen jako on hyvää tekevää ja suojelevaa.
        Niin, kun ostaja vielä korvaa vahingot - ei tekijä muuta kuin korjaa sadon puoskaroituaan koeliemiään, joitten ottajat eivät edes ole kiinnostuneita sisällöstä mitä saavat.
        Tuskin moni on kysynyt ja pyytänyt selostetta, joka on lakisääteinen paperi.
        Saatte ruoastakin tarkan sisällön - miksi tämä ei kiinnosta ja vielä terveys vaakalaudalla! 😮

    • Anonyymi

      On tapahtunut, vasen puoli meni. Ja toipumistakin on tapahtunut. Just tämän hetken tilannetta en tiedä.

      • Anonyymi

        Älä viitsi jatkaa valehtelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitsi jatkaa valehtelua.

        SULLA ON "PITKÄT JUTUT" - MUTTA NIIN NE ON NÄILLÄ MYRKKYRUISKEISIIN EREHTYNEILLÄ JA MASKEISTA VAMMOJA SAANEILLA TÄÄLLÄ NÄHTY MONEEN KERTAAN - HALUAVAT VAIN ÄRSYTTÄÄ KUN KADUTTAA NYT PIIKIN OTTO

        Osaatko kirjoittaa toista lausetta, aina vain lyhenevät, kohta varmaan loppuvat siinä missä aivotoiminta?? Perustele vaikka 1000 sanaa, 4 on naivia puuhaa.
        Säälittää nämä yksilöt - pettyneet, alistetut ja katuvat.
        Emme me pakottaneet sinua ottamaan, olemme yrittäneet auttaa sinua täällä vaaroista kertoen. Me emme ole agressiivisia, kuten monet maskin käyttäjät ja piikin ottaneet.

    • Anonyymi

      Näillä keskustelupalstoilla on ollut aiheesta kyllä keskustelua, mutta ei ole nettilehdissä ollut.

    • Anonyymi

      Lääkäri emeritus, ilmaisia "kongressimatkoja" kymmeniä, mökki Lapissa vuosikymmeniä, lentolippuja lukemattomia, tutustumiskäyntejä lääketehtaisiin vuosittain, hotellipaketteja jne. Eläkkeellä ei edes joulukorttia.

    • Vanhus puolella ja myös nuorissakin ja vahvoissa nuorissa on ollut todella paljon jopa vakavia sivuvaikutuksia.
      Itse olen sos.terv alalla ja kerron näin suoraan.
      Törkeää ja häpeällistä Suomen kansan huijaamista sillä verukkeella ,että kaikki olisi yhtä ruusuilla tanssimista.
      Surkeaa toimintaa...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        En ole en asiakas ,mutta hoidan ihmisiä ja tämä rokote asia tulee pitkässä juoksussa potkimaan kovasti perseelle ihmisiä.
        Tämä ei ole samanlainen virus kuin muut.

    • Anonyymi

      Järkyttävää. Toivottavasti rokotteet ei vaaranna terveyttä. Aika näyttää.

      • Anonyymi

        Pitkän ajan haittavaikutuksia rokotteista ei tiedä edes valmistaja, koska kokeet ovat vasta menossa. Nopeasti ilmaantuviin rokotehaittoihin voit tutustua osoitteessa fimea.fi etsimällä sivustolta Kooste koronarokotteiden haittavaikutusilmoituksista.
        Jos haluat osallistua tuohon ihmiskokeeseen, niin siitä vaan ja omalla vastuulla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ja sitten taas muistellaan meidän rakkaan 100% kannatuksen omaavan pääministerimme blogiteksti:

      RAHARIKAS LÄÄKETEOLLISUUS

      Tiistai 10.8.2010
      (Julkaistu Debatissa 3/2010)

      Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?

      Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 100 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä. Euroopan tasolla possurokotekustannukset kipuavat miljardeihin. Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut. Sanaparsi ”mitä jos” onkin yksi tehokkaimmista holtittoman rahanmenon oikeuttavista taikasanoista. Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.

      Lääketeollisuus kuljettaa lääkäreitämme vuosittain varsin avokätisesti erilaisiin seminaareihin ja koulutustapahtumiin ympäri maailmaa. Esimerkiksi Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaostolle tulee vuosittain hyväksyttäväksi kymmeniä tämänkaltaisia seminaarikutsuja. Toiminta on mahdollista, koska siitä hyötyvät sekä matkojen kustantajat että vastaanottajat. Lääkeyhtiöt saavat sanomansa perille ja kenties myötämielisemmän suhtautumisen tuotteisiinsa eli pidemmän päälle lisää rahaa, kaupunki saa maksutonta koulutusta lääkäreillensä ja lääkärit saavat kokemusta, tietoa ja tärkeydentunnetta matkoiltansa. Tilannetta voidaan halutessa perustella myös asiakkaan hyödyn näkökulmasta: saavathan sairaatkin tuhansien eurojen arvosta ammattitaitoisempaa apua vaivoihinsa. Toiminnan eettisyys on kuitenkin helposti myös kyseenalaistettavissa. ”Lahjuksilla” on aina hintansa ja lopulta laskun maksavat kuluttajat lääkkeiden hintojen sekä vääristyneen kilpailun ja tarjonnan muodossa.

      Lääketeollisuus on yksi vaikutusvaltaisimmista nykypäivän poliittisista viiteryhmistä ja se toimii samalla paperisella polttoaineella kuin mikä tahansa kapitalistinen instituutio – rahalla. Samalla kun rikkaita länsimaita suitsutetaan erektio- ja elintapatautilääkkeillä, ei kehitysmaihin tahdo riittää edes historiallisen kehityksen näkökulmasta yksinkertaisimpia lääkkeitä ja rokotteita. Suomenkin 100 miljoonan possurokoterahalla olisi ollut mahdollista estää lukematon määrä lapsikuolemia kehitysmaissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa rahat kotimaassa ennalta ehkäisevään sosiaalityöhön, päihdetyöhön ja terveysvalistukseen. Nämä jos mitkä ovat todellisia ”mitä jos” arvoisia resurssikohteita. Ehkä saamme vielä oikeudenmukaisuutta rahanmenoon, kunhan kansa saa taakseen miljardien arvoisen lobbauskoneiston, jolla voidella päättäjiä?

      "Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville AIVOTTOMILLE LAMPAILLE."

      https://www.sannamarin.net/blogi/2010/08/10/34342/?page2

      Kommentoikaa koronauskovaiset tätä tekstiä? :)

      • Anonyymi

        Eikös juuri tuo kerro että kannattaisi vaihtaa politiikkaa. Tukahduttamalla viruksen toimisi taas kaikki mutta nyt käy niin että kohta baarit ja koulut koska virus tarttuu?
        eroonkoronasta.fi ja zerocovid-sivut
        Miksi nämä jotka vastustaa maskeja, rokotuksia jne. tahtoo sitä levittää koska vaihtoehto olisi olemassa? Oisiko niin että tahtovat vain sitä levittää mutta eivät kerro syytä miksi? Mikä se syy on?
        Jokin uskonnollinen ryhmä koreassahan tahtoi levittää, mikä täällä syynä?

        Eli onko Tegnelli täällä vallassa?

    • Mitä tulee rokotteiden vertailuun niin mielenkiintoista faktaa vielä tuberkuloosirokotteesta vs Korona eli käytännössä tuberkuloosin osalta käytössä on edelleen 100 vuotta vanha rokote joka otettiin käyttöön 1921 kun sitä oli kehitetty 13 vuotta; rokotetta jolle ei annettaisi nykypäivänä enää jakelulupaa edes koska siitä ei ole riittävästi tietoa… ja silti sitä käytetään lapsiin edelleen… uutta rokoteta ei ole saatu kehitettyä, rokote-ehdokkaita on ollut sadan vuoden aikana 15 ja mikään niistä ei ole tullut käyttöön; sen sijaan Koronaan on tehty vuodessa ainakin 63 rokote-ehdokasta joiden toiminnasta ei ole myöskään mitään kokemuksia (paitsi jo havaitut ongelmat globaalisti kun ihmiset ovat nyt koekaniineina, raha puhuu). Samaan aikaan tuberkuloosi kuolemat jatkuvat mutta siellä ei päästäkään rahastamaan. Tuberkuloosiin kuolleisuus maailmassa noin 1500000 ihmistä per vuosi, 2020 noin 1800000 ihmistä. Lapsia kuolee noin 250000 per vuosi.

    • Anonyymi

      Haitta ilmoituksen voi tehdä vaikka kun käsi vaan kipeytyy rokotteesta tai kuumeisesta olosta vitut niistä koittakaa kestää ne menee ohi

      • Anonyymi

        Sama tollo taas yskäisee räkää naamallenne!
        Koeta kestää se tuska itse mitä olet saanut maskeista ja piikistä.
        Lopeta vihamielinen asenteesi täällä.
        Mekin yritämme auttaa sinua, kun erehdyit, mutta moni erehtyy vain kerran.
        Tiffany esitti jo joulukuussa sen selkeän seikan mitä tulee piikeistä.
        Taputti käsiään suorassa tv-lähetyksessä Pfizerin rokotteen saatuaan eikä sitten tarvitse enää koskaan toista piikkiä - pyörtyi pian ja kuoli myös nopeasti.
        Täysi salaus ja jopa suku katosi- näin vältettiin tuhoisat alkumetrien mainokset.
        Kaikki maksettiin hiljaisiksi, että kusetus sai jatkua.

    • Anonyymi

      Huvikseen nimenomaan. Jokainen käden aristus, lämmön nousi ja jomotus katsotaan asiallisesti ilmoittaa ja ne on helppoa ilmoittaa iltaisin nettilomakkeella. Myös valheellisia haittailmoituksia voi tehdä halutessaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        KORONATAUDIN VAARALLISUUS TILASTOJEN VALOSSA:

        Korontaudin henkiinjäämisprosentti on 99.98, siis, kaksi kymmenestätuhannesta sairastuneesta menehtyy siihen. Menehtyneistä suurin osa on ollut yli 70-vuotiaita. Tehohoitoon joutuneista koronapotilaista on Suomessa ollut 84 % ylipainoisia. Lähes kaikilla tehohoitoon joutuneilla ja menehtyneillä on ollut yksi tai useampi perussairaus.

        Tilastokeskus:
        Vuonna 2020 covid-19-virusinfektioon eli koronavirustautiin menehtyi 534 henkeä ja lisäksi virus myötävaikutti 68 henkilön kuolemaan.

        Koronavirustautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84 vuotta.
        Lähes 90 prosenttia koronavirustautiin kuolleista oli täyttänyt 70 vuotta.
        Joka neljäs kuolleista oli täyttänyt 90 vuotta.
        Alle 20-vuotiaita ei kuollut virusinfektioon.
        20–49-vuotiaita kuoli 8.
        50–59-vuotiaita kuoli 17.
        60–69-vuotiaita kuoli 35.

        https://tilastokeskus.fi/ajk/koronavirus/koronavirus-ajankohtaista-tilastotietoa/miten-vaikutukset-nakyvat-tilastoissa/koronavirus_kuolemansyyna

        Koronatautia ei ole syytä vähätellä pikkuflunssaksi, ja tavallinen flunssakin voi olla todella rankka kokemus, influenssasta puhumattakaan. Korona ei kuitenkaan ole likimainkaan niin vaarallinen tauti kuin mitä viranomaiset ja media antavat kuvaa.

        Minulla on lähipiirissä kaksi koronan sairastanutta joista toinen on nuori jolla oli long covid, ja he kuvaavat sitä hieman tavallista flunssaa pitemmäksi ja hiukan erilaiseksi oireiltaan, mutta he eivät pidä sitä omalla kohdallaan silti erityisen pahana tautina. Joillekin se saattaa olla rankempi tietysti. Tilastot ovat kuitenkin sellaiset, että ainakaan niiden valossa se kuva mitä koronataudin vaarallisuudesta luodaan ei vastaa todellisuutta.

        Terveet ei pikku nuhaan kuole! Vaati kovan pohjasairauden!
        Terveet ei tarvitse koronatestejä! Ei terve tarvitse todisteita, että on terve.
        Terveet ei tarvitse myrkkyruiskeita! Miksi myrkyttää hyvin toimiva kroppa.
        Terveet ei tarvitse naamarättejä! Ne kuuluvat kultin alistuneille jäsenille.

    • Anonyymi

      Koronapandemiasta ja virustartunnasta ei valitettavasti saa aikaan positiivista lopputulosta mitenkään. Vaihtoehtoina on ainoastaan huonoja vaihtoehtoja, mutta tällä tietoa väestön rokottaminen niistä huonoista vaihtoehdoista kuitenkin paras vaihtoehto.

      Koronatartunnasta on jo ihan riittävästi tietoa, ymmärtääkseen sen aiheuttaman hengenvaaran tai pitkäkestoiset terveysvaikutukset.

      Tämänhetkiset rokotteet tehoavat vain oireisiin, se johtuu lähinnä siitä että rokotteet on pitänyt kehittää todella nopealla aikataululla, kehitystyössä on varmasti jouduttu keskittymään vain rokotteen välittömimpiin vaikutuksiin, eli oireiden poistamiseen.

      Parempia rokotteita tulee varmasti myöhemmin, mutta niiden kehittäminen ottaa enemmän aikaa, ainakin aiemmin uutisoitiin että lopulta saataneen aikaan rokote joka tehoaa oireiden lisäksi myös virustartuntaan siten että se estäisi koko tartunnan.

      Kritiikkiä rokotteista ja rajoitetoimista tulee aivan varmasti, mutta voisi nyt edes ennen riitojen kasvattamista hieman yrittää ymmärtää, että vaihtoehdot voi olla paljon huonompia.

      • Anonyymi

        Paras vaihtoehto on palata vanhaan normaaliin ja antaa rokote niille, jotka haluavat. Mutta tähän ei meidän päättäjät suostu, kun ovat aloittaneet eivät lopeta. Valta korruptoi.

      • Anonyymi

        Ulkomuistista lisäksi jotain tilastollistakin tietoa, eli äskettäin mainittiin että 100 000 tartunnansaajasta on arvioitu että kuolemia tulee 400 ja rokotteen saaneiden kohdalla tämä lukema olisikin vain 1 tai 2.

        Jos 400 kuoleman sijasta tulee vain 1-2 kuolemaa, kyllä varmasti ainakin merkittävä osa erotuksena olevista 398 ihmisestä kiittelee rokotteen olemassaoloa.

        Omana huomiona, tuo 400 kuolemaakin saattaa olla aika paljon alakanttiin, tämä lukema koskenee lähinnä Suomen kaltaisia maita joissa terveydenhuolto hyvä. Rokotteen saaneiden kuolemissa ei taidettu mainita sitä onko kyse 1 tai 2 annoksen saaneista.

        Vertailuna aiempiin pandemioihin, espanjantautiin arvioitiin kuolleita olleen noin 2-6% tartunnan saaneista, koronapandemia ei ilmeisesti ole rokottamattomanakaan ihan noin paha, mutta kuitenkin aika lähellä espanjantaudin arvion alarajaa 2%.

        Ei kannata alkaa väittämään virusta vaarattomaksi, jos kuitenkin elää maassa jossa terveydenhuolto toimii. Asiahan on niin päin että ei se tarvitse muuta kuin terveydenhuoltokapasiteetti ajetaan ylikuormitukselle jonka jälkeen alkaa kuolemiakin tulemaan vauhdikkaammin.

        Terveydenhuollon kapasiteettiongelmia pitää nimenomaan vältellä siten että ihmiset eivät saisi tartuntaa alun alkaenkaan, ja rajoitteita rokotteita yms. se tietenkin tarkoittaa.

        Suomessa ollaan koronapandemiassa todennäköisesti jo pahin tilanne ohitettu, rokotekattavuuden nousun myötä sairaalatapausten määrät saadaan alas. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että rajoitetoimet sinällään voitaisiin poistaa, koska kukaan ei edelleenkään tiedä miten virus jatkaa mutatoitumistaan, ja se tarkoittaa sitä että ei niitä virustartuntojakaan haluta varmasti kasvattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras vaihtoehto on palata vanhaan normaaliin ja antaa rokote niille, jotka haluavat. Mutta tähän ei meidän päättäjät suostu, kun ovat aloittaneet eivät lopeta. Valta korruptoi.

        Paras vaihtoehto on tarjota rokotetta ainoastaan riskiryhmille ja noudattaa järkeä yhteiskunnan avaamisessa. Täten saataisiin myös sitten kun näiden rokotteiden testaus loppuu joskus 2023-24, myös asiallisesti verrattua rokottamattomaan ryhmään tuloksia. Muutenhan koko rokotekokeilu tuottaa epäluotettavan tuloksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras vaihtoehto on palata vanhaan normaaliin ja antaa rokote niille, jotka haluavat. Mutta tähän ei meidän päättäjät suostu, kun ovat aloittaneet eivät lopeta. Valta korruptoi.

        Ovat nuo rikolliset saaneet nimiä papereihin, eivät rehellisesti kerro mitä on tekeillä.

        Nyt aiotaan selkeästi kajota lapsiin näissä myrkyttämisissä ja tuhota jälkipolvea olan takaa.

        Fiksuja aikuisia on niin paljon eikä heitä saa ottamaan ilman suuria mielenosoituksia, joten on siirrytty heikompaan kohtaan, kajoamaan lapsiin.
        Tampereen Mengele on tässä yksi innokas lapsiin sekova.

    • Anonyymi

      Roylabs Stats youtube-kanavalta, Suomessa noin 110 tuhatta tartuntaa, kuolleita on tähän mennessä vajaat 1000. Ruotsissa 1,1 miljoonaa tartuntaa ja kuolleita yli 14 tuhatta. Monissa muissa maissa tilanne paljon synkempi.

      On mielestäni ihan tarpeetonta levitellä propagandaa koronapandemiasta, maailmanlaajuisesti kuolleita on jo yli 4 miljoonaa, se on ihan riittävä näyttö siitä että virus on vaarallinen. Kun on arvioitu lisäksi maailmanlaajuisesti tartuntojen määrien olevan 200 miljoonaa, se on vasta pienen pieni murto-osa koko maailman väestön määrästä, jos virus tarttuisi kaikkialle.

      Vertailun vuoksi kannattaa katsella vaikka wikipediasta mitä siellä sanotaan espanjantaudista ja sen aiheuttamista kuolleiden määristä mm. Pohjoismaissa, pitäisi lukemien ainakin jo hieman herätellä.

      • Anonyymi

        4 miljoonaa, se on 1:2000 maailman noin 8 miljardin väestöstä. Että muistakaahan olla loppuelänne PANIIIKISSSSSSA!!!!!!!!!! Viritelkää kuusi maskia naamalle ja ämpäri päähän varmuuden varalta.

        "4 miljoonaa, se on 1:2000 maailman noin 8 miljardin väestöstä."

        Ei kysymys ollut siitä miten vähän se tällä hetkellä on, vaan kysymys on siitä, kuinka paljon POTENTIAALIA tartuntamäärien kasvulle edelleen on - ja sitä myöten myös uusille virusmuunnoksille ja entistä tappavammalle virukselle.

        Suomessakin vasta reilut 100 tuhatta tartuntaa, tartuntamäärät voisi vielä monikymmenkertaistua jos pääsisi vapaasti leviämään, ja kyllä se kuolleiden määrissäkin tulisi näkymään.

        Kyllä. Pelkää flunssaa kuolemaasi asti!! PELKÄÄ PELKÄÄ PELKÄÄ! Varo ettei juomavetesi ole myrkytetty. Siihenkin voi sitten kuolla!

        Koronaviruksella on tavalliseen influenssavirukseen verrattuna ainakin monikymmenkertainen (20x? 50x? enemmän? vähemmän?) riski kuolla siihen, joten ainakin itse hieman aion varoa joutua sen tartuttamaksi.

        Pelkäänkö, no en, mutta ei tarvitse olla tyhmänrohkeakaan.

        Tee sinä ihan niinkuin lystäät, mutta älä tartuta tautejasi muihin.

        Miksi et pysy totuudessa? Oletko psykopaatti vain aito idiootti?

    • Kuolet porkkanaan, hengitettävästä ilmastakin saa syövän ja voit jäädä auton alle melkein milloin vain. Ja kun lääkkeitä alettiin kehittää, ei ollut niin hyviä tietotekniikoita kuin nykyisin on, silloin sinuun piikitettiin aina vain jotain ainetta tutkimatta ja toimi tai ei toiminut ja joskus kuolit jopa siihen. Nyt pitää ajatella isoissa määrin tätä asiaa, että näistäkin haittavaikutukset tulee helpommin esiin kun kaikille annetaan rokotetta samanaikaisesti, voit saada renniestäkin pahoja haittavaikutuksia.

      Toisekseen ajatellaanpa ihan järjellä näitä asioita:
      Moni polttaa tupakkaa, juo alkoholia, käyttää ehkäisypillereitä kaikki voi aiheuttaa kuoleman, veritulpan, syövän tms.

      Ei kannata jättää muiden ja omaa terveyttä vain pienten pienten riskien takia, elä elämääsi, huolehdi muista ja muista, voit kuolla huomenna makaronilaatikkoosi kanssa. :)

      • Anonyymi

        Eläminen on erittäin vaarallista.

        On 100% riski kuolla jos elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläminen on erittäin vaarallista.

        On 100% riski kuolla jos elää.

        Riski kuolla koronavirukseen on suorastaan minimaalinen, verrattuna massiiviseen riskiin kuolla elämän takia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Penisiliiniin kuolee silti enemmän ihmisiä JOKA VUOSI....
        Sekä seuraava lääke minkä lääkäri antaa, voit kuolla siihekin...
        Ja näihin rokotuksiin ei ole kuollut kuin vain murto-osa ihmisistä, yhtä todennäköistä kuin kuolla vaikkapa seuraavaan lääkkeeseen mikä ikinä se onkaan minkä saat.

      • Anonyymi
        Temestar kirjoitti:

        "Vakavaan" haittaan olkavarren kipuun turhaan otettu särkylääke on vaarallisempi kuin rokotus.
        https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/fimea-huolestui-sarkylaakkeiden-aiheuttamista-kuolemista-2-129812/

      • Anonyymi
        Temestar kirjoitti:

        Penisiliiniin kuolee silti enemmän ihmisiä JOKA VUOSI....
        Sekä seuraava lääke minkä lääkäri antaa, voit kuolla siihekin...
        Ja näihin rokotuksiin ei ole kuollut kuin vain murto-osa ihmisistä, yhtä todennäköistä kuin kuolla vaikkapa seuraavaan lääkkeeseen mikä ikinä se onkaan minkä saat.

        Eihän koronaankaan sairastu kuin murto-osa tartunnan saaneista joten mitä väliä?

    • Anonyymi

      Näitä "rokote"haittoja täytyy olla todella jumalaton määrä ja kuitenkin näistä vaan vaietaan ja rytkytetään myrkkypiikkien tyrkyttämistä väkipakolla eteenpäin aivan sairaanomaisesti!
      Jos meilläkin muutaman kymmenen tutun piirissä on jo yksi halvaantunut, yksi sydänkohtauksen saanut ja yksi keuhkoveritulpan saanut ei tämä kyllä ole enää lainkaan vakuuttavaa kansanterveyden huoltoa.
      VAMMAISIA TEHDÄÄN AIVAN TAHALLISESTI EIKÄ TAIDA OLLA ENÄÄ RAHAAKAAN JOLLA YRITETÄÄN LOHDUTTAA PIIKKIEIHIN EREHTYNEITÄ!!

    • Anonyymi

      En minä ole saanut ovista ja ikkunoista haittoja.

      • Anonyymi

        Minäkin menin rokotettavaksi ovesta. Rokotteen antajan ovessa oli myös ikkuna. Piikitti käsivarteen, mutta ei itkettänyt yhtään. Olin niin urhea.

      • Anonyymi

        Haitat tulevat sisältäpäin, kun valitsit kävellä siitä rokotushuoneen ovesta sisään peloteltuna maskilampaana teuraalle.

    • Anonyymi

      Rakasta - älä rokota.

    • Anonyymi

      En tunne yhtään, jolla on korona haittoja.. sori nyt, mutta. kakka puhetta noi haitat. :)

      • Anonyymi

        En tunne yhtäkään, jolla olisi ollut korona...sori nyt, mutta kakka puhetta tuo korona.

    • Anonyymi

      "Mystinen pr-toimisto yritti saada vaikuttajat levittämään rokotevastaista propagandaa – jäljet osoittavat Venäjälle. Ranskalaisille ja saksalaisille sosiaalisen median vaikuttajille tarjottiin huomattavia summia rahaa siitä, että nämä väittäisivät RNA-rokotteiden tappavan ihmisiä."

      Näihin on niin helppo uskoa, jos ei ole niitä kuuluisia omia aivoja.

    • Anonyymi

      Haha, Rokotepassi tulee. Pentti Hilkureidenkin kannattaisi hakea se rokotus, ei se satu ollenkaan.