Uudenmaansulku ja ulkonaliikkumiskielto syyskuussa

Lähteideni mukaan näitä suunnitellaan syyskuulle. Korona on silloin niin paha ettei muuten selvitä. Uusia variantteja tulee lisää ja ensi vuoden alussa meillä on viimeistään variantti johon ei rokotukset toimikkaan ja joka tappaa 50% nopeammin.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

eihän tuo mahdotonta ole kun muistetaan kuinka viime kesänä elettiin ilman maskia ja muutenkin vapaata liikkumista mutta mutta, kuinkas ollakkaan kun talven aikaan ruvettiin rokottamaan keväästä tähän asti rotuksia kihtyvässä määrin niin miksi ei rokotteet auta vaan päin vastoin nyt niitä tartuntoja vaan senkun lisääntyy ?? rokotteidenhan piti deltaankin vaikuttaa mutta on käynyt päin vastoin elikkä minustahan nuo rokotetut nyt niitä levittää !! ja rokottamattomia nyt painostetaan entistä enemmän .eipä tule mieleen senkään vertaa että ottaisin sen "rokotteen"

Äänestä

jatkoa edelliseen
IMMUNITEETTI ON PILATTU "ROKOTTEELLA "

Äänestä

Rokote voi estää tartunnan ja vaikean tautimuodon saamisen. Ei se turha ole.
Mutta yksi rokote ei vielä paljon auta, ja sen tehon kestää nousta
8-12 vikikoa. Jolloin annetaan toinen rokote

Äänestä

Vuoden loppuun mennessä tulee viimeistä ulkonaliikkumiskielto Heillä ei ole enää mitään muuta mahdollisuutta yrittää peittää tätä enää.
Siinä vaiheessa kun normaali fulnssakausi iskee påälle silloin on ne sulut pakko toteuttaa.

Äänestä

Koronaepidemian kukistamisen on pilanneet mm. nämä bileriippuvaiset nuoret alkoholistit jotka ei kestä kahta viikkoa ilman baarireissua, jalkapallistimatseja tai edes hetken eroa kavereistaan. Nyyh, nyyh, kun olen nysverö läheisriippuvainen nukkaperse, tuntuu pahalta ja masennun kun ei saa elää nuoruuttaan..... Vitun kyrvät

Äänestä

Suljetaan koko maa joo, kaupat auki muutaman tunnin, ei tarvii odotella niin alkaa porukka pimahtaa ja se on sitten loppu.

Äänestä

Ihmiset on selvinneet maailman sodistakin, taudeista, vitsauksista ja selvii tästäkin taas kohtuudella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lähteideni mukaan näitä suunnitellaan syyskuulle. Korona on silloin niin paha ettei muuten selvitä. Uusia variantteja tulee lisää ja ensi vuoden alussa meillä on viimeistään variantti johon ei rokotukset toimikkaan ja joka tappaa 50% nopeammin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu