Viihdettä

Täytyy sanoa, että näiden palstojen luku on parhaimmillaan viihdettä. Toisaalta myös tuntuu, että joillain ei oikeasti ole elämää. Joka automerkkipalstalla on heeboja, jotka on hurahtanut "uskoon" johonkin merkkiin. Itse olen keskivertoa kiinnostuneempi autoista, mutta ei mulla mitään "must" tai "dream" merkkiä ole. On jopa aika sama minkä värinen auto on, kunhan ei ole kovin tumma, ettei lämpiä auringossa sisätilat. Faktat ja niiden pohjalta ennustaminen(mikä voi mennä pieleen merkissä kuin merkissä) ratkaisee hankintani. Tällä hetkellä ajelen saksalaisella laatufarmarilla(kriteerinä merkinvalinnalle oli hinta/ominaisuudet: ilmastointi ja suora tavaratila mihin mahtuu fin-lava) ja vanhalla japanilaisella pakulla. Aika erilaisia autoja, vai mitä? Kuitenkin kummassakin oli mielestäni hyvä hinta/laatusuhde.
Tähän kirjoitukseen lopullisen kimmokkeen antoi tuoa Audi A3 /Corolla -keskustelu. Voi herraisä.
Totta vitussa tuo Corolla on parempi ja järkevämpi ostos. Ja mielellään 70-sarjan renkailla. Mutta tarkoitan minulle.
Joka päivä kun työnnän Neste-ralli tietä 20 km.
Kuoppaa kuopan perään. Eihän niitä erkkikään vuodesta toiseen väistele, ja vauhti on sama oli kuoppia tai ei. Noita urbaaneja sitten joskus ajelee kävelyvauhtia edessä kuoppia kierrellen.
Eikä niille edes tule mieleen, että kyllä siinä normaalisti 60-80:ppiä ajetaan. Ja saappaat on monesti savessa, sahanpurussa tai hiekassa. Tai vaatteet litimärät. Ja vähän likaisia tavaroitakin tulee kuljeteltua. Koirakin on enemmän tai vähemmän ryvettynyt. Auto on mulle työkalu. En mä sitä mitenkään sääli. Asiallisesti huollatan, mutten rupea sitä nuolemaan. Eihän se nyt esim. moottorisahaa kummempi vehje ole. Tai tietokonetta. Tai ruohonleikkuria. Ei se mikään lentokone ole. Toki katson, että ominaisuudet joita tarvitsen on kohdallaan hintaan nähden, siitähän ne erot syntyvät.

Ei vaan, ihan paskapuhetta. Kyllä Toyota on ihan paras. Ja bmw on ihan paska. Kun mulla on Hiace. Amen.
0179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Pumba kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu