PS saa upean puheenjohtajan Kirkkonummelta

Anonyymi

Annan jo anonyymisti etukäteen täällä netissä isot onnittelut tulevalle Perussuomalaisten upealle puheenjohtajalle Kirkkonummelle!

Onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin - puolueella tulee olemaan valinnan myötä kaikki mahdollisuudet hallitusvastuuseen ja jopa pääministeripuolueen asemaan saakka :)

10

147

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Purra kirjoittanut ihan itse.

      • Anonyymi

        Tuskinpa joutaa tänne palstalle kirjoittelemaan.
        Olin kuuntelemassa häntä kun valittiin kansanedustajia. Aika hyvän vaikutuksen teki.
        Voi silti olla ettei pääse puheenjohtajaksi. Saattaa hänen kantaa-ottamaton kantansa homo- ja lesboparien vihkimisessä vaikuttaa. Luulen että puolueessa on aika ehdottomia mielipiteitä tämän suhteen. Voi olla myös niin että nainen ei kelpaa.
        Sen sijaan miesehdokkaan mielipide siitä että pärjääminen on ainoastaan itsestä kiinni, on aika kylmä veto. Siinä Purra on eri mieltä.
        Olen itse ollut näkemässä kun hyviä työntekijöitä lähti isosta organisaatiosta tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla.
        Toki paljon on itsestä kiinni, muttei läheskään kaikki tänä päivänä. Se joka 80-90-luvun vaihteessa oli työtön, on saattanut olla työssä pärjäämätön, myöhemmin enää ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskinpa joutaa tänne palstalle kirjoittelemaan.
        Olin kuuntelemassa häntä kun valittiin kansanedustajia. Aika hyvän vaikutuksen teki.
        Voi silti olla ettei pääse puheenjohtajaksi. Saattaa hänen kantaa-ottamaton kantansa homo- ja lesboparien vihkimisessä vaikuttaa. Luulen että puolueessa on aika ehdottomia mielipiteitä tämän suhteen. Voi olla myös niin että nainen ei kelpaa.
        Sen sijaan miesehdokkaan mielipide siitä että pärjääminen on ainoastaan itsestä kiinni, on aika kylmä veto. Siinä Purra on eri mieltä.
        Olen itse ollut näkemässä kun hyviä työntekijöitä lähti isosta organisaatiosta tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla.
        Toki paljon on itsestä kiinni, muttei läheskään kaikki tänä päivänä. Se joka 80-90-luvun vaihteessa oli työtön, on saattanut olla työssä pärjäämätön, myöhemmin enää ei.

        Höpö höpö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö.

        Iloista Huomenta ja Höpö Höpö vaan sinullekin!


    • Anonyymi

      Ei saa en Anna Purra.

    • Anonyymi

      Riikka voisi myös miettiä hieman kommenttejaan valtion työntekijöistä; siellä on paljon töissä tunnollisia ja hyvin koulutettuja naisia todella pienellä palkalla (kannattaa tutustua palkkamääriin, osalla n. 2000-2500, vaikka on hyvä koulutus ja työkokemus takana).

      Valtionhallinnossa on varmasti kaikenlaisia, jotka eivät tee työtään tunnollisesti esim. eräät laamannit käyttävät työaikaansa omiin harrastuksiinsa ja koko oikeulaitos on todella sekaisin ja esim. monet käräjäsihteerit burn-outissa, kun töitä tulee koko ajan lisää ja palkka on todella huono.

      Myös verovirastossa on huonot palkat, vaikka on isot vastuut, kun nimike on ”verosihteeri”, niin tuolla nimikkeellä maksetaan hyvin huonoa palkkaa, vaikka toimenkuva on laaja, koska sihteeri-nimike on vanhanaikainen. Oikeasti nimike pitäisi olla ”asiantuntija” ja sama koskee myös DVV:tä sekä käräjäoikeutta. Kaikissa valtionhallinnon työpaikoissa pitäisi käydä toimenkuvat ja nimikkeet lävitse kunnolla ja huolehtia ne kuntoon kuten myös toimien nimikkeet ja maksaa työstä suomalaisille naisille kunnon palkkaa!

      • Anonyymi

        Tuo kommentti oli täällä jo aiemminja jostain syystä poistettiin? Tämä on totuus eli turha poistella näitä!!


    • Anonyymi

      Tulevissa vaaleissa tämä putoaa pikkupuolueiden joukkoon.
      Se on varma kyllä puolue on nyt sen kuvan antanut itsestään.

    • Anonyymi

      Upea ? Persujen kannattajilla on omituinen käsitys upeudesta. Tunnekylmä ihminen ilman empatiakykyä on heistä upea. Minulle tulee kyseisestä henkilöstä mieleen lähinnä Magda Goebbels.

      • Anonyymi

        Älykäs kaunis ja karismaattinen. Ylivertainen muihin verrattuna.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1256
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1025
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      943
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      56
      904
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      781
    6. 65
      768
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      716
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      688
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      682
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      625
    Aihe