Kepukoita on noin 10% äänestäjistä, kukaan heistä ei tee tuottavaa työtä. Jokainen harrastaa mieleistään leikkiä ja välillä ajetaan rallia. Veronmaksajien rahoilla tietenkin.
Milloin kepulaiset menevät oikeisiin töihin?
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kesällä moottoripyörällä, mönkijällä, sekä traktorilla ja talvella moottorikelkalla sekä mopoautolla.
Minä kepulainen olen ollut työelämässä vuodesta 1984, työttömyyttä ei ole ollut yhtään jaksoa. Helsingissä asuttaessa nuorina perheellisinä 80/90 taitteessa saatiin minimaalista asumistukea kun lapset olivat pieniä. Kun rakennettiin omakotitalo 90-luvun laman aikaan (työllistettiin suomalaisia) niin meinasi omakin talous sakata lamasta johtuen ja saatiin silloin kunnan sosiaalituksena muutama sähkölasku kuitattua ja joitain helpotuksia päivähoitomaksuihin. Tuossa on ne yhteiskunnan tuet pääpiirteittäin joista on nautittu.
Veroja olen kyllä maksanut ihan työtä vieroksuvien persujenkin ylläpitämiseen, parhaimmillaan palkkaveroa 60 000€/vuosi, viime vuonnakin korona-aikaan 24 000€/vuosi. Verojen maksu ei ole minulle mikään ongelma.
Eli, aloittaja; Nyt kerroin omakohtaisen Kepu-esimerkin työstäni, kerropa sinä vuorostasi oma tilanteesi. Jos et kerro - se tarkoittaa että olet taas yksi tyhjää huuteleva kaunainen luuseripersu.
Kyllä täällä luuserit jaksaa jauhaa potaskaa. Minä maksoin kepulaisena työssäoloaikanani veroja yli kaksi miljoonaa euroa (olen laskenut). Nyttemmin eläkeläisenä olen hoidellut ostamiani metsiä sata päivää vuodessa ja verottaja seuraa edelleen perässä.
Opiskeluaikaan tuli lapsen synnyttyä pari vuotta asumistukea, jonka olen varmaankin maksanut jo takaisin.
Muat ja mehät uon perinnä,
lumen sulamista ja heinän kasvua uon tarkkailunna,
sillai se el isäkin, eikä äetkään tehny mittään,
niin ne ay-pomot maalaisliito-mtk:sta on elon meille värkännä...
Älä tee työtä saman saat maataloustukiaisilla
Aloittajalla ei tainnut olla resursseja vastata huutoonsa ja kertoa omasta työpanoksestaan mitään, eli tyhjänhöpöttäjä joutopoika oli asialla. Tai sitten on ehkä pietaritrolli riidankylväjä.
Milloin demarit parantavat liiketoimintaedellytyksiä ja työllisyyttä sekä alkavat rankaista korruptioista? He tarjoavat vain kuntakokeiluja ja orjatyötä avoimilla työmarkkinoilla, eivät vakituisia työsuhteita. Pitkäkestoiset työsuhteet muodostetaan mainituilla korruptioilla.
Jos tarkoitat että demareiden pitäisi työllistää, niin puolueorganisaation työntekijämäärä ja resurssit on aika rajallisia siinä mielessä. Puolueillahan ei oikein muita tapoja ole työllistää ihmisiä.
Liiketoimintaedellytyksiähän demarit ovat osaltaan parantaneet koko historiansa ajan, työmarkkinoiden toimivuus on demareille ihan perustärkeä asia. Mm. osaava työvoima (koulutus), ennakoitavat työmarkkinat, ennakoitava työvoima- ja työsopimuspolitiikka, luotettavasti toimiva yhteiskuntajärjestelmä, toimiva infrastruktuuri jne....
Ei nuo tietenkään yksin demareiden asioita ja aikaansaannoksia ole, mutta ovat demareille tärkeitä.
Milloinkahan aloittaja lyö pöytään meriitit omasta työpanoksestaan?