HS: KUN Suomen EU-politiikan tyylistä ja laadusta on väitelty, kriitikot ovat luonnehtineet, että suomalaiset pyrkivät olemaan luokan paras oppilas. Tällä tarkoitetaan nähtävästi sitä, että itsekkäämpi, härskimpi ja ennakoimattomampi linja toisi enemmän etuja.
Integraatiosta vastaavat virkamiehet ja poliitikot ovat koko Suomen EU-historian ajan pyrkineet siihen, että Suomea pidettäisiin rakentavana ja luotettavana neuvottelukumppanina. Tällainen maine on kuulemma arvokasta mutta hitaasti kertyvää pääomaa, jota kulutetaan, kun Suomen tavoitteita halutaan ajaa.
BRITANNIAN pitkä ja kivulias ero Euroopan unionista sekä sopeutuminen eron jälkeiseen aikaan todistaa, että luottamuksella ja hyvällä maineella on ihan oikea arvo.
Britannia on päässyt ulos Euroopan unionista, mutta ei unionin vaatimuksista. EU on edelleenkin Britannian tärkein kauppakumppani, ja brittien on pakko noudattaa monia unionin sääntöjä, jos he haluavat käydä kauppaa EU:n kanssa.
Asetelmakin on vino: Britannia tarvitsee unionia paljon enemmän kuin unioni Britanniaa. Erosta koituvat taloudelliset menetykset ovat huomattavasti vakavammat Britannialle kuin unionille tai yhdellekään sen jäsenmaalle.
Tätä asetelmaa ei kuitenkaan heti havaitse Britannian hallituksen asenteesta. Hallitus suhtautui eroneuvotteluissa unioniin kuin se olisi heikompi osapuoli. Britannian edellisen ja nykyisen hallituksen strategia näytti siltä kuin muurahainen yrittäisi kuristaa norsua.
BRITANNIAN hallituksen toiminta oli epäuskottavaa ja epäloogista. Hallitus oli huono neuvottelukumppani, eikä se voittanut huonoudellaan mitään. Samantapaiset luonnehdinnat kelpaavat kuvaamaan Britannian pääministeriä Boris Johnsonia. Hän rakensi näkyvyytensä aikoinaan journalistina muuttamalla unionia koskevia myyttejä myyviksi uutisiksi. Johnsonin poliittiset pyrkimykset kotimaassa etenivät aluksi hitaasti, koska häntä pidettiin yleisesti epäluotettavana.
EU-kansanäänestyksen ja eroprosessin aiheuttamassa myllerryksessä Johnson oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eikä totuutta vääristävässä prosessissa epätotuuksista aina sakotettu. Johnson ja hänen hallituksensa hyväksyivät lopulta erosopimuksen, joka oli Britannian kannalta ongelmallisempi kuin se, jonka edellinen – Theresa Mayn johtama – hallitus hyväksyi, mutta joka kaatui parlamentissa. Johnson hyväksyi lisäksi ehtoja, joita hän kuvaili etukäteen mahdottomiksi hyväksyä.
Yksi näistä kohdista koskee Pohjois-Irlannin asemaa. Johnson kertoi ennen erosopimuksen hyväksymistä, että hänelle ei kelpaa sellainen järjestely, joka nostaisi minkäänlaisia tullirajoja Irlanninmerelle ja etäännyttäisi Pohjois-Irlantia Lontoosta.
Järjestely kelpasi lopulta Johnsonille. Pohjois-Irlanti jäi käytännössä EU:n sisämarkkinoille, ja sisämarkkinasääntöjen ylin vartija on EU-tuomioistuin
Integraatiosta vastaavat virkamiehet ja poliitikot ovat koko Suomen EU-historian ajan pyrkineet siihen, että Suomea pidettäisiin rakentavana ja luotettavana neuvottelukumppanina. Tällainen maine on kuulemma arvokasta mutta hitaasti kertyvää pääomaa, jota kulutetaan, kun Suomen tavoitteita halutaan ajaa.
BRITANNIAN pitkä ja kivulias ero Euroopan unionista sekä sopeutuminen eron jälkeiseen aikaan todistaa, että luottamuksella ja hyvällä maineella on ihan oikea arvo.
Britannia on päässyt ulos Euroopan unionista, mutta ei unionin vaatimuksista. EU on edelleenkin Britannian tärkein kauppakumppani, ja brittien on pakko noudattaa monia unionin sääntöjä, jos he haluavat käydä kauppaa EU:n kanssa.
Asetelmakin on vino: Britannia tarvitsee unionia paljon enemmän kuin unioni Britanniaa. Erosta koituvat taloudelliset menetykset ovat huomattavasti vakavammat Britannialle kuin unionille tai yhdellekään sen jäsenmaalle.
Tätä asetelmaa ei kuitenkaan heti havaitse Britannian hallituksen asenteesta. Hallitus suhtautui eroneuvotteluissa unioniin kuin se olisi heikompi osapuoli. Britannian edellisen ja nykyisen hallituksen strategia näytti siltä kuin muurahainen yrittäisi kuristaa norsua.
BRITANNIAN hallituksen toiminta oli epäuskottavaa ja epäloogista. Hallitus oli huono neuvottelukumppani, eikä se voittanut huonoudellaan mitään. Samantapaiset luonnehdinnat kelpaavat kuvaamaan Britannian pääministeriä Boris Johnsonia. Hän rakensi näkyvyytensä aikoinaan journalistina muuttamalla unionia koskevia myyttejä myyviksi uutisiksi. Johnsonin poliittiset pyrkimykset kotimaassa etenivät aluksi hitaasti, koska häntä pidettiin yleisesti epäluotettavana.
EU-kansanäänestyksen ja eroprosessin aiheuttamassa myllerryksessä Johnson oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eikä totuutta vääristävässä prosessissa epätotuuksista aina sakotettu. Johnson ja hänen hallituksensa hyväksyivät lopulta erosopimuksen, joka oli Britannian kannalta ongelmallisempi kuin se, jonka edellinen – Theresa Mayn johtama – hallitus hyväksyi, mutta joka kaatui parlamentissa. Johnson hyväksyi lisäksi ehtoja, joita hän kuvaili etukäteen mahdottomiksi hyväksyä.
Yksi näistä kohdista koskee Pohjois-Irlannin asemaa. Johnson kertoi ennen erosopimuksen hyväksymistä, että hänelle ei kelpaa sellainen järjestely, joka nostaisi minkäänlaisia tullirajoja Irlanninmerelle ja etäännyttäisi Pohjois-Irlantia Lontoosta.
Järjestely kelpasi lopulta Johnsonille. Pohjois-Irlanti jäi käytännössä EU:n sisämarkkinoille, ja sisämarkkinasääntöjen ylin vartija on EU-tuomioistuin
Vastaukset 3
Vanhimmat
BRITANNIAN hallituksen toiminta oli epäuskottavaa ja epäloogista. Hallitus oli huono neuvottelukumppani, eikä se voittanut huonoudellaan mitään. Samantapaiset luonnehdinnat kelpaavat kuvaamaan Britannian pääministeriä Boris Johnsonia. Hän rakensi näkyvyytensä aikoinaan journalistina muuttamalla unionia koskevia myyttejä myyviksi uutisiksi. Johnsonin poliittiset pyrkimykset kotimaassa etenivät aluksi hitaasti, koska häntä pidettiin yleisesti epäluotettavana.
EU-kansanäänestyksen ja eroprosessin aiheuttamassa myllerryksessä Johnson oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eikä totuutta vääristävässä prosessissa epätotuuksista aina sakotettu. Johnson ja hänen hallituksensa hyväksyivät lopulta erosopimuksen, joka oli Britannian kannalta ongelmallisempi kuin se, jonka edellinen – Theresa Mayn johtama – hallitus hyväksyi, mutta joka kaatui parlamentissa. Johnson hyväksyi lisäksi ehtoja, joita hän kuvaili etukäteen mahdottomiksi hyväksyä.
Yksi näistä kohdista koskee Pohjois-Irlannin asemaa. Johnson kertoi ennen erosopimuksen hyväksymistä, että hänelle ei kelpaa sellainen järjestely, joka nostaisi minkäänlaisia tullirajoja Irlanninmerelle ja etäännyttäisi Pohjois-Irlantia Lontoosta.
Järjestely kelpasi lopulta Johnsonille. Pohjois-Irlanti jäi käytännössä EU:n sisämarkkinoille, ja sisämarkkinasääntöjen ylin vartija on EU-tuomioistuin.
EU-EROSOPIMUKSESSA on eräänlainen perälauta, artikla 16, jonka mukaan molemmat osapuolet voivat avata Pohjois-Irlantia koskevia sopimuksen kohtia erityisen painavista syistä. Johnsonin hallitus haluaa tehdä erosopimukseen muutoksia vedoten tähän artiklaan. Tosin siihen ei ole nyt mitään erityisen painavaa syytä – Pohjois-Irlannin talouden edustajat ovat kertoneet sopeutuvansa nykyiseen järjestelyyn. Eikä hallituksella ole tarjota mitään konkreettisia uusia ideoita Pohjois-Irlannin järjestelyksi.
Euroopan unioni ei voi suostua Britannian hallituksen tarjoamaan järjestelyyn, koska se tukeutuisi konkreettisten linjausten puuttuessa molempien osapuolten toisiaan kohtaan tuntemaan luottamukseen.
Johnsonin hallitus törmää nyt siihen faktaan, että sillä ei ole luottamuspääomaa. Härskiys, itsekkyys ja epäluotettavuus brexit-prosessissa kulutti sen loppuun.
Johnson on valehtelija ja huijari.
Ei ihme, että on samalla EU-vihaajien suuri suosikki yhdessä muiden samanlaisten kanssa.
EU ei luota Britanniaan,mutta EU-vihaajat luottavat,
Mistähän sekin kertoo?