Yksi kaste on Pyhän Hengen kaste

Vähän ennen kuin Saatanan palvelijat Jumalan Pojan tappoivat,
Hänellä oli jyrkkä kielto ja ilmoitus maailmaan jääville opetuslapsilleen:

"Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.
Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.
Siihen ei ole enää montakaan päivää.
Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin,
ja te olette minun todistajani Jerusalemissa,
koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."

Ennen opetuslapsia tämän kasteen sai tämä mies:

Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus:
"Tämä on juutalaisten kuningas."
Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta.
Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!"
Mutta toinen moitti häntä:
"Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta?
Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa."
Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi."
Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."

Vesikaste jäi tämän maailman ruhtinaalle, ja hänelle Golgatalla heitettyjen pappien tehtäväksi, Liitämällä ihmiset jäseniksi erihenkisiin kristinuskon lahkoihin.

Ja kova riitely käy edelleen siitä upotetaanko vai valelellaanko vedellä.

Pyhän Hengen kasteesta ei muuta tule kuin vesikasteella kastettujen herjaukset, koska tämä kaste annetaan aina suoraan taivaasta, ilman ihmiskäsiä:

"Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat.

Kenellä ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.

Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

Tästä alkoi minunkin taivastie Sanna myrskyn päivänä 11.8.1985.

98

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamattu liittää Pyhän Hengen ja veden osallisuuden kasteeseen erottamattomasti. Ef.4:5 "Yksi Kaste" (vesi ja Henki yhdessä ja samassa kasteessa) Uuden liiton merkki.

      Kyllä ne helluntainakin kastetut kastettiin vedellä ja Hengellä ei vain toisella niistä.

      Ei hoviherraakaan voitu pelkällä Hengellä kastaa. Kyllä sitä vettä piti ensin llöytää jostain purosta.

      Jumalan Henki liikkuu vetten yllä. Kaikessa luomisessa tarvitaan vettä ja Henkeä.

      2. Piet. 3:5

      Sillä." tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta "

      Kristinoppi on Raamatussa, ei sitä pidä pelkästään omien, voimakkaidenkaan kokemusten perusteella kirjoitta.

      Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

      En yhtään epäile, ettetkö ole noita asioita kokenut juuri sellaisena, kuten kirjoitat. Siitä ei ole kysymys ollenkaan.

      • Kun raju ekstys Golgatalta alkoi jäi vesikaste Saatanalle heitettyjen pappien hoidettavaksi.

        Jolla he liittävät ihmisparat kunkin omaan porttolahkoonsa.

        Siksi tämän Pyhän Hengen viimeisin käsky valituille on tämä:

        Totuuden Henki käskee - Valheen henki kieltää
        Kumpaa tottelette?
        "Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään.
        Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi:"Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
        Hänen syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä  Jumala unohda hänen pahoja tekojaan.
        Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta -- Saatana on laskeutunut teidän luoksenne!
        Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt."

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/2439902/erokirjeeni

        - - - 
        "Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan."

    • Anonyymi

      Kyllä Jeesus viimeisinä sanoinaan käski opetuslapsia kastamaan kaikki vedellä.

      Jeesus itse huolehtii Hengen lähettämisestä kasteeseen veden lisäksi, koska lupasi olle kastamaan määrättyjen opetuslapsen kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Heidän kanssa Jeesus on joka päivä, ei muiden hurmahenkien kanssa päivääkään.

      Mt.28
      18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
      19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
      20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

      Jeesusta meidän on uskominen, eikä omia kokemuksia tai tunteita. Ei Paavali vielä silloin pelastunut kun hevosen selästä putosi ja päästään pyörälle meni.

      Ananias sanoi Paavalle: Anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi!

      • Anonyymi

        Hurmahenkisille helluntailaisille ja mennoniitoille Jeesuksen totuus selviää liian myöhään.

        Mt.7
        22 MONI sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • VALEHTELET

        Tämä on totuus:

        "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.
        Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.
        Siihen ei ole enää montakaan päivää.
        Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin,
        ja te olette minun todistajani Jerusalemissa,
        koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."

        Tämä toinen risin ryöväreistä oliensimmäinen ja ainoa Uuden liioton aikana Pyhällä Hengellä
        kastettu.

        Sillä hänessä kävi toteen tämä Jeesuksen ilmoitus.

        Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.

        Opetuslapset saivat Pyhän Hengen kasteen vasta Golgatalta alkaneen Rajun Eksytyksen ensimmäisinä kastettuina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole selvin nyt vielä sinullekaan, eikä yhdellekään näille 130 erihenkisen portolahkon edustajille.

      • Anonyymi
        TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

        VALEHTELET

        Tämä on totuus:

        "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.
        Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.
        Siihen ei ole enää montakaan päivää.
        Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin,
        ja te olette minun todistajani Jerusalemissa,
        koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."

        Tämä toinen risin ryöväreistä oliensimmäinen ja ainoa Uuden liioton aikana Pyhällä Hengellä
        kastettu.

        Sillä hänessä kävi toteen tämä Jeesuksen ilmoitus.

        Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.

        Opetuslapset saivat Pyhän Hengen kasteen vasta Golgatalta alkaneen Rajun Eksytyksen ensimmäisinä kastettuina.

        Koita ymmärtää, Jeesuksella oli valta maan päällä liikkuessaan pelastaa ihmisiä vain sanomalla niin ilman mitään kastetta.

        -syntinen nainen
        -halvaantunut mies
        -sokea mies
        -lapset
        -ristinryöväri

        Jeesus valmisti Kristillisen kasteen ristinpuulla kuolemallaan.

        Ylipäällikkö antoi viimeisinä sanoinaan opetuslapsilleen kastekäskyn, jota tulee noudattaa. Sotilaana ymmärrät, mitä Ylipäällikön päiväkäsky tarkoittaa.
        Matt.28:18-20

        Nyt Jeesus on taivaassa ja tilannen on toinen kuin Jeesuksen kävellessä maan päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matt. 9:6

        Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" -hän sanoi halvatulle-"nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

        Raamatussa parantaa ja pelastaa on ihan sama sana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koita ymmärtää, Jeesuksella oli valta maan päällä liikkuessaan pelastaa ihmisiä vain sanomalla niin ilman mitään kastetta.

        -syntinen nainen
        -halvaantunut mies
        -sokea mies
        -lapset
        -ristinryöväri

        Jeesus valmisti Kristillisen kasteen ristinpuulla kuolemallaan.

        Ylipäällikkö antoi viimeisinä sanoinaan opetuslapsilleen kastekäskyn, jota tulee noudattaa. Sotilaana ymmärrät, mitä Ylipäällikön päiväkäsky tarkoittaa.
        Matt.28:18-20

        Nyt Jeesus on taivaassa ja tilannen on toinen kuin Jeesuksen kävellessä maan päällä.

        Se tilanne on tällainen:

        HÄN puhui teille tämän vertauksen:

        KAKSI METSÄSTÄJÄÄ

        Kun Metsämies saa saaliikseen komean uroshirven, hän irroittaa sen pään sarvineen, ja ripustaa kotinsa seinälle, kaikkien ihailtavaksi.

        Tappovälineen hän laittaa lukittuun kaappiin.

        Ja järjestää ystävilleen peijaiset, tarjoten hirven lihaa ja verta.

        Kirkonmies ottaa saaliikseen ihmisiä ja heidän omaisuuttaan, myös naiset ja lapset, kaiken mitä taloissa on.

        Kun hän tappoi Jumalan Pojan, nosti tämän ruumiin tappovälineensä kanssa huoneensa seinälle, kaikkien ihailtavaksi.

        Ja yhä edelleen järjestää ystävilleen - vaikka Jumalan Pojan tappaminen tapahtui jo 1888 vuotta sitten - Pojan peijaisia - tarjoten heille lihaa ja verta:

        "Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, kätkeköön teidän ruumiinne ja sielunne iankaikkiseen elämään.

        Menkää Herran rauhaan?"

        Eivätkä ihmisparat tiedä, minkä herran rauhaan he ovat matkalla.

      • TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

        Jeesus teki vedestä viiniä.

        Saatana teki viinistä Jeesuksen verta, ja sai verellä omakseen koko inhmiskunnan vain 57 vuotta Jumalan Pojan tappamisen jälkeen.

        Eikä paluuta totuuteen enää ole.

        "Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."

        Ei yksin kuninkaat, vaan myöskin kaikki esi-ja tasavallat.

        Tällainen laki on tähänkin maahan laadittu totuuden torjumiseksi:

        Uskonrauhan rikkominen
        Kenen etuja turvaamaan tähän maahan on säädetty laki, jossa sanotaan:

        "Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa ja häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, voi oikeus tuomita teosta sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta."

        Kun tässä mainitaan Jumalan nimi, on heti syytä tutkia hänen antamansa ilmoitukset tästä samasta asiasta. Onko hän todella sanonut, että kaikki se, mikä ihmisten mielestä on pyhää, on hänestä lähtöisin? Jeesus sanoo:

        "Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi: - Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä."

        Jeesus sanoi heille: "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."

        Voiko tätä selvemmin sanoa: "Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."

        Näin on itsestään selvää, ettei tätä lakia ole laadittu Jumalan, vaan hänen vastustajansa, tämän maailman jumalan, Saatanan ja hänen Antikristus-poikansa tahdon mukaan, varmistamaan sen, ettei hänen hallitsemassa maailmassa kukaan voisi julistaa totuutta ilman rangaistusta.

        Tällä lailla se on tehnyt perustuksen myöskin sille, että kuka tahansa, joka sen antaman unen, näyn tai ilmestyksen perusteella oman kirkkokunnan tai lahkon perustaa - kuten niitä tämäkin maa on jotäyteen perustettu - saa heti lainvoiman totuutta vastaan.

        Kun taas ne, jotka puhuvat totta, ovat tässä maailmassa jääneet tällaista lainsuojaa vaille, kuten ilmoitettu on:

        "Voi teitä, jotka teette lainkäytöstä katkeraa koiruohoa ja jätätte heitteille oikeuden. Te vihaatte sitä, joka kaupunginportin kokouksessa vaatii oikeaa tuomiota, ja inhoatte sitä, joka kertoo totuuden.

        Nykyisin kaupunginportin kokoukset käydään täällä sosialisessa
        mediassa, samanlaisessa vihan ilmapiirissä:

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

        Ainoan tähän liittyvän lain on Jumala säätänyt Pyhän Hengen pilkkaamisesta:

        "Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.
        Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä, eikä tulevassa maailmanajassa."

        Pyhä Henki on Totuuden Henki, ja totuuden pilkkaamisesta on Jumala tämän lain antanut. Eikä hän ole sen täytäntöönpanoa luovuttanut yhdellekään maalliselle oikeusistuimelle, vaan toteuttaa sen itse  viimeisellä tuomiolla.

        Mikäli Totuuden Hengen saanut ihminen saa haasteen oikeuteen totuuden julistamisesta, käynnistyy varsin ihmeellinen oikeusprosessi, jossa syyttäjä itse syyllistyy Pyhän Hengen pilkkaan.

        Kristuksen valittu ei oikeuteen joutuessaan tarvitse lakimiestä häntä puolustamaan, sillä senkin asian on Jumala jo ennalta näin valmistanut:

        "Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua.
        Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki."

    • Anonyymi

      Raamatun termi kaste (hen baptisma) uudessa liitossa liittyy erottamattomasti maalliseen veteen.

      Ei pelkkiin voimakkaisiin hengellisiin kokemuksiin, joita ihmisellä voi elämän aikana olla useita.

      "vedestä ja Hengestä"

      "vedellä pesten"

      "vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena"

      "uudestisyntymisen peso"

      Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta -- ei ainoastaan veden, vaan veden ja veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus.

      Todistajia on näin kolme:
      Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi.

      VT: "pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"

      "ja saivat kaikki saman kasteen pilvessä ja meressä"

      -pilvi on vesihöyryä
      -merestä roiskuu vettä

      "vedestä ja veden kautta luotu"

      jne.

      • Taas yksi kirjanopinut valehtelija, joka kaivelee raamatunlausekotelosta oman lihallisen halunsa mukaisia jakeita.

      • Ja noilla Saatanan elityksillä sinäkin olet saanut häneltä uskon omaan onnelisuuteesi.

    • Anonyymi

      Ei ne mitään Raamatun tarkoittmia kristillisiä kasteita ole, kun se villitsevä henki viskoo lahkolaisia maahan selälleen.

      Ylivainiokin ihmetteli muistelmissaan, mikä kumman henki heitä oikein viskoo maahan selälleen, kun se sama henki ei pysty parantamaan ketään oikeasti yhtään mistään.

    • Anonyymi

      Kasteen vesi ei voi olla väärä, mutta henki voi olla väärä.

      Älkää jokaista henkeä uskoko.

      Varsinkin vedestä irrallaan kulevat helluntailaisten villitsevät irtohenget eivät ole oikeata, niitä pitää karttaa kuin ruttotautia.

      Raamatun mukaan uudestikastetun harhaoppisen lahkolaisen kanssa ei pidä olla missään tekemisissä, eikä sellaista pitä kutsua luokseen, eikä päästää sisälle huoneeseensa.

      Jos hurmahenki lähestyy sinua kädet ojossa, niis sano sille kuuluvalla äänellä: Väisty tieltäni Saatana!

      • Anonyymi

        Amen tuohon!

        YKSI KASTE = HEN BAPTISMA

        "Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme YKSI ovat:

        Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

        Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ OVAT."

        "Vaan puhu heille minun sanani, kuulkoot tai olkoot kuulematta; sillä uppiniskaisia he ovat."

      • Ei sinussakaann urhamenkeä ole, mutt valheen ja vääryyden henki kyllä.

        Kun latelet raamatunlausekotelosta sinulle annetun uskon mukaisia jakeita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Amen tuohon!

        YKSI KASTE = HEN BAPTISMA

        "Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme YKSI ovat:

        Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

        Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ OVAT."

        Sinökin kaivelet Saatanan sinulle antamasta raamatunlausekotelosta saamasi uskon mukaisia jakeita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Vaan puhu heille minun sanani, kuulkoot tai olkoot kuulematta; sillä uppiniskaisia he ovat."

        Sinäkin kaivelet Saatanan antamasta raamutunlausekotelosta uskosi mukaisia jakeita.

    • Anonyymi

      Se on totta, että Paholaisellekin annetaa tasapuolisuuden vuoksi puheenvuoroja Raamatussa, kuten väärille profeetoille, Jobin väärämielisille ystäville, paratiisin käärmkin puhui kovasti, ja valheita ladellut Paavali sai paljon palstatilaa.

      Kyllä minusta nämä sanat ovat Jumalanmiehen sanoja otettaviksi vakavasti.

      "Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme YKSI ovat:

      Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

      Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ OVAT."

      • Miksi kaivelet Vanhan liiton asioita, kun itse olet omistettu Saatanalle lopun ajan vääryyden ihmisen, Paavali Saatanalta saamia opetuksia.

      • Anonyymi

        Johannes oli apostoleista ainoa ,joka säilytti oikean ylösnousemususkon.

        Todistus Jeesuksesta Kristuksesta
        6 Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta -- ei ainoastaan veden, vaan veden ja veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus.
        7 Todistajia on näin kolme:
        8 Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi.
        9 Hyväksymmehän me ihmistenkin todistuksen, ja Jumalan todistus on paljon painavampi. Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan. [Joh. 5:36,37, Joh. 8:18]

        " Myös Isä itse, minun lähettäjäni, on antanut minusta todistuksen. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntään ettekä nähneet hänen kasvojaan."

        Siksi Pyhä Henki saneli hänelle kaikessa yksinäisyydessä lopun ajan tärkeimmät
        Raamatun kirjat, josta selviää, miten ihmiskunta ajautui jo vuonna 90, 57 vuotta Jeesuksen tappamisen jälkeen täydelliseen Saatanan hallintaan.

        Hänet sinne passitti Saatanan Paavalille sanelemilla opeilla Efeson seurakunnan johtajaksi valitun, yhden vaimon miehen, Diotrefeksen pasittamana.

        "Kirjoitin muutaman sanan seurakunnalle, mutta Diotrefes, joka mahtailee sen johtajana, ei pidä meitä missään arvossa.

        Siksipä minä sinne tultuani aionkin huomauttaa hänelle siitä, mitä hän oikein tekee levittäessään meistä pahoja puheita.

        Eikä hänelle sekään riitä. Hän kieltäytyy itse ottamasta veljiä vastaan, estää niitä, jotka haluavat sen tehdä, ja jopa erottaa heitä seurakunnasta."

        Kun sitten meni Efesoonja sanoi Diotrefekselle totuuden:

        "Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta."

        Et ole sinäkään, kun kaivelet Saatanan antamasta raamatunlausekotelosta saamasi uskon mukaisia jakeita.

        Kun Kristus valittunsa koulttaa ja Pyhän hengen saamisen jälkeen maailmaan lähettää:

        "Mene ja kerro, mitä Herra Jumala on sinulle tehnyt,"

        Kuten minullekin 8.11.1988:

        Tapahtui 8.11.1988 kello 03.30
        Heräsin, kun makuuhuone oli kauttaaltaan kirkkaan valon vallssa, eikä pihavalokaan ollut päällä.Tuon kirkkauden keskeltä kuulin jo tutun äänen puhuvan:

        "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.
        Se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.
        Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.
        Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.
        Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään.
        Jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

        Siinä se nyt tuli tehtävä, jota toki osasin jo odottaa. Enkä tätä, totisesti, iloiten vastaanottanut, vaikka olin sitä jo monta kuukautta odottanut, kun profeettojen julmasta kohtalosta tiesin, mikä minuakin saattaa odottaa, joten vastasin:

        "Kiitos ei, kyllä minä sinusta ihmisille puhun, kuten olen tähänkin asti puhunut, mutta tällaista tehtävää en itselleni halua."

        Ja vastaus tuli: "Sinä lupasit!" Näin olin todella luvannut 3 vuotta ja 3 kuukautta sitten: "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!"

        Sen kyllä tajusin, että valokuvaajan ammatti on nyt ohi, joten aloin etsiä jatkajaa, joka löytyikin samasta kylästä. Nuori mies, joka osti minulta studiokamerat ja valaisinlaitteet, ja tammikuun alussa tehtiin kaupat.

        Mutta Jumala ei kutsumistaan perunut, eikä muuttanut vaan pisti päälle tällaisen remmin: ei maistunut, ruoka eikä uni, ja korvissani soi lähes yötä päivää:"Sinä lupasit!" Ja kolmen kuukauden kuluttua, helmikuun lopulla vuonna 1989 olin vuoteen pohjalla niin heikossa kunnossa, että vaimo yritti väkisin toimittaa minut sairaalaan.

        Ja lopulta oli pakko huutaa Jumalalle, ei vaimolle: "Tässä olen, omapa on valintasi!"

        Ja tässä nyt olen edelleen samalla asialla 33 vuoden kuluttu tuosta tapahtumasta. Hankkimassa ihmisten vihalla palkkaa ikuista elämää varten:

        "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset EROTTAVAT TEIDÄT KESKUUDESTAAN ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille."

        Näillä aamuilla ei enää tarvitse hyppiä, vaan ottaa ilon irti kävellen, hiihtäen, luistellen, uiden ja avannossa käyden.

        KLun Antikristus lähettää, hän sanoo:

        Kaivele saamastasi raamatunlausekotelosta niitä jakeita, joita sinulle on sinne tallennettu.

      • Anonyymi
        TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

        Siksi Pyhä Henki saneli hänelle kaikessa yksinäisyydessä lopun ajan tärkeimmät
        Raamatun kirjat, josta selviää, miten ihmiskunta ajautui jo vuonna 90, 57 vuotta Jeesuksen tappamisen jälkeen täydelliseen Saatanan hallintaan.

        Hänet sinne passitti Saatanan Paavalille sanelemilla opeilla Efeson seurakunnan johtajaksi valitun, yhden vaimon miehen, Diotrefeksen pasittamana.

        "Kirjoitin muutaman sanan seurakunnalle, mutta Diotrefes, joka mahtailee sen johtajana, ei pidä meitä missään arvossa.

        Siksipä minä sinne tultuani aionkin huomauttaa hänelle siitä, mitä hän oikein tekee levittäessään meistä pahoja puheita.

        Eikä hänelle sekään riitä. Hän kieltäytyy itse ottamasta veljiä vastaan, estää niitä, jotka haluavat sen tehdä, ja jopa erottaa heitä seurakunnasta."

        Kun sitten meni Efesoonja sanoi Diotrefekselle totuuden:

        "Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta."

        Olet täysin oikeassa. Enää ei ollut muita kelvollisia kuin Johannes, jolle Jumala uskoi näyt Ilmestyskirjaa varten.
        Kaikki muut alkuseurakunnan merkkihenkilöt olivat kelvottomia ottamaan enää totuutta vastaan.
        vanhurskas=Jumalalle kelvollinen, vain Johannes oli vanhurskas ottamaan Ilmestyskirjan sanoman vastaan.

        Paavali oli Saatanalle heitetty ja menetetty Korintossa, ei Paavalista enää ollut mihinkään Ilmestyskirjan näkyjen näkijäksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli Saatanalle heitetty ja menetetty Korintossa, ei Paavalista enää ollut mihinkään Ilmestyskirjan näkyjen näkijäksi.

        Paavali sai tehtävänsä Saatanalat, eikä Jumalalta.

        Siksi hänestä tuli Pietarin kanssa Kristinuskon kanta-isä:

        KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS

        SEN laativat Saatanan kurittama Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.

        "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
        Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.
        Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.

        Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."

        Tällä Pyhän Hengen herjauksella laki saatettiin voimaan:

        "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
        Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
        Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
        Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
        Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
        Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        Ja niin alkoi Kristinusko.  Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä,  ristiretket.

        Siksi Johannes tiesi tämän jo vuonna 90.

        "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

      • Anonyymi
        TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

        Miksi kaivelet Vanhan liiton asioita, kun itse olet omistettu Saatanalle lopun ajan vääryyden ihmisen, Paavali Saatanalta saamia opetuksia.

        Johanneksen opetuksia nämä ovat: (1.Joh.5:6)

        "Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme YKSI ovat:

        Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

        Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ OVAT."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet täysin oikeassa. Enää ei ollut muita kelvollisia kuin Johannes, jolle Jumala uskoi näyt Ilmestyskirjaa varten.
        Kaikki muut alkuseurakunnan merkkihenkilöt olivat kelvottomia ottamaan enää totuutta vastaan.
        vanhurskas=Jumalalle kelvollinen, vain Johannes oli vanhurskas ottamaan Ilmestyskirjan sanoman vastaan.

        Tiedätköminun minun elämäni tarkoituksen?

        Miten aviottomasta petturin pojasta, joka 40 vuotta vihasi Jumalaa, tuli lopulta Kristuksen todistaja ja kaikkien vihaama ihminen?

        Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt edes niitä vaadittua kymmentä vanhurskasta eli Jumalalle kelvollista ihmistä.

      • TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

        Tiedätköminun minun elämäni tarkoituksen?

        Miten aviottomasta petturin pojasta, joka 40 vuotta vihasi Jumalaa, tuli lopulta Kristuksen todistaja ja kaikkien vihaama ihminen?

        Kun te kaikki uskotte

        Että kaikkien näiden erihenkisten uskonlahkojen perustajat ovat Jeesukselta Kristukselta saaneet Hengen ja tehtävän:

        adventisti - aglikaanit - alfalaiset -ateistit - babtistit - birkittalaissisaret branhamilaiset-cityseurakuntalaiset - dominikaanit - elämänsanalaiset slevy:n miespapit -slevy:n naispapit - elämänlähdeläiset - eläväsanalaiset ekumeeniset -exoduslaiset - hartaanselkäläiset - henotesläiset - helluntailaiset hengenuudistuslaiset -heränneet - esikoiset - ilosanomalaiset israelinystävät - jehovalaiset -Jeesuksen pyhän veren papit - joosualaiset jeesusonherralaiset - katolilaiset - katolilaiset kylväjät kansanraamattuseuralaiset - kalleimman veren sisaret kansanlähetysläiset - kuninkaansoturit - kristilliset eläkeläiset kriisipalvelulaiset - kellonkartanolaiset - kotisatamalaiset - luterilaiset lähetysseurakuntalaiset - luthersäätiöläiset - lasarusveljet - lähdekalliolaiset - maranatalaiset - metodistit - missionuoret - mormoonit - munkkiluostarin munkit -nunnaluostarin nunnat - nokialaiset onewayhouselaiset - ortodoksit pelastusarmeijalaiset - patmoslaiset - palatsiseurakuntalaiset paavalinsynodilaiset - paratiisikotilaiset - pikkuesikoiset - radiodeiläiset priskillalaiset - pyhänikolauslaiset - perjantaikristuksellelaiset raamattupuhuulaiset -risteyspaikkalaiset - ristiretkeläiset rukouspalvelulaiset - rukousystäväläiset -rauhansanalaiset rauhanyhdistysläiset ristiinnaulittulaiset - ropolaiset -saalemilaiset sanansaattajalaiset - scientologilaiset - siloalaisetstefanuslaiset suomenraamattuopistolaiset - teologiset instuuttilaiset - bernaakkelilaiset takeitnowlaiset - tuomasmessulaiset - totuudenystäväläiset tunnustukselliset luterilaiset - torontonsiunaajalaiset - uusheränneet - uusapostoliset - uusiviiniläiset - vapaakirkolliset - vanhauskoiset vapaamuurarit - viadolorosalaiset - vineyardilaiset - yhteyskristuksessalaiset - yhteysliikeläiset - yeshualaiset.

        Silloin te pidätte Kristusta valehtelijana:

        "Te olette lähtöisin Saatanasta.
        Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.
        Saatana on ollut murhaaja alusta asti.
        Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
        Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

        "Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!
        Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion? "

        "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
        Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?"

        Siksi minäkään en ole poikkeus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt edes niitä vaadittua kymmentä vanhurskasta eli Jumalalle kelvollista ihmistä.

        33 vuotta olen minäkin etsinyt, mutta en ole löytänyt tästäkään maasta ketään toista, Kristukselta Hengen ja tehtävän saanutta ihmistä.

        Monta kerta olen pyytänyt rinnalleni toista, koska Jeesuskin lähetti heitä kaksittain.

        En ole saanut: "Jos teitä olisi monta, kukaan ei lähtisi."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Johanneksen opetuksia nämä ovat: (1.Joh.5:6)

        "Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme YKSI ovat:

        Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

        Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme YHDESSÄ OVAT."

        Miksi sinäkin olet jäänyt tälle asteelle:

        "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta. '
        Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.
        En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. 
        Minä tunnen teidät: teissä ei ole rakkautta Jumalaan.
        Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan.
        Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia."

    • Anonyymi

      Kasteen vesi (water) on aina oikea, mutta henki voi olla vieras henki.

      Toinen kaste, toinen henki, toinen usko, vieras henki, vieras kieli, vieraslaji, kurtturuusu ja lupiini.

      • Anonyymi

        Jumalan Henki ja Antikristuksen henki

        1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

        1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. [Matt. 24:11; 1. Kor. 14:29; Ilm. 16:13]

        1 Te rakkaimmat! älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää prophetaa ovat tulleet maailmaan.

      • Anonyymi

        Kyllä ne kaikki eläimet on Jumalan eli Luojan luomia.

        Vettä luomisessa on tarvittu. Ei pelkästä Hengestä mitään voi luoda.

        2. Piet. 3:5

        Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.

        Sitä samaa se Jeesuskin sanoi:

        5 Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God.

        5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]

        5 Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.

      • Saatana kastaa edelleen vedellä.
        Jeesus ainoastaan Pyhällä Hengellä,
        suoraan taivaasta niin,
        ettei yksikää maallinen kastaja siitä mitään tiedä.

        Kun Ruukin kodissa paikallinen papi kastoi erästä lapseni lasta:

        Hän lausui melkoisen saatanallisen valheen:

        "Kun minä teen ristinmerkin tämän pienokaisen yllä, häneen laskeutuu silloin Pyhä Henki taivaasta."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan Henki ja Antikristuksen henki

        1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

        1 Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. [Matt. 24:11; 1. Kor. 14:29; Ilm. 16:13]

        1 Te rakkaimmat! älkäät jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko he Jumalasta ovat; sillä monta väärää prophetaa ovat tulleet maailmaan.

        Siinä yksi Rajun Eksytyksen ilosanoma.

        Kun jokainen porttoseurakunta koettelee henkiä sillä opilla, minkä Saatana on kullekin antanut. Kun Golgatan jälkeen Rajun Eksytyksen Kristinusko alkoi:

        KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS

        SEN laativat Saatanan kurittama Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.

        "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
        Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.

        Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."

        Tällä Pyhän Hengen herjauksella laki saatettiin voimaan:

        "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
        Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
        Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
        Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
        Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.

        Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
        Ja niin alkoi Kristinusko.  Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä,  ristiretket.

        Siksi Johannes tiesi tämän jo vuonna 90.
        "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

        Jeesuksella oli tarjota vain ahdasta porttia, mutta Saatanalla jokaiselle hänen halujensa tyydyttävää uskoa:

        Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.

        Siksi kaikkia muita on tällaisen ihmisen helppo tuomita, kun muilla
        ei olekaa sitä saamaa onelliseksi tekevää uskoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne kaikki eläimet on Jumalan eli Luojan luomia.

        Vettä luomisessa on tarvittu. Ei pelkästä Hengestä mitään voi luoda.

        2. Piet. 3:5

        Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.

        Sitä samaa se Jeesuskin sanoi:

        5 Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God.

        5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]

        5 Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.

        Niin ovat nämäkin, vaikka ovatkin ihmisiä.
        Saatanalle heitetteyjä Pyhän Hengen herjaajia:

        "Koira palaa oksennukselleen"
        "Pesty sika rypee rapakossa."

        Paavali oli ensimmäinen tuollainen koira, vailla Pyhää Henkeä.

        Pietarista tuli sika, koska oli saanut Pyhän Hengen, mutta tiukan paikan tullen kielsi Mestarinsa:

        Tässä Jeesuksen vangitsemisen jälkeisessä tilanteessa iski pelkuruus Pietariin:

        "Pietari istui ulkona pihalla. Hänen luokseen tuli palvelustyttö ja sanoi: "Sinäkin olit tuon galilealaisen Jeesuksen seurassa." Mutta hän kielsi sen kaikkien kuullen ja sanoi: "En ymmärrä mistä puhut."

        Hän siirtyi sieltä portille päin, mutta muuan toinen tyttö näki hänet ja sanoi paikalla oleville: "Tämä mies oli nasaretilaisen Jeesuksen seurassa." Taas hän kielsi sen valalla vannoen ja vakuutti: "Minä en tunne sitä miestä."

        Mutta hetken kuluttua hänen luokseen tuli muita, jotka siellä seisoskelivat, ja he sanoivat: "Sinä olet varmasti samaa joukkoa, senhän kuulee jo puheestasi."

        Silloin Pietari alkoi sadatella ja vannoi: "Minä en tunne sitä miestä." Samassa kukko lauloi. Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: "Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut." Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun."

        Muisti myös tämän:
        "Joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaassa."

    • Anonyymi

      Matt. 24:35

      Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

      • Anonyymi

        "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on".

        Sananl. 28:14

        Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla; mutta joka sydämensä paaduttaa, se onnettomuuteen lankeaa.

        Room. 9:18

        Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.

        Room. 2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.

        Ei ole vielä taivas ja maa kadonnut.

        Matt. 5:18

        Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        Siunaukset seurasivat Jumalan liiton arkkia, jossa säilytettiin mm. laintauluja.

        Obadjan koko talo sai suuren siunauksen vain pitämällä liiton arkkia maillaan "varastossa"

        1. Aik. 13:14

        Ja Jumalan arkki jäi kolmeksi kuukaudeksi Oobed-Edomin talon luo omaan majaansa. Ja Herra siunasi Oobed-Edomin taloa ja kaikkea, mitä hänellä oli.

      • Minkä autuuden luulet itsellesi saavan pelkkiä raamatunjakeita latelemalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vielä taivas ja maa kadonnut.

        Matt. 5:18

        Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        Siunaukset seurasivat Jumalan liiton arkkia, jossa säilytettiin mm. laintauluja.

        Obadjan koko talo sai suuren siunauksen vain pitämällä liiton arkkia maillaan "varastossa"

        1. Aik. 13:14

        Ja Jumalan arkki jäi kolmeksi kuukaudeksi Oobed-Edomin talon luo omaan majaansa. Ja Herra siunasi Oobed-Edomin taloa ja kaikkea, mitä hänellä oli.

        Olen sitä mieltä, että pölyttynyt Vihkiraamattukin voi tuoda siunauksen taloon, kun se on näkyvällä paikalla kirjahyllyssä ja valmiina kun Jumala antaa oikean ajan ja hetken sen lukemiseksi ja kutsun palata takaisin Isän kotiin. Kaikella on aikansa auringon alla.

        Pakkokäännyttäjät ja väkisin niskasta veteen painavat lahkolaiset eivät ole Jumalan asialla ollenkaan. (Jehovat,Helluntailaiset; Mormoonit) Raamattu varoittaa monessa kohtaa anabaptistisista lahkolaisista, jotka pilkaavat tälläkin palstalla jatkuvasti pyhiä asioita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, että pölyttynyt Vihkiraamattukin voi tuoda siunauksen taloon, kun se on näkyvällä paikalla kirjahyllyssä ja valmiina kun Jumala antaa oikean ajan ja hetken sen lukemiseksi ja kutsun palata takaisin Isän kotiin. Kaikella on aikansa auringon alla.

        Pakkokäännyttäjät ja väkisin niskasta veteen painavat lahkolaiset eivät ole Jumalan asialla ollenkaan. (Jehovat,Helluntailaiset; Mormoonit) Raamattu varoittaa monessa kohtaa anabaptistisista lahkolaisista, jotka pilkaavat tälläkin palstalla jatkuvasti pyhiä asioita.

        Kun te kaikki uskotte

        Että kaikkien näiden erihenkisten uskonlahkojen perustajat ovat Jeesukselta Kristukselta saaneet Hengen ja tehtävän:

        adventisti - aglikaanit - alfalaiset -ateistit - babtistit - birkittalaissisaret branhamilaiset-cityseurakuntalaiset - dominikaanit - elämänsanalaiset slevy:n miespapit -slevy:n naispapit - elämänlähdeläiset - eläväsanalaiset ekumeeniset -exoduslaiset - hartaanselkäläiset - henotesläiset - helluntailaiset hengenuudistuslaiset -heränneet - esikoiset - ilosanomalaiset israelinystävät - jehovalaiset -Jeesuksen pyhän veren papit - joosualaiset jeesusonherralaiset - katolilaiset - katolilaiset kylväjät kansanraamattuseuralaiset - kalleimman veren sisaret kansanlähetysläiset - kuninkaansoturit - kristilliset eläkeläiset kriisipalvelulaiset - kellonkartanolaiset - kotisatamalaiset - luterilaiset lähetysseurakuntalaiset - luthersäätiöläiset - lasarusveljet - lähdekalliolaiset - maranatalaiset - metodistit - missionuoret - mormoonit - munkkiluostarin munkit -nunnaluostarin nunnat - nokialaiset onewayhouselaiset - ortodoksit pelastusarmeijalaiset - patmoslaiset - palatsiseurakuntalaiset paavalinsynodilaiset - paratiisikotilaiset - pikkuesikoiset - radiodeiläiset priskillalaiset - pyhänikolauslaiset - perjantaikristuksellelaiset raamattupuhuulaiset -risteyspaikkalaiset - ristiretkeläiset rukouspalvelulaiset - rukousystäväläiset -rauhansanalaiset rauhanyhdistysläiset ristiinnaulittulaiset - ropolaiset -saalemilaiset sanansaattajalaiset - scientologilaiset - siloalaisetstefanuslaiset suomenraamattuopistolaiset - teologiset instuuttilaiset - bernaakkelilaiset takeitnowlaiset - tuomasmessulaiset - totuudenystäväläiset tunnustukselliset luterilaiset - torontonsiunaajalaiset - uusheränneet - uusapostoliset - uusiviiniläiset - vapaakirkolliset - vanhauskoiset vapaamuurarit - viadolorosalaiset - vineyardilaiset - yhteyskristuksessalaiset - yhteysliikeläiset - yeshualaiset.

        Silloin te pidätte Kristusta valehtelijana:

        "Te olette lähtöisin Saatanasta.
        Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.
        Saatana on ollut murhaaja alusta asti.
        Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
        Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

        "Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!
        Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion? "

        "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
        Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet?"

        Siksi minäkään en ole poikkeus.

    • KYLLÄPÄ TÄÄLLÄ RIITTÄÄ NOITA SAATANAN LAHJOITTAMIEN RAAMATUNLAUSEKOTELOIDEN KANTAJA?

      Miten isot tupsut teillä paitojenne helmoissa riippuu?

      • Anonyymi

        Pitäisihän Sotmest.evp tietää mitä varten aseet ovat.
        Jumalan sana on ase, jota pitää käyttää, eikä vain selitellä ja tulkita, mitä osia aseessa on.
        Sellainen puhe menee lepertelyksi. Ja vihollinen pääsee yllättämään?

        Parhami voi yllättää takaapäin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhami voi yllättää takaapäin?

        Selusta pitää turvata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisihän Sotmest.evp tietää mitä varten aseet ovat.
        Jumalan sana on ase, jota pitää käyttää, eikä vain selitellä ja tulkita, mitä osia aseessa on.
        Sellainen puhe menee lepertelyksi. Ja vihollinen pääsee yllättämään?

        Kuten on yllättänyt sinutkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Selusta pitää turvata.

        Jeesukseta vuodattamalla verellä on Saatana sinutkin omakseen omistanut, niin edesä kuin takaa. ja päöästä varpaisiin.

        Saatana kyllä tiesi, kun Jeesuksen tappoi, miten hyvän laumasuojan hänm omilleen Jeesuksen verestä saa Totuutta vastaan.

    • Anonyymi

      Ja henkivartijat asettuivat, kullakin ase kädessä, temppelin eteläsivulta aina sen pohjoissivulle saakka, päin alttaria ja temppeliä, kuninkaan ympärille.

      • Ja tuolla selityksellä on sinutkin sovitettu Saatanalle.

        KRISTUKSEN PELASTUSOPPI
        "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

        "Menkää sisään ahtaasta portista.Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie ".Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"

        "Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva."

        Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

        SAATANAN OMISTUSOPPI

        Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
        Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
        Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
        Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
        Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme
         -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
        Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        Ja niin alkoi Kristinusko.  Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä,  ristiretket.

    • Anonyymi

      Selusta pitää suojata, ettei Parhami hyppää selkään.

      • Miksi et suojannut edustaasi, kun Peto Parhami tulikin suoraan edestäsi ja tempasi sinut syliisi?

      • Anonyymi
        TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

        Miksi et suojannut edustaasi, kun Peto Parhami tulikin suoraan edestäsi ja tempasi sinut syliisi?

        Petohan on siellä maassa maan tomussa, jonne ne hurmahenget haluavat itsensä kaadettavan maahan, jossa peto voi heihin iskeä sen pedonmerkin otsaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Petohan on siellä maassa maan tomussa, jonne ne hurmahenget haluavat itsensä kaadettavan maahan, jossa peto voi heihin iskeä sen pedonmerkin otsaan.

        1. Moos. 3:14

        Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.

        Hinduilla on se upotuskaste Gagnesvirtaan ja sitten ne kierittelee itseään maassa. Sieltä se Parham sen mallin otti.

        Luther otti mallinsa hinduilta, kun väitti, että vedessä on ihmeellistä taikavoimaa.
        "Kun vesitippa otsalle tipahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa."

      • TeuvoMarttiSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Petohan on siellä maassa maan tomussa, jonne ne hurmahenget haluavat itsensä kaadettavan maahan, jossa peto voi heihin iskeä sen pedonmerkin otsaan.

        Sinuakin se peto kainalossaan kuljettaa, ja olet ikionnellinen uskostasi,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luther otti mallinsa hinduilta, kun väitti, että vedessä on ihmeellistä taikavoimaa.
        "Kun vesitippa otsalle tipahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa."

        Vain inttäjäeksyttäjän mielestä vedessä on taikaa. Hän on sairas vedenpalvoja

        Luther taas opetti Raamattua

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luther otti mallinsa hinduilta, kun väitti, että vedessä on ihmeellistä taikavoimaa.
        "Kun vesitippa otsalle tipahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa."

        Kyllä Luther tiesi totuuden:

        Paavi on Antikristus, ja teologiset tiedekunat ovat Saatanan pääsynagogia.

        Mutta Talonpoikaiskapina teki hänestäkinmurhaajan ja Antikristukslle pyhitetyn suuren kirkon kantaisän:

        Talonpoikaiskapina 1500 luvulla, johdatti Lutherin murhaajaksi, kun ihmisarvoista elämää vaativat talonpojat nousivat ruhtinaita vastaan. Aluksi Luther oli heitä puolustamassa, mutta sitten muisti tuon Paavalin opetuksen:

        "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." Tämän jälkeen hän alkoi yllyttää ruhtinaita ja sotilaita: "Tappakaa, ken siihen vain pystyy!" Kun hän sitten oli siinä ahtaan portin edessä, ja Pyhä Henki vaati häntä tilille tuhansien talonpoikien tapattamisesta. Hän uskoi tuon äänen Saatanan ääneksi ja heitti mustepullon seinää, jonka takaa tuo ääni kuului. Koska hän uskoi olevansa armosta pelastettu.

        Jos Pyhä Henki vielä jonkun jumalanhuoneen pappia vaatisi tilille ihmisille valehtelemisesta, saattai kirkkoviinipullo lentää kohti seinää, jonka suunnasta Pyhä Henki häntä kutsui.

        Ei teidän tarvitse tätä pelätä, ei Jumala enää teitä kutsu, kun kerran Golgatalla teistä eroon pääsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        1. Moos. 3:14

        Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.

        Ja maassa se edelleen vaeltaa, ja hallisee koko tätä Saatanalle heitettyä erämaata.

        RAAMATUN ERÄMAA
        On tämä maailma, johon Jumala johdatti esiäidin ja isän käärmeen johdatettaviksi.

        "Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?"

        Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä.
        Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'"

        Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole.
        Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan."

        Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä.
        Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi."

        Kun Jumala valitsi maailmasta ensimmäisen kansan omaksi kansakseen, ja Mooseksen, sekä hänen veljensä Aaronin papiksi, johdattamaan valittua kansaa tässä erämaassa.

        He automaattisesti valitsivat tuon viisaan käärmeen heitä johdattamaan. 40 vuotta he vaelsivat, kunnes Jumala antoi heille taivaasta todellista MANNAA:

        "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."

        Mutta kun käärmeen johdolla pärjännyt kansa tajusi, ettei tämä ole alkuunkaan heidän johtajansa, käärmeen veroinen, kun tuli haukkumaan heitä Saatanan halujen tyydyttäjiksi.

        He olivat yksimielisesti samaa mieltä:
        "Sietämätöntä puhetta, kuka voi kuunnella tuollaista? Hän on perillinen, tapetaan hänet, niin perintö on meidän."

        Poika tapettiin ja niin saivat edelleen jatkaa erämaavaellustaan tämän maailman perillisen johdattamina.

        Varsinkin, kun Pojan tappamisen jälkeen, Jumala heitti kaikki Moosekset ja Aaronit käärmeen valtakuntaan, ja sen johdatettavaksi, niin saivat kaikki uuden maailman ihmiset uuden Mooseksen, Paavalin ja uuden Aaronin, Pietarin, johdattamaan ihmisiä erämaassa.

        Käärme vaihdettiin käärmeen tehokkaaseen tappovälineeseen kuoleman Ristiin.

        Mooseksen laki sai väistyä Uuden kristittyjen perustuslain ja sen asetuksen tieltä:

        KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS

        SEN laativat Saatanan kurittama Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.

        "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

        Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.
        Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.

        Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."

        Tällä Pyhän Hengen herjauksella laki saatettiin voimaan:

        "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.

        Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.

        Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.

        Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.

        Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.

        Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.

        Siksi Johannes ilmoitti tämän jo vuonna 90.

        "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain inttäjäeksyttäjän mielestä vedessä on taikaa. Hän on sairas vedenpalvoja

        Luther taas opetti Raamattua

        Luther opetti Saatanan tahdon mukaan , kun veljien vihaajasta tuli veljien tappaja:

        Talonpoikaiskapina 1500 luvulla johdatti Lutherin murhaajaksi, kun ihmisarvoista elämää vaativat talonpojat nousivat ruhtinaita vastaan.

        Aluksi Luther oli heitä puolustamassa, mutta sitten muisti tuon Paavalin opetuksen: "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." Tämän jälkeen hän alkoi yllyttää ruhtinaita ja sotilaita: "Tappakaa, ken siihen vain pystyy!"

        Kun hän sitten oli siinä ahtaan portin edessä, ja Pyhä Henki vaati häntä tilille tuhansien talonpoikien tapattamisesta. Hän uskoi tuon äänen Saatanan ääneksi ja heitti mustepullon seinää, jonka takaa tuo ääni kuului.

        Koska hän uskoi olevansa armosta pelastettu.

        Jos Pyhä Henki vielä jonkun jumalanhuoneen pappia vaatisi tilille ihmisille valehtelemisesta, saattai kirkkoviinipullo lentää kohti seinää, jonka suunnasta Pyhä Henki häntä kutsui.

        Ei teidän tarvitse tätä pelätä, ei Jumala enää teitä kutsu, kun kerran Golgatalla teistä eroon pääsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain inttäjäeksyttäjän mielestä vedessä on taikaa. Hän on sairas vedenpalvoja

        Luther taas opetti Raamattua

        Etkö sinäkään edes tätä ymmärrä. että koko kristitty maailma on Saatanan vallassa.

        Kun Jumalan Pojan tappamisella sai hänelle luvatun maailman ikuisesti omakseen VEREN VOIMALLA.

        Miksi tuli hänelle uskottua ihmiskuntaa nimittelemään Saatanan halujen tyydyttäjiksi ja kyykäärmeen sikiöiksi.

      • Anonyymi
        TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

        Etkö sinäkään edes tätä ymmärrä. että koko kristitty maailma on Saatanan vallassa.

        Kun Jumalan Pojan tappamisella sai hänelle luvatun maailman ikuisesti omakseen VEREN VOIMALLA.

        Miksi tuli hänelle uskottua ihmiskuntaa nimittelemään Saatanan halujen tyydyttäjiksi ja kyykäärmeen sikiöiksi.

        Luetko itsesikin tuohon joukkoon?

        Etkö sinäkään edes tätä ymmärrä. että koko kristitty maailma on Saatanan vallassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luetko itsesikin tuohon joukkoon?

        Etkö sinäkään edes tätä ymmärrä. että koko kristitty maailma on Saatanan vallassa.

        Miksi lukisin, koska itse Kristus tuli ja nosti minut ylös kirkkauteensa, pois luterilaisen porton penkistä ja kirjoista, koska nimeni oli kirjoutettu hänen Elämänkirjaan:

        Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat.

        Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

    • Älä pelkää, pieni laumani.
      Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.

      En pelkää vieläkään, vaikka 33 vuotta olen saanut yksin kokea kaikkien ihmisten vihaa.

      Ei ole löytynyt ketään toista, jonka Kristus olisi nimeltä omakseen ottanut, Pyhän Hengen ja tehtävän antanut.

      • Anonyymi

        Oh hoh!!!
        "Ei ole löytynyt ketään toista, jonka Kristus olisi nimeltä omakseen ottanut, Pyhän Hengen ja tehtävän antanut."

        Tuollaista itserakkautta saa harvoin lukea!!
        Miksihän Raamattu kertoo, että "pelastettujen joukko on niin suuri, että sitä ei kukaan voi lukea."

        Vai onko Suni lukutaidoton?

        Tulipa sinulta taas tekstiä, jo,lla Saatana sitoi sinjut ikuisesti omakseen.

        Sillä totuus on tämä:

        Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin.

        Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa.

        Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.

        Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.

        Vai oletko sinälöytänyt jonkun toisen, jolle voisit yhtä irvokkaasti ilkkua?

    • Saatanan kastajat olivat kuljettanet tämän kauas, pimeyden puskiin.

    • Anonyymi

      Mut on tavallaan kerran , mutta kahdestikin kastettu, mikä sopii näin Memristorien tulemuksen aikaan. Luterilaisessa kirkossa pää valeltu , mutta Israelissa Pietarin johtama alkuseurakunta kastoi Välimeressä lopun kehosta, paitsi päälakea.

      Sain siellä tehtäväksi auttaa pyhiinvaeltajia muitakin Israeliin. Mutta Kristuksen henkeä minussa ei ole. Hän otti vain orjakseen piirtämällä ristin merkin kämmeneni lihaan.
      Ilmestyi myös vuonna 2003 ja muulloinkin.
      Pilkkaa monet mua. Juuda vei kaiken minkä voi ja venäläiset uhkaa kiduttaa hengiltä ja tappaa koko suvun. Kristityt käyttävät hyväkseen kuin viimeistä päivää jne.

      Yritin Kristuksen kiroamista samoin kuin te Paavalin, mutta tulin toisiin aatoksiin . Imaami Mahdi on tulossa mikä mullistaa kaiken.

      • Saatanalla on ilmiömäinen tapa saada ihmiset omakseen, juuri sillä uskolla millä he tulevat onnellisiksi.

        Odottele vaan rauhassa imaaniasi, joka tullessaan tekee sinustakin samanlaisen.

      • Anonyymi
        TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

        Saatanalla on ilmiömäinen tapa saada ihmiset omakseen, juuri sillä uskolla millä he tulevat onnellisiksi.

        Odottele vaan rauhassa imaaniasi, joka tullessaan tekee sinustakin samanlaisen.

        Enpä tiedä tuosta samanlaisuudesta. Karitsa tulee Ilmestyksen mukaan etsimään KAIKENLAISIA ihmisiä. Ei kaikkien tarvitse olla yhdessä ja samassa muotissa?
        VAIN aika näyttää onko Mahdi häneen asetettujen odotusten täyttäjä; vai pettymys. Häneen on asetettu niin monia odotuksia, että kestää varmasti ainakin 1000 vuotta jotta kaikki niistä olisi lunastettu edes vähäisessä määrin.
        HÄN on tavallaan Jeesuksen eli Luojan veli sillä Profeetta Hoosean kirjan JISREEL on ilmeinen Jeesus ja Lo-ammi toistapäin luettuna on IMAM. Ja Lo-Ruham muistuttaa toista päin luettuna Mahdia.
        Totuus, Rauha, Oikeus, Vauraus on häneen liitettyjä määreitä ja nyt onkin vuodesta 2011 alkaen jolloin hän ensimmäistä kertaa ilmestyi minulle HENKISTÄ TOTUUTTA VUODATETTU PAHISTEN TEOISTA AIVAN SUUNNATTOMAN SUURI MÄÄRÄ. Sitä mitä tapahtuu toisissa ulottuvuuksissa ja aikataskuissa näkymättömissä. Niinkuin Paavali sanoi: On kauhea puhuakin siitä mitä PIMEYDESSÄ tapahtuu maailmallisten hekumoidessa. Tuota totuutta Hän alkoi heti vuodattamaan henkisesti ilmestyttyään.
        Mutta Rauhaa, Oikeutta ja Vaurautta köyhille saamme vielä odotella. Imaami Mahdin jälkeen tulee Jumalan Valtakunta vuonna 2028 jKr, joka on tuhoava VIISIMETALLISEN PATSAAN HIENOKSI PÖLYKSI.

        VOI NIITÄ JOTKA ODOTTAVAT HERRAN PÄIVÄÄ, SILLÄ SE ON SYNKEYDEN JA PIMEYDEN PÄIVÄ....... Se mitä pimeydessä hekumoidaan näyttäisi siis jatkuvan ehkä jopa seuraavat 2000 vuotta. Maailman Hengen aikaa on tuleva Vesimiehen aikakausi.
        Tarkoitan tällä kaikella sitä, että RAUHA TEILLE; tiedän kyllä vaarat jotka liittyvät HERRAN PÄIVÄN ODOTTAMISEEN! Älkää kantako huolta puolestani. Tarkoitukseni ei ole opettaa PYHÄN HENGEN vihkimää miestä, vaan lepytellä teitä olemaan tietoinen, että en ole menossa mihinkään opportunistiseen haaveseen, vaan tiedostan reaaliteettien muodostuvan toiseksi. En ole samassa tilassa kuin Juutalaiset Messiaan odottajina. Jos Mahdi on miekan mies ja kaukana rauhasta niin kyllä siihenkin olen varautumassa.

        Kuitenkin kaikesta huolimatta pidän vuonna 2028 jKr esiin murtautuvaa KÖYHIEN ja nälkäisten sekä sorrettujen Jumalan Valtakuntaa sellaisena johon liittyy miekka ja väkivalta: Sillä Jeesus sanoi: Ostakaa miekat itsellenne: Tässä on kaksi.... Riittää!
        Lisäksi Daniel 7 sanoo että Jumalan valtakunta murskaa tomuksi ja pölyksi sen viisimetallisen: Savi, Rauta, Pronssi, Hopea, Kulta patsaan, joka on eräänlainen aikakone tulevan ja menneen välillä.
        Lisäksi evankeliumi sanoo: Missä kaupungissa näitä paljasjalkaisia vailla lomapakkoa olevia köyhiä palvelijoita ei oteta vastaan pyyhkikää pöly jaloistanne sen kaupungin kohdalla sillä sen käy pahemmin kuin Sodoman ja Gomorran.
        Erään kirjoituksen mukaan joskus vuonna 2028 jKr Mahdi tulee anomaan saada olla Jumalan valtakunnan palveluksessa Jumalattomuutta vastustaen.
        Profeetta (saas) on puolestaan lupautunut sotimaan miekalla kunnes jokainen suu tunnustaa ja jokainen polvi kumartaa vain yhtä ainoaa Herraa ja Jumalaa. Näin erään Hadithin mukaan. Niin tai näin TULEVA JUMALAN VALTAKUNTA ON PÄÄSYY SIIHEN, ETTÄ TULEE VOIMAKKAITA AHDINGOJA. EI NIINKÄÄN MAHDI ITSE. KÖYHIEN, NÄLKÄISTEN JA SORRETTUJEN ON SAATAVA OMA OSANSA JOKA TAPAUKSESSA.

        On luultavaa, että Islam joutuu (mikäli köyhät eivät kumarra yhtä Herraa ja yhtä Jumalaa) jopa kamppailuun Jumalan valtakuntaa vastaan???? Se olisi kuitenkin valitettavaa. On selvää, että köyhien oma etu on ottaa vastaan Yksi Herra, Yksi Jumala, Yksi Kaste.

        Sekin on kirjoissa opetettu: Varokaa Väärää Mahdia, joka tulee ennen oikeaa Mahdia sekä varokaa Antikristusta, joka esiintyy Jumalana sekä varokaa Sufy Ania, joka on Mahdin vastustaja sillä hän repii naisten ja lasten vatsat. Paljon löytyy asiaa kirjoissa, mutta PYYDÄN ANTEEKSI ETTÄ TÄSSÄ KETJUSSA NÄIN PALJON KIRJOITAN NÄISTÄ ASIAAN LIITTYMÄTTÖMISTÄ? SEIKOISTA? TUHANNESTI ANTEEKSI!!!

        Kukapa näitäkään on varonnut?

        Suomen luontoa varjellaan yhdestä kurtturuususta.

        Mutta ihmisten sieluja turmelevat uskonlahkot saavat rehottaa vapaasti:

        adventisti - aglikaanit - alfalaiset -ateistit - babtistit - birkittalaissisaret branhamilaiset-cityseurakuntalaiset - dominikaanit - elämänsanalaiset slevy:n miespapit -slevy:n naispapit - elämänlähdeläiset - eläväsanalaiset ekumeeniset exoduslaiset - hartaanselkäläiset - henotesläiset - helluntailaiset hengenuudistuslaiset -heränneet - esikoiset - ilosanomalaiset israelinystävät jehovalaiset -Jeesuksen pyhän veren papit - joosualaiset jeesusonherralaiset katolilaiset - katolilaiset kylväjät kansanraamattuseuralaiset - kalleimman veren sisaret kansanlähetysläiset - kuninkaansoturit - kristilliset eläkeläiset kriisipalvelulaiset - kellonkartanolaiset - kotisatamalaiset - luterilaiset lähetysseurakuntalaiset - luthersäätiöläiset - lasarusveljet - lähdekalliolaiset maranatalaiset - metodistit - missionuoret - mormoonit - munkkiluostarin munkit -nunnaluostarin nunnat - nokialaiset onewayhouselaiset - ortodoksit pelastusarmeijalaiset - patmoslaiset - palatsiseurakuntalaiset paavalinsynodilaiset - paratiisikotilaiset - pikkuesikoiset - radiodeiläiset priskillalaiset - pyhänikolauslaiset perjantaikristuksellelaiset raamattupuhuulaiset -risteyspaikkalaiset - ristiretkeläiset rukouspalvelulaiset rukousystäväläiset -rauhansanalaiset . rauhanyhdistysläiset ristiinnaulittulaiset - ropolaiset -saalemilaiset sanansaattajalaiset - scientologilaiset - siloalaiset -stefanuslaiset - suomenraamattuopistolaiset teologiset instuuttilaiset - bernaakkelilaiset takeitnowlaiset tuomasmessulaiset - totuudenystäväläiset tunnustukselliset luterilaiset torontonsiunaajalaiset - uusheränneet - uusapostoliset - uusiviiniläiset vapaakirkolliset - vanhauskoiset vapaamuurarit - viadolorosalaiset vineyardilaiset - yhteyskristuksessalaiset - yhteysliikeläiset - yeshualaiset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkin kaikesta huolimatta pidän vuonna 2028 jKr esiin murtautuvaa KÖYHIEN ja nälkäisten sekä sorrettujen Jumalan Valtakuntaa sellaisena johon liittyy miekka ja väkivalta: Sillä Jeesus sanoi: Ostakaa miekat itsellenne: Tässä on kaksi.... Riittää!
        Lisäksi Daniel 7 sanoo että Jumalan valtakunta murskaa tomuksi ja pölyksi sen viisimetallisen: Savi, Rauta, Pronssi, Hopea, Kulta patsaan, joka on eräänlainen aikakone tulevan ja menneen välillä.
        Lisäksi evankeliumi sanoo: Missä kaupungissa näitä paljasjalkaisia vailla lomapakkoa olevia köyhiä palvelijoita ei oteta vastaan pyyhkikää pöly jaloistanne sen kaupungin kohdalla sillä sen käy pahemmin kuin Sodoman ja Gomorran.
        Erään kirjoituksen mukaan joskus vuonna 2028 jKr Mahdi tulee anomaan saada olla Jumalan valtakunnan palveluksessa Jumalattomuutta vastustaen.
        Profeetta (saas) on puolestaan lupautunut sotimaan miekalla kunnes jokainen suu tunnustaa ja jokainen polvi kumartaa vain yhtä ainoaa Herraa ja Jumalaa. Näin erään Hadithin mukaan. Niin tai näin TULEVA JUMALAN VALTAKUNTA ON PÄÄSYY SIIHEN, ETTÄ TULEE VOIMAKKAITA AHDINGOJA. EI NIINKÄÄN MAHDI ITSE. KÖYHIEN, NÄLKÄISTEN JA SORRETTUJEN ON SAATAVA OMA OSANSA JOKA TAPAUKSESSA.

        On luultavaa, että Islam joutuu (mikäli köyhät eivät kumarra yhtä Herraa ja yhtä Jumalaa) jopa kamppailuun Jumalan valtakuntaa vastaan???? Se olisi kuitenkin valitettavaa. On selvää, että köyhien oma etu on ottaa vastaan Yksi Herra, Yksi Jumala, Yksi Kaste.

        Pidä sinä vain omanasi kaikki, mitä Saatana on sinulle omaksesi antanut.

    • Anonyymi

      Ei niitä ihmisiä niin monta tarvitse olla kun sitä et pysty niiden tarkkaa lukumäärää sanomaan. Sekaisin menet pienenkin ihmismäärän laskemisessa, jos he vielä liikkuvat.

      Miksihän Raamattu kertoo, että "pelastettujen joukko on niin suuri, että sitä ei kukaan voi lukea."

      • Anonyymi

        Kyllä Jeesus puhuu "piskuisesta" laumasta, ja harvat ja valitut pelastuu.

      • Käytä vähän järkeäsi.

        Maailmassa lienee 200 valtiota.

        Jos jokaisesta valtiosta, Jeesuksen tappamisen jälkeen löytyy vuodessa vaikkapa vain yksi pelastettu.

        Niin niitä on 200x1988 vuotta =397600 pelastettua.

        Pystytkö tuon määrän luonnossa laskemaan.

        Entä kadotukseen menevät, kun niitä on Saatanan, Antikristuksen ja Paavalin perässä kuin hiekkaa meren rannalla?

        Minä olen 33 vuotta etsinyt toista Pyhän Hengen saanutta, enkä ole sellaista vielä tavannut.

      • Anonyymi
        TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

        Käytä vähän järkeäsi.

        Kyllä niitä on. Itse sain pyhän hengen 1991 kun olin lukenut kolme yötä Johanneksen Ilmestystä. Meni punainen valo hitaasti rinnasta sydämeen. Olen lisäksi 1997 nähnyt Helluntaikirkossa kasteen jossa mies näkyvästi täyttyi pyhällä hengellä tai Jumalan Hengellä. Ja Vapaakirkossa samaten 2002.
        Mutta tosi on että harvoin on vahvan oloinen tuo pyhä henki. Itselläni se alkoi tulkita kieliä vasta kun 1996 kävin Israelissa. Sitä ennen se vastasi rukouksiin, mutta en tehnyt työtä vaan nautin saamistani lahjoista. Israelissa oli paljon uskovia verrattuna Suomeen.

        SAATANAN valheen henkiä kaikki kertomasi.

        Pyhä Henki ei lähetä ketään Anonyyminä.

        Ei lähettänyt minuakaan, kun vuonna 2005, ensimmäisen tietokoneen hankittuani löysin nämä uskontokeskustelut, ja suuresi ihmettelin, ettei kukaan täällä kerro totuudesta yhtään mitään, ja kaikki esiintyvät mitä ihmeellisimmillä nimimerkeillä.

        Eräänä päivänä Pyhä Henki sanoi: "Kokeile mitä täällä saa aikaan totuus."

        Aloin miettiä nimimerkkiä, mutta se keskeytyi heti, kun Pyhä Henki kysyi:

        "Miksi häpeät nimeä, jolla minä olen sinut omakseni ottanut?

        Ja niin aloin heti, heinäkuussa, kirjoittaa nimelläni Teuvo Suni.

        Samalla alkoivat totuuden poistamiset, ja Pyhän Hengen herjaukset.

        Seuraavan vuoden tammikuussa Saatana pisti palstalle toisen samalla nimellä kirjoittajan, jonka ainut tehtävä oli Pyhän Hengen herjaaminen.

        Se loppui kuitenkin lyhjyeen, kun rekisteröin nimeni muotoon TeuvoSuni.

        Tämän vuoden heinäkuussa 16 vuotta myöhemmin, estettiin tällä nimellä kirjoittaminen: Auts, olet jäähyllä. Ja jäähy jatkuu.

        Onneksi minulla oli rekisteröitynä tämä nimi.

        Ja sama meno jatkuu:

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.

        Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu."

        Etkä sinäkään tehnyt poikkeusta.

    • Anonyymi

      Kyllä helluntainakin kaste piti sisällään maallisen veden ja Hengen. Ei se mikään pelkkä "henkikaste" ollut.

      Jeesus sanoo ihan selvästi, että "vedestä ja Hengestä"

      Hoviherraakaan ei kastettu millään pelkäll "henkikasteella", kyllä Hengen kaveriksi kasteessa piti jostain purosta löytää ihan tavallista vettä.

      Raamattu puhuukin kasteesta "syntien pesuna" eli pesona, viitaten kasteen veteen.

      • Selitä mitä selität:

        Johannes kastoi vedellä, mutta TEIDÄT KASTETAAN PYHÄLLÄ HENGELLÄ.

        "ÄLKÄÄ LÄHTEKÖ ennen kuin Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."

        Ja nyt täällä Saatanan Anonyymiseurakunnassa.

    • Anonyymi

      Helluntailaiset puhuvat vesikasteesta ja muista kaatotekniikoista.

      Kristityt puhuvat "vedestä ja Hengestä" Jumalan tekonan tapahtuvasta kasteessa, jossa ihmisen synnit pestään pois ja puhdistettuun sydämeen vuodatetaan uskonhenki eli Pyhä Henki.

      • Niinhän ne Saatanalle heitetyt kristityt puhuvat,

        KRISTITTYJEN PERUSTUSLAKI JA ASETUS on Jumalan lähettämä Raju eksytys

        Tätä ei laatinut Jeesus Kristus, vaan Saatanalle heitetty Paavali ja Jeesuksen kieltänyt Pietari.

        "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

        Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.

        Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.

        Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."

        Tällä Pyhän Hengen herjauksella laki saatettiin voimaan:

        "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
        Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
        Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
        Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
        Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
        Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.
        Jotka yhä vain jatkuvat.

      • Anonyymi
        TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

        Niinhän ne Saatanalle heitetyt kristityt puhuvat,

        Kyllä se uskonhenki luvataan antaa Kristillisessä kasteessa. Ei sitä kieltääkään voi.

        Ja kaikki hänen omaisensa/perhekuntansa kastettiin heti samaan uskoon kuuluviksi.

        Vain Lyydia oli kuulemassa muiden naisten kanssa ja Lyydia "otti vaarin" =totteli ja koko perhekunta kastettiin välittömästi samaan uskoon Lyydian kanssa. Vasta kasteen jälkeen Lyydiaa puhuteltiin "uskovaksi". Alkukielen mukaan vain kasteessa Kristuksen ruumiiseen liitettyjä kutsuttiin sillä nimellä. Ketään perhekuntalaista ei sanota jätetyn kastamatta minkään syyn vuoksi.

        Ap. t. 16:14

        "Ja eräs LYYDIA niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, OLI KUULEMASSA; ja Herra avasi hänen sydämensä OTTAMAAN VAARIN siitä, mitä Paavali puhui.

        Ap. t. 16:15
        "JA KUN HÄNET JA HÄNEN PERHEKUNTANSA OLI KASTETTU pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte MINUA Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä. "

        Saatana antaa oman uskon henkensä, jokaiselle lahkolle sellaisen, jolla saa heidät onnelliseksi:

        "Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
        Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.

        Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle.

        Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä."

        Tällä Pyhän Hengen herjauksella laki saatettiin voimaan:

        "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
        Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
        Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
        Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
        Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
        Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        Ja niin alkoi Kristinusko. Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä, ristiretket.

        Jotka jatkuvat edelleen.

    • Anonyymi

      Pelkistä hengista ja uskosta puhumalla on helppo ihmisiä eksyttää, koska kukaan ei ole mitään henkiä nähnyt.

      Raamattu sanoo, että oma usko ilman tekoja on hyödytöntä kuollutta uskoa, joten ei siihen omaan uskonratkaisuunkaan voi sitä autuuttaan rakentaa.

      • Anonyymi

        Nii, autuus on rakennattava vain ja ainostaan Jeesuksen varaan!

      • Miksi sinäkään et usko ihmistä, jonka Pyhä Henki on tämän kansan keskelle lähettänyt jo 33 vuotta sitten?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nii, autuus on rakennattava vain ja ainostaan Jeesuksen varaan!

        Saatana ravitsee omansa Jeesuksen nimellä, verellä, valheella ja vääryydellä.

        Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra!
        Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
        Mutta silloin he saavat minulta vastauksen:
        'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

        Jeesus omansa Pyhällä Hengellä ja totuudella.

        Kenellä ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.

        Siksi Jumala lähetti rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen,
        ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      171
      30865
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      247
      19855
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      412
      10294
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6485
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      26
      4468
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      195
      3922
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      63
      3622
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1557
    9. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      84
      1397
    10. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      50
      1349
    Aihe