Kuinkahan käy: Suomen Mamutus Puolue eli SMP toisi tuulahduksen vanhoista hyvistä ajoista, ja samalla vastaisi puolueen nykytilaa. Äänestys ratkaisee.
Puolueen nimenmuutoksesta virallinen ehdotus
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ois todella oikein, kukaqn ei kestä persujen typerää mamutusta, Suomesa on oiketakin asioita.
Sdp huolehtii mamuilusta, tuo sotarikolliset/isiksen/terroristit, milloin palautetaan elintasopakolaiset kotiinsa, hallitussopimus nyt ettei yhtään marina hallitus palauta.
https://yle.fi/uutiset/3-11772652
Näin on. Puolueen logoon voisi tatuoida vuosiluvun 2015. Silloin suomalaisille paljastui, millainen puolue persut oikein ovat.
Päämies oli kyllä kepuli, marinat eivät niitä halua palauttaa kotiinsa.
https://yle.fi/uutiset/3-8282743
Persut nuolivat niin innolla päälestan hillotolppaa, että mamut saivat aivan rauhassa marssia koko Euroopan läpi Suomeen asti.
Halla-persujen suurin saavutus: 2015 - 35 000
Olivat eduskunnassa hiljaa, kun olisi pitänyt toimia ja kantaa KERRANKIN vastuuta.
Miksi sdp hallitus ei niitä palauta, kun on kassakaappi sopimus vosuvasuilla.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006390221.html
Kepuli ne kutsui, entä nykyiset ulkoministerin terroristit-murhaajat.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006390221.html
Vasut kutsuu terroristit Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/db0c1c61-2fc6-4441-8a8e-6a99e92dae0a
Vasu hallitus hakee tappajia Suomeen.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006390221.html
Persut, kantakaa kerrankin vastuuta ja sijoittakaa nuo mamut koteihinne jotka olette suorastaan puoliväksin tänne haalanneet!!
2015 - 35 000
Kepulit on konstit ja vosuvasut huutaa marinan hallituksessa.
https://yle.fi/uutiset/3-8282743
pienviljelijät ei tarvinneet maataustukia, nyt sianlihaa myydään kiinaan tuilla 🤣