Maan todellinen muoto on asia, joka halutaan meiltä salata täysin. Miksi? Koska eliitti pelkää, että me alkaisimme tavoitella maan ääriä. Ei eliitti taitane tajuta sitä, ettei ääriin edes pääse. Mutta vaikka sinne ei pääse, meitä estetään menemästä antarktikselle. Väitetään, jotta luontoa siinä suojeltais. Se on pötypuhetta. Todellinen syy on se, ettei totuus meille paljastuisi. Tarpeeks lähellä reunaa voi kuka tahansa todistaa maan olevansa todellakin lättäinen vaikka ääreltä ei voikaan pudota. Työntövoima nimittäin pitää huolen, ettemme pääse mitenkään putoamaan. Maan kiertää ikään kuin kupu, jota ei vain voi ohittaa… se ei ole lasinen, johon voisi koskea. Sitä ei vain voi tavoitella, koska työntövoima laittaa vastaan. Eliitti ei tahdo meidän pääsevän lähelle sitä, koska silloin viimeistään tajuaisimme, että maa ei ole pallo…..
Voiko tätä reunaa mennä tavoittelemaan? EI. Eliitti on järjestänyt sinne vartioinnin. Ennen, kuin pääset lähellekään rajaa, sotilaat ohjaavat sinut pois. Jos et tottele, sinut yksinkertaisesti deletoidaan. Sitten väitetään vain, että no maa nieli tai jotain. Monelle käy näin.
Voiko tätä reunaa mennä tavoittelemaan? EI. Eliitti on järjestänyt sinne vartioinnin. Ennen, kuin pääset lähellekään rajaa, sotilaat ohjaavat sinut pois. Jos et tottele, sinut yksinkertaisesti deletoidaan. Sitten väitetään vain, että no maa nieli tai jotain. Monelle käy näin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Raja aukeaa kyllä. "Eliitti" on jo tuhonnut tämän pannukakun kutakuinkin kokonaan.
Siinäpä tuli jälleen, ties kuinka monetta kertaa nuo samat valheet eliitteineen, kupuineen, työntövoimineen ja vartioituine jäävalleineen!
Uskotteko te hörhöt todella että noita samoja valheita jatkuvasti toistamalla joku alkaa vielä uskoa teidän juttujanne? Mitähän jos vaikka esittäisitte edes lievästi uskottavan todisteet tuosta lättämaastanne? Tähänastiset väitteet ovat olleet kuin mielenvikaisen jorinaa.
Te pallouskovaiset uskotte palloharhaan, koska ette olette niin lampaita. Ette osaa kyseinalastaa mitään! Kyseinalastamisen taito on taitolaji, joka teiltä pallouskovaisilta puuttuu. Etenkään maan muotoa ette osaa kyseinalastaa lainkaan joka osoittaa, että olette te lampaita! Mää mää siellä vaan.
Olen kuullut tiedon, että joku flättäri olisi päässyt kokemaankin tämän työntövoiman rajalla. Kun tieto pääsi leviämään, lahjottiin uhkailemalla tämä flättäri eliitin puolelle. Hän oli pakotettu toistamaan papukaijan tavoin kaikille, että maa on pallo. Jos olisi kertonut totuuden, olisi ollut kuula kallossa tuota pikaa. Näin ne totuuden puhujat vaiennetaan.
Nythän ei tietenkään ole kysymys kyseenalaistamisesta, vaan siitä, että te lampaat ette osaa kertoa edes yhtäkään järkeenkäyvää todistetta siitä teidän rakkaasta litteästä maasta?
Jos epäilee vallalla olevaa selitystä maailmankaikkeudesta, olisi kohtuullista kertoa edes vähänkin ymmärrettävä vasta-argumentti? Papukaijan tavoin te lässytätte noita valheitanne, ei ne inttämiset ja valheet todista yhtään mitään, faktoja esiin!
ps. tuo sinun väitteesi lättäristä ja työntövoimasta oli niin sitä itseään p**kaa, eikö sinua yhtään hävetä valehdella noin tökerösti ja törkeästi
Oli niin monta virhettä aloituksessa että ei voi kun ihmetellä.
Mikä on työntövoima ? kuulostaa joltain eliitin keksinöltä. Taitaa aloittaja olla kätyri.
Mistä tiedät? Ihan itsekö luit netistä?
Joku flättäri oli päässyt kokemaan tämän työntövoiman. Mutta mitä teki eliitti. Vaiensi tämän flättärin suun uhkailemalla. Flättäri oli pakotettu toistamaan papukaijan tavoin että maa on pallo. Jos olisi pitänyt totuudesta kii, hänet olisi hoidettu pois kyseinalasin keinoin!
Eli siis ihan itse luit netistä, et käynyt itse kokeilemassa. Mistä siis tiedät onko lähde luotettava?
No mistä sinä tiedät että se oli kokenut tämän työntövoiman jos eliitti oli sen vaientanut? 🤪🤪🤪
Mites sitten SINÄ tiedät tuosta, kun "eliitti"sulki lättärin suun?
Miksei missään ole videoita noista vartija-armeijoista jotka estävät jonkun menoa Maan laidalle?
Johtuskohan siitä, ettei mitään"vartija-armeijoita ole olemassakaan?
Niinpä ufoista löytyy kuvaa, eikä mikään oikea salaisuus pysy salass, snowdeni esimerkkinä.
Maan laidasta ei löydy edes väärenettyä kuvamateriaalia... (en nyt laske niitä maalauksia).
Ainoat missä tuo ilmiö elää on internetti "trollaus".
Samasta syystä niitä ei ole, kuin ei ole muutakaan totuutta, koska totuutta ei tuoda meidän silmien luokse ilmi! Meidät tarkoituksellisesti pidetään tyhminä, jotta uskoisimme kaiken, mitä herrat meille sanoo.
Kyllä se totuus on jokaisen silmien edessä, kuka vain sen ymmärtää.
Sitten on nuo muutama harva littu-uskovainen, jotka eivät totuutta näe vaikka se hierottaisiin heille naamaan. Uskovat mieluummin littumaahan, jäävallin vartijoihin ja muuhun täysin järjettömiin ja mahdottomiin valheisiin.
Ei maa ole pallo, eikä kyllä litteäkään. Lähinnä ehkä ellipsoidi.
Eikö se joku teidän pallopäiden ”tiedemies” lue. pastori väittänyt että se on päärynän muotoinen. 😂😂😂😂😂😂
Kyllä se on käytännössä riittävän lähellä palloa, turha siitä on alkaa saivartelemaan, nuo littu-uskovaiset vain hämmentyvät ja sekoavat lisää, mikäli mahdollista!
Kyllähän tämä mouseur Maupertuis oli jo 1730luvulla osoittanut maapallon olevan navoiltaan litistynyt, Stuven ketjun mittaajat todistivat ja täsmensivät tuon tiedon.
Eli jos seisoo pohjoisnavan kohdalla niin alla oleva maa on litteä myös pallomaa teoriassa? Missä se reuna sitten menee ja mitä on siellä litteän pallon alapuolella?
En ymmärrä, mitä sekoilet? Tosin olet todennäköisesti trolli, joka vain haluaa sekoittaa selkeitä asioita. No, vastaan kuitenkin: ei se, että maa on navoiltaan litistynyt tarkoita tietystikään sitä, että napa-alueet olisivat tasaisia, kaaresäde on vain pikkuriikkisen pienempi navoilla, ymmärrätkö?
ps. EI ole olemassakaan mitään pallomaateoriaa, se on jo vuosisatoja tunnettu fakta.
Vuosituhansia..