Mummoni oli ollut jo pitkän aikaa halvaantuneena (toinen puoli kehosta ei toiminut kunnolla, halvaantui suurinpiirtein silloin kun olin yksivuotias, nyt olen 19), mutta jaksoi silti hoitaa kotiaan kuin kuka tahansa ihminen. Hän oli voimakkain tahtoisin nainen jonka olen eläissäni nähnyt. Hän saattoi lähteä keskellä yötä istuttamaan perunaa, koska ne oli saatava istutettua ajoissa. Rauhallinen elo muuttui elokuussa 2004, kun mummollani diagnosoitiin syöpä. Lääkäri puhui kahdesta kuukaudesta, mutta aika osoittautuikin paljon pidemmäksi mitä kukaan olisi koskaan voinut arvata. Helmikuisena sunnuntai-iltana mummo sitten vietiin sairasosastolle ja me menimme sinne katsomaan häntä. Minun piti lähteä toiseen kaupunkiin opiskelun takia. Noin kello kymmenen aikaan äiti soitti minulle ja sanoi että mummo on nukkunut pois. Itkin niin paljon että en ole eläessäni itkenyt niin paljon. Mutta näin oli parempi, koska hänellä ei ole enää kipuja. Minun muut isovanhemmat kuolivat 90-luvulla.
Hautajaiset olivat todella kauniit ja pienet, koska mummo oli tahtonut sinne vain ne tietyt ihmiset.
Hautajaiset olivat todella kauniit ja pienet, koska mummo oli tahtonut sinne vain ne tietyt ihmiset.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.