Hallitus sekoilee kuin päättömät kanat

Ekqvist painottaa, ettei avi tee mitään päätöksiä mielivaltaisesti yksin. Torstainen päätös perustuu Ekqvistin mukaan vahvasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän lausuntoihin sekä sosiaali- ja terveysministeriön (stm) ohjaukseen.

”Olemme hämmentyneitä keskustelusta. Hallituksen johto sanoo, ettei päätös ole hallituksen linjan mukainen, mutta ymmärtääksemme stm on hallituksessa.”

Hallitus teki sen taas eli sysäsi vastuun umpisekavasta koronalinjasta aluehallintoviranomaisille. Sanna Marin, olisiko jo aika kantaa vastuuta ja mennä peilin eteen, eikä syyttää muita? kysyy politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

pääministeri Sanna Marin (sd) ”unohti” Säätytalon rappusilla sanoa, että aluehallintovirasto tosin seuraa hallituksen omia linjauksia ja päätöksiä.

Kyseessä on eräänlainen vastuuympyrä, jossa vastuuta pompotellaan aina seuraavalle taholle – ja lopputulema on se, ettei vastuu kuulu oikein kenellekään.

Mutta lopulta vastuu kuuluu yksiselitteisesti hallitukselle.

Se olisi hyvä muistaa. Ja hallituksen hyvä myöntää.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Eihän AVI voi olla se isoin auktoriteetti suomessa? Hallitus nahkansa pelastaakseen pesee käsiään urakalla kuin Pilatus aikoinaan. Tämä on niin tekopyhää ja läpinäkyvää kuin olla voi.

Äänestä

Kanslia päättää. Hallitus lukee kanslian päätökset tiedotustilaisuudes

Äänestä

Jos asia on negatiivinen, Marin löytää siihen muualta syyllisen. Jos asiasta saa pisteitä, vaikkei se edes ole Marinin ansiota, Marinhan ottaa siitä meriitit itselleen. Marin on Suomen petollisin populisti.

Äänestä

Ei hallitus voi olla maan kaikkien päätösten tekijänä.
Tarkoituksella maa on jaettu alueisiin

Kekkosen aika meni jo 40 vuotta sitten!

Äänestä
  • Aivan järjetöntä toimintaa MARININ HALLITUKSELTA noissa ns.rajoitustoimissa, ohjeissa, sanomisissa AVEILLE....ns.virkamiehille.
    OTTAKAA NYT HELVETISSÄ JOKIN VASTUU SUOMEN ASIOISSA.
    Kaikilla epätietoisuus kuinka pitää toimia varsinkin nyt näissä lapsien liikuntatapahtumissa.
    JOS ETTE OSAA HALLITUS TOIMIA NIIN SILLOIN ON VIISASTA SIIRTYÄ SYRJÄÄN EIKÄ LISÄTÄ TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ KANSALAISEN HARTEILLE.

    Äänestä

Päätä vailla sekoilisivat vähemmän.

Äänestä

No Ville Ranta kuvaa hyvin hallituksen toimia Iltalehden pilapiiroksessa
" Hallitus siirtyy hybristrategiassaan Harhautusvaiheeseen " .

Äänestä
  • Taisi tulla nyt totuus hallituksen toimista.

    Äänestä

Ylös vaan.

Äänestä
  • Eikö tosiaan tuolle sekoilevalle hallitustyökentelylle voida mitään. Pitääkö tuota vain katsoa ja odottaa kädet ristissä mitä noi seuraavaksi sekoilevat.
    Kyllä tosiasia vain on ettei tuollaisista tytön hupakoista, pyrkyreistä, itsepäisistä hyvä ettei just teini-iän ylittäneistä pikku pi....sta ole mihinkään muuhun kuin sekaamaan kansalaisten elämän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tosiaan tuolle sekoilevalle hallitustyökentelylle voida mitään. Pitääkö tuota vain katsoa ja odottaa kädet ristissä mitä noi seuraavaksi sekoilevat.
    Kyllä tosiasia vain on ettei tuollaisista tytön hupakoista, pyrkyreistä, itsepäisistä hyvä ettei just teini-iän ylittäneistä pikku pi....sta ole mihinkään muuhun kuin sekaamaan kansalaisten elämän.

    Nyt olisi kansan syytä toimia ja alkaa yleislakkoon uusien vaalien saamiseksi.
    Se on ainut laillinen keino jota kansa voisi käyttää, että tämä sekoilu saadaan loppumaan.

    Äänestä

No nyt on hallitus todella sekaisin ensin Pääministeri sanoo TV:ssä, että Avin virkamiehet tekevät itse päätökset rajoituksista pääkaupunki seudulla.
Sitten ministeri Ohisalo uhkaa Avia laki muutoksilla. Ei tule tuosta hallituksen toiminasta tolkkua. Sanoisinko, ei tule lasta eikä paskaa .

Äänestä
  • tietenkin AVI tekee itsenäisesti päätökset ja nimenomaan lakimuutoksella hallitus ja eduskunta voi asioihin vaikuttaa ei muuten. Näin virkakunta toimii, tuliko sinulle yllätyksenä? Poliisikin pidättää vaikka ministerin, siltä lupaa kysymättä ja toimii kulloisenkin lain mukaan.
    muutenkin onhan tämä säälittävää ruikuttamista opposition suunnalta, ,ensin vingutaan ettei koko suomea saa samoin kriteerein käsitellä koronaepidemiassa, sitten kun niin tehdään ja annetaan paikallisviranomaisille valtaa omalla alueellaan, sitten vingutaan että valta tässä pitää palauttaa hallitukselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tietenkin AVI tekee itsenäisesti päätökset ja nimenomaan lakimuutoksella hallitus ja eduskunta voi asioihin vaikuttaa ei muuten. Näin virkakunta toimii, tuliko sinulle yllätyksenä? Poliisikin pidättää vaikka ministerin, siltä lupaa kysymättä ja toimii kulloisenkin lain mukaan.
    muutenkin onhan tämä säälittävää ruikuttamista opposition suunnalta, ,ensin vingutaan ettei koko suomea saa samoin kriteerein käsitellä koronaepidemiassa, sitten kun niin tehdään ja annetaan paikallisviranomaisille valtaa omalla alueellaan, sitten vingutaan että valta tässä pitää palauttaa hallitukselle.

    Kyllä tuo sekoilu on ihan hallituksen omaa sisäistä sekoilua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä tuo sekoilu on ihan hallituksen omaa sisäistä sekoilua.

    No mitenkä tänään hallitus ohjeistaa Avia ?

    Äänestä

Sitä se teettää kun ei ole kukkoa kanalassa.

Äänestä

liikaa hälyä, ei johtoportaassa pidä istua satoja avustajia jotka on nuoria likkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ekqvist painottaa, ettei avi tee mitään päätöksiä mielivaltaisesti yksin. Torstainen päätös perustuu Ekqvistin mukaan vahvasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän lausuntoihin sekä sosiaali- ja terveysministeriön (stm) ohjaukseen.

”Olemme hämmentyneitä keskustelusta. Hallituksen johto sanoo, ettei päätös ole hallituksen linjan mukainen, mutta ymmärtääksemme stm on hallituksessa.”

Hallitus teki sen taas eli sysäsi vastuun umpisekavasta koronalinjasta aluehallintoviranomaisille. Sanna Marin, olisiko jo aika kantaa vastuuta ja mennä peilin eteen, eikä syyttää muita? kysyy politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

pääministeri Sanna Marin (sd) ”unohti” Säätytalon rappusilla sanoa, että aluehallintovirasto tosin seuraa hallituksen omia linjauksia ja päätöksiä.

Kyseessä on eräänlainen vastuuympyrä, jossa vastuuta pompotellaan aina seuraavalle taholle – ja lopputulema on se, ettei vastuu kuulu oikein kenellekään.

Mutta lopulta vastuu kuuluu yksiselitteisesti hallitukselle.

Se olisi hyvä muistaa. Ja hallituksen hyvä myöntää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu