Saksassa tehdään kaksi joukkoraiskausta päivässä

Linkissä sanotaan, että puolet tekijöistä on maahanmuuttajia - mutta jätetään vaihteeksi sanomatta se suuriko osuus lopuista on "saksan kansalaisia".
On vähän hankala uskoa, että kantasaksalaiset syyllistyisivät tuollaiseen kovinkaan usein kun se ei ole trendi muuallakaan mokuttavassa euroopassa... ja toisekseen, joukkoraiskauksethan alkoivat saksassa toden teolla vasta kun Merkel päätti avata rajat kehitysmaalaisille "pakolaisille"...

Mutta mitä minä tähän sen enempää olen kritisoimaan mikäli saksalaiset haluavat elää monikulttuurista unelmaansa omaan tyyliinsä.

Saksassahan jo nyt 21.2 miljoonaa ihmistä maahanmuuttajataustaisia - ja vuoteen 2040 mennessä kolmanneksen saksalaisista odotetaan olevan muita kuin kantasaksalaistaustaisia.

Auf wiedersehen deutchland!

"Saksassa keskimäärin kaksi naista tai tyttöä raiskataan päivittäin. Puolet tekijöistä ovat maahanmuuttajia.
Saksan liittovaltion rikospoliisin (BKA) julkaisemat luvut osoittavat, että vuonna 2020 koko maassa todettiin 704 joukkoraiskausta. Vuonna 2019 vastaavia rikoksia oli 710 ja vuotta aiemmin 649.

Puolet kaikista joukkoraiskauksista epäillyistä oli muita kuin Saksan kansalaisia, ​​ja tekijät olivat usein lähtöisin islamilaisista maista kuten Afganistan, Irak ja Syyria.

Erityisen yliedustettuina joukkoraiskaustilastoissa olivat afganistanilaiset. Vaikka Afganistanista tulleet siirtolaiset muodostavat vain noin 0,3 prosenttia väestöstä, heitä oli kuusi prosenttia kaikista epäillyistä vuonna 2018. Suurin osa raiskauksista tapahtui maahanmuuttajien hakiessa turvapaikkaa Saksasta.

Epäselvää on, kuinka monta rikosta ovat tehneet Saksassa syntyneet toisen tai useamman polven maahanmuuttajat.

Kriminologi Christian Pfeiffer sanoo, että tekijöillä on aina hyvin samantapainen profiili.

– Turhautuneita nuoria miehiä, jotka eivät selviä. He ovat kotoisin miesten hallitsemista kulttuurista ja elävät täällä ulkopuolisen roolissa.

– He huomaavat, että heidän on vaikea tulla toimeen tyttöjen kanssa. He eivät löydä kumppania omalta kulttuurialueeltaan, koska vain harvat naiset ovat paenneet, kriminologi kertoo.

Naisoikeusaktivisti Necla Kelek sanoo, että enää ei pitäisi lakaista maton alle sitä, miten maahanmuutto on vaikuttanut raiskauksiin.

– Maahanmuuttotutkimuksessa on kyseenalaistettava, miten on mahdollista, että nuori tyttö joutuu toiselta kulttuurialueelta tulevien miesten uhriksi. Tätä ei yksinkertaisesti ole tapahtunut aiemmin.

Joukkoraiskaus on Kelekin mukaan pahin asia, mitä naiselle voi tapahtua.

– Jos yhteiskunta jättää heidät yksin tämän kanssa, heidän sielunsa pyyhitään pois, Kelek sanoo.

Kansanedustaja Martin Reichardt (AfD) -puolue ilmaisi suuttumuksensa raportin julkaisun jälkeen.

– Tämä on Saksa 16 vuoden kristillisdemokraattisen liiton hallinnon jälkeen. Todellisia ongelmia, etenkin tuontirikollisuuden ongelmia vähätellään, ja kuka tahansa nimeää ne, häpäistään.

Vain vähän ennen raportin julkaisua, 18- ja 20-vuotiasta syyrialaista sekä 21-vuotiasta irakilaista syytettiin 16-vuotiaan tytön joukkoraiskauksesta ​​Ala-Saksissa.

Kolmen maahanmuuttajan kerrotaan houkutelleen tytön asuntoon, jossa he hakkasivat ja raiskasivat hänet useaan kertaan.

Kaikki kolme maahanmuuttajaa saapuivat perheineen Saksaan suuren turvapaikanhakija-aallon aikana vuonna 2015."

/Kansalainen

https://www.breitbart.com/europe/2021/08/01/open-borders-germany-sees-two-gang-rapes-per-day/
763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jo pelkästään raiskaus yhden henkilön suorittamana on naiselle järkyttävä kokemus saati sitte joukkoraiskaus.
Näihin pitäisi puuttua välittömästi. Tuollaiset tyypit voitaisiin palauttaa takaisin sinne mistä tulivatkin.
Suomeen sama käytäntö. On aivan turha hyssytellä ja peitellä täällä suomessakaan näitä joukkoraiskauksia kun niitä on tapahtunut näiden "rikastuttajien "toimesta.
Ja muutenkin olisi ymmärrettävä että ihmiset jotka tulevat täysin eri kultttuurista , tarvitsevat kunnon opastuksen tähän suomalaiseen yhteiskuntaan.

Äänestä
  • Joukkoraiskauksista pitäisi antaa oikein erityinen tuomio, tosin joukkoraiskauksen todistaminen voi välillä olla hankalaa, sillä ainakin suomalaisista kantateineistä löytyy halukkaita antamaan kerralla isolle matuporukoillekin. Netistä löytyy videoita ja lähipiiristä kertomuksia.

    Kyllä ihminen sitten osaa olla sika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joukkoraiskauksista pitäisi antaa oikein erityinen tuomio, tosin joukkoraiskauksen todistaminen voi välillä olla hankalaa, sillä ainakin suomalaisista kantateineistä löytyy halukkaita antamaan kerralla isolle matuporukoillekin. Netistä löytyy videoita ja lähipiiristä kertomuksia.

    Kyllä ihminen sitten osaa olla sika.

    Euroopan johtajat ovat niitä sikoja, jotka sallivat kaiken tämän kantaväestön raiskaamisen, ryöstelemisen ja tappamisen. Sama pätee suomeen. Ihmisten olisi aika herätä jo.

    Äänestä

Eurooppa on suorastaan vasemmistolaisen unelman kourissa ja käy selviytymistaisteluaan kaikessa hiljaisuudessaan. Suurin osa ihmisistä ei edes tajua reagoida asioihin ennen kuin on myöhäistä.

Äänestä
  • Lapsen lapsenne sitten aikanaan osaavat kiittää menneitä sukupolvia maansa rikkipaskomisesta.

    Äänestä

Islam ei kuulu eurooppaan.Pata vanhoillisuus ja tyhmyys ideologiassa,se tekee.
Ulos,pois ja omiin kehitysmaihin.
Niin,moniko osaa lukea?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Linkissä sanotaan, että puolet tekijöistä on maahanmuuttajia - mutta jätetään vaihteeksi sanomatta se suuriko osuus lopuista on "saksan kansalaisia".
On vähän hankala uskoa, että kantasaksalaiset syyllistyisivät tuollaiseen kovinkaan usein kun se ei ole trendi muuallakaan mokuttavassa euroopassa... ja toisekseen, joukkoraiskauksethan alkoivat saksassa toden teolla vasta kun Merkel päätti avata rajat kehitysmaalaisille "pakolaisille"...

Mutta mitä minä tähän sen enempää olen kritisoimaan mikäli saksalaiset haluavat elää monikulttuurista unelmaansa omaan tyyliinsä.

Saksassahan jo nyt 21.2 miljoonaa ihmistä maahanmuuttajataustaisia - ja vuoteen 2040 mennessä kolmanneksen saksalaisista odotetaan olevan muita kuin kantasaksalaistaustaisia.

Auf wiedersehen deutchland!

"Saksassa keskimäärin kaksi naista tai tyttöä raiskataan päivittäin. Puolet tekijöistä ovat maahanmuuttajia.
Saksan liittovaltion rikospoliisin (BKA) julkaisemat luvut osoittavat, että vuonna 2020 koko maassa todettiin 704 joukkoraiskausta. Vuonna 2019 vastaavia rikoksia oli 710 ja vuotta aiemmin 649.

Puolet kaikista joukkoraiskauksista epäillyistä oli muita kuin Saksan kansalaisia, ​​ja tekijät olivat usein lähtöisin islamilaisista maista kuten Afganistan, Irak ja Syyria.

Erityisen yliedustettuina joukkoraiskaustilastoissa olivat afganistanilaiset. Vaikka Afganistanista tulleet siirtolaiset muodostavat vain noin 0,3 prosenttia väestöstä, heitä oli kuusi prosenttia kaikista epäillyistä vuonna 2018. Suurin osa raiskauksista tapahtui maahanmuuttajien hakiessa turvapaikkaa Saksasta.

Epäselvää on, kuinka monta rikosta ovat tehneet Saksassa syntyneet toisen tai useamman polven maahanmuuttajat.

Kriminologi Christian Pfeiffer sanoo, että tekijöillä on aina hyvin samantapainen profiili.

– Turhautuneita nuoria miehiä, jotka eivät selviä. He ovat kotoisin miesten hallitsemista kulttuurista ja elävät täällä ulkopuolisen roolissa.

– He huomaavat, että heidän on vaikea tulla toimeen tyttöjen kanssa. He eivät löydä kumppania omalta kulttuurialueeltaan, koska vain harvat naiset ovat paenneet, kriminologi kertoo.

Naisoikeusaktivisti Necla Kelek sanoo, että enää ei pitäisi lakaista maton alle sitä, miten maahanmuutto on vaikuttanut raiskauksiin.

– Maahanmuuttotutkimuksessa on kyseenalaistettava, miten on mahdollista, että nuori tyttö joutuu toiselta kulttuurialueelta tulevien miesten uhriksi. Tätä ei yksinkertaisesti ole tapahtunut aiemmin.

Joukkoraiskaus on Kelekin mukaan pahin asia, mitä naiselle voi tapahtua.

– Jos yhteiskunta jättää heidät yksin tämän kanssa, heidän sielunsa pyyhitään pois, Kelek sanoo.

Kansanedustaja Martin Reichardt (AfD) -puolue ilmaisi suuttumuksensa raportin julkaisun jälkeen.

– Tämä on Saksa 16 vuoden kristillisdemokraattisen liiton hallinnon jälkeen. Todellisia ongelmia, etenkin tuontirikollisuuden ongelmia vähätellään, ja kuka tahansa nimeää ne, häpäistään.

Vain vähän ennen raportin julkaisua, 18- ja 20-vuotiasta syyrialaista sekä 21-vuotiasta irakilaista syytettiin 16-vuotiaan tytön joukkoraiskauksesta ​​Ala-Saksissa.

Kolmen maahanmuuttajan kerrotaan houkutelleen tytön asuntoon, jossa he hakkasivat ja raiskasivat hänet useaan kertaan.

Kaikki kolme maahanmuuttajaa saapuivat perheineen Saksaan suuren turvapaikanhakija-aallon aikana vuonna 2015."

/Kansalainen

https://www.breitbart.com/europe/2021/08/01/open-borders-germany-sees-two-gang-rapes-per-day/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu