Se on kädessä, ei ilmassa

Olen melkein varma, että korona leviää nyt käsien kautta eikä ilmasta. Maailman terveysjärjestö WHO on eri mieltä. Heistä kosketus ei ole tärkeä levittämistapa. Kyse on totuuden muuttamisesta mediassa, jotta ihmiset suojelisivat itseään koronalta paremmin. Jos WHO sanoisi mediassa, että se leviää enemmän käsien kautta kuin ilman kautta, niin keskivertokansalaiset eivät enää noudattaisi maskisuosituksia. Ihmiset eivät kuitenkaan noudata hygieniaa julkisten pintojen kanssa, joten maskien käyttö ei estä korona leviämistä. Olin lääkintämiehenä intissä ja voin arvata sen, että maskien tarkoitus on estää koronaa VAIN SILLOIN, kun seistään vierekkäin ja omien tartuttavien käsien viemistä kasvoihin. Myös jos ihmiset käyttäisivät turvavälejä ja ylivertaisia FFP3-maskeja, niin korona leviäisi silti käsien kautta. Julkiset pinnat ovat kauppojen ovenkahvat, karmit, hissin napit, talojen ovet jne.

Toisena kriittisenä asiana on alkoholin tarjoilun kieltäminen, jolloin "vapaat" kansalaiset saisivat silti ostaa ja juoda alkoholia kavereiden kanssa kotonaan tai yksityisessä paikassa. Kaikki maskit ja käsidesit ovat turhia niin kauan kuin täydessä baarissa saa vetää kännit.

https://www.nature.com/articles/d41586-021-00251-4
"The coronavirus behind the pandemic can linger on doorknobs and other surfaces, but these aren’t a major source of infection."

4

280

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pisaratartunta on kaikkein yleisin tartuntatautien leviämistapa. Kumma kyllä, korona on tarttunut tutkitusti erittäin huonosti kotioloissa, mutta äärimmäisen tehokkaasti kaupoissa, tapahtumissa yms. Tämä tartunta-asia on edelleen ristiriitainen, sillä osa tutkijoista ei yhdy aerosoliteoriaan.

      Kun mennään pintaa syvemmälle, alkaa Covid-19 näyttää "PCR-pandemialta". Virus toki on olemassa, mutta sen laajuus ja vakavuus tuntuu olevan enemmänkin poliittisten ja rahan kanssa pelaavien temppuilua.

      • Olen pienyrittäjä Foodoran jakelijana. Katselin eilen Hesessä kuinka pari isoa perhettä ja viisi muuta asiakasta pakkautuivat kassojen eteen. Puolella oli maski ja turvaväli puolesta metristä metriin. Itse avaan ovet kyynärpäällä, käytän maskia ja seisoin viiden metrin päässä. Auttaa, jos kuvittelee ison pilven ihmisten hengityksen ympärille. Siinä asuu korona.

        Niin, ehkä nyt ihan ensimmäistä kertaa valtio laskee virusmääriä koko väestössä eikä osastoilla, jolloin tulee harha siitä, että se aiheuttaa enemmän kuolemia kuin osastoilla. Tämä tauti on kuitenkin paljon pahempi kuin yleensä. Onpas! Ihan varmasti.


    • Anonyymi

      Tähän saakka on oletettu että korona tarttuu pääasiassa kosketuksesta ja pisaratartuntaja ja suojaus on määritelty sen mukaan. Nyt asiantuntijat ovat myöntäneet että koronan suuri tartuntamahdollisuus onkin ilman kautta (vrt. tupakansavu).

      • Suojaus on määritelty alusta asti molempien mukaan. Ihmiset eivät vain ole tietoisia hengityksestä ja koskettamisesta. Kyllähän kättely muistetaan jättää pois, mutta kosketaan ovenkahvoihin ja vessan hanaan eikä käytetä maskia porukassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 119
      1480
    2. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1454
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      201
      985
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      331
      905
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      235
      857
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      743
    7. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      233
      707
    8. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      681
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      630
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      611
    Aihe