Hän suuteli polven takaa, reiden ulkopintaa, siirtyen reiden sisäpinnalle. Reittä ylemmäs päästyään hänen huulensa miltei koskettivat häpyäni. Salaa toivoin, että niin olisi tapahtunutkin, mutta en kehdannut sanoa mitään. Kirsi siirtyi toisen jalkani kimppuun ilmiselvästi innostuen. Tilanne kaikessa outoudessaan kiihotti minua niin, että tunsin kostuvani aika lailla.
Suljin silmäni lähes kiinni ja nautin tunteesta, jonka Kirsin huulien ja käsien vaelteleminen jalallani aiheuttivat. Tärisin kiihkosta ja Kirsi huomasi sen myös. Hän nosti katseensa minuun ja kysyi matalalla äänellä: - ”Taidatkin, Satu, nauttia tästä yhtä paljon kuin minäkin?”. Avasin silmäni ja katsoin suoraan hänen kauniisiin silmiinsä vastaten: - ”Et tiedäkään kuinka paljon...Se tuntuu niin ihanalle!” Kirsi jatkoi jalkani parissa siirtyen ylemmäksi pikkuhiljaa. Hän tarttui molemmilla käsillä kiinni jalkoihini levittäen niitä niin, että seisoin nyt haara-asennossa. Kirsin kädet hyväilivät reisieni takaosaa ja hänen huulensa lähestyivät nivusiani.
- ”Aaah...”, purkautui suustani kun hän suuteli vakoni vierestä. Vapisin jo aika lailla ja oli täysi työ pysyä pystyssä pöydän päällä. Tunsin Kirsin tiheän hengityksen klitoriksellani. Hän nuolaisi vakoani, minkä jälkeen siirtyi klitorikselleni. Olin kiihkosta aivan märkä, lantioni nytkähteli tahdottomasti ja painoin vakoani hänen ihania huuliaan vasten. Hän pyöritti kieltään nopeasti ja painoi samalla kolme sormeaan sisääni. – ”OOOOoohh...eiiih...Kirsi....Taivas, että...aah.. tuntuukin hyvältä!”, sain soperrettua vaivoin, koska aloin olla laukeamispisteessä. Kirsi näykki hellästi klitoristani välillä imien sitä, välillä pyörittäen kieltä sen päällä. Sormet soutivat sisälläni edestakaisin ja tunsin kuinka orgasmi huuhtoi lävitseni.
- ”Kirsiiiiii...ii..iihh...eiii...nyyyyt...tuu..uh.uh.uleeeeh! ”
En pystynyt kunnolla seisomaan, koska jalkani meinasivat pettää alta ja Kirsi sai tukea minua jotten olisi pudonnut pöydältä. Kirsi nosti katseensa minuun ja hymyili leveästi sanoen: - ”Suutele minua, Satu.”
En empinyt hetkeäkään, sillä Kirsi oli juuri antanut minulle ihanan taivaallisen orgasmin. Kumarruin suutelemaan hänen täyteläisiä huuliaan, ahneemmin, kieltäni pyörittäen hänen kieltään vasten. Suudelmamme kävivät kiihkeämmäksi ja ahmimme huulillamme toinen toisiamme. Yhtäkkiä Kirsi irroittautui suudelmasta ja katsoi minua silmiin sanoen: - ”Satu, olet niin syötävän ihana, että voisin viettää kanssasi vaikka koko yön, mutta minun täytyy nyt kyllä oikeasti lähteä kotiin. Ymmärrätkö?”
- ”Ymmärrän toki...”, sain hengitystäni tasattua vastattua.
Kirsi alkoi tehdä lähtöä ja minä puin collegepaidan ja verryttelyhousut jalkaani. Siirryimme eteiseen ja autoin Kirsille päällystakkia päälle. Hän kääntyi minua kohtia, tarttui käsiini hellästi ja sanoi lempeällä äänellä: - ”Kuule... voisimmeko tavata huomenna vaikka meillä? Juotaisiin vaikka kahvit ja rupateltaisiin... Minusta nimittäin tuntuu, että tästä illasta sinulle jää muutamia avoimia kysymyksiä. Sopisiko sinulle?”
- ”Tottakai sopii!”, innostuin. ”Mutta entäs Markku ja lapset?”, kysyin, koska en ollut ajatellut keskustelevani samoista aiheista heidän läsnäollessaan.
- ”Markku lähtee työmatkalle aamulla ja vie pojat siinä samalla mummolaan, joten olisimme kahden. Se olisi ihanaa! Voisitko tulla siinä puolen päivän maissa?”
- ”Selvä! Sopii mainiosti. Tuota...öh..laitanko jotain erikoista päälle..vai..?”, punastelin kysymystäni.
- ”Ei tarvitse, keksitään jotain.”, vastasi Kirsi arvoituksellinen hymy huulillaan ja jatkoi: ”Ai muuten, muista pestä nuo sukat vedellä. Älä käytä saippuaa, lateksi ei siitä oikein pidä.”
- ”Ahaa, hyvä neuvo. Kiitos, Kirsi.”, vastasin hänelle.
- ”Eipä kestä, kulta! No, hei sitten ja huomiseen.”, Kirsi sanoi ja suuteli minua pitkään hellästi ennenkuin poistui.
Päässäni humisi ja kehoni kihelmöi. Sanoiko Kirsi minua juuri kullakseen vai olinko kuullut väärin?!!? Olin aivan varma, että olin kuullut ’kulta’. Se lämmitti mieltäni ja kirvoitti leveän hymyn huulilleni. Kaadoin lisää viiniä itselleni hyräillen tyytyväisenä ja aloin riisumaan sukkiani, jotta saisin pestä ne. Samalla pesisin myös käsineet valmiiksi seuraavaa käyttökertaa varten. Loppuilta sujuisikin kotiaskareissa.
Naapurin kaksoiselämä, osa 18
1
1884
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi floodata koko palsta 200:lla jaksolla? Laita yhden perään "vastauksina" helpompi lukea kun ovat peräkkäin ja löytää muutakin helpommin selaamatta sivuja missä ne muut on ..
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739